Miten saisin tuettua aikuisen veljeni elämästä parempaa? Todella passiivinen ja apea mies.. Ei suostu hoitoon. :(

Mielekkäitä harrastuksia, vähän matkustelua tai edes käydä uusissa paikoissa. Kasvimaan laittoa jne.

Yhteys aikuissosiaalityöhön, sieltä voisi saada jotain apua ja he voisivat miettiä tukea veljellesi.

Anna aikuisen ihmisen olla rauhassa.

Minten veljesi käyttäytyy muita ihmisiä tai naisia kohtaan?

Tapasin juuri netissä erään lähes 40 vuotiaan miehen, joka on todella tyly ja välillä taas mukava. En oikein tiedä miten suhtautuisin häneen. Hän on oikeastaan alkukäytökseltään luotaantyöntävin ihminen johon olen koittanut tutustua. Välillä sorrun hänen tasolleen ja heitän hänelle samanlaista kirjoilevaa tekstiä mitä hän minulle syytää välillä.

En saa otetta hänestä ollenkaan. Väittää olevan kovinkin älykäs ja keskustelukykyinen, mutta vielä en ole saanut häntä keskustelemaan kanssani oikeastaan mistään, vaikka itse sitä peräänkuulutti.

Annan hänelle vielä hetken aikaa, mutta jos mies ei muutu, unohdan koko tyypin.

En ole hänestä kiinnostunut suhdemielessä. Mutta kaverina nyt alkuun. Haluaisin auttaa häntä kukoistamaan. Vaikeaa se on kun toinen on todella negatiivinen. 3 kertaa olen hänet nähnyt ja aina hän vaan näyttää hapanta naamaa, vaikka hymy tekisi hänen olemukselleen ihmeitä.

Tämä mörökölli asuu sentään yksin ja on hänellä jonkun verran kavereitakin ja harrastuksia.

AP: ihan ensimmäiseksi älä kuitenkaan ala toteuttaa äitisi roolia veljesi elämässä.

Jos hänellä on päsmäröivä äiti vaivoinaan, niin ei häntä auta päsmäröivä sisarus enää sen päälle.

Jos haluat olla veljellesi iloksi ja hyödyksi, niin hyväksy hänet sellaisena kuin hän on, ja vietä hänen kanssaan aikaa hyvässä hengessä. Piffaa veli vaikka elokuviin, ja anna hänen valita: työtön tuskin vähistä rahoistaan tuhlaa leffalippuihin, mutta sinulla ilmeisesti voisi olla sellaiseen varaa.

Itsetuntoa tuetaan tukemalla ihmistä sellaisena kuin hän on, ei niin että kaiken muun murheen lisäksi käsketään ihmistä muuttamaan omaa itseään.

Muutos on mahdollista kun veljesi pääsee jaloilleen, mutta vain sellaisiin suuntiin joihin hän itse haluaa kulkea.

Jos on mt ongelmia niin ei ne self help kirjoilla parane. Mulla on sama kuin veljelläsi, koskaan ei tunnu tapahtuvan mitään hyvää, toisaalta mikään ei kyllä tunnukaan miltään..

Vierailija kirjoitti:

Yhteys aikuissosiaalityöhön, sieltä voisi saada jotain apua ja he voisivat miettiä tukea veljellesi.

Mikäli veljeä ei kiinnosta niin aikuissosiaalityö ehkä ottaa kerran yhteyttä ja veli voi lopettaa sen touhun siihen yhteen puheluun. Ei AP voi tehdä asialle oikein yhtään mitään ellei veljeä oikeasti kiinnosta itse muuttaa tilannettaan ja näyttää vähän siltä että ei kiinnosta. Todennäköisesti vasta äidin kuolema saa veljen miettimään tilannetta ihan oikeasti, siihen AP tosin voi vaikuttaa kuinka nopeasti tämäkin tapahtuu, mutta en suosittele koska laitonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteys aikuissosiaalityöhön, sieltä voisi saada jotain apua ja he voisivat miettiä tukea veljellesi.

Mikäli veljeä ei kiinnosta niin aikuissosiaalityö ehkä ottaa kerran yhteyttä ja veli voi lopettaa sen touhun siihen yhteen puheluun. Ei AP voi tehdä asialle oikein yhtään mitään ellei veljeä oikeasti kiinnosta itse muuttaa tilannettaan ja näyttää vähän siltä että ei kiinnosta. Todennäköisesti vasta äidin kuolema saa veljen miettimään tilannetta ihan oikeasti, siihen AP tosin voi vaikuttaa kuinka nopeasti tämäkin tapahtuu, mutta en suosittele koska laitonta.

:D

Nyt vaan täydellistä murhaa kehittelemään AP.

Lopeta nyt ensin holhoaminen. Kuulostat tosi ärsyttävältä sisareksi.

Ois olemassa myös ihan huippuradikaali lähestymistapa:  keskustele veljes kanssa ja kuuntele mitä hän vastaa, äläkä kuvittele tietäväsi "paremmin".

Ap, sä et voi auttaa ihmistä joka ei halua auttaa itseään. Olet liian läheinen ihminen jotta hän sua kuuntelee. Hänen pitää itse kaivaa se motivaatio ja syy jostain, sitä ei voi  hänelle syöttää.

Lakkaa holhoamasta.

Selvä k.ilttimies :( Onko edes koskaan saanut naiselta pillua?

Aivan järkyttävä tilanne, oon sanaton. Tossa toi teidän äiti lähinnä pilannut sun veljesi/hänen elämänsä. Aika reppanalta kuulostaa, ja en nyt tiedä, onko tossa enää mtn tehtävissä.

Näiden mammanpoikien pitäisi ihan oikeasti pakottaa itsensä pois kotoa. Välit poikki äitiin, vaikka se tylyltä kuulostaakin. Heidän pitäisi järjestäytyä yhdessä samanlaisessa tilanteessa olevien kanssa, mutta muuttaa ajatusmalli täysin päinvastoin. Itsesäälistä ja passiividesta on päästävä eroon, jos aikoo mitään enää tehdä elämässä. Toinen vaihtoehto on hidas ja tuskallinen mätäneminen kotona.

Sosiaalityössäni tapasin veljesi kaltaisen mutta nuoremman miehen. Perheen isä oli kuollut äkillisesti juuri kun ainoa lapsi oli n. 11 vee. Shokkihan on ollut perheelle kova.

Siinä kävi sitten niin että äidin ja pojan yksikkö halvaantui ja käpertyi keskenään olemaan ja kaikki loppui siihen. Äiti jumittuu suruunsa ja piti poikaa ainoana tukenaan. Peruskoulun jälkeen poika ei mennyt mihinkään opiskelemaan kun kotoa ei voinut muuttaa koulun perässä ja lähellä e ollut jatkopaikkoha. Sinne jäi äidin kanssa suremaan isää. Muut ikätoverit menivät eteenpäin.

Kun poika, fiksu ja kiltti tuli meille asiakkaaksi niin äidin vaikutus oli vahva: Mitään ei voinut tehdä muutoksia tä suunnitelmia, sillä "äiti ei halua" ja "äiti tarvitse apua" ja "äiti ei voi asua yksin" jne. Kyseinen äiti oli vajaa 50vee??!...

Kävi niin sääliksi poika. Ja ajatelin usein että mitenkähän hänen elämnsä olisi mennyt jos iskä ei olisi kuollut? Tai jos äiti ei olisi jämähtänyt siihen kuolemaan vaan jatkanut eteenpäin.

Se äiti olisi tarvinnut tukea ja terapiaa, että olisi antanut poikansa kasvaa itsenäiseksi. Takertui poikaansa täysin eikä muita ollut. Surullista.

Vähän ohis, mutta neuvoni olisikin painostaa sitä teidän äitiä tässä asiassa. Anna sen vaan suuttua, sillä hänen pitää auttaa veljeäsi eikä itsekkäästi pitää häntä omana apunaan! Tsemppiä.

Laita veli katsomaan Jordan Petersonia.

Järkkää sille nainen. Pillu antaa miehelle siivet.

Neuvoja ei ole antaa mutta olen vähän samassa tilanteessa.. Olemme veljeni kanssa molemmat noin nelikymppisiä ja elämä on oikeastaan aina ollut vähän vaikeaa. Lapsuudessa vanhempien alkoholismi ja toisaalta myös isän työnarkomania vaikeuttivat elämää ja lapsuus oli kaikkiaan karu vaikka periaatteessa kulissit olivat kunnossa. Lähdimme molemmat kotoa nuorina, veli suuntasi pitkälle pohjois-suomeen ja minä pääkaupunkiseudulle, kumpikin opintojen perässä. Minä sain kouluni käytyä ja olen työelämässä mutta veljellä jäi koulu kesken ja sai raha-asiansa sotkuun kun nosti kelan tukia vaikka ei koulua enää käynytkään ja tuntuu ettei ole siitä suosta noussut oikein ikinä. 

Veli pakeni rahaongelmia, kesken jäänyttä koulua ja elämän paineita ulkomaille. Kierteli maailmaa noin vuoden asuen milloin missäkin ja rahoittaen elämää hanttihommilla. Sieltä kun palasi suomeen niin asettui takaisin kotiseudulle. Siinä kohtaa oli vielä ihan ok kunnossa, hieman omalaatuinen on ollut aina ja nykyään epäilenkin hänellä olevan vahvasti aspergerpiirteitä tai muuta neurokirjoa, ehkä samoja piirteitä on myös itsessäni mutta olen kuitenkin ihan kivasti löytänyt paikkani maailmassa. Kuitenkin sen sijaan että olisi löytänyt töitä itselleen veli löysi lähinnä alkoholin ja nettimaailman. Vuokrat jäi maksamatta ja muutti asunnosta toiseen/oli kodittomana kunnes isämme järjesti jonkun tuttunsa kautta hänelle asunnon ja siinä on nyt pysynyt  tietäen että ainakaan sieltä kaupungista ei enää uutta asuntoa saa jos tuon ryssii. Lyhyitä työsuhteita on ollut, jotain koulutuksia on aloittanut mutta ne jää aina kesken ja sitten on taas karenssi päällä ja rahat poikki. Työpaikat on olleet joko kausityötä tai kiirepaikkausta enkä tiedä mikä on syynä ettei ole samoihin paikkoihin enää uudelleen päässyt, omien puheidensa mukaan on hoitanut työt moitteetta mutta en tiedä voiko siihen uskoa. 

Veljeni ei ole ikinä seurustellut, on kertonut olleensa joskus maksullisen naisen kanssa ja luulen että se saattaa olla hänen ainoa kokemuksensa naisista. On sosiaalisesti todella kömpelö ja ainoat ihmiskontaktit onkin netissä, siellä on muutamia kavereita. Tällä hetkellä veljeni on täysi alkoholisti ja peliriippuvainen, isämme maksoi juuri ennen joulua monen kuukauden vuokrarästit pois jotta hän ei saa häätöä. Hänen mielenterveytensä murenee, on ainakin syvästi masentunut osin alkoholisminkin vuoksi varmasti. On mahdoton erottaa missä mielenterveysongelmat alkaa ja alkoholismi loppuu. Vetoaa kuitenkin kaikessa niihin, on varma että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö tai ainakin masennus. Puhuu olevansa moniongelmainen ja sitä hän onkin mutta hänelle se on ikään kuin ratkaisu kaikkeen - olen moniongelmainen siispä vaan olen tällainen enkä muuta voi, mikään ei ole minun vikani. 

Jatkan vielä.. 

Veljeni alamäki on viimeisen vuoden aikana jyrkentynyt, tukeutuu entistä enemmän alkoholisti-isäämme ja on katkaissut käytännössä kaikki välit äitiimme jolla tällä hetkellä menee elämässä paremmin. Ainoa yhteydenpito minuunkin on oikeastaan satunnaiset avautumiset facebookissa siitä miten vaikeaa on ja miten haluaa apua. Sitten kun käytän tunteja siihen että etsin hänelle sieltä omalta paikkakunnalta paikat joista apua saa ja jopa varaan aikoja niin hän jättää menemättä. Hän kuvittelee että yhdellä lääkärikäynnillä hänellä voidaan todeta bipo ja tarjota parannuskeino, kun näin ei tapahdu niin hän pettyy ja haukkuu lääkärin eikä mene enää uudestaan. 

Välillä veli katoaa viikoiksi, puhelin pois päältä eikä merkkiäkään missään. Ei edes avaa ovea jos lähdemme paikanpäälle katsomaan. Pelkään että hän vain kuolee asuntoonsa eikä meistä kukaan huomaa sitä viikkoihin kun olemme niin tottuneet näihin katoamisiin :( Hän on jo monesti loukannut itseään kaatuillessaan humalassa eikä hän ikinä soita apua vaikka satuttaisi pahemminkin.