Miksi jotkut menevät yksinäisyydestä, mt-ongelmista, ym. aivan raiteiltaan ja jotkut eivät

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

(Nousee ylös taputtamaan)

Melkeinpä ketjun vois lopettaa suoraan tähän kommenttiin. Jos ap ei edelleenkään tajua, niin ei vain tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

(Nousee ylös taputtamaan)

Melkeinpä ketjun vois lopettaa suoraan tähän kommenttiin. Jos ap ei edelleenkään tajua, niin ei vain tajua.

Kiitos.

Tähän voisi vielä lisätä sen, että samassakin tilanteessa ihmiset reagoivat eri tavoin. Toiset ovat vahvempia ja toiset herkempiä kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

Eihän tuo ollut vastaus mihinkään, ainoastaan yhden ihmisen yksittäinen kokemus.

Tosiasiassa ihmisissä on eroja, ihan geneettisiä sekä ympäristön/kasvatuksen tuomia. Persoonallisuuden piirteillä on suuri vaikutus siihen, miten ihminen kestää vastoinkäymisiä. Jotkut oikeasti kestävät paremmin ja toiset heikommin, vaikka heidän elämänsä olisivat menneet identtisesti.

Asiaa on tutkittu paljon ja in löydetty myös yksittäisiä geenejä, joilla mahdollinen vaikutus asiaan. Yksi on esim. "Warrior gene" MAOA.

Temperamentti, kasvuympäristö, kokemukset jne.

Mt-ongelmia on paha verrata toisiinsa kun niitä on niin monenlaisia, ja toisiin on tehoavampia hoitoja kuin toisiin. Kunnolliseen hoitoon, tai hoitoon yleensä, pääsykään ei ole itsestään selvää ja liian moni jääkin heitteille. Lisäksi vaikuttaa muu elämäntilanne, läheisten tuki jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

Eihän tuo ollut vastaus mihinkään, ainoastaan yhden ihmisen yksittäinen kokemus.

Tosiasiassa ihmisissä on eroja, ihan geneettisiä sekä ympäristön/kasvatuksen tuomia. Persoonallisuuden piirteillä on suuri vaikutus siihen, miten ihminen kestää vastoinkäymisiä. Jotkut oikeasti kestävät paremmin ja toiset heikommin, vaikka heidän elämänsä olisivat menneet identtisesti.

Asiaa on tutkittu paljon ja in löydetty myös yksittäisiä geenejä, joilla mahdollinen vaikutus asiaan. Yksi on esim. "Warrior gene" MAOA.

Usko sinä geeneihin. Minä uskon ympäristöön. Tilanteet eivät ole vertailukelpoisia.

Pidä huulistasi kiinni Tatjaana

Vierailija kirjoitti:

Pidä huulistasi kiinni Tatjaana

 Anteeksi, tuli väärään paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

Eihän tuo ollut vastaus mihinkään, ainoastaan yhden ihmisen yksittäinen kokemus.

Tosiasiassa ihmisissä on eroja, ihan geneettisiä sekä ympäristön/kasvatuksen tuomia. Persoonallisuuden piirteillä on suuri vaikutus siihen, miten ihminen kestää vastoinkäymisiä. Jotkut oikeasti kestävät paremmin ja toiset heikommin, vaikka heidän elämänsä olisivat menneet identtisesti.

Asiaa on tutkittu paljon ja in löydetty myös yksittäisiä geenejä, joilla mahdollinen vaikutus asiaan. Yksi on esim. "Warrior gene" MAOA.

Usko sinä geeneihin. Minä uskon ympäristöön. Tilanteet eivät ole vertailukelpoisia.

Minä uskon geeneihin ja ympäristöön kuten tutkijat ja muut asiantuntijat. Usko sinä vaikka av:n mutuiluun, jos se oloasi helpottaa.

Ihmiset ovat erilaisia. Tilanteet ovat erilaisia. Miksi joku saa syövän ja joku toinen ei? Miksi joku paranee syövästä ja joku kuolee siihen? Mielenterveyden ongelmien syntymekanismeja on toki tutkittu älyttömänkin paljon. Kyse on monitekijäisestä asiasta. Yksi klasdinen selitysmalli on ns stressi-haavoittuvuusmalli, jossa yksilön haavoittuvuus/suojaavat tekijät (biologinen, psykologinen ja sosiaalinen) ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kuormittavien tekijöiden kanssa. Kun kuormitus ylittää sietokyvyn mielenterveys järkkyy.

Ihmiset on vaan niin eri luonteisia. Itse olen ollut jo pienestä pitäen tunnollinen suorittaja. Kun mielenterveysongelmat astuivat kuvaan piilotin ne, rämmin elämässä eteenpäin. Lopulta tämä johti totaaliseen romahtamiseen, joka ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. 

Liittyy toki tilannetekijöihin mutta myös aika paljon yksilölliseen ominaisuuteen "resilience" eli sitkeys vastoinkäymisiä kohdatessa http://www.apa.org/helpcenter/road-resilience.aspx.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole se yksittäinen tapahtuma vaan kokonaisuus, jota moni empatiakyvytön ei osaa ajatella. Esim. läheisen kuolema on hyvin erilainen kokemus eri tilanteissa. Elämä ei yhdistä meitä ihmisiä yhteisten kokemusten äärelle vaan erottelee.

Esim. minulle töissä vähäteltiin kokemaani surua äidin kuolemasta ja isän äkillisestä ja hyvin vakavasta sairastumisesta. Vähättelijä oli suutuksissa siitä, että olin kuukausia aiemmin häirinnyt häntä kertomalla tapahtuneesta, enää kyllä sen jälkeen en. Hänen valttikorttinsa oli se, että on häneltäkin isä kuollut.

Verrataanpa: Vähättelijä on minua selvästi vanhempi nainen. Hänellä on puheidensa perusteella laaja ja toisiaan tukeva sisarusjoukko, jopa kaksoissiskokin. Minulla on kaksi mt-ongelmaista vanhempaa sisarusta, joiden ongelmien setviminen jäi jatkuvaksi taakakseni. Hänen isänsä kuoli odotetusti hyvässä saattohoidossa. Minun äitini kuoli täysin yllättäen karkean hoitovirheen seurauksena. Hän on vakiintuneessa parisuhteessa ja harrastaa sijoitusasuntoja ja antiikkiesineiden kauppaa. Minä olen sinkku ja sain äidin kuoltua niskaani velkoja, joita ilman en olisi pystynyt lunastamaan mitään tunnearvoltaan hyvin tärkeää perintöä. Vähättelijällä on myös vilkas sosiaalinen elämä eri järjestöissä, sukulaistensa ja miehensä kanssa. Minä teen ylitöitä selvitäkseni jotenkin taloudellisesti, vähäiset ja iäkkäät sukulaiseni asuvat kaukana ja ystäväni elävät hektisintä lapsiperhearkea. Vähättelijällänikään ei muuten ole lapsia eikä tunnu asiaa surevan, joten on yksi stressi vähemmän hänen elämässään. Hänellä on myös erittäin hyväkuntoinen äiti, josta muut sisarukset huolehtivat. Minulla on hyvin sairas isä, jonka asioita ainoana huolehdin monen sadan kilometrin päähän.

Mutta niin, onhan tosiaan hänenkin isänsä kuollut, joten hän ei voi ymmärtää, miksi olen nyt surullinen ja kuulemma vielä kovin negatiivinen asenteeltani. Ei riitä se, että työni teen ja tosiaan vielä ylityöt päälle. Olen se omituinen ihminen, joka ei kulje suu hymyssä lallattelemassa vaan jopa kuukausia sitten häiritsin häntä kertomalla isästäni. Kyllähän hän nämä kuolinasiat tietää.

Eihän tuo ollut vastaus mihinkään, ainoastaan yhden ihmisen yksittäinen kokemus.

Tosiasiassa ihmisissä on eroja, ihan geneettisiä sekä ympäristön/kasvatuksen tuomia. Persoonallisuuden piirteillä on suuri vaikutus siihen, miten ihminen kestää vastoinkäymisiä. Jotkut oikeasti kestävät paremmin ja toiset heikommin, vaikka heidän elämänsä olisivat menneet identtisesti.

Asiaa on tutkittu paljon ja in löydetty myös yksittäisiä geenejä, joilla mahdollinen vaikutus asiaan. Yksi on esim. "Warrior gene" MAOA.

Usko sinä geeneihin. Minä uskon ympäristöön. Tilanteet eivät ole vertailukelpoisia.

Pelot voivat periytyä

http://tieku.fi/ihminen/genetiikka/pelko-uusi-tutkimus-osoittaa-etta-pe…

Niin, eikös olekin ap ihmeellistä: me olemme syntyjämme ja kasvatuksen tuloksesta erilaisia.

Kaikki eivät masennu koskaan. Mutta he ehkä kärsivät stressistä töissä enemmän. Tai sitten he ovat ehkä vähemmän kykeneviä empatiaan. Tai ehkä he oirehtivat mielen sijasta fyysisesti ja kehittävät mahaongelmia tai selkä menee romuksi.

Eli ei ole vain yhdenlaista tapaa reagoida ja "mennä raiteiltaan" Ihminen on todella monimutkainen kokonaisuus, joten se, mikä kenenkin "ajaa raiteiltaan " ja se, MITEN se ajaa raiteiltaan vaihtelee.

Joku voi olla näennäisesti hyvinkin rauhallinen ja vahva, mutta hän kärsiikin migreenistä ja heräilee aamuyöstä stressaamaan.

Jollekin isän kuolema on kauhea asia, koska isä oli rakas/ainoa hengissä oleva sukulainen/tärkeä apu perheelle/whatever. Toiselle isä on etäinen mulkvisti, jonka kuolema oli jopa jonkinasteinen helpotus.

Ja voipi olla, että se "eniten raiteiltaan" heti kuoleman jälkeen mennyt saattaa selvitä kuitenkin oikeasti nopeammin kuin se, joka hautajaisissa istuu tyynenä silmät kuivina.

You never know.

Siksi on aika hölmöä edes kysellä tuollaisia ap. Kun näitä asioita EI KUKAAN PYSTY MITTAAMAAN. Raiteiltaan menoa ei voi mitata kuumemittarilla.

Eikä kyse ole todellakaan mistään sitkeydestä yms vaan ihan myös siitä kuinka kuormittavia elämänkokemuksia kokee. Esim itse sairastuin mt-ongelmaan, joka olisi ollut hoidettavissa. Yhteiskunnan resurssipulan takia en saanut riittävän tehokasta hoitoa. Ongelmat kärjistyivät ja jouduin/pääsin kuntoutustuelle. Tässä rytäkässä kävi niin, että olen 27-v, en ole koskaan ollut parisuhteessa (syynä mm ne mt-ongelmat) enkä ole  saanut yliopistosta edes kandia. Nyt vihdoin saan oikeaa hoitoa mutta olishan se ollut aika paljon tehokkaampaa saada sitä ajallaan! Nyt sitten on aikalailla itsessä keräämistä kun koko elämä on mennyt hukkaan monelle eri tavoin, esim parisuhde, perheen perustaminen yms normaali elämä on jäänyt ja opinnot pitkittyneet. Kyllä tekee pahaa katsoa kun muut menevät naimisiin ja valmistuvat.

Nimim. takana loistava tulevaisuus

Vierailija kirjoitti:

Kai tätäkin on tutkittu?

Relienssi.

Vierailija kirjoitti:

Liittyy toki tilannetekijöihin mutta myös aika paljon yksilölliseen ominaisuuteen "resilience" eli sitkeys vastoinkäymisiä kohdatessa http://www.apa.org/helpcenter/road-resilience.aspx.

Että sitkeys? Tämä maa on täynnä sitkeitä ihmisiä, jotka hammasta purren on selvinnyt vaikka mistä. Mutta nykyajan naminami-kulttuurissa sekään ei riitä. Pitäisi vielä olla iloinen ja sosiaalinenkin keskellä paskamyrskyä sellaisten ihmisten edessä, joilla itsellään ei oikeasti ole mitään hajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai tätäkin on tutkittu?

Relienssi.

Juu ei. Vaan resilienssi. Ihan kuule tulee englannin sanasta resilience.