Tuntuu todella pahalta kun oma isä sanoo rumaksi
Olen 21-vuotias nuori nainen. Tällä hetkellä pidän itseäni ihan kauniina. Kesti jonkun aikaa että sain taas kasattua itsetuntoni entisen poikaystäväni jäljiltä. Hän mm. kontrolloi tekemisiäni ja oli sairaalloisen mustasukkainen. Ulkonäköni haukkuminen oli yksi asia, mikä jätti jälkensä. Milloin minulla oli liian pienet rinnat tai liian vähän meikkiä.
Tapasin vähän aikaa sitten erään 15 vuotta vanhemman miehen jonka kanssa on todella hyvä olla. Hän ymmärtää että tarvitsen aikaa edellisestä suhteesta toipumiseen ja olemmekin sopineet että etenemmä rauhassa.
Isäni on alusta asti ollut suhdetta vastaan. Meillä ei ole koskaan ollut mitkään maailman parhaimmat välit, mutta viimeisin riitamme jälkeen on ollut todella paha mieli. Isäni nimittäin sanoi, että eiköhän se mies ala pian katsella ikäisiään kauniita naisia ja jättää tuollaisen ruman läskinaaman kuin nallin kalliolle.
Ihan kuin exässä ei olisi tarpeeksi kestämistä, niin nyt saan kuulla ulkonäköni lyttäämistä myös isältä. Hän on haukkunut myös äitini ulkonäköä, joka taas on liian arka puuttumaan huonoon käytökseen.
Kommentit (20)
Olet siis läski jolla on pienet rinnat?
Ei kannata pistää liikaa painoarvoa riitelyn aikana sanotuille asioille. Todennäköisesti olet ihan kaunis nainen, kun kerran vientiä on ollut ja on nytkin.
Isäsi on oikeassa. En usko että kovin moni 36v mies pystyy näkemään 21v mitään sanomattoman babyfacen seksuaalisesti haluttavana.
Ota mallia minusta: En ole minkään näköinen, täysin ohitettavissa miesten taholta, mutta saan orgasmin joka kerta kun katson peiliin.
Monilla iseillä on mielenterveysongelmia. Kuten on monilla äideilläkin.
Lapsista sitten puhumattakaan.
Hyvä kun puhut mitä mielessä. Tuollainen "isä" ei ole isää nähnytkään, pelkkää kiusaava iso mörkö, jätä hänet. Se tekee hänelle hyvää oikeasti
Toteaisin vain että voivoi toivottavasti sinua ei vaivaa varhainen dementia, se aiheuttaa hävytöntä käytöstä.
Voiko normaalin aikuisen mielestä oma lapsi olla ruma?
Sehän on kuitenkin ulkonäöllisesti sekoitus itseään ja puolisoa? Tietenkin jos puolisoakin pitää rumana,mutta miksi on mennyt yhteen omastamielestä ruman kanssa?
tuo psyykkistä väkivaltaa tuollainen käytös isältäsi, pahempaakin on mutta tuo on jo ihan tarpeeksi vakavaa ja syy pistää välit poikki.
joskus ja aika usein sitä joutuu olemaan "vanhempi omille vanhemmilleen" ja kertomaan rajat siitä miten toiselle puhutaan. hyvin usein kyseessä ovat ihmisen omat ongelmat joita tietysti pitää ymmärtää tiettyyn pisteeseen. valitettavasti usein kuitenkin käy niin, että vanhempi pääsee ongelmiensa käsittelyn makuun ja alkaa tilittää niitä väärään osoitteeseen kuten lapselleen siitä seuraa ontelmia.
ammattilaiset ovat sitä varten että heidän kanssa puhutaan omasta psyykestä syvällisellä tasolla ja käsitellään niitä kipuja joita kantaa sielussaan, eivät omat lapset. tässä näkyy sukupolvierot hyvin. vanhemmat harvoin suostuu autettavaksi, koska pelkäävät sen olevan häpeällista. sitä se ei ole vaan itsensä hoitamista
Vierailija kirjoitti:
Kiitä häntä geeneistä
..sivusta
näin tein omalle isälleni, sarkastisesti kiitin johon hän totesi olevansa pahoillaan kun ne geenit eteenpäin laittoi TAI JOTAIN.
taaskin homma kääntyi niin ,että minä sitten siihen "älä sure isä et sä nyt niiin ruma sentään ole"
Täysin normaalia tämä kaikki mielestäni.... :/
Jumalauta jengi on kujalla tässä maassa!
Vierailija kirjoitti:
Isäsi on oikeassa. En usko että kovin moni 36v mies pystyy näkemään 21v mitään sanomattoman babyfacen seksuaalisesti haluttavana.
Lol.
En nyt ihan ymmärrä. Sanoit aluksi olevasi kaunis, mutta kuitenkin isäsi sanoi kasvojasi läskeiksi? Eli liiotteliko se vai oletko oikeasti lihava? Koska olethan sä sitten oikeasti ruma jos olet lihava.
Itse isänä tyttärelle, täytyy sanoa, etten voisi ikinä sanoa mitään tuollaista omalle tytölle (vaikka kuinka ärsyttäisi tytön käytös). Puolustuksena vanhemmille, että joskus sitä tulee sanottua asioita mitä ei tarkoita ja ne kyllä kaduttavat pitkään (toki ei nyt mitään noin törkeää). Tsemppiä, olet kaunis juuri sellaisena kuin olet!
Joidenkin ihmisten kyvyllä solvata ei ole rajaa.
0/5 jälleen kerran. Montako variaatiota ajattelit tästä samasta aiheesta vielä vääntää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitä häntä geeneistä
..sivusta
näin tein omalle isälleni, sarkastisesti kiitin johon hän totesi olevansa pahoillaan kun ne geenit eteenpäin laittoi TAI JOTAIN.
taaskin homma kääntyi niin ,että minä sitten siihen "älä sure isä et sä nyt niiin ruma sentään ole"
Täysin normaalia tämä kaikki mielestäni.... :/
Jumalauta jengi on kujalla tässä maassa!
Luin kirjoituksesi ja olen samaa mieltä.
Hirveää käytöstä isältäsi. Ja sillä ei todellakaan ole merkitystä, miltä sinä näytät - vaikka kuinka täällä jotkut ovat veistelleet, typerykset.
:( Tiedän, minullekin ovat nimenomaan vanhemmat aiheuttaneet elämässä eniten pahaa mieltä, ja sitten ne kusipäääät vielä ovat niitä, joista on ollut niin kovin riippuvainen. Ja joiden toivoisi hyväksyvän. Jos he eivät hyväksy, niin miten kukaan hyväksyisi? Heidänhän pitäisi tuntea lapsensa, ja haluta tälle parasta mahdollista ja kaikkea hyvää? Emmekö me ansaitsekaan sitä, sitä miettii.