Ihmispelkoinen, miten haluaisit tulla kohdelluksi?

Eikö täällä ole ketään ihmispelosta tms vastaavasta kärsiviä?

En varsinaisesti pelkää ihmisiä, mutta kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja olen epätavallisen ujo aikuiseksi ihmiseksi. Olen huono aloittamaan juttelua, mutta puhun kyllä, jos joku tulee juttelemaan. Nuorempana en puhunut sanaakaan, mutta nykyään juttelen kyllä enemmän. Harmittaa monesti jäädä ulkopuoliseksi. Kaipaan ihmisten seuraa ja en halua olla rauhassa. Olen kyllä tehnyt töitä sen eteen, että kehittyisin tästä. On vaan vaikea muuttua ujosta puheliaaksi tuosta vaan.

Ainakin minä toivon, että minulle tullaan juttelemaan.

Mulla se ulkopuoliseksi jääminen pahentaa "ihmispelkoa" eli sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Jos mua kohdellaan kuten muitakin, en enää kammoa tilannetta.

Hankala kenenkään tulla juttelemaan, kun välttelen ihmisiä. Ei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään.

Minullekin saa tulla juttelemaan. Juttelu sujuu kyllä, kunhan aloitetaan puhumalla niitä näitä. Menen vain enemmän lukkoon, jos aletaan udella henkilökohtaisuuksia. 

Toisinaan sitä tuntuu että haluaisi olla näkymätön. Mutta luulen että pohjimmiltaan kuitenkin haluaisi tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on, eikä tarvis esittää mitään. Itse asiassa pelko siitä, ettei tätä tapahdu saa juuri pakenemaan ja piiloutumaan.

Aika yllättäviä vastauksia, mutta hyviä! Hyvin avattu asiaa... Onko muita? Ja oletteko muuten kumpaa sukupuolta?

Vierailija kirjoitti:

Hankala kenenkään tulla juttelemaan, kun välttelen ihmisiä. Ei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään.

Millaisena koet sen, että joku lähestyy sinua?

Kyselen siis siksi, kun olen ihan ymmälläni yhden "tuttavan" kanssa, että mitähän pitäisi tehdä... Hän on hyvin sulkeutunut ja veikkaan, että syynä on tällainen ihmispelko. Tai joku sen tyyppinen. On ihan älyttömän vaikea tulkita tällaista ihmistä. Haluaisin kohdella häntä hänen toivomallaan tavalla, mutta tässä tapauksessa suoraan kysyminen ei ole vaihtoehto. En halua tämän ihmisen kokevan ulkopuolisuuden tunnetta, varsinkin kun muut ovat alkaneet jo selvästi karttamaan häntä.

Älkää tuijottako ja kyselkö missä käyn töissä yms. jos joskus törmäät minuun. Niin en ole 6kk poistunut kotoani. Edes parvekkeelle. Nöyryytetyksi tuleminen pelottaa. Ihmisten ivallinen ja vittumainen hymy kasvoillaan, kun nolaan itseni.

Vierailija kirjoitti:

Älkää tuijottako ja kyselkö missä käyn töissä yms. jos joskus törmäät minuun. Niin en ole 6kk poistunut kotoani. Edes parvekkeelle. Nöyryytetyksi tuleminen pelottaa. Ihmisten ivallinen ja vittumainen hymy kasvoillaan, kun nolaan itseni.

Ok, haluatko et ignoraan sut täysin vai haluatko kuitenkin et sanon jotain mukavaa?

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Syön siihen rauhoittavaa lääkettä jonka avulla olen tottunut sosiaalisiin tilanteisiin ja lääkettä en tarvitse enää juuri ollenkaan, noin kerran viikossa tai harvemmin kun aloittaessa muutama vuosi sitten käytin joka päivä.

Toivon, että ihmiset eivät kommentoisi ujouttani. Se on todella loukkaavaa koska olen kärsinyt hiljaisuudestani ja jännittämisestä koko ikäni. Sitten kun olen omasta mielestäni reipas ja parhaimmillani ja joku toinen tulee sanomaan että ”oletpa hiljainen” tai ”ei tarvii jännittää” niin ahdistun ja menen vaan enemmän lukkoon. Eli en ole vieläkään ollut tarpeeksi normaali vaikka olen valovuoden pääässä siitä mitä itse pidän huomattavana jännittämisenä. Joten jos tästä nyt kukaan tajusi mitään niin älkää koskaan kommentoiko toisen ujoutta ja hiljaisuutta. Se on negatiivinen kommentti koska kaikkialla ihaillaan kovaäänisyyttä, reippautta, sanavalmiutta jne. Ettekä voi tietää miten ison työn se ujo on jo tehnyt ujoutensa eteen. Ei ole kiva saada palautetta että on edelleen se sama paska ujo. Eikä se helpota oloa kun sanot että ei tarvii jännittää. Se pahentaa sitä! Silloin alan miettimään että voi hitto, näkyykö se noin selvästi että jännitän, vaikka otin lääkkeen ja puhuin normaalisti. Nyt ne odottaa että olen toisenlainen mutta en pysty...

toivon siis rentoa jutustelua. Kyllä minäkin sitten avaudun kun huomaan että toinen ei vaadi minua muuttumaan ja silti juttelee minulle. Heikkouksieni kommentointi ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Älkää tuijottako ja kyselkö missä käyn töissä yms. jos joskus törmäät minuun. Niin en ole 6kk poistunut kotoani. Edes parvekkeelle. Nöyryytetyksi tuleminen pelottaa. Ihmisten ivallinen ja vittumainen hymy kasvoillaan, kun nolaan itseni.

Olisko mahdollista, et tulkitset väärin? Jos ne hymyt onkin ihan ystävällisiä ja myötäelämistä?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Syön siihen rauhoittavaa lääkettä jonka avulla olen tottunut sosiaalisiin tilanteisiin ja lääkettä en tarvitse enää juuri ollenkaan, noin kerran viikossa tai harvemmin kun aloittaessa muutama vuosi sitten käytin joka päivä.

Toivon, että ihmiset eivät kommentoisi ujouttani. Se on todella loukkaavaa koska olen kärsinyt hiljaisuudestani ja jännittämisestä koko ikäni. Sitten kun olen omasta mielestäni reipas ja parhaimmillani ja joku toinen tulee sanomaan että ”oletpa hiljainen” tai ”ei tarvii jännittää” niin ahdistun ja menen vaan enemmän lukkoon. Eli en ole vieläkään ollut tarpeeksi normaali vaikka olen valovuoden pääässä siitä mitä itse pidän huomattavana jännittämisenä. Joten jos tästä nyt kukaan tajusi mitään niin älkää koskaan kommentoiko toisen ujoutta ja hiljaisuutta. Se on negatiivinen kommentti koska kaikkialla ihaillaan kovaäänisyyttä, reippautta, sanavalmiutta jne. Ettekä voi tietää miten ison työn se ujo on jo tehnyt ujoutensa eteen. Ei ole kiva saada palautetta että on edelleen se sama paska ujo. Eikä se helpota oloa kun sanot että ei tarvii jännittää. Se pahentaa sitä! Silloin alan miettimään että voi hitto, näkyykö se noin selvästi että jännitän, vaikka otin lääkkeen ja puhuin normaalisti. Nyt ne odottaa että olen toisenlainen mutta en pysty...

toivon siis rentoa jutustelua. Kyllä minäkin sitten avaudun kun huomaan että toinen ei vaadi minua muuttumaan ja silti juttelee minulle. Heikkouksieni kommentointi ei auta.

Ymmärrän täysin, ei tulisi mieleenkään nostaa tuollaista minkään huomion kohteeksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankala kenenkään tulla juttelemaan, kun välttelen ihmisiä. Ei minulla ole mitään sanottavaa kenellekään.

Millaisena koet sen, että joku lähestyy sinua?

Kyselen siis siksi, kun olen ihan ymmälläni yhden "tuttavan" kanssa, että mitähän pitäisi tehdä... Hän on hyvin sulkeutunut ja veikkaan, että syynä on tällainen ihmispelko. Tai joku sen tyyppinen. On ihan älyttömän vaikea tulkita tällaista ihmistä. Haluaisin kohdella häntä hänen toivomallaan tavalla, mutta tässä tapauksessa suoraan kysyminen ei ole vaihtoehto. En halua tämän ihmisen kokevan ulkopuolisuuden tunnetta, varsinkin kun muut ovat alkaneet jo selvästi karttamaan häntä.

Ei minua voi lähestyä koska välttelen ihmisiä. Kaikki saavat kartella minua ihan vapaasti. Ulkopuolinen olen ollut aina ja tulen aina olemaan.

Antakaa muiden ihmisten olla rauhassa. Miksi pitää ottaa jotain kontaktia tuntemattomiin esim. kaupassa? Etenkään vanhukset eivät tajua, että kaikki eivät ole niin sukkelia supliikkisuita. Välttelen sosiaalisia tilanteita ja ahdistun, jos joku kävelee kadulla vastaan. En tiedä, miten vastaantulijat kuuluisi kohdata. Pitääkö katsoa vai ei? Pienenä yksi mummo sanoi minulle, että on epäkohteliasta tuijottaa, vaikka en mielestäni mitenkään tuijottanut. Enpä ole sen koommin juuri vilkaissutkaan vastaantulijoihin.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa muiden ihmisten olla rauhassa. Miksi pitää ottaa jotain kontaktia tuntemattomiin esim. kaupassa? Etenkään vanhukset eivät tajua, että kaikki eivät ole niin sukkelia supliikkisuita. Välttelen sosiaalisia tilanteita ja ahdistun, jos joku kävelee kadulla vastaan. En tiedä, miten vastaantulijat kuuluisi kohdata. Pitääkö katsoa vai ei? Pienenä yksi mummo sanoi minulle, että on epäkohteliasta tuijottaa, vaikka en mielestäni mitenkään tuijottanut. Enpä ole sen koommin juuri vilkaissutkaan vastaantulijoihin.

Yleensä ajatellaan, että on kohteliasta huomioida muut. Tähän ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ja ratkaisua, me ollaan kaikki yksilöitä ja asia näyttäytyy jokaisen näkökulmasta erilaiselta.

Ahdistun jos joku esim tuijottaa mua. Toivon ettei muhun päin katsottaisi. Puhumaan nyt kukaan ei tule koskaan joten sitä en osaa edes pelätä.

Ja millä perusteella "sulkeutunut" ihminen diagnosoidaan ihmispelkoiseksi? Minua ainakaan eivät vain kiinnosta muut ihmiset. Näen tuttavien tapaamisen ajanhukkana, mutta olen liian kohtelias sanoakseni sen ja olen siksi joutunut vain kärsimään huonosta seurasta. Take the hint ja jätä rauhaan tai jos oikeasti kiinnostaa, niin minä toivoisin suoraa kysymystä. Saapahan tilaisuuden selittää, onko kyseessä ihmisahdistus vai eikö vaan tyyppi miellytä.

Vierailija kirjoitti:

Ja millä perusteella "sulkeutunut" ihminen diagnosoidaan ihmispelkoiseksi? Minua ainakaan eivät vain kiinnosta muut ihmiset. Näen tuttavien tapaamisen ajanhukkana, mutta olen liian kohtelias sanoakseni sen ja olen siksi joutunut vain kärsimään huonosta seurasta. Take the hint ja jätä rauhaan tai jos oikeasti kiinnostaa, niin minä toivoisin suoraa kysymystä. Saapahan tilaisuuden selittää, onko kyseessä ihmisahdistus vai eikö vaan tyyppi miellytä.

No et sä kohteliaalta kuulosta

En halua vedätystä, puheita mikä tuotakin vaivaa?

Tarpeeksi paljon jos tahallaan häiritään, en mene samaan paikkaan.

Pakko vilkaista sen verran ettei kävele päin, kyllä tulkitaan usein väärin ettei jaksa niin paljon ihmisiä.