HS: Suomalaiset eivät enää synnytä, ja nyt valtiovarainministeriö kiinnostui asiasta
Oikeitolainen talouspolitiikka äärimmäise kovine arvoineen, tuloerojen kasvu, kansan jakautuminen, hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan romuttaminen tuottaa tulosta. Suomalaiset nuoret eivät enää hanki lapia. Nuoret miehet syrjäytyvät kon jatkokoulutusmahdollisuudet karkaavat. Naiset hankkivat korkean koulutuken ja asettavat työpaikan kaiken edelle, sillä vanhempien lama-aikaiset kokemukset taloudellisine romahduksineen ja työpaikkojen epävarmuus, työttömyyden alituinen uhka ovat osoittaneet, että lasten hankkiminen on suuri riski. Lopputuloksena Suomen syntyvyys on romahtanut dramaattisesti.
"Pienituloisten osuus nuorista miehistä on peräti kolminkertaistunut 2000-luvulla. Naisten pienituloisuus on sen sijaan ollut viime vuodet laskussa.
Tämä saattaa olla yksi syy myös syntyvyyden laskuun: merkittävä joukko suomalaisia syrjäytyy juuri silloin, kun olisi otollinen aika perheen perustamiseen."
Kommentit (114)
Itse en hanki lapsia koska ympäristöongelmat, jotka ihminen on aiheuttanut ovat erittäin vakavia, enkä halua tänne yhtään lisää ihmisiä kuormittamaan/(kärsimään) tätä planeettaa.
Yhteiskunnan arvot eivät vastaa yhtään omia arvojani, luonnon ja eläinten kunnioitus ovat pohjaluokkaa. Olen surullinen tämän planeetan puolesta. Elämme kuudennen massasukupuuton puolivälissä, mikä on tulevaisuus?
Yhden hankin ja se oli virhe. Nyt on hädin tuskin varaa elättää se. Lama-ajan lapsena en toista hanki, sillä muistan, miltä tuntui olla köyhä lapsi.
Vähän aikaa sitten (syyllistäen): "Miksi köyhät ja pienituloiset tekevät lapsia enemmän kuin pystyvät itse elättämäänkään?"
--> viimeaikainen tutkimus: köyhät ja pienituloiset tekevät yhä vähemmän lapsia.
Nyt (syyllistäen): "Miksi köyhät ja pienituloiset eivät tee enempää lapsia?"
Joo, varmasti tuo on yksi syy. Toinen tämä mihin suuntaan luonnon tila on menossa, tulevaisuudessa on pulaa ruuasta, vedestä ja elintilasta. Maailma saastutetaan ja tuhotaan myrkyillä, ydinvoimalla, roskalla, eläimiä ja heikossa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan järkyttävän huonosti. Jos itse olisin nyt lapsentekoiässä, niin voisi jäädä tekemättä, olen kuitenkin omani jo hankkinut parikymmentä vuotta sitten.
Sitten on vielä sellainen syy, josta ei vissiin kauheasti saisi puhua. Suuri osa nuorista on elänyt mahdottoman helpon elämän, koulussa ei paljon vaadita ja kotona vielä vähemmän. Sen kuin nukut, syöt ja pelaat tms., ei varmaan jaksa edes ajatella lasta ja sen tuomaa työmäärää ja vastuuta. Lisäksi kuvitellaan, että itseään tai unelmiaan ei voi toteuttaa jos on perhettä.
On myös luotu harha, että elämä voi olla vain ihqua chillailua, reppureissaamista ja aina vain upeampia kokemuksia ja elämyksiä ja me kaikki voimme saavuttaa ihan tähtitieteellisiä asioita ja onnenhetkiä ja niitä sitten lähdetään tavoittelemaan. Pieni ja arkinen ei enää riitä mihinkään. Onnea lähdetään etsimään maapallon toiselta puolelta, siihen ei riitä enää oma koti, vauvantuoksu ja perhejoulu.
Kokoomukselle kelpaa että tuodaan lisääntyjät muualta, maista joissa on totuttu vähän alempaan elintasoon ja ahtaampaan asumiseen. Vihreät ja vassarit suosiollisesti avustavat, samoin kuin sipiläkepulit, jotka ajavat kokkareista oikealta ohi muutenkin.
Suomessa on arvot muuttuneet. Suurten ikäluokkien aikaan perkearvot olivat tärkeitä vaikka elettiin niukasti. Liekö ihmiset poliittisen jälleenrakennuspropagan sumuttamia.
Nykyisin yksityisyys on tärkeämpää. Halutaan tehdä ja toteuttaa muitakin asioita.
Miehenä voisin väittää että se perinteinen työ, auto, talo, nainen ja lapset (tässä järjestyksessä) ei ole enää se jokamiehen elämän tavoite.
Luonto hoitaa itse tämän pahimman tuholaisen, ihmisen, pois maapallolta seuraavan vajaan 100 vuoden sisällä.
Suomi pystyy elättämään noin 3 miljoonaa ihmistä kaikki muut ovat painolastia.
Theo kirjoitti:
Suomi pystyy elättämään noin 3 miljoonaa ihmistä kaikki muut ovat painolastia.
Suomi pystyy luontonsa puolesta elättämään ongelmitta kymmeniä miljoonia ihmisiä.
Ihmisistä on tullut itsekkäitä. Ja väitän, että kokemukset huonosti käyttäytyvistä lapsista vaikuttavat lasten ”hankkimiseen” myös.
Sitten on vielä sellainen syy, josta ei vissiin kauheasti saisi puhua. Suuri osa nuorista on elänyt mahdottoman helpon elämän, koulussa ei paljon vaadita ja kotona vielä vähemmän. Sen kuin nukut, syöt ja pelaat tms., ei varmaan jaksa edes ajatella lasta ja sen tuomaa työmäärää ja vastuuta. Lisäksi kuvitellaan, että itseään tai unelmiaan ei voi toteuttaa jos on perhettä.
On myös luotu harha, että elämä voi olla vain ihqua chillailua, reppureissaamista ja aina vain upeampia kokemuksia ja elämyksiä ja me kaikki voimme saavuttaa ihan tähtitieteellisiä asioita ja onnenhetkiä ja niitä sitten lähdetään tavoittelemaan. Pieni ja arkinen ei enää riitä mihinkään. Onnea lähdetään etsimään maapallon toiselta puolelta, siihen ei riitä enää oma koti, vauvantuoksu ja perhejoulu. [/quote]
Juuri näin!
Olen vain niin onnellinen niiden puolesta, jotka eivät ole hankkineet lapsia. Samalla surullinen niiden puolesta, jotka ovat hankkineet. Kahtiajako on todella selkeä ja ankara. Lapsettomilla on ihana elämä edessä ja perheellisillä ei. Yksinkertaista ja surullista. Nyt lapsettomuudesta saavat nauttia useammat. Se on tietenkin epäreilua perheellisiä kohtaan, mutta ainakin jotkut saavat hyvän elämän.
Vierailija kirjoitti:
Sitten on vielä sellainen syy, josta ei vissiin kauheasti saisi puhua. Suuri osa nuorista on elänyt mahdottoman helpon elämän, koulussa ei paljon vaadita ja kotona vielä vähemmän. Sen kuin nukut, syöt ja pelaat tms., ei varmaan jaksa edes ajatella lasta ja sen tuomaa työmäärää ja vastuuta. Lisäksi kuvitellaan, että itseään tai unelmiaan ei voi toteuttaa jos on perhettä.
On myös luotu harha, että elämä voi olla vain ihqua chillailua, reppureissaamista ja aina vain upeampia kokemuksia ja elämyksiä ja me kaikki voimme saavuttaa ihan tähtitieteellisiä asioita ja onnenhetkiä ja niitä sitten lähdetään tavoittelemaan. Pieni ja arkinen ei enää riitä mihinkään. Onnea lähdetään etsimään maapallon toiselta puolelta, siihen ei riitä enää oma koti, vauvantuoksu ja perhejoulu.
Juuri näin!
Mutta miten onnellista, jos elämänsä voi elää tuolla tavalla! Miksi niin ei saisi tehdä? Onhan se paras mahdollinen tapa. Kerran sitä vain eletään, miksi pitäisi kärsiä perheellisenä?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisistä on tullut itsekkäitä. Ja väitän, että kokemukset huonosti käyttäytyvistä lapsista vaikuttavat lasten ”hankkimiseen” myös.
Kunpa niitä kokemuksia saisivat ihmiset tarpeeksi ajoissa, jotta osaisivat tehdä päätöksen lapsettomuudesta. Nyt ilmeisesti suunta on oikea.
Vierailija kirjoitti:
Joo, varmasti tuo on yksi syy. Toinen tämä mihin suuntaan luonnon tila on menossa, tulevaisuudessa on pulaa ruuasta, vedestä ja elintilasta. Maailma saastutetaan ja tuhotaan myrkyillä, ydinvoimalla, roskalla, eläimiä ja heikossa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan järkyttävän huonosti. Jos itse olisin nyt lapsentekoiässä, niin voisi jäädä tekemättä, olen kuitenkin omani jo hankkinut parikymmentä vuotta sitten.
Sitten on vielä sellainen syy, josta ei vissiin kauheasti saisi puhua. Suuri osa nuorista on elänyt mahdottoman helpon elämän, koulussa ei paljon vaadita ja kotona vielä vähemmän. Sen kuin nukut, syöt ja pelaat tms., ei varmaan jaksa edes ajatella lasta ja sen tuomaa työmäärää ja vastuuta. Lisäksi kuvitellaan, että itseään tai unelmiaan ei voi toteuttaa jos on perhettä.
On myös luotu harha, että elämä voi olla vain ihqua chillailua, reppureissaamista ja aina vain upeampia kokemuksia ja elämyksiä ja me kaikki voimme saavuttaa ihan tähtitieteellisiä asioita ja onnenhetkiä ja niitä sitten lähdetään tavoittelemaan. Pieni ja arkinen ei enää riitä mihinkään. Onnea lähdetään etsimään maapallon toiselta puolelta, siihen ei riitä enää oma koti, vauvantuoksu ja perhejoulu.
Tuo ensimmäinen kappale on aikalailla hölynpölyä, tyypillistä ekoterroristien ja kommarihippien propagandaa jossa kapitalismiin liittyviä ympäristöhaittoja liioitellaan radikaalisti. Kannattaa ottaa asioista selvää!
Mutta olet varsin oikeilla jäljillä sen suhteen, mistä tässä vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on kysymys. Itsekkyydestä. Jota lietsoo nykypäivän ajattelussa ylikorostunut individualismi. Tuijotetaan omaa napaa, vaikka perhe on se perusyksikkö, joka pitää yhteiskuntaa pystyssä.
Pitää olla kyllä hölmö jos vähättelee taloudellisen turvallisuuden ja vakaiden olojen merkitystä perheen perustamiseen.
Tottakai se, että heikennetään perusturvaa johtaa siihen ettei lapsia uskalleta tehdä tilanteeseen, jossa tulee ahdinko heti kun työpaikka menee. Ei ihmiset tyhmiä ole, ja se näkyy nyt tilastoissa.
Nykyhallitus ei jostain syystä kaikesta päätellen _halua_ että Suomeen syntyy lapsia, koska kukaan ei tuolla tasolla voi olla niin umpityhmä ettei tajua noin ilmiselvää syytä ja seurausta.
Ruotsissa asuvat suomalaiset muuten lisääntyvät samaan tahtiin kantaruotsalaisten kanssa. Syynä on ihan se että siinä maassa talouskasvaa ja ihmisillä on tulevaisuuden uskoa. Suomessa ei ole koskaan toivuttu edes 90-luvun lamasta ja nyt maassa on ollut pysyvä lama 10 vuotta. Kyllä ihmiset tajuavat eliitin propagandasta huolimatta että mitään valoa ei ole tunnelin päässä. Huvittavia ovat nämä eliitin propaganda jutut ensin 15 vuotiasta maanrakennus yrittäjistä ja nyt äkkirikastuneista lähihoitaja sijoitusneroista..
Vierailija kirjoitti:
Kokoomukselle kelpaa että tuodaan lisääntyjät muualta, maista joissa on totuttu vähän alempaan elintasoon ja ahtaampaan asumiseen. Vihreät ja vassarit suosiollisesti avustavat, samoin kuin sipiläkepulit, jotka ajavat kokkareista oikealta ohi muutenkin.
Hallis aateveljineen on oikeistolaisempi kuin äärikokkarit. Ihan sama tuleeko tänne lisätyövoimaa ulkomailta vai ei, jos nykypersujen talousopeilla mennään niin sosiaaliturva ja hyvinvointivaltio lakkautetaan jokatapauksessa. Tulee mieleen sekin että toi mamukriittisyys on vain keppihevonen, jolla turvaverkot poistetaan koska ei voi kokomaailman tulijoita elättää.
Vierailija kirjoitti:
Joo, varmasti tuo on yksi syy. Toinen tämä mihin suuntaan luonnon tila on menossa, tulevaisuudessa on pulaa ruuasta, vedestä ja elintilasta. Maailma saastutetaan ja tuhotaan myrkyillä, ydinvoimalla, roskalla, eläimiä ja heikossa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan järkyttävän huonosti. Jos itse olisin nyt lapsentekoiässä, niin voisi jäädä tekemättä, olen kuitenkin omani jo hankkinut parikymmentä vuotta sitten.
Sitten on vielä sellainen syy, josta ei vissiin kauheasti saisi puhua. Suuri osa nuorista on elänyt mahdottoman helpon elämän, koulussa ei paljon vaadita ja kotona vielä vähemmän. Sen kuin nukut, syöt ja pelaat tms., ei varmaan jaksa edes ajatella lasta ja sen tuomaa työmäärää ja vastuuta. Lisäksi kuvitellaan, että itseään tai unelmiaan ei voi toteuttaa jos on perhettä.
On myös luotu harha, että elämä voi olla vain ihqua chillailua, reppureissaamista ja aina vain upeampia kokemuksia ja elämyksiä ja me kaikki voimme saavuttaa ihan tähtitieteellisiä asioita ja onnenhetkiä ja niitä sitten lähdetään tavoittelemaan. Pieni ja arkinen ei enää riitä mihinkään. Onnea lähdetään etsimään maapallon toiselta puolelta, siihen ei riitä enää oma koti, vauvantuoksu ja perhejoulu.
Olet luultavasti oikeassa, mutta minä en haaveile mistään reppureissaamisista tai muusta suureellisesta. Puheet omasta kodista, perhejoulusta ja etenkin vauvantuoksusta (jonka minä ihan todella haistan puklun ja paskan sekoituksena) herättivät kuitenkin inhoa. Jos pitäisi valita niiden tai ihan tavallisen lapsettoman arjen väliltä, valinta olisi jälkimmäinen. Ei elämässä tarvitse olla mitään erityistä glamouria. Pääasia on se, ettei siihen kuulu lapsia.
Oikeistopolitiikka ei pelkästään romahduta Suomea vaan koko Suomen kansa lakkaa olemasta.