Yläasteesta

Tämä surullinen Jokelan tapaus, herätti taas minut miettimään omaa nuoruuttani.

Meitä oli 6 tyttöä yläasteella ja liuta 15 poikaa. Pojat olivat melkein kaikki jotenkin häiriintyneitä ja heitä oli sitten kerätty samalle luokalle. Minä jouduin sitten koulukiusauksen uhriksi. Näin jälkeen päin en yhtään ihmttele miksi. Erotuin näistä kuudesta tytöstä, minulle ei ostettu Seppälän (siihen aikaan kova merkki) vaatteita, koska äitini säästi minulle oman asunnon. Ok- kova juttu- yksinhuoltajaäitini joka osti pk-seudulta kaksion tiskaajan palkalla. Vaatteeni siis eivät olet mitenkään erikoiset, halpahalli versiot ja hiuksetkin leikkaisin itse. Jaoin mainoslehtisiä, ja sain ostettu jotain merkkicollege- nämä löytyvät vieläkin noista ajoista vaatekaapistani. Minua kiusattiin henkisesti, haukkamalla ja nimittelemällä. Yhden ns. pahis tytön kanssa olin koulussa- mutta vapaa-aikana minulla oli pari muuta kaveria.

Halusin kovasti poikaystävänä mutta toisaalta myös pelkäsin poikia.

koulussa olin keskinkertainen oppilas. Äidilleni kyllä kerroin tästä ja ähän otti myös yhteyttä opettajaamme, joka totesi huomanneensa mutta sehän vaan kasvattaa vanhemmaksi ihmiseksi.

Mutta jäljet ovat kuitenkin jääneet, yli 20 vuotta vanhat jutut nuossevat aina ajoittain pintaa. lukiossa joskus tokalla luokalla masennuin, jäin koulusta pois, lintsasin ja halusin käydä tokan luokan uudestaan. Halusin olla suosittu, mutta en ollutkaan. Halusin tanssia vanhojen tanssit, mutta kun kukaan ei tullut minua pyytämään ei myöskään uskaltanut pyytää ketään muutakaan. Olin kyllä vanhojen tansseissa mukana- muut luokkatoverit hienoina ja minä tavallisissa juhlavaatteissa. Jotenkin halusin kokea tuon vanhojen tanssien lumon uudelleen ja niinpä sitten keksin että käyn tokan uudelleen. Mitään muuta syytä tuohon ei oikeastaan olutkaan...mutta tanssit jäi tanssimatta silloinkin.

Kerran kapakassa eräs näistä kiusaajista tuli pyytämään anteeksi- mutta minä silloin vähättelin asiaa.

Kiusaaminen jätti varmaakin jonkuin jäljen, koska ei oikein koskaa osaa olla miesten/poikein kanssa. Varmaakin se ettei minulla ollut isänmallia on myös osaltaani vaikuttanut tähän. Sitten lukioikäisenä loi kuvitteellisen maailman, ja soittelin 059-puhelimeen ja tein aikamoiset laskut. Täällä sitten tapasin poikia ja huomaisn että joku oikeasti on minusta kiinostunutkin. Toki tapasin heitä livenäkin ja on niistä ajoista muuta jäänyt ihonkin alle. Tamä teki hyvää itsetunnolleni ja naiseksi kasvamiseksi.