Olen epäonnistunut yliopisto-opinnoissani eikä minulla ole enää mitään tulevaisuutta
Kaikki muukin kyllä on elämässäni pielessä. Nyt kuitenkin alkaa näyttää siltä että tie on noussut elämässä pystyyn lopullisesti, eikä toivoa elämisen arvoisesta tulevaisuudesta enää ole. En näe tässä tilanteessa enää muuta mahdollisuutta kuin itsemurha.
Oikeastaan en tiedä miksi kirjoitin tänne, kun arvaan jo ennalta ketjuun tulevat vastaukset; näistä tämäntyyppisistä aloituksista lähtevät keskustelut kun tuppaavat aina menemään ihan samalla tavalla. Siksi pyydän että te, jotka ajattelitte vastata jotain tyyliin "aina on toivoa!" ja "hae apua!", jättäisitte tällä kertaa nuo kliseet väliin.
Ehkä nyt vain sen takia tämän kirjoitin, kun ei ole ketään muutakaan kelle puhua. Tai jos löytyisi joku toinen, joka kokee samoin...
Kommentit (70)
Mikä estää sinua elämästä hyvää elämää?
Klisee tai ei niin mä en ymmärrä, miten yliopisto-opinnoissa epäonnistuminen vie kaikki mahdollisuudet elämisen arvoiseen elämään.
Huono provo!
jätin yliopiston kesken ja työssä olen. tuskin olen ainoa, kuten et sinäkään.
Miten ne on epäonnistuneet? Jos sinulla on yhä opinto-oikeus, mitään ei ole niiden suhteen menetetty.
Aina pääsee amikseen, jos ei yliopistossa pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Klisee tai ei niin mä en ymmärrä, miten yliopisto-opinnoissa epäonnistuminen vie kaikki mahdollisuudet elämisen arvoiseen elämään.
Huono provo!
No se on kato joku parikymppinen lapsonen, ne uskoo just tuollasia tyhmyyksiä. :)
Eikö sieltä voi pitää taukoa ja palata penkkiin kun aika on oikea? T. Amis (en tiedä yliopistojen käytännöistä)
Tienaan kolme tuhatta ja sillä pärjään hyvin vaikka olenkin amis.
Aapeen logiikalla noin 85% suomalaisista ei voi toivoa elämisen arvoista elämää, koska heillä ei ole yliopistokulutusta.
Hämmästyttävän monet heistä ovat silti varsin onnellisia.
Tunnet siis häpeää, koska kuvittelet, että sukulaisesi ajattelevat sinun epäonnistuneen ja kaikki luulevat sinua tyhmäksi?
Miten voi epäonnistua yliopiston opinnoissa? Ymmärrän että niitä voi tehdä hitaasti, jos on muita ongelmia. Silloin saattaa esim. opintotuen kanssa olla vaikeuksia. Suomessa kuitenkin yliopistoon mennään pääsykokeen kautta, joten olet selkeästi lahjakas ja kyvykäs jo pelkästään sillä perusteella. Ehkä sinulla on turhan kilpailuhenkinen ala, jossa tämä ilmapiiri korostuu eikä tunnu kannustavalta?
Joskus elämässä tosiaan käy noin. Ehkä seuravassa elämässä sitten onnistuu.
Opiskelu ollut se tärkein juttu elämässä? Jos "kaikki muu" pielessä niin en opintoja enää paljon murehtisi... Ja kokemusta on. Mutta kyllä sen tutkinnon ehtii saada myöhemminkin.
Itse valmistuin 45 vuotiaana uuteen AMK-ammattiin, enkä ollut kurssini vanhin. Mitä tahdot elämältäsi?
Opiskeluille ja tutkinnoille annetaan aivan liian paljon arvoa. Lopulta paljon oleellisempaa on se mihin pystyt, kuinka ajattelet ja ratkaiset ongelmia, pohjimmiltaan kyse on siitä kuinka älykäs olet. Opiskelulla et voi tehdä itsestäsi yhtään lahjakkaampaa kuin miksi olet syntynyt.
Olen itse "epäonnistunut" kahdessa yliopistotutkinnossa, toinen vieläpä niistä varsin arvostetulla alalla. Teen nyt ihan duunaritöitä ja olen tyytyväinen, itse asiassa en kadu edes niitä muutamaa vuotta jotka yliopistolla "tuhlasin". Voisin toki tehdä monia muitakin töitä, mutta koska ei ole tutkintoa niin en viitsi alkaa yrittää osaamistani erikseen todistelemaan.
Itsemurhassa ei ole mitään mieltä, silloin heität hukkaan kaiken sen mitä sinulla on. Aivan kaiken. Sinulla on vain yksi elämä ja se on äärettömän arvokas.
Tsemppiä! Vaikka varmasti yksinäiseltä nyt tuntuukin niin et ole yksin tilanteessasi. Ei kannata ottaa huonosti menneitä yliopisto-opintoja miksikään kynnykseksi vaan mieti vaihtoehtoisia toimintasuunnitelmia (toinen koulutus jne.). Opintoihisi voit kenties palata myöhemmin paussin jälkeen?
Mulla tie nousi pystyyn vasta saatuani syöpädiagnoosin.
Oon pelkkä aikuislinjan merkonomi, paperit hankin vasta nelikymppisenä ja palkkani on 30,50€ tunti. Mulla ei ole aikomustakaan mennä hankkimaan mitää yliopistotutkintoja. Hyvin olen pärjännyt ja tulevaisuus näyttää vieläkin paremmalta. Ei työt ole tutkinnoista kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne on epäonnistuneet? Jos sinulla on yhä opinto-oikeus, mitään ei ole niiden suhteen menetetty.
Suoritukseni ovat lähiaikoina vanhenemassa, koska olen roikkunut yliopiston kirjoilla vuosikausia opinnoissa juurikaan etenemättä. Olen kärsinyt jo lähes 10 vuotta keskivaikeasta-vaikeasta masennuksesta. Vielä hiljattain ajattelin että jospa sittenkin pystyisin viimeisillä voimillani saamaan tutkintoni kasaan kun se vielä hetken aikaa on mahdollista, mutta eihän tästä tule mitään - en vain ole tarpeeksi hyvässä kunnossa henkisesti.
Ja nyt todellakin olisi ollut viimeinen hetki, koska sen jälkeen kun opintoni ovat vanhentuneet, lakkaa myös koulutusohjelmani olemassaolo.
Äh, ei olisi sittenkään pitänyt tehdä tätä aloitusta. Unohtakaa koko juttu.
Jumalauta mitä itsesäälissä kierimistä ja uhriutumista! Ei maailma sinun koulutuksen epäonnistumiseen kaadu. Yritä iloita siitä mitä sinulla on ja pyri eteenpäin voimavarojesi mukaisesti. Ketään ei kiinnosta jos et ole saanut suoritettua yliopistotutkintoa loppuun asti. Ei kaikki saa vaikka kuinka yrittäisivät. Elämä jatkuu ja voit yrittää myöhemmin uudestaan jos asia on sinulle niin tärkeä.
Mitä on tapahtunut, kun uskot yliopisto-opintojesi epäonnistuneen?