Lue keskustelun säännöt.
Muita tavallisia naisia, joilla ei ole tunteita?
24.03.2018 |
Tunnen kyllä iloa ja onneakin, mutta inhon, surun, myötätunnon ja vihan tunteita en osaa tuntea ihmisiä kohtaan.
En koskaan itke, en mummoni hautajaisissa, en isäni sairastuttua. Mikään ei kosketa minua itkuun asti.
Eläinten kaltoinkohtelu pistää vihaksi ja haluan auttaa, mutta mikään muu oikeastaan tässä maailmassa ei hetkauta minua suuntaan eikä toiseen.
Jollain tavalla tunnevammainen kai olen, sitä yksi läheisistäni sanoo, mutta siihenkin tulee olo, että entäs sitten, ota tai jätä.
Kommentit (31)
Ehkä sä olet realisti. Se on ihan odotettavissa, että aina välillä joku kuolee ja sairastuu, eikä elämän kiertokulkua sikäli kannata surra.
Viattomien turha satuttaminen taas on raukkamaista. Kyllä sulla jonkinlaista tunne-elämää on, kun se ei ole sinulle yhdentekevää.
En itsekään ymmärrä, miksi vähän joka asiasta pitäisi tulla joku tunnereaktio, kun usein siitä ei ole mitään hyötyä. Jos joku asia häiritsee, esim. koditon ja kärsivä ihminen, niin se on aivan sama tunnenko myötätuntoa jos kuitenkaan en aio toimia mitenkään. Toisaalta jos autan, olen parempi ihminen kuin se joka ei auta vaikka minulla ei mitään tunteita heräisi missään vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tunteita, mutta ne tuntuvat kohdistuvan vääriin kohteisiin. Sitä mitä pitäisi tuntea, en tunne. Esim. järkytystä jonkun ison onnettomuuden tapahtuessa, tms.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunteita, mutta ne tuntuvat kohdistuvan vääriin kohteisiin. Sitä mitä pitäisi tuntea, en tunne. Esim. järkytystä jonkun ison onnettomuuden tapahtuessa, tms.
Mitä sellaista sitten tunnet, mitä ei pitäisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunteita, mutta ne tuntuvat kohdistuvan vääriin kohteisiin. Sitä mitä pitäisi tuntea, en tunne. Esim. järkytystä jonkun ison onnettomuuden tapahtuessa, tms.
Mitä sellaista sitten tunnet, mitä ei pitäisi?
Esim. liikaa tunteita esineitä kohtaan, en osaa luopua mistään vanhasta risaksikaan menneestä. Eikä tarvitse olla mikään muistoesine edes, ihan vaikka vain itse ostamani aikansa palvellut paistinpannu, josta pinnoitus on ruvennut irtoamaan.
Ei samalla tavalla kuin sinulla, mutta olen kyllä jotenkin sisäisesti kuollut ja varmasti on kaikenlaisia tunnelukkoja. Esim. en osaa kertoa lapsilleni ja miehelleni, että rakastan heitä, enkä itse asiassa tiedä, rakastankokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu kanssa tolta, oon kanssa miettinyt, että on erilaisia tunnelukkoja yms. Tai sit oon vaan tunnevammanen, oon oikeesti sisältä ihan kuollut zombi.
"Kiva" huomata, että on muitakin ihmisiä, jotka kuvailee itseään sanoilla "sisäisesti kuollut".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että silloin kun sisälle on kertynyt liikaa vaikeita käsittelemättömiä tunteita, voi käydä noin.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että silloin kun sisälle on kertynyt liikaa vaikeita käsittelemättömiä tunteita, voi käydä noin.
Hyvin sanottu!
Terv. nro 6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää lainatko tuota trollausviestiä, se todennäköisesti poistetaan.
Täällä toinen. En ole ns. "tunteeton". En vain kykene tuntemaan empatiaa muita kohtaan. En sitten minkäänlaista. Asiakaspalvelussa tämä tuottaa ongelmia, kun pitää teeskennellä kovasti. En sure terrorismin urheja, tai mitään tällaisia katastrofeja, joissa ihmisiä kuolee. En välittäisi yhtään, vaikka kaikki esim. kaupassa vierelläni porhaltavat ihmiset kupsahtaisivat.
Välitän ainoastaan perheenjäsenistäni.
Eläimiä kohtaan olen hyvin tunteellinen, enkä pysty esim. katsomaan elokuvaa jossa eläin kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on vähä tunteinen. Se on todella vaikeaa oppia tunnistamaan lapsena omia tunteita kun itse on tunteellinen ja toisesta ei millään saa mitään peilattavaa.
Empatian täydellinen puuttuminen viittaa kyllä jonkinlaiseen persoonallisuushäiriöön. Tunnekylmyys on aika pelottavaakin, jos ei ole mitään kynnystä jättää toinen kärsimään ja olla auttamatta hädänalaista. Siis ihan arjen tasolla, en puhu mistään maailmoja syleilevästä empatiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen hyvinkin tunteeton, en ole itkenyt vuosiin. kuitenkin olen erittäin empaattinen, en vain saa suuria reaktioita aikaan. Teen niinkuin moraali sanoo, olen auttavainen ja usein laitan omat tarpeeni sivuun ja teen asioita muiden hyväksi, koska niin kuuluu tehdä. Kuitenkaan en itke, rakastan tavallani, en ole mustasukkainen tippaakaan. Olen hyvin realistinen. Osaan teeskennellä tunne reaktioita, mutta en tunne että mikään sisälläni ikinä liikahtaisi. Teen vain miten kuuluu tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen. En ole ns. "tunteeton". En vain kykene tuntemaan empatiaa muita kohtaan. En sitten minkäänlaista. Asiakaspalvelussa tämä tuottaa ongelmia, kun pitää teeskennellä kovasti. En sure terrorismin urheja, tai mitään tällaisia katastrofeja, joissa ihmisiä kuolee. En välittäisi yhtään, vaikka kaikki esim. kaupassa vierelläni porhaltavat ihmiset kupsahtaisivat.
Välitän ainoastaan perheenjäsenistäni.
Eläimiä kohtaan olen hyvin tunteellinen, enkä pysty esim. katsomaan elokuvaa jossa eläin kuolee.
Täsmälleen samanlainen olen. Ihmiskohtalot (omaa perhettä lukuun ottamatta) eivät hetkauta tippaakaan, sen sijaan eläinten kärsimykset ovat mulle liikaa. En itsekään pysty katsomaan ohjelmia, joissa eläimiä kuolee.
Olen samanlainen, tunteeton muita ihmisiä kohtaan. Luulen, että kun on joutunut pettymään niin monta kertaa, ei enää uskalla heittäytyä tunteiden valtaan. Kaikki ikävät tapahtumat olen tietoisesti sulkenut muistin ulkopuolelle, en halua ajatella niitä ollenkaan. En osaa luottaa keneenkään. Perusolettama on, että minusta halutaan hyötyä - joka yleensä on pitänyt paikkansa. Onneksi osaan pitää puoleni.
En osaa oikein olla empaattinen, en ilossa enkä surussa. Olen kyllä hyvä kuuntelija, mutten osaa myötäelää.
Itkin viimeksi kun kissani oli eläinlääkärillä.
Vierailija kirjoitti:
Ei samalla tavalla kuin sinulla, mutta olen kyllä jotenkin sisäisesti kuollut ja varmasti on kaikenlaisia tunnelukkoja. Esim. en osaa kertoa lapsilleni ja miehelleni, että rakastan heitä, enkä itse asiassa tiedä, rakastankokaan.
Minä en oikein tiedä, mitä se sellainen rakkaus olisi, jota pitäisi tuntea.
Ehkä rakastan kissoja. Minulla on ollut niitä muutama, ja niitä kohtaan olen tuntenut tunteita, joita perheenjäseniä tai ystäviä kohtaan en koskaan.
Nyt olen sinkku, mutta kyllähän minä exäni kanssa ihan viihdyin, ei siinä mitään, mutta en kai sitten tuntenut häntä kohtaan kuten olisi pitänyt. Ei muista koskaan sanoneeni rakastavani häntä. Tuntui lähinnä että tullaan toimeen keskenämme. Siksi hän kai onkin ex, että kaipasi enemmän tunteenilmauksia, mutta minkäs teet jos ei oikeaa tunnetta löydy, valehtelet sitten vai?
Mitä teille on tapahtunut että tunteet on kuihtuneet? Kuulostaa masennukselta tai sitten joltain muulta häiriöltä.
ap:kin sanoo vaan ettei isän sairaus ja mummon kuolema itkettänyt mutta oletko sitten edes läheinen heidän kanssaan? Vai ovatko kohdelleet sinua huonosti ja välinpitämättömästi?
Tunteet voi myös olla niin voimakkaita että niiden sijaan tuleekin turtuminen eikä tunteitä pysty kokemaan. Tietynlainen shokkitila.
Jos tunnet myötätuntoa eläimiä kohtaan ap, nii mites eläintensuojelutoiminta?
Onko sinulla kenties jotain tunnelukkoja, ettet kykenisi itkemään tai muutenkaan tuntemaan surua? Oletko aiemmin joutunet peittelemään tunteitasi syystä tai toisesta? Minulla nimittäin on ollut sitä, etten oo pystynyt kunnolla itkemään edes lähimpään ihmisten läsnäolosta. .