Mitä tehdä? 3,5v kampeaa koko ajan sängystään ylös
Hän on nyt oppinut, että voi nousta sängystä itse, kun on laitettu nukkumaan. Itse asiassa hän haluaa vaan, että minä vien hänet nukkumaan yhä uudelleen ja uudelleen. Mies ei kelpaa ja onkin aina nukkumaanmenoaikana jossain muualla. Tähän saakka olen ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, mutta nyt kiehahdin, kun poika kampesi ylös heti perääni ja vaikersi ettei halua mennä yksin vessaan (ei ollut menossa vessaan eikä ollut edes vessahätä). Sanoin vaan suutahtaen, että nyt nukkumaan, menin antamaan pusun otsalle ja peittelin. Poika pyysi anteeksi :(
Huoh, jäipä nyt sitten molemmille varmaan paha mieli ja pojalle tunne, ettei saa nousta. En tiedä, olinko liian tiukka vai teinkö oikein. Nyt hän ei ole noussut, joten ehkä oppi.
Lapsi kilahati ihan täysin, tunnin verran meni siihen että toistelin vain raivoavalle lapselle rauhallisesti " sängystä ei enää tulla pois" ja estin lasta pääsemästä sängystä, ennenkö uskoi. Sen jälkeen on muutaman kerran vain kokeillut, mutta uskonut heti. Sängyssä ei tarvitse nukkua, voi lukea vielä kirjojaan, mutta pois ei tulla (no pissalle kerran).