Mitä surevalle kehtaa sanoa?

Minulle ei ole sanottu mitään erityistä. Ei aina edes otan osaa. Näkeehän sen minusta, että ilo ja suru ovat molemmat läsnä. Voi olla ihan tavallisesti ja jos tunsi vainajan, niin on ihan kiva puhua myös hänestä, kun tulee muistoja mieleen ja kysyä, jos on jotain kysyttävää. 

Vaikea tilanne. Tietenkin pitää ottaa osaa suruun ja pahoitella. Monesti riittää, että ystävä on läsnä ja vain on siinä. Avoimena kuuntelemaan. Sureva kyllä aloittaa tilittämisen yleensä jostain. On jokin huoli tai murhe (kuka siivoaa asunnon, mihin menen, mitä nyt teen... jne.) Näistä voi lähteä varovasti sitten viemään keskustelua "oletko ajatellut...", "mitä jos tekisit näin...", "voin tulla auttamaan..."

'Otan osaa'. Kaikki muu on turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikea tilanne. Tietenkin pitää ottaa osaa suruun ja pahoitella. Monesti riittää, että ystävä on läsnä ja vain on siinä. Avoimena kuuntelemaan. Sureva kyllä aloittaa tilittämisen yleensä jostain. On jokin huoli tai murhe (kuka siivoaa asunnon, mihin menen, mitä nyt teen... jne.) Näistä voi lähteä varovasti sitten viemään keskustelua "oletko ajatellut...", "mitä jos tekisit näin...", "voin tulla auttamaan..."

En halua edes auttaa. Otan osaa vain muodollisuuden vuoksi.

älä sano mitään. se on paras tapa. osoittaa. 

Ensin tietenkin normaalit "otan osaa" fraasit. Sitten voi vaikka kysyä "Miten olet jaksanut" tai ihan vaan kotoisesti "mitä kuuluu". Siitä sitten pääseekin keskustelun alkuun. Voi myös kysyä miten käytännön asiat sujuu esim. onko hautajaispäivä jo tiedossa. Tai joko perunkirjat on saatu tehtyä?

Jos sureva ei itse halua keskustella tunteistaan tai käytännön asioista sen enmpää, niin kannattaa kääntää keskustelu ihan normaaleihin asioihin. Moni haluaa surun keskelläkin kuulla muiden normaaleja kuulumisia. Ne ikäänkuin kertoo ihmiselle, että elämä jatkuu iloineen ja pikku murheineen, vaikka yksi läheinen on poissa.