Kaikki ongelmat mitä mielenterveyspalvelut ovat aiheuttaneet

Minulla on myös masennusta, ja hoitoa yritin hakea. Sain 3kk päähän keskusteluajan hoitajan kanssa. Sen päätteeksi sanottiin että ajat ovat täynnä, mutta peruutuksia voi tulla. Soittele jos tarvitset uuden ajan, ja mene akuutissa tilanteessa päivystykseen. En sitten jaksanut yrittää toista kertaa saada apua.

Tietysti kannattaa hakea apua eikä uskoa kaikenkarvaisia nettitrolleja. Silloin kun ongelmat ovat pieniä, hoitoakin tarvitaan vähemmän. Hoito aloitetaan kevyesti, ja toimenpiteitä lisätään jos tarvetta on. Esim. masennuksen hoito aloitetaan terveyskeskuksessa josta saat ekat lääkkeet ja ohjauksen keskusteluapuun. Monelle se riittää. Jos ei riitä, sitten pääsee psykiatrille joka tietää lääkkeistä enemmän ja pidempiaikaista keskusteluapua. 

Lääkkeitä kokeillaan kunnes löytyy sellainen josta on enemmän hyötyä kuin haittaa. On tavallista ettei jokin lääke sovi koska jokaisen aivokemia on yksilöllistä, mutta valinnanvaraa löytyy. Jos tulee ikäviä sivuvaikutuksia tai lääke ei tehoa toivotulla tavalla, se lopetetaan ja yritetään jotain muuta. Lääkkeiden kuuluu auttaa siihen vaivaan mihin ne on määrätty ja parantaa elämänlaatua. Jos niistä menee ihan tokkuraan/paino nousee hillittömästi/vointi huononee/whatever, niin sitten lääke ei toimi niin miten sen pitää ja se vaihdetaan.

Terapiaan pääsyn kriteerit ovat yksinkertaiset, ja ennen varsinaisen psykoterapian alkua keskusteluapua saa julkiselta puolelta. Oman kokemukseni mukaan sekin on hyvä. Keskusteluavusta saa hyötyä sen verran kun siihen on valmis itse panostamaan. Jos lähdet negatiivisella asenteella, kieltäydyt yhteistyöstä, kaunistelet oireitasi, niin ei sinua sitten voida paljon auttaa. Jos otat avun vastaan avoimella mielellä ja olet valmis yrittämään parhaasi, niin sitten keskusteluapu ja terapia toimivat.

Itsellä masennusta ja ahdistusta. Hoidon hakeminen on parhaita päätöksiäni ikinä. Fyysisiin sairauksiin on suhtauduttu diagnoosin jälkeen täysin normaalisti. Masennus ja ahdistus on todella yleisiä sairauksia ja sellaisena niihin suhtaudutaan. Se aika kun masennusdiagnoosi oli maailmanlopun alkua on vuosikymmeniä takana päin. 

Paras neuvoni: älä usko netin kauhujuttuja. Niitä kirjoittelevat etupäässä sairaudentunnottomat hullut jotka tarvitsisivat vähän enemmänkin puuttumista mutta uskottelevat olevansa terveitä niin kauan kun onnistuvat juoksemaan lääkäriä karkuun.

Minä en ole mikään sairaudentunnoton nettitrolli. Asia vain nyt on niin että omasta kokemuksestani hoito ei aina ole tarpeeksi paneutuvaa ja siinä joutuu itse tekemään paljon töitä. Minä ainakin koin olevani aika yksin ja tavallaan koko hoidon projektipäällikkö. Jos on helppo tapaus ihmisenä ja helposti myös luottaa muihin niin silloin toki hoito tai melkeimpä mikä tahansa auttaa. Minä en osaa pysyä jatkuvasti positiivisena jos missään ei koskaan tulla vastaan.

Itse en ainakaan uskaltaisi noin vain antaa kenenkään sorkkia lääkkeillä aivokemiaani.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti kannattaa hakea apua eikä uskoa kaikenkarvaisia nettitrolleja. Silloin kun ongelmat ovat pieniä, hoitoakin tarvitaan vähemmän. Hoito aloitetaan kevyesti, ja toimenpiteitä lisätään jos tarvetta on. Esim. masennuksen hoito aloitetaan terveyskeskuksessa josta saat ekat lääkkeet ja ohjauksen keskusteluapuun. Monelle se riittää. Jos ei riitä, sitten pääsee psykiatrille joka tietää lääkkeistä enemmän ja pidempiaikaista keskusteluapua. 

Lääkkeitä kokeillaan kunnes löytyy sellainen josta on enemmän hyötyä kuin haittaa. On tavallista ettei jokin lääke sovi koska jokaisen aivokemia on yksilöllistä, mutta valinnanvaraa löytyy. Jos tulee ikäviä sivuvaikutuksia tai lääke ei tehoa toivotulla tavalla, se lopetetaan ja yritetään jotain muuta. Lääkkeiden kuuluu auttaa siihen vaivaan mihin ne on määrätty ja parantaa elämänlaatua. Jos niistä menee ihan tokkuraan/paino nousee hillittömästi/vointi huononee/whatever, niin sitten lääke ei toimi niin miten sen pitää ja se vaihdetaan.

Terapiaan pääsyn kriteerit ovat yksinkertaiset, ja ennen varsinaisen psykoterapian alkua keskusteluapua saa julkiselta puolelta. Oman kokemukseni mukaan sekin on hyvä. Keskusteluavusta saa hyötyä sen verran kun siihen on valmis itse panostamaan. Jos lähdet negatiivisella asenteella, kieltäydyt yhteistyöstä, kaunistelet oireitasi, niin ei sinua sitten voida paljon auttaa. Jos otat avun vastaan avoimella mielellä ja olet valmis yrittämään parhaasi, niin sitten keskusteluapu ja terapia toimivat.

Itsellä masennusta ja ahdistusta. Hoidon hakeminen on parhaita päätöksiäni ikinä. Fyysisiin sairauksiin on suhtauduttu diagnoosin jälkeen täysin normaalisti. Masennus ja ahdistus on todella yleisiä sairauksia ja sellaisena niihin suhtaudutaan. Se aika kun masennusdiagnoosi oli maailmanlopun alkua on vuosikymmeniä takana päin. 

Paras neuvoni: älä usko netin kauhujuttuja. Niitä kirjoittelevat etupäässä sairaudentunnottomat hullut jotka tarvitsisivat vähän enemmänkin puuttumista mutta uskottelevat olevansa terveitä niin kauan kun onnistuvat juoksemaan lääkäriä karkuun.

En usko, että omista kokemuksista kertominen ovat mitään kauhujuttuja. Nämä ovat useimmiten yksilö ja tilannekohtaisia tapauksia. Niitä ei tietenkään pidä yleistää, mutta ei myöskään teilata millään tavalla. Kirjoittaja kirjoitti minun mielestäni aika kapea-alaisesti ja vähän nk. että uskoo psykiatrian, ja silläa alalla toimivien pystyvän ainoina auttamaan ihmistä. Myöskin hänen arviointinsa, että kriittisesti omista kokemuksistaan kertovat ovat hulluja, on minusta aika törkeä. Ei omien henkilökohtaisten tunteiden, kokemusten, tai mielipiteiden perusteella kenestäkään saa mennä tekemään mielisairaan diagnoosia. Minusta kommentoija kirjoitti aika raflaavasti. 

Jotenkin tuli sellainen tunne, tai kuva, että onkohan tämä kommentoija oikeasti edes mikään mt-ongelmista aiemmin kärsinyt henkilö. Kirjoituksesta kuultaa läpi selvästi psykiatrisia palveluja suositteleva henkilö. Joten hän saattaa itse olla kyseisellä alalla. 

Tämä on vähän samanlainen juttu, mitä esim. tulee selvänäkemiseen ja kaukoparantamiseen liittyviin puoliin. Osa uskoo niihin, kun taas osa on skeptinen ja selkeästi sitä mieltä, että sitä ei ole olemassa. Annas olla, jos joku tulee kertomaan omista kokemuksistaan, joutuu ryöpytyksen kohteeksi. Vaikka näitä omia kokemuksia nimenomaan pitää tuoda enemmän esille, jotta ihmiset saisivat laajemmalti tietoa myös niistä huonoista kokemuksista. Ja jotta ihmiset eivät suinpäin uskoisi, että kyseisellä alalla toimitaan rehellisesti. Tai että ylipäätään on olemassakaan mitään rajatiedon asioita. 

Vaikka tässä aiheessa nyt pompattiinkin lehmänloikka toiseen aihepiiriin, niin toin vain esille, että me tarvitsemme myös niitä kirjoituksia, joissa ihmiset kertovat omakohtaisista kokemuksista rehellisesti.

Mä olen kokeillut vaikka mitä masennuslääkkeitä elämäni aikana, yhdestäkään ei ole ollut apua.

Sotkevat vain aivokemian täysin, muutut joko erittäin ylipainoiseksi tai alipainoiseksi, lääkkeestä riippuen. Myös sukupuolielimet muuttuvat tunnottomiksi, etkä kykene enää orgasmiin (ihana ssri haittavaikutus, menee kyllä onneksi ohi, kun lopettaa lääkityksen.

Ei enää ikinä myöskään yhtään keskustelukäyntiä, niistä ei ole ollut mitään apua.

Kokemusta masennuksesta ja ahdistuksesta noin 30 vuotta.

Ei aikoja mm. Eikä voida asiakkaan pieniä pyyntöjä ottaa huomioon, jotta olo olisi turvallinen kaikille.

Eivät ole aiheuttaneet ongelmia. Keskimäärin olen ollut oikein tyytyväinen masennuksen ja posttraumaattisen stressireaktion takia saamaani hoitoon. Olen saanut terapiaa ja lääkitystä. Hoidon ainoa haittapuoli on ollut hankaluus joidenkin vakuutusten saamisessa. Joitain vakuutuksia hakiessa kun sairauden hoitohistoria edellisen viiden vuoden ajalta voi olla este myöntämiselle. Mutta se on mielestäni verrattain pieni haitta verrattuna hoidon tuottamiin etuihin (mm. parempi jaksaminen, paremmat ihmissuhteet yms.).

Jos kohdalle sattuu hyvä hoitohenkilökunta, voi toimivaa apua saada. Yleensä määräävät vain lääkkeitä, jotka lähinnä turruttaa. Ja aiheuttaa sivuvaikutuksia johon määrätään lisää lääkkeitä. Ja jos vointi ei siltikään parane niin vielä vähän lisää niitä lääkkeitä... Neuvoni on, että kannattaa hakea apua mutta miettiä itse mitä ottaa vastaan ja mitä ei.

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan uskaltaisi noin vain antaa kenenkään sorkkia lääkkeillä aivokemiaani.

Jos voit oikeasti huonosti, niin olet kyllä valmis ottamaan apua vastaan. Myös käyttämään lääkkeitä, jos ne tukevat jaksamistasi.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokeillut vaikka mitä masennuslääkkeitä elämäni aikana, yhdestäkään ei ole ollut apua.

Sotkevat vain aivokemian täysin, muutut joko erittäin ylipainoiseksi tai alipainoiseksi, lääkkeestä riippuen. Myös sukupuolielimet muuttuvat tunnottomiksi, etkä kykene enää orgasmiin (ihana ssri haittavaikutus, menee kyllä onneksi ohi, kun lopettaa lääkityksen.

Ei enää ikinä myöskään yhtään keskustelukäyntiä, niistä ei ole ollut mitään apua.

Kokemusta masennuksesta ja ahdistuksesta noin 30 vuotta.

Ei ole itsellä ollut noista lääkkeistä mitään tuollaisia sivuvaikutuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen kokeillut vaikka mitä masennuslääkkeitä elämäni aikana, yhdestäkään ei ole ollut apua.

Sotkevat vain aivokemian täysin, muutut joko erittäin ylipainoiseksi tai alipainoiseksi, lääkkeestä riippuen. Myös sukupuolielimet muuttuvat tunnottomiksi, etkä kykene enää orgasmiin (ihana ssri haittavaikutus, menee kyllä onneksi ohi, kun lopettaa lääkityksen.

Ei enää ikinä myöskään yhtään keskustelukäyntiä, niistä ei ole ollut mitään apua.

Kokemusta masennuksesta ja ahdistuksesta noin 30 vuotta.

Ei ole itsellä ollut noista lääkkeistä mitään tuollaisia sivuvaikutuksia.

No ole onnellinen, minä en ole ollut noin onnekas, vaan sivuvaikutukset olivat hirveät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan uskaltaisi noin vain antaa kenenkään sorkkia lääkkeillä aivokemiaani.

Jos voit oikeasti huonosti, niin olet kyllä valmis ottamaan apua vastaan. Myös käyttämään lääkkeitä, jos ne tukevat jaksamistasi.

Ihmeellinen trolliketju, jossa tällainen saa alapeukutusta. 😑

Onko kellään positiivisia kokemuksia kerrottavana lääkkeistä?

https://medium.com/the-mission/do-antidepressants-and-other-psychiatric…

Psyykenlääkkeet ovat tosiaan pitkään käytettynä hyvin haitallisia ja lääkärit ovat aika paljon lääketeollisuuden sponsoroimia. Itse käyttäisin vain lyhytaikaisesti, jos sittenkään. Sitten, kun yrität irti lääkkeistä, voi tulla tosi masennus Tosiaan jos lähdet mielenterveyspalvelujen piiristä ja katsovat, että tarvitset hoitoa ja monitorointia, niin laittavat vähintäänkin elektronisen seurannan päälle.

Itsellä oli psykoosi monta vuotta sitten ja vieläkin tietokoneet yms. ovat monitoroituina ja jonkinnäköinen valvontasysteemi kotona että näkevät reagoinko normaalisti jos asunnossa kolahtaa, vaikka olen yksin jne.. Kaupungilla saattaa tulla jotain tälläisiä "kohtaamisia", jotta näkevät että olen ok. Myös jos käyt lääkärillä, häntäkin on normaalisti pyydetty seuraamaan olotilaani, kun vaikka jotain odottamatonta tapahtuu. Joten en nyt välttämättä suosittelisi menemään, jos normaalikin lääkäri keskittyy sitten sinun henkisen olotilasi monitorointiin ja muutenkin erittäin leimaavaa, kun vaikka omaisia tai työtovereita pyydetään monitoroimaan minua. Mutta tämä tietysti oli vakavampi tapaus, vaikka onkin monta vuotta sitten. Ehkä se lievemmässä häiriössä ei ole niin intensiivistä monitorointia, mutta suosittelisin elämänmuutoksen yritystä yms. ensin. Ehdottomasti vaikuttaa neggatiivisesti sinun elämääsi, jos satut sieltä jonkinlaisen diagnoosin saamaan.