Olen epäonnistunut yliopisto-opinnoissani eikä minulla ole enää mitään tulevaisuutta

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ajattelen niin, että suomalaiset yliopisto-opinnot etenkin huonosti työllistävillä aloilla ovat äärimmäisen epäterveellisiä. Ei ole mikään ihme, että aika moni masentuu, kun tutkinto on haastava, opiskelijoita ei kunnolla tueta ja tulevaisuus työelämässä hyvin epävarma.

Entä jos jätät koko paskan ja hakeudut jonnekin töihin, ihan minne vain?

Yliopistotutkinnon pitää olla haastava ja sen suorittajien pitäisi olla tämän maan huippuosaajia. Ei sellaisten pitäisi ylettömästi tukea tarvita.

Jos tämän maan huippuosaajiakin pitää tukea, niin kuka niitä tukee ja millä resursseilla?

Pääainetta voi vaihtaa. Myös amk:laisilla on ihmisarvo ja niitäkin otetaan töihin. Jne.

T: Toinen samanlainen, edelleen hengissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin aloittajalla. Menin yliopistoon heti lukion jälkeen. Aluksi se sujui ihan jees. Pikkuhiljaa epäilykset pärjäämisestä, itsekriittisyys, jatkuva vertailu muihin, ujous ja muutkin seikat johtivat ahdistukseen ja yksinäisyyteen. Tärkeitä kursseja jäi roikkumaan. Kävin muutamia helppoja kursseja, jotta tuntisin olevani vielä mukana. Kesken jäi koko roska.

Hain muualle opiskelemaan, pääsin. Valitettavasti olin jo tässä vaiheessa sairastunut masennukseen. Näistä opinnoista ei tullut yhtikäs mitään (edellisistä sentään jäi reilut 100 noppaa).  Hain sitten toki jälleen jonnekin, se tuntui oikealta sillä hetkellä. Valitsin amkin, koska kuvittelin siellä pääseväni helpommalla. Valitsemani linja oli vain mahdollisimman sekava (se oli uusi ja opettajillekin jotenkin vaikeaselkoinen). Sekin jäi kesken, kun olisi pitänyt etsiä harjoittelupaikka. 

Olisi toki voinut tajuta viimeistään tässä vaiheessa. että masentuneena arkipäiväiset puuhatkin ovat tavallista vaikeampia. Entäs sitten tavoitteellinen opiskelu! Lähipiirikään ei oikein sisäistänyt, miksi mä niin räpiköin (odottivat koko ajan, että "ryhdistäytyisin"). Hävetti. Vielä elättelin toiveita myös alkuperäisten opintojen jatkamisesta, mietin myös tuota 10 vuoden takarajaa.  Olisin halunnu ees kandin raapia kasaan, mut ei se ollu mitenkään realistista.

No nyt ei oo enää väliä, ekat opinnot ovat vanhenneet kokonaan. Mulla ei ole lukion jälkeistä tutkintoa. Jos taas jatkaisin vertailua muihin, voisin tietty listata päässäni, mitä kaikkee muilla mun ikäisillä tuntuis elämässään olevan. Mitä multa odotetaan, mitä itse odotin. Totta kai mielessä käy, mitä mun elämä voi sisältää, jos siinä ei ole ainakaan toistaiseksi työtä eikä opintoja (ei toisaalta sentään päihteitäkään, jee). Mut en mä suunnitellu sairastuvani, enkä tosiaan arvannu, et se olis tällaista. En mä kyl haluais eläkkeellekään, en haluais edes ajatella sitä.

Minä nyt kuitenkin olen hakenut apua. Monestikin. Parasta mulle oli psykiatrinen päiväsairaala. Siellä mulle konkretisoitui, että mielenterveysongelmat ovat tosiaan yleisiä. Ja että ne muut olivat ongelmistaan huolimatta ihan normaaleja (älykkäitä, hauskoja, erilaisia jne) ihmisiä. Välillä näin jopa itseni yhtenä muista. Tosin aluksi pelkäsin, etten ole edes tarpeeksi sairas sinne, että vien jonkun tarvitsevamman paikan. Mut kyl mulle selvis, et mulla oli oikeus olla siellä.

Olen hyötynyt myös juttelusta sosiaalityöntekijöiden sekä psykiatristen sairaanhoitajien kanssa. Sosiaalityöntekijöitä luulin tapaavani siksi, kun tarvitsin toimeentulotukea. Myöhemmin tajusin, että sain heille aikoja vaikean elämäntilanteeni vuoksi. Olen hyvin kiitollinen, että minua kuunneltiin. Mulla ei ollut muita, joille huolista kertoa, ei ainakaan ketään noin neutraalia. Vanhemmat ehkä yrittivät kuunnella, mutta ahdistuivat, turhautuivat ja yrittivät keksiä jotain patenttiratkaisuja mulle.

Aloittajalle. Kunpa osaisinkin sanoa jotain oikein. Minusta tämä aloitus oli rohkea ja rehellinen. Kiitos sinulle! Se sai minut miettimään.

Sinulla on sairaus. Salakavala ja hengenvaarallinen. Älä anna sen tappaa sinua.

Lopuksi vielä tällainen tylsä lista. Ihan vaan juttuja, joihin tutustumista en itse ole katunut.

- Ajatusvääristymät 

- mielenterveystalo.fi

- I had a black dog, his name was depression -video

- Mielekkäästi irti masennuksesta -kirja

Aloittaja tässä. Kiitos pitkästä viestistä. Se sisälsi erittäin paljon asiaa johon voin samaistua mitä suurimmassa määrin, ja lähes loppuun asti tuntui että tässä on kyseessä todellinen sukulaissielu. Ikävä kyllä lopussa kun aloit tarjoilla noita self help -materiaaleja, tuli jälleen sellainen tunne, että et kuitenkaan aidosti ymmärrä...

Ajatusvääristymistä olen kuullut puhuttavan paljon, mutta aika toisenlaisiakin käsityksiä on olemassa. Niiden mukaan nimittäin juuri masentunut näkee asiat kaikkein todenmukaisimmassa valossa.

Ja kuten jo aloituspostauksessa vihjasin, niin ei elämässäni ole ongelmana pelkästään masennus ja opintojen kesken jääminen. Tässä on jo vuosikausien ajan ollut riesana erilaisia terveysongelmia, jotka tuntuvat alati pahenevan. Jo pelkästään niitä ajattelemalla päätyy helposti siihen johtopäätökseen, että tulevaisuuteni tulee sisältämään vain entistä enemmän kärsimystä. En minä ihan pienten syiden takia ole toivoani menettänyt.

Joku aiemmin totesi, että on oppinut elämään yksinäisyyden kanssa. Niin minäkin, mutta eihän se mitään ratkaise, kun yksinäisyys ei todellakaan ole ongelmistani suurimpia, ja noin muuten elämä tuntuu muuttuvan päivä päivältä vain vaikeammaksi ja ilon aiheita on koko ajan vähemmän.

Jos ajattelen tähän mennessä koettua elämääni, ja yritän parhaani mukaan realistisesti arvioida sitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin eipä siellä tulevaisuudessa mitään kovin miellyttävää näytä odottavan. Tätä taustaa vasten noiden self help -oppaiden positiivisuus tuntuu todella väkinäiseltä. Ja ne "ajatusvääristymät" - mikä ajattelussani muka on vääristynyttä? Mielestäni vain pyrin olemaan realisti ja niin rehellinen itselleni kuin suinkin.

Pahoittelen etten jaksa juuri nyt suhtautua kovin positiivisesti, enkä edes ilmaista itseäni kovin johdonmukaisesti... Tällä hetkellä nimittäin tuntuu siltä ettei minulla ole kunnolla energiaa edes kirjoittamiseen. Tai oikeastaan juuri kirjoittaminen on se asia, mikä tällä hetkellä tuntuu kaikkein vaikeimmalta noin opintojenkin kannalta...

Ohis, mutta sinuna en sivuuttaisi noita self-help-juttuja noin nopeasti. En ole aiempi kirjoittaja, mutta tiedän ainakin tuon Mielekkäästi irti masennuksesta -kirjan, eikä se ole mitään tyypillistä hömppä-self-helppiä. Kirjassa yhdistetään kognitiivista psykologiaa ja itämaista meditataatiotekniikkaa, ei siis ole kyse sellaisesta "pakkopositiivisuudesta", millaisena näytät self-helpin näkevän. Itselleni tosin oli masentuneena ja ikuisena pessimistinä uraauurtavaa lukea Martin Seligmanin positiivista psykologiaa käsittelevä Optimistin käsikirja - sitä ennen ajattelin suunnilleen samoin kuin sinä, että näen vain maailman realistisemmin kuin muut, mutta kirja kyllä avasi hyvin sitä, että ajatusvääristymistä siinä kuitenkin oli ainakin minun kohdallani kyse. Mutta ei self-help kyllä yleisesti ottaen ole paras lähtökohta vakavan masennuksen hoitoon, vaikka toki sitä voi löytää sen tarvittavan kipinän hyvin yllättävistäkin paikoista. Oletko ap hoidon piirissä masennuksen johdosta? Oletko käynyt psykoterapiassa?

Minun kaksi veljeäni eivät tehneet opintojaan koskaan loppuun , silti pärjäävät aivan hyvin työelämässä .

Itämainen meditaatio ei ole hyväksi. Ei siitä mitään apua tai hyötyä ole, päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ihan sama tilanne. Opinnot jäi kesken aivan lopussa. Masennuin, syrjäydyin ja nyt elämäni on ohi. Minulla ei ole enää mahdollisuutta päästä työelämään enkä jaksa tätä kituuttamista. Suunnittelen lopettavani kaiken joka päivä. Olen alkanut jo tehdä valmisteluja. Olen kertonut näistä suunnitelmista myös niille harvoille ihmisille jotka vielä ovat elämässäni. Reaktio on älä viitsi olla ylidramaattinen.

Yliopistotutkinnon saaminen ei ole pakollista menestykseen. Tämä on joku ihme harha tässä yhteiskunnassa. Loppujen lopuksi työelämässä pärjätään omilla kyvyillä, ei tutkinnoilla. Ilman tutkintoa on vaikeampaa päästä siihen ensimmäisen työpaikkaan, mutta loppujen lopuksi firmoja ei kiinnosta mitkä paperit työntekijällä on. Olen ollut työelämässä 30 vuotta ja papereita ei ole kysytty oikeastaan kertaakaan(ja kyllä, näissä hommissa on paljon akateemisia ja se on usein työpaikkailmoituksissa vaatimuksena, tai ainakin toivomuksena).

Vierailija kirjoitti:

Itämainen meditaatio ei ole hyväksi. Ei siitä mitään apua tai hyötyä ole, päinvastoin.

No tästä on kyllä tieteellinen maailma ihan eri mieltä kanssasi. Erilaiset meditaatiotekniikat ovat jo pitkään olleet paljon tutkittu asia stressin, ahdistuksen ja muiden mielenterveyden häiriöiden hoidossa, ja kyllä niistä apua on. Monet masennuksen omahoito-ohjelmatkin käyttävät meditaatiotekniikoihin pohjautuvia harjoituksia. Mutta vakava masennus tarvitsee kyllä erilaista hoitoa, ap:n kannattaisi hakeutua psykoterapiaan, kun ei ilmeisesti ole sitä vielä kokeillut. Lääkityskään ei välttämättä ole pahitteeksi. Opiskella voi myös esimerkiksi kuntoutustuella, jolloin itselle sopivan tahdin voi paremmin määrittää itse, jos siis huolestuttaa, onko esim. taloudellisesti mahdollista opiskella enää toista tutkintoa. Jos on joka tapauksessa päättänyt luovuttaa, voi yhtä hyvin katsoa vielä kaikki kortit ennen sitä.

Tjaaha, älykäs ihminen järkeisti ongelmansa osaks elämäänsä ja nyt se ei osaa enää elää sitä, ultrajärkevää!

Ja nyt kukaan ei ymmärrä kun ap on niin synkkä ja traaginen hahmo jonka monisyistä tuskaa ei kukaan pysty ymmärtään.

Bullshit.

Jos se yhtään ap lohduttaa niin tää on nykyään aika tyypillistä, bottom line is, sä et ole erityinen, sun älykkyys tai opiskelu ei ole antanu sulle valmiuksia normaaliin elämään tai eees mitään oikeita tuloksia, sä tarviit terapiaa ja liikuntaa ja sosiaalisia taitoja.

Nyt sä olet käyttäny älyäs kusettaan iteltäs ongelmat piiloon, seuraava vaihe on se kun sä alat uskoon niitä kun itsetunnon pirstaleisuus tekee niistä harhoista defenssin ja sit aletaankin oleen orastavan narsismin luona.

Mut hei sä tiedät aina paremmin, kukaan ei ymmärrä, siks sun tuloksetkin on niin hienosti sun sanojen tukena eiks jeh?

Vierailija kirjoitti:

Tjaaha, älykäs ihminen järkeisti ongelmansa osaks elämäänsä ja nyt se ei osaa enää elää sitä, ultrajärkevää!

Ja nyt kukaan ei ymmärrä kun ap on niin synkkä ja traaginen hahmo jonka monisyistä tuskaa ei kukaan pysty ymmärtään.

Bullshit.

Jos se yhtään ap lohduttaa niin tää on nykyään aika tyypillistä, bottom line is, sä et ole erityinen, sun älykkyys tai opiskelu ei ole antanu sulle valmiuksia normaaliin elämään tai eees mitään oikeita tuloksia, sä tarviit terapiaa ja liikuntaa ja sosiaalisia taitoja.

Nyt sä olet käyttäny älyäs kusettaan iteltäs ongelmat piiloon, seuraava vaihe on se kun sä alat uskoon niitä kun itsetunnon pirstaleisuus tekee niistä harhoista defenssin ja sit aletaankin oleen orastavan narsismin luona.

Mut hei sä tiedät aina paremmin, kukaan ei ymmärrä, siks sun tuloksetkin on niin hienosti sun sanojen tukena eiks jeh?

Jaha, joku on ollut fiksujen ongelmien kans tekemisissä ennenkin, oot siis ihan oikeassa mut unohdit sun turhautumisen näkyville.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tjaaha, älykäs ihminen järkeisti ongelmansa osaks elämäänsä ja nyt se ei osaa enää elää sitä, ultrajärkevää!

Ja nyt kukaan ei ymmärrä kun ap on niin synkkä ja traaginen hahmo jonka monisyistä tuskaa ei kukaan pysty ymmärtään.

Bullshit.

Jos se yhtään ap lohduttaa niin tää on nykyään aika tyypillistä, bottom line is, sä et ole erityinen, sun älykkyys tai opiskelu ei ole antanu sulle valmiuksia normaaliin elämään tai eees mitään oikeita tuloksia, sä tarviit terapiaa ja liikuntaa ja sosiaalisia taitoja.

Nyt sä olet käyttäny älyäs kusettaan iteltäs ongelmat piiloon, seuraava vaihe on se kun sä alat uskoon niitä kun itsetunnon pirstaleisuus tekee niistä harhoista defenssin ja sit aletaankin oleen orastavan narsismin luona.

Mut hei sä tiedät aina paremmin, kukaan ei ymmärrä, siks sun tuloksetkin on niin hienosti sun sanojen tukena eiks jeh?

Jaha, joku on ollut fiksujen ongelmien kans tekemisissä ennenkin, oot siis ihan oikeassa mut unohdit sun turhautumisen näkyville.

Mä oon huomannu et mitä älykkäämpi ihminen niin sitä vähemmän ne kuuntelee ellei niitä sohase hermoon kivuliaasti eka.