Olen epäonnistunut yliopisto-opinnoissani eikä minulla ole enää mitään tulevaisuutta

Kandihan on loppujen lopuksi melko helppo toteuttaa. Varmasti kuukausikin riittävää.nyt ohjasjan kanssa teet tiiviin aikataulun kerrot että tutkintosi muuten vanhenee.

Vierailija kirjoitti:

Klisee tai ei niin mä en ymmärrä, miten yliopisto-opinnoissa epäonnistuminen vie kaikki mahdollisuudet elämisen arvoiseen elämään.

Huono provo!

Juurikin samaa kysyn ma.

Toisaalta jos elämässä ei ole ollut mitään muuta.

Ap, lue tää :

https://havahtuminen.fi/oletko-uhriutuja/

Vierailija kirjoitti:

 

Olet samaistanut mielessäsi yliopistotutkinnon ihmisenä onnistumiseen. Se on täysi harhakäsitys. Ihmisenä onnistuminen on jotain ihan muuta, ja toivottavasti tämä kriisi johdattaa sinut pohtimaan, mitä se on. Olen itse valmistunut yliopistosta erinomaisin arvosanoin, mutta päädyin silti työttömäksi. Alallani ei ole töitä, enkä ole alasta enää kiinnostunutkaan. Opiskelin uuden tutkinnon innolla, mutten saanut silläkään töitä, ja nyt minulle on valjennut, että tuskin koskaan saankaan enää kummallakaan tutkinnollani töitä. Kerropa minulle, olenko mielestäsi epäonnistunut ihminen?

Et ole ollenkaan. Ja työllistymisesi ei myöskään ole oma syysi. En itsekään pidä itseäni epäonnistuneena ihmisenä, muut kylläkin, mutta koen silti että elämäni on pilalla. Ahdistus on niin paha etten pysty nukkumaan ilman lääkkeitä enkä tiedä miten pääsisin tästä mitenkään eteenpäin.

Hei Ap,

ihan ensiksi kysymys oletko hakenut ja saanut apua masennus- ja ahdistusoireisiisi? Jos olet, niin minkälaista? Jos et, niin hae nyt!

Onko mielialaoireesi kuinka paljon yhteydessä muihun mainitsemiisi terveysongelmiin?

Yliopisto-opintojesi loppuun saattaminen on mielestäni tässä kohtaa sivuseikka, vaikkakin myös uskon että joustoa on mahdollista saada aika tappiin juuri rahapolitiikasta johtuen. Kuinka paljon kandistasi puuttuu, ja onko aihe valittuna? Sanoit myös, että koulutusohjelmasi on loppumassa joka tapauksessa. Kiinnostaako se sinua vielä, ja onko vastaavanlaisia koulutuksia saatavilla muissa oppilaitoksissa?

Olen myös nähnyt/lukenut masentuneiden itse asiassa näkevän asiat erittäin realistisina, mutta realismina perustuu siihen, että masentunut näkee tilansa pysyvänä, ja katselee asioita realistisesti siitä näkökulmasta. Elämä kuitenkin usein yllättää. Myös positiivisesti.

Oletko miettinyt terapiaa vaihtoehtona? Itselläni se auttoi lopulta parhaiten. Oman ajatusmaailman rakenteiden ymmärtäminen auttoi myös lopulta luopumaan itselle epäsuotuisasti vaikuttavista käytös- ja ajatusmalleista, sekä ennen kaikkea tunnistamaan ne.

Itse rämmin opintojen läpi jotenkuten, jälkikäteen katsottuna olisi pitänyt uskaltaa ottaa aikalisä. Tästä on jo vuosikymmen aikaa, ja ja ja...elämä yllätti sitten kuitenkin. Opiskelen parhaillaan toiseen ammattiin, täysin eri alaa, kuin mitä alkuperäinen koulutukseni on. Ei se elämä mennyt kuten suunnittelin, mutta mitäs sitten!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo taas joku 23v.nainen, joka kärsii aphasta masennuksesta ja neurologisistahäis

riöistä. :DD

Neurologiset häiriöt osuivat nappiin, sisältäen mm. suuren joukon erilaisia kognitiivisia ongelmia. Valitettavasti en kuitenkaan ole enää noin nuori - olen jo yli 30.

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on opintoja, jotka saat paketoitua kokonaisuuksiksi (sivuaine, perusopinnot) hanki niistä kokonaisuusmerkinnät. Paketit eivät vanhene, irralliset kurssit kyllä. Ehkä saat edes osan vielä pelastettua. Varaa aika opinto-ohjaajalle ja ala selvittää tilannetta. Sen jälkeen hankit itsellesi apua, hoidat itsesi kuntoon ja sitten myöhemmin ne opinnot loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto on hyvin motivoitunut saamaan opiskelijat tutkinnon kanssa ulos. Laitoksen rahoitus on sidottu valmistuneisiin tutkintoihin. Jos sinulta puuttuu vain muutamia pieniä juttuja, he ovat hyvin yhteistyöhaluisia järjestämään lisäaikaa jne. että saat tutkintosi. Reippaasti yhteyttä opinto-ohjaajaan, laaditte aikataulun ja pidät siitä kiinni.

Mitäs luulette, jos olen roikkunut yliopiston kirjoilla jo yli 10 vuotta, niin olenko jo käynyt opinto-ohjaajan luona selvittämässä tilannettani ja tekemässä aikatauluja opintojen loppuun suorittamiseksi? Voin kertoa, että opiskelen jo nyt lisäajan lisäajalla, mutten vain saa pidettyä asettamistani suunnitelmista kiinni.

Ja koska tutkinnostani puuttuu kandidaatintutkielma, niin en voi saada kokonaisuusmerkintää pääaineestani, joka (vähemmän yllättäen) käsittää suurimman osan suorittamistani kursseista. Tosin eipä tällä mitään väliä olisikaan, koska kohta ei enää ole jäljellä sitä koulutusohjelmaakaan, josta suorittamillani opintokokonaisuuksilla olisi mahdollista valmistua.

Eli kai nyt tämän perusteella myönnätte, että olen todellakin melko epäonnistunut ihminen?

t. ap

Ja höpsis nyt! Jos sinä olet epäonnistunut niin minun täytyy sitten olla mega-epäonnistunut ja välittömästi heitettävä henkeni tähän paikkaan. Olen 36, minulla ei ole mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta. On vain keskeytettyjä opintoja ammattikoulussa, kolmella eri alalla. No ok, olen melkein saanut lukion suoritettua loppuun. Senkin olen aloittanut yli kymmenen vuotta sitten. Vuosien sossupummeutta, monia jaksoja pöpilässä, tasan nolla työhistoriaa ja kaiken lisäksi olen pysyvällä eläkkeellä. Minulta löytyy pitkä lista psykiatrisen puolen diagnooseja ja uusia annetaan jos sattumalta lääkärissä käyn.

Jos lähtee humanistisia aineita lukemaan, niin usein tuo on sitten se lopputulema. Hanttihommat kutsuvat sinuakin, kuten niin monia muita. Nyt on vain nieltävä se ylpeys ja ryhdyttävä omaksumaan realistinen käsitys itsestäsi.

Voisinpa antaa sulle mun elämän. Saisit hyvin suoritetun yliopistotutkinnon ja kivan työpaikan kun kerran pidät niitä arvokkaina. Mulle ne eivät vain riitä

Samassa tilanteessa oppimisvaikeuden kanssa. Kirjoittakaa kanssasisaret niin mennään päivä kerrallaan eteenpäin :)

susayo miukulimaukuli luukku piste com

Jotenkin ajattelen niin, että suomalaiset yliopisto-opinnot etenkin huonosti työllistävillä aloilla ovat äärimmäisen epäterveellisiä. Ei ole mikään ihme, että aika moni masentuu, kun tutkinto on haastava, opiskelijoita ei kunnolla tueta ja tulevaisuus työelämässä hyvin epävarma.

Entä jos jätät koko paskan ja hakeudut jonnekin töihin, ihan minne vain?

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ajattelen niin, että suomalaiset yliopisto-opinnot etenkin huonosti työllistävillä aloilla ovat äärimmäisen epäterveellisiä. Ei ole mikään ihme, että aika moni masentuu, kun tutkinto on haastava, opiskelijoita ei kunnolla tueta ja tulevaisuus työelämässä hyvin epävarma.

Entä jos jätät koko paskan ja hakeudut jonnekin töihin, ihan minne vain?

Jep, tuo on minun plan2 jos en onnistu tutkinnossa (haaveammattini vaatii tutkinnon)

-eri

Jos opintosi olisivat johtaneet sinut lääkäriksi tai juristiksi, elämäsi hymyilisi. Nyt taisi mennä hankkeesi päin seinää.

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap,

ihan ensiksi kysymys oletko hakenut ja saanut apua masennus- ja ahdistusoireisiisi? Jos olet, niin minkälaista? Jos et, niin hae nyt!

Olen hakenut, ja apua on tullut saatua hyvin vaihtelevantasoista. Kunnallinen psykiatrian poliklinikka, jossa olen ollut kirjoilla nyt pari vuotta, on tähänastisista kokemuksistani ehdoton pohjanoteeraus. Siellä henkilökunta vaihtuu jatkuvasti, potilasta kohdellaan tylysti, ja tulee tunne, etteivät lääkärit kuuntele lainkaan mitä potilaalla on sanottavana. Ja nyt minut ollaan heittämässä sieltä pihalle, kun olen heidän mielestään ollut potilaana jo liian kauan ja minun olisi pitänyt jo parantua. Ehkä parempikin niin, koska ei oloni siellä käymisestä ainakaan paremmaksi ole tullut.

Vierailija kirjoitti:

Onko mielialaoireesi kuinka paljon yhteydessä muihun mainitsemiisi terveysongelmiin?

Erittäin paljon. Fyysiset oireet, joihin ei saa kunnollista apua (ja joihin suhtaudutaan terveydenhuollossa vähättelevästi) pitävät masennusta erittäin tehokkaasti yllä. Tämän ymmärtäminen vain näyttää tuottavan lääkäreille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon kandistasi puuttuu, ja onko aihe valittuna?

Kanditutkinnosta ei puutu muuta kuin tämä tutkielma. Aihe on valittuna ja pari sivua kirjoitettuna. Sitten iski täydellinen lukkiutuminen ja tunne että ei tästä tule mitään. Mutta nyt voi olla että kerron asioistani jo liian yksityiskohtaisesti...

t. ap

PS. Viestin 39 on kirjoittanut joku muu kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ajattelen niin, että suomalaiset yliopisto-opinnot etenkin huonosti työllistävillä aloilla ovat äärimmäisen epäterveellisiä. Ei ole mikään ihme, että aika moni masentuu, kun tutkinto on haastava, opiskelijoita ei kunnolla tueta ja tulevaisuus työelämässä hyvin epävarma.

Entä jos jätät koko paskan ja hakeudut jonnekin töihin, ihan minne vain?

Samaa mieltä tuosta yliopisto-opintojen epäterveellisyydestä. Olen ajatellut alanvaihtoa ja ammatillista koulutusta, mutta ensin minun on saatava tämä kanditutkintoni ulos. Jos en onnistu edes siinä, niin en kertakaikkiaan voi elää itseni kanssa!

t. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap,

ihan ensiksi kysymys oletko hakenut ja saanut apua masennus- ja ahdistusoireisiisi? Jos olet, niin minkälaista? Jos et, niin hae nyt!

Olen hakenut, ja apua on tullut saatua hyvin vaihtelevantasoista. Kunnallinen psykiatrian poliklinikka, jossa olen ollut kirjoilla nyt pari vuotta, on tähänastisista kokemuksistani ehdoton pohjanoteeraus. Siellä henkilökunta vaihtuu jatkuvasti, potilasta kohdellaan tylysti, ja tulee tunne, etteivät lääkärit kuuntele lainkaan mitä potilaalla on sanottavana. Ja nyt minut ollaan heittämässä sieltä pihalle, kun olen heidän mielestään ollut potilaana jo liian kauan ja minun olisi pitänyt jo parantua. Ehkä parempikin niin, koska ei oloni siellä käymisestä ainakaan paremmaksi ole tullut.

Vierailija kirjoitti:

Onko mielialaoireesi kuinka paljon yhteydessä muihun mainitsemiisi terveysongelmiin?

Erittäin paljon. Fyysiset oireet, joihin ei saa kunnollista apua (ja joihin suhtaudutaan terveydenhuollossa vähättelevästi) pitävät masennusta erittäin tehokkaasti yllä. Tämän ymmärtäminen vain näyttää tuottavan lääkäreille ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon kandistasi puuttuu, ja onko aihe valittuna?

Kanditutkinnosta ei puutu muuta kuin tämä tutkielma. Aihe on valittuna ja pari sivua kirjoitettuna. Sitten iski täydellinen lukkiutuminen ja tunne että ei tästä tule mitään. Mutta nyt voi olla että kerron asioistani jo liian yksityiskohtaisesti...

t. ap

PS. Viestin 39 on kirjoittanut joku muu kuin minä.

Psy poli, I feel you...anteeksi, jos palstalaisissa on työntekijöitä sieltä, mutta vähän sama kokemus oli itselläni.

Oletko saanut aiemmin kuntoutuspsykoterapiaa? Jos et, hae! Tarvitset psykiatrin ja hyvän terapeutin. Nykyään terapiaa myös myönnetään helpommin kuin ennen, eli ei pitäisi olla ongelma. Mutta hyvästä psykiatrista on hyötyä muutoinkin kuin lausunnon kirjoittamisessa. En tiedä mistäpäin olet, mutta pk-seudulta tiedän muutaman hyvän nimen antaa. Terapeutteja löytyy myös hyviä ja tosi hyviä. Kyse on ehkä enemmän siitä, mikä koulukunta itsestäsi tuntuisi luontevimmalta.

Jos olet tällä hetkellä lääkityksellä, niin selkeästi se ei joko sinulla toimi, tai annostus on väärä. Jos et ole, harkitse väliaikaista lääkitystä.

Tiedätkö oman sairautesi asiantuntijat Suomesta? Jos et, selvitä. Suurimmalle osalle sairauksista ja oireyhtymistä löytyy omat järjestöt, joissa yleensä tiedetään ne parhaat osaajat. Kannattaa panostaa sen verran. Lisäksi heidän lausuntonsa (joskus jopa nimen mainitseminen tk-lääkäreille, eikä millään pahalla; ette mitenkään voi tietää kaikesta kaikkea) auttaa myös jatkossa yleislääkärin kanssa asioidessa. HUS voi olla poikkeus joiltain poliklinikoiltaan, mutta muuten.

Ja siihen tutkielmaan; sait pari sivua kirjoitettua, ja sitten iski lukkiutuminen. Se on ihan normaalia! Voiko olla, että kirjoittaminen on nyt vaan todella latautunutta, ja tunne hanskojen lyömisestä tiskiin tulee siksi helpommin?

Vaikka kirjoittaisit vaan sivun päivässä, saisit sen kevään aikana pakettiin. Wordilla vaan kikkailemaan, ja selviät vielä vähemmällä tekstillä. Nim. Kokemusta on ja paljon. Et tarvitse huippusuoritusta, et edes hyvää(jos tarkoituksena on vaan saada sidottua opinnot tutkintoon). Riittää että saat sen läpi.

Mihin tahansa päädytkin, eivät yliopisto-opintosi tule määrittelemään onnistumistasi tai epäonnistumistasi elämässä, ihmisenä saati mahdollisesti työntekijänä. Ei sitten millään lailla. Kuten eivät myöskään sairautesi. Niitä kun harvemmin on mahdollista valita valita.

Mikään ei ole vielä lopullista opiskeluidenkaan jälkeen (alle 30:senä?). Usein ihmiset huomaavat opiskelleensa aivan väärää alaa, ja vaihtavat aivan eri suunnalle elämänsä. Ei niitä ole kuin harvat, jotka tietävät jo peruskoulussa, mitä haluavat tehdä koko loppuelämänsä. Ja kukas sen sanoo, ettei uraansa 10-20 vuoden välein muuttava voisi olla onnellinen. Ihmissuhteita tulee ja menee, ei sellaistenkaan perään kannata itkeä kovin pitkään.

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei se meillä muillakaan ole elämä pelkkää ruusuilla tanssimista, välillä se voi olla työttömyysturvan varassa sohvalla köllottelyä.

Olin 10v työssä jota rakastin paljon. Joku sanois ettei työtään voi rakastaa mutta olin ammatissa jonka osasin ja jossa menestyin.

Tuli organisaatiomuutos joka lakkautti työni ja siirron toisiin tehtäviin toiselle pomolle. Pomo joka vihasi mua päivästä yksi. Kuinka monesti toivoinkaan että mulle olisi tullut ulkoistus mutta edellinen pomo oli sitä mieltä että olen osaava ja aikaansaava, yritykselle hyvä työntekijä.

Jostain syystä jäin ottamaan paskaa niskaan. Olisiko ollut lojaalisuutta, en tiedä. Pari vuotta ja totesin tää on niin tässä. Joko nyt lähden tai jään tähän menettämään oman terveyteni.

Nyt oon työtön asuntovelallinen. Itseluottamusta ei oo niin paljoa että edes yrittäisin saada aikaan hyvää työhakemusta. Ei ole käsitystä miten tästä nousen. Hyppäsin pimeyteen.

N55

Mä taas oon nelikymppinen, putosin kuoppaan masennuksen takia 10 vuotta sitten ja nyt oon ymmärtänyt että ulospääsyä ei ole. Siis tietä takaisin työmarkkinoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ne on epäonnistuneet? Jos sinulla on yhä opinto-oikeus, mitään ei ole niiden suhteen menetetty.

Suoritukseni ovat lähiaikoina vanhenemassa, koska olen roikkunut yliopiston kirjoilla vuosikausia opinnoissa juurikaan etenemättä. Olen kärsinyt jo lähes 10 vuotta keskivaikeasta-vaikeasta masennuksesta. Vielä hiljattain ajattelin että jospa sittenkin pystyisin viimeisillä voimillani saamaan tutkintoni kasaan kun se vielä hetken aikaa on mahdollista, mutta eihän tästä tule mitään - en vain ole tarpeeksi hyvässä kunnossa henkisesti.

Ja nyt todellakin olisi ollut viimeinen hetki, koska sen jälkeen kun opintoni ovat vanhentuneet, lakkaa myös koulutusohjelmani olemassaolo.

Äh, ei olisi sittenkään pitänyt tehdä tätä aloitusta. Unohtakaa koko juttu.

Mioikka! Tilanteesi on todella paljon yleisempi kuin tunnut kuvittelevan. Sinulla on mahdollisuus hakea jatkoa opinto-oikeudelle.  Ole yhteydessä opintoneuvontaan. Joudut todennäköisesti tekemään opintosuunnitelman ja kirjoittamaan lyhyen vapaamuotoisen selvityksen siitä miksi opintosi eivät ole edenneet ja miksi uskot, että saisit niitä edistettyä paremmin jatkossa. Voisit myös suorittaa avoimessa ilmaiseksi kesällä jonkin sivuainekokonaisuuden, jolloin saisit heti opintoja eteenpäin ja hyvää pohjaa syksyn aloitusta varten.

2000-luvun alussa teknilliseen yliopistoon pääsi opiskelemaan kuka tahansa. Sisäänottomäärät olivat suuria. Opiskelijoita oli liian paljon.

Opetus oli paikoin huonoa. Relelabratyötä teimme 7 hengen ryhmässä. Saman toistoa kurssista toiseen, mainoslauseita. Sähköasemista näytettiin pelkkä pääkaavio.

Opintojen loppuvaiheessa motivoi lähinnä se että saa jonkun todistuksen/ selityksen mihin roskaan on niinkin monta vuotta käyttänyt.

Valmistumisen jälkeen menin ammattikouluun ihan eri alalle ja työllistyin sitä kautta.

Helppo sisäänpääsy houkutteli opiskelemaan niitäkin, joilla ei todellisuudessa ollut mahdollisuuksia onnistua diplomi-insinöörin uralla.

Tuloksena on vain hukattuja vuosia ja opintotukikuukausia. Onneksi nykyään voi opiskella amistutkinnon työttömyysturvalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo taas joku 23v.nainen, joka kärsii aphasta masennuksesta ja neurologisistahäis

riöistä. :DD

Neurologiset häiriöt osuivat nappiin, sisältäen mm. suuren joukon erilaisia kognitiivisia ongelmia. Valitettavasti en kuitenkaan ole enää noin nuori - olen jo yli 30.

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on opintoja, jotka saat paketoitua kokonaisuuksiksi (sivuaine, perusopinnot) hanki niistä kokonaisuusmerkinnät. Paketit eivät vanhene, irralliset kurssit kyllä. Ehkä saat edes osan vielä pelastettua. Varaa aika opinto-ohjaajalle ja ala selvittää tilannetta. Sen jälkeen hankit itsellesi apua, hoidat itsesi kuntoon ja sitten myöhemmin ne opinnot loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto on hyvin motivoitunut saamaan opiskelijat tutkinnon kanssa ulos. Laitoksen rahoitus on sidottu valmistuneisiin tutkintoihin. Jos sinulta puuttuu vain muutamia pieniä juttuja, he ovat hyvin yhteistyöhaluisia järjestämään lisäaikaa jne. että saat tutkintosi. Reippaasti yhteyttä opinto-ohjaajaan, laaditte aikataulun ja pidät siitä kiinni.

Mitäs luulette, jos olen roikkunut yliopiston kirjoilla jo yli 10 vuotta, niin olenko jo käynyt opinto-ohjaajan luona selvittämässä tilannettani ja tekemässä aikatauluja opintojen loppuun suorittamiseksi? Voin kertoa, että opiskelen jo nyt lisäajan lisäajalla, mutten vain saa pidettyä asettamistani suunnitelmista kiinni.

Ja koska tutkinnostani puuttuu kandidaatintutkielma, niin en voi saada kokonaisuusmerkintää pääaineestani, joka (vähemmän yllättäen) käsittää suurimman osan suorittamistani kursseista. Tosin eipä tällä mitään väliä olisikaan, koska kohta ei enää ole jäljellä sitä koulutusohjelmaakaan, josta suorittamillani opintokokonaisuuksilla olisi mahdollista valmistua.

Eli kai nyt tämän perusteella myönnätte, että olen todellakin melko epäonnistunut ihminen?

t. ap

Ja höpsis nyt! Jos sinä olet epäonnistunut niin minun täytyy sitten olla mega-epäonnistunut ja välittömästi heitettävä henkeni tähän paikkaan. Olen 36, minulla ei ole mitään peruskoulun jälkeistä koulutusta. On vain keskeytettyjä opintoja ammattikoulussa, kolmella eri alalla. No ok, olen melkein saanut lukion suoritettua loppuun. Senkin olen aloittanut yli kymmenen vuotta sitten. Vuosien sossupummeutta, monia jaksoja pöpilässä, tasan nolla työhistoriaa ja kaiken lisäksi olen pysyvällä eläkkeellä. Minulta löytyy pitkä lista psykiatrisen puolen diagnooseja ja uusia annetaan jos sattumalta lääkärissä käyn.

Arvostan tässä esiin tulevaa asennetta.