Miksi jotkut menevät yksinäisyydestä, mt-ongelmista, ym. aivan raiteiltaan ja jotkut eivät

En osaa sanoa. Itse vietin 10 vuotta yksin ilman oikeastaan minkäänlaisia ongelmia kunnes sitten sekosi pää ja yritin itsemurhaa sillä en enää kestänyt. Joillekkin ihmisille esim viikonloppu yksinkin tuottaa tuskaa, toiset elävät vuosikausia yksin.

Kyllä minä olen miettinyt - jo useamman vuoden - miksi en pääse asioista yli. Että miksi mielen valtaa vuorotellen paniikki, epätoivo, käsittämättömän voimakas häpeä, ja sitten lopuksi aina masennus. Olen miettinyt, että millä pillerillä rintakehällä tuntuva painon tunne menisi pois. Olen vihannut itseäni siitä, että olen heikko yksilö. Olen ruoskinut itseäni siitä, että niin moni muu on selvinnyt ja saanut hankittua koulutuksen ja työpaikan, ovat menestyneitä omalla mittakaavallaan. Ovat tykättyjä, heillä on ystäviä, heillä on läheisiä. Olen katsonut peiliin, ihan todella tuijottanut sinne mutta en saanut muuta vastausta kuin sen, että olen heikko. 

Minä olen vauvana ollut huonolla hoidolla. Sitten olen ollut lastenkodissa alle vuoden ikäisestä. Sitten minut adoptoitiin. Siitä eteenpäin elämä oli tunnekylmää. Olin yksin, ja sain jatkuvasti kuulla etten kelpaa. Olin liian huono, olin inhottava. Sitten toinen alkoi juoda, toinen pettää. Oli väkivaltaa myös minua kohtaan. Tuli ero, ja jäin sille vanhemmalle jota vanhemmuus kiinnosti vähemmän. Jäin usein yksin, enkä saanut minkäänlaista tukea tai kannustusta mihinkään. Kärsin pelkotiloista, minulla oli oppimisvaikeuksia. Koulussa olin silmätikkuna. Oli sellainen olo, että olen jokaiselle aikuiselle taakka, ja että minussa oli jotain perustavanlaatuisesti väärin, ja muut olivat parempia kuin minä itse olin. 

En ole koskaan juonut, tai kokeillut huumeita. Mutta olen roikkunut kamalissa ihmissuhteissa, jäänyt ulkopuolelle. En ole saanut mitään käytyä loppuun, kun pelkään ihmisiä niin paljon. Olisi niin helppoa, jos voisi uskoa johonkin jumalaan, Että voisi ajatella jonkun ulkopuolisen johtavan tätä kaikkea. Toisaalta silloin voisin olla vielä katkerampi, että miksi minä. 

Tässä sitä selvitään joten kuten, ilman lähipiiriä, ilman sukulaisia, ilman ystäviä. Elämä menee ohi, olen kohta 40-vuotias ilman koulutusta, ilman työkokemusta, täysin ulkopuolisena yhteiskunnasta. Eikä ketään kiinnosta. 

kun rakenteet alkoivat huojua viimeisimmän traumaattisen kokemuksen myötä, niin huomasin, ettei minulla enää ollut unelman unelmaa. sitten kun mietin pidemmälle, niin tajusin, ettei itselläni ollut oikein koskaan ollut mitään unelmia. vain pelkkä arkinen suoriutuminen ja selviytyminen, vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

kun rakenteet alkoivat huojua viimeisimmän traumaattisen kokemuksen myötä, niin huomasin, ettei minulla enää ollut unelman unelmaa. sitten kun mietin pidemmälle, niin tajusin, ettei itselläni ollut oikein koskaan ollut mitään unelmia. vain pelkkä arkinen suoriutuminen ja selviytyminen, vuodesta toiseen.

lisään vielä, että tuossa vaiheessa kuvittelin, että elämäni oli raiteillaan. ei ollut.

>> Olisi niin helppoa, jos voisi uskoa johonkin jumalaan, Että voisi ajatella jonkun ulkopuolisen johtavan tätä kaikkea. Toisaalta silloin voisin olla vielä katkerampi, että miksi minä. >>

Minua puolestaan ihmetyttää, miksi umpikujaan päätynyt ihminen ei edes yritä pyytää apua Jumalalta. Moni onkin hädissään, viimeisenä oljenkortena, parkaissut: Jumala, JOS olet olemassa, auta minua nyt!

Mistäkö tiedän? Näitä kertomuksia, tositarinoita, on pilvin pimein vaikka netissä luettavaksi. Etsivä löytää ja vilpitön anoja saa avun, sillä Jumala ei voi itseään kieltää. :)

Esim. täällä, http://www.tv7.fi/vod/player/48510/

Vierailija kirjoitti:

>> Olisi niin helppoa, jos voisi uskoa johonkin jumalaan, Että voisi ajatella jonkun ulkopuolisen johtavan tätä kaikkea. Toisaalta silloin voisin olla vielä katkerampi, että miksi minä. >>

Minua puolestaan ihmetyttää, miksi umpikujaan päätynyt ihminen ei edes yritä pyytää apua Jumalalta. Moni onkin hädissään, viimeisenä oljenkortena, parkaissut: Jumala, JOS olet olemassa, auta minua nyt!

Mistäkö tiedän? Näitä kertomuksia, tositarinoita, on pilvin pimein vaikka netissä luettavaksi. Etsivä löytää ja vilpitön anoja saa avun, sillä Jumala ei voi itseään kieltää. :)

Esim. täällä, http://www.tv7.fi/vod/player/48510/

Huhhuh, se se vasta masentaisikin, jos olisi jumala joka johtaisia kaikkea. Hän olisi sitten päättänyt, että tämä on minu osani elämässä ja on turha rimpuilla. Onneksi tuollaista näkymätöntä diktatuuria ei ole, vaan jokaisella on mahdollisuus muuttaa elämäänsä omalla yrittämisellä. Ymmärrän että varmaan aluksi tuntuisi hyvältä kun saisi ulkoistaa vastuun kaikesta jollekin olennolle, mutta pidemmän päälle olisi kyllä ahdistava ajatus.

gfdfgdfg kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

>> Olisi niin helppoa, jos voisi uskoa johonkin jumalaan, Että voisi ajatella jonkun ulkopuolisen johtavan tätä kaikkea. Toisaalta silloin voisin olla vielä katkerampi, että miksi minä. >>

Minua puolestaan ihmetyttää, miksi umpikujaan päätynyt ihminen ei edes yritä pyytää apua Jumalalta. Moni onkin hädissään, viimeisenä oljenkortena, parkaissut: Jumala, JOS olet olemassa, auta minua nyt!

Mistäkö tiedän? Näitä kertomuksia, tositarinoita, on pilvin pimein vaikka netissä luettavaksi. Etsivä löytää ja vilpitön anoja saa avun, sillä Jumala ei voi itseään kieltää. :)

Esim. täällä, http://www.tv7.fi/vod/player/48510/

Huhhuh, se se vasta masentaisikin, jos olisi jumala joka johtaisia kaikkea. Hän olisi sitten päättänyt, että tämä on minu osani elämässä ja on turha rimpuilla. Onneksi tuollaista näkymätöntä diktatuuria ei ole, vaan jokaisella on mahdollisuus muuttaa elämäänsä omalla yrittämisellä. Ymmärrän että varmaan aluksi tuntuisi hyvältä kun saisi ulkoistaa vastuun kaikesta jollekin olennolle, mutta pidemmän päälle olisi kyllä ahdistava ajatus.

Sokaiseva ennakkoasenteesi kääntää asian päälaelleen. Kun se elämä ei omalla yrittämällä muutu paremmaksi, Jumalan apu on aina tarjolla. Jumala on Rakkaus, ei mikään säälimätön diktaattori. Olet edelleen vastuussa tekemisistäsi, mutta Jumala auttaa sinua, kun pyydät Hänen johdatustaan.

Av-palsta (ja koko maailma) on näennäisesti pahan vallassa, tämä selvä. Joka elää itse pimeydessä, ei soisi Valoa muillekaan. Mutta loppuratkaisu on jo tiedossa. :))

Lisäksi on se seikka, että joku luulee olevansa tosi vahva, kun mikään ei hetkauta eikä koskaan itke jne, mutta oikeasti ei vain koe mitään muitakaan tunteita ja elämä on tasaisen tappavaa suoritusta ja sitten hyvällä tuurilla kroppa reagoi ja saa jonkun sairauden.. koettu on.