Onko täällä ketään muuta, joka on työelämässä, mutta kärsii suht vaikeista psyykeongelmista? Eikä kukaan uskoisi?
Itselleni näin. Olen pystynyt olemaan työelämässä, vaikka kärsin melko vakavasta kausittaisesta masennuksesta, pakkoajatuksista ja ahdistuneisuudesta. Toimintakykyä kuitenkin sen verran, että tietyissä tilanteissa pystyn olemaan todella järkevä ja kukaan ei uskoisi minkälaisista mt-ongelmista kärsin. Että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää eikä kannata kadehtia muita kun ei koskaan tiedä mitä siellä julkisivun ja ns. uran takana on.
Kommentit (21)
Sanoin työnantajallesi, että ahistaa. (Virhe) Työnantaja sanoin vaan, että ei naamasta näy. Rupesin lääkityksen jälkeen onnistumaan työssäni paremmin ja heti kun ajattelin, että kyllä tästä vielä työpaikka tulee, niin potkua persuuksiin ja ulos.
Möimöi kirjoitti:
Sanoin työnantajallesi, että ahistaa. (Virhe) Työnantaja sanoin vaan, että ei naamasta näy. Rupesin lääkityksen jälkeen onnistumaan työssäni paremmin ja heti kun ajattelin, että kyllä tästä vielä työpaikka tulee, niin potkua persuuksiin ja ulos.
Miten idiootti olet, jos sanot työnantajallesi/pomollesi jotain tämmöstä?
Kyllä. Sekamuitoinen ahdistus ja masennus. Pakkoajatuksiakin on. Teen haastavaa asiantuntijatyötä ihmisten parissa ja pokka pitää. Välillä joudun näyttämään haavoittuvuuttani. Haaveilen vuoden sapatista.
Juuri näin, työt hoidan moitteetta ja viimeisen päälle. Keskivaikea masennus ei näy työroolissa. Muuten en sitten mitään jaksakaan, itken ja erakoidun.
Eihän siinä ole mitään kummallista, että masennusta sairastava on työelämässä. Odotin, että täällä olisi jotain psykoosisairauksista kärsiviä (ja siis ilman toimivaa lääkitystä). Petyin.
Kai jokseenkin olen onnistunut pitämään normaalia kulissia yllä töissä, mutta selvähän se on että näiden vuosien aikana on jotain vähän "vuotanut" ja juttu liikkunut. Etenkin kun yhden työtyypin vaimo on lähisukulaiseni kanssa hyvissä väleissä ja lienee selviö että sitä kautta on juttua ongelmistani levinnyt. Olen myös suorittaja/perfektionisti ja tuntuu että pää leviää tehdä työtä missä muut aikaisemmissa työvaiheissa on hosuneet miten sattuu, samapa se sitten tehdä paskaa loppuun saakka.
Sairastan vaikeaa masennusta (joskus diagnosoitu psykoottiseksikin...), mutta käyn silti lukiota. Kärsin kutakuinkin jatkuvista itsemurha-ajatuksista ja suunnitelmia ja yrityksen viritelmiäkin on ollut. Kuitenkin jostain syystä en ole jättäytynyt sairaslomalle vaan ainakin yritän käydä koulua. Pelkään syrjäytymistä tai "luuseriksi" ajautumista.
Minä myös. Olen syvästi masentunut, mutta töissä esitän iloista ja ystävällistä. Minun puoleeni käännytään monessa asiassa, kun tiedän kuulema niin paljon. 😕
On melko vaikea ahdistuneisuushäiriö ja pakkoajatuksia. Ilman lääkitystä toimintakyky kärsii, mutta lääkkeen kanssa elän normaalia elämää. Teen asiantuntijatyötä, esiinnyn ym. joka vaatii olemaan skarppina.
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään kummallista, että masennusta sairastava on työelämässä. Odotin, että täällä olisi jotain psykoosisairauksista kärsiviä (ja siis ilman toimivaa lääkitystä). Petyin.
Sama! Kun masennus (ilman psykoottisuutta) ja ahdistus eivät ole vaikeita mielenterveysongelmia.
Olen ollut masentunut suurimman osan nuoruutta ja aikuisikää. Ilmeisesti melko lievää, koska olen opiskellut ja sitten tehnyt vaativia asiantuntijatehtäviä 10 vuotta. Ei psykooseja tai itsemurhayrityksiä. Henki tosin meinannut lähteä pari kertaa viinan vuoksi. Elämässä on ollut kirkkaita hetkiä (yhteensä noin kuusi vuotta 25 vuoden aikana) kunnes taas alkanut alamäki. Minulla on pakkoajatuksia, aggressiivista ja itsetuhoista käytöstä sekä ilottomuutta ja loputon väsymys. Olen käynyt terapiassa ja silloin tällöin saanut lääkkeitä pahimpaan ahdistukseen, jos ollut akuutti kriisi. Viimeisin työpaikkalääkäri lähinnä pilkkasi. Vaihdoin työpaikkaa ja ei ole ollut tarvetta lääkärille hetkeen. Minulla ei ole ketään kenen kanssa jakaa elämän ilot ja surut sekä saada kannustavaa palautetta ja toimivia neuvoja. Kuraa kyllä tulee niskaan jos vain avaan suuni omista asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä ole mitään kummallista, että masennusta sairastava on työelämässä. Odotin, että täällä olisi jotain psykoosisairauksista kärsiviä (ja siis ilman toimivaa lääkitystä). Petyin.
Sama! Kun masennus (ilman psykoottisuutta) ja ahdistus eivät ole vaikeita mielenterveysongelmia.
Näinpä. No, av-mammalla on paha olla, niin pakkohan siinä on sitten olla kyse maailman vakavimmasta sairaudesta - masennuksesta.
En itse, mutta esimiesnainen on totaalisen mielisairas. Ihme ettei muut huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Sairastan vaikeaa masennusta (joskus diagnosoitu psykoottiseksikin...), mutta käyn silti lukiota. Kärsin kutakuinkin jatkuvista itsemurha-ajatuksista ja suunnitelmia ja yrityksen viritelmiäkin on ollut. Kuitenkin jostain syystä en ole jättäytynyt sairaslomalle vaan ainakin yritän käydä koulua. Pelkään syrjäytymistä tai "luuseriksi" ajautumista.
Väistämättä kyllä ajaudut luuseriksi tuota menoa.
Vierailija kirjoitti:
En itse, mutta esimiesnainen on totaalisen mielisairas. Ihme ettei muut huomaa.
Nii'i työelämässä mellastavat kaikki huolimatta siitä vippaako nupissa vai ei kunhan pysyy jollain tapaa tolkuissaan. Olen ollut työyhteisössä, jossa eräässä porukassa kaikilla tuntui olevan erilaisia työtä haittaavia mt-ongelmia. En olisi muuten kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kyse oli tiimistä johon minut palkattiin. Aloin myös oireilemaan vuoden parin jälkeen (uuvuin mahdottomiin työoloihin) kuten myös meille tullut uusi esimies. Etsin lopulta uuden työpaikan. Syy miksi olin vuosia tässä paikassa johtui siitä, että kyse oli CV:ssä erittäin hyvältä näyttävästä tehtävästä ja tarvitsin kannuksia. En edelleenkään tiedä kuka porukasta oli se joka aiheutti kaiken pahan olon. Muut olivat siis olleet yhdessä töissä 15-20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse, mutta esimiesnainen on totaalisen mielisairas. Ihme ettei muut huomaa.
Nii'i työelämässä mellastavat kaikki huolimatta siitä vippaako nupissa vai ei kunhan pysyy jollain tapaa tolkuissaan. Olen ollut työyhteisössä, jossa eräässä porukassa kaikilla tuntui olevan erilaisia työtä haittaavia mt-ongelmia. En olisi muuten kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kyse oli tiimistä johon minut palkattiin. Aloin myös oireilemaan vuoden parin jälkeen (uuvuin mahdottomiin työoloihin) kuten myös meille tullut uusi esimies. Etsin lopulta uuden työpaikan. Syy miksi olin vuosia tässä paikassa johtui siitä, että kyse oli CV:ssä erittäin hyvältä näyttävästä tehtävästä ja tarvitsin kannuksia. En edelleenkään tiedä kuka porukasta oli se joka aiheutti kaiken pahan olon. Muut olivat siis olleet yhdessä töissä 15-20 vuotta.
Tuo on totta. Meidän työpaikan nimeksi pitäisi muuttaa Mt-ongelmaisten avohoitoyksikkö. Niin sairasta porukkaa siellä on, esimiesnainen kaikista pääpipein, seuraavana tulee ehta klassinen kouluesimerkki narsisti ja sitten on pääpipin pomon hoviväki. Terveimmmät on ns. alhaisimmassa asemassa olevat. Kuka tahansa työtön tai syrjäytynyt on henkisesti terveempi kuin nuo. Ja meillä kyse ei ole mistään tehtaasta vaan konservatiisesta työpaikasta, jossa hoidetaan ihmisten tärkeitä asioita. Noiden kahden hulluimman silmistä näkee hulluuden, moni ei vain osaa katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse, mutta esimiesnainen on totaalisen mielisairas. Ihme ettei muut huomaa.
Nii'i työelämässä mellastavat kaikki huolimatta siitä vippaako nupissa vai ei kunhan pysyy jollain tapaa tolkuissaan. Olen ollut työyhteisössä, jossa eräässä porukassa kaikilla tuntui olevan erilaisia työtä haittaavia mt-ongelmia. En olisi muuten kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kyse oli tiimistä johon minut palkattiin. Aloin myös oireilemaan vuoden parin jälkeen (uuvuin mahdottomiin työoloihin) kuten myös meille tullut uusi esimies. Etsin lopulta uuden työpaikan. Syy miksi olin vuosia tässä paikassa johtui siitä, että kyse oli CV:ssä erittäin hyvältä näyttävästä tehtävästä ja tarvitsin kannuksia. En edelleenkään tiedä kuka porukasta oli se joka aiheutti kaiken pahan olon. Muut olivat siis olleet yhdessä töissä 15-20 vuotta.
Tuo on totta. Meidän työpaikan nimeksi pitäisi muuttaa Mt-ongelmaisten avohoitoyksikkö. Niin sairasta porukkaa siellä on, esimiesnainen kaikista pääpipein, seuraavana tulee ehta klassinen kouluesimerkki narsisti ja sitten on pääpipin pomon hoviväki. Terveimmmät on ns. alhaisimmassa asemassa olevat. Kuka tahansa työtön tai syrjäytynyt on henkisesti terveempi kuin nuo. Ja meillä kyse ei ole mistään tehtaasta vaan konservatiisesta työpaikasta, jossa hoidetaan ihmisten tärkeitä asioita. Noiden kahden hulluimman silmistä näkee hulluuden, moni ei vain osaa katsoa.
Tunnen monta joilla on ollut mielenterveyden häiriö, joka on vienyt heidät osastohoitoon asti.
Osasto on tosin ollut se osasto, missä on ne "lievimmät" tapaukset.
Välillä mietityttää miksi yhteiskunta leimaa näitä yksilöitä, koska sekopäisimmät ovat kuitenkin diagnosoimattomia ja vapaalla jalalla hankaloittamassa muiden elämää...
Siis ihan oikeasti...
Minä. Olen itse sairaanhoitajana psyk.sairaiden parissa ja koen, että olen ollut joskus sairaampi kuin jotkut asiakkaani. Minulla ei ole psykoosisairautta, mutta masennusta ja ahdistusta. Olen äärimmäisen velvollisuudentuntoinen ja viimeinen joka menee on työ, koska en vaan osaa jäädä pois. Kotona olen täysin toimintakyvytön. Tämä velvollisuudentunne ja ahkeruus kompensoi tätä sairaus-puoltani, mutta jossain sekin raja tulee vastaan.