Lue keskustelun säännöt.
Ero ja vaihtelevat tunteet
epätoivoinen
08.03.2018 |
Teen eroa pitkästä parisuhteesta, jossa kaksi lasta. Olimme eroamassa jo muutamia vuosia sitten, mutta pelko ja miehen peräänantamattomuus sai minut jatkamaan.
Jonkin aikaa menikin todella hyvin, tunsi olevani uudelleen rakastunut mieheeni ja olin todella kiitollinen ettemme eronneet. Sitten arki astui taas kuvioon ja suhde ajautui samaan välinpitämättömyyteen kuin aiemminkin. Siihen olemme syyllisiä varmasti kumpikin, mutta koen että mies ei pitänyt kiinni niistä parisuhteen hoitokeinoista, joita yhdessä sovittiin kriisin aikaan. Kaikki yhteisen järjestäminen luisui taas minulle.
Nyt olen todella pitkällä eron tiellä ja kun olen yksin tai lasten kanssa olen varma, että ero tästä tulee. Miehen kanssa ollessa varmuuteni murenee, koska hänellä on valtava vimma ja tahto pelastaa tämä parisuhde. Minulla ei kuitenkaan ole siihen kovinkaan paljon uskoa, koska jo kerran siinä epäonnistuimme. Mitä osaisimme tehdä eri tavalla toisella kertaa? Ja samalla olen vihainen, että hän jättää minut tekemään yksin tämän päätöksen.
Kaipaisin kokemuksia ja lohtua muilta. Mistä sen tietää, että on aika luovuttaa tai jatkaa...?
Kommentit (11)
Ei ole minkään muotoista väkivaltaa, eikä riitelyä. Seksiäkin on, mutta vain pari kertaa kuussa. Ihan hyvää, tuttua ja turvallista. Emme juuri keskustele mistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Valitettavasti harvoin käy niin hyvä onni, että jo kahden pienen lapsen äidille löytyisi jokin todella helmi ja charmikas mies. Todennäköisesti joku saa miehestäsi sellaisen.
Uusioperhekuviot ja miehen uusi tyttöystävä/nainen hajottaa sinut vuosiksi. Ja nimenomaan se menee näin päin. Miehen on helppo löytää uusi. Varsinkin kunnollisen miehen. Yrittäkää.
Mulla sama homma kuin aloittajalla. Ei mitään väkivaltaa ja muutenkin perusasiat kunnossa. Ihana perhe, 2 lasta. Mutta...arki voitti, etäännyttiin, seksi loppui, minä olin se joka enemmän yritti pelastaa suhteen. Avokki oli luovuttanut ja viimeisteli tuhon pettämällä. Kokeili syttyykö toisen kokeilemisesta meidän välille enää mitään, oli selitys. Ei. Tuhosi loputkin mitä oli jäljellä. Ilman pettämistä olisimme todennäköisesti selvinneet kun työkuviotkin helpottavat kohta. Mutta nyt on jo myöhäistä. Vielä saman katon alla muttei kauaa.
M36
Kestikö pettäminen kauan vai oliko vain yhden illan juttu? Et ilmeisesti näe enää tämän jälkeen suhteelle jatkoa, anteeksti antoa?
Järjellä ajateltuna täytyisi jäädä ja yrittää. Miksi romuttaa kaikki hyvä, kun tulevaisuudesta ei tiedä. Entä jos kadun katkerasti? Sitten on tämä sisällä tuntuva möykky, joka pitää yllä jatkuvia eroajatuksia, joiden kanssa on todella raskasta elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epätoivoinen ap kirjoitti:
Järjellä ajateltuna täytyisi jäädä ja yrittää. Miksi romuttaa kaikki hyvä, kun tulevaisuudesta ei tiedä. Entä jos kadun katkerasti? Sitten on tämä sisällä tuntuva möykky, joka pitää yllä jatkuvia eroajatuksia, joiden kanssa on todella raskasta elää.
Aika samanlaisia tuntemuksia. Avioliitto aiheuttaa ahdistusta, mutta olen yrittänyt elää ahdistuksen kanssa ja miettiä rauhassa ratkaisua. Sekin kuulostaa tutulta, että kun olen lasten kanssa keskenään, ero tuntuu selvältä, mutta mies saa minut toisiin ajatuksiin. Tämä on todella raskasta. Olen työstänyt asiaa rauhassa ja purkanut ahdistusta lenkkeilyyn, jota ilman en olisi tässä tilanteessa pysynyt järjissäni. Etsi sinäkin purkautumiskeino, jokin sinulle sopiva. Muita neuvoja en osaa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Kestikö pettäminen kauan vai oliko vain yhden illan juttu? Et ilmeisesti näe enää tämän jälkeen suhteelle jatkoa, anteeksti antoa?
En ole tuo keltä keneltä kysyit, mutta mies vastaavassa tilanteessa. Toki yhden illan juttu on helpompi antaa anteeksi kuin suhde, mutta ainakin minua häiritsisi tuo asenne. "Kokeili syttyykö toisen kokeilemisesta meidän välille enää mitään, oli selitys." Jos paljastuu, että toisen tapa ratkaista ongelmia on tuollainen, olisi vaikea kuvitella jatkoa. Jos ei voi luottaa siihen, että ongelmista keskustellaan yhdessä vaan pitäisi pelätä kenen sylistä ratkaisua seuraavaksi etsitään, eroaisin ihan oman mielenterveyteni vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
epätoivoinen ap kirjoitti:
Järjellä ajateltuna täytyisi jäädä ja yrittää. Miksi romuttaa kaikki hyvä, kun tulevaisuudesta ei tiedä. Entä jos kadun katkerasti? Sitten on tämä sisällä tuntuva möykky, joka pitää yllä jatkuvia eroajatuksia, joiden kanssa on todella raskasta elää.
Aika samanlaisia tuntemuksia. Avioliitto aiheuttaa ahdistusta, mutta olen yrittänyt elää ahdistuksen kanssa ja miettiä rauhassa ratkaisua. Sekin kuulostaa tutulta, että kun olen lasten kanssa keskenään, ero tuntuu selvältä, mutta mies saa minut toisiin ajatuksiin. Tämä on todella raskasta. Olen työstänyt asiaa rauhassa ja purkanut ahdistusta lenkkeilyyn, jota ilman en olisi tässä tilanteessa pysynyt järjissäni. Etsi sinäkin purkautumiskeino, jokin sinulle sopiva. Muita neuvoja en osaa antaa.
Kiitos tuesta! Tätä olen itsekin tehnyt. Alku vuoden urheillut heikkopäinen, välillä taas uppoutunut rakastamaani työhön, elänyt muutenkin omaa elämääni etsien onnea myös muilta sen alueilta, etten asettaisi parisuhteelle kohtuuttomia vaatimuksia. Mikään ei tunnu auttavan. Mietin myös, että onko tämä vain minun henkilökohtaista kriisiäni ja varmasti osittain on sitäkin. Samalla tajuan, että asiat jotka suhteessa vaivaa, ovat mietityttäneet minua koko sen keston ajan (yli 10v), mutta aikaisemmin ne eivät ole saaneet niin isoa painoarvoa ja olen nähnyt suhteen jatkamisen arvoisena, koska täydellistä parisuhdetta tai kumppania ei olekaan.
Ehkä eniten, haluaisin vain saada nämä eroajatukset loppumaan ja takaisin sen tyytyväisen olotilan, joka minulla on tässä suhteessa ollut vuosia. Mutta onko se enää mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kestikö pettäminen kauan vai oliko vain yhden illan juttu? Et ilmeisesti näe enää tämän jälkeen suhteelle jatkoa, anteeksti antoa?
En ole tuo keltä keneltä kysyit, mutta mies vastaavassa tilanteessa. Toki yhden illan juttu on helpompi antaa anteeksi kuin suhde, mutta ainakin minua häiritsisi tuo asenne. "Kokeili syttyykö toisen kokeilemisesta meidän välille enää mitään, oli selitys." Jos paljastuu, että toisen tapa ratkaista ongelmia on tuollainen, olisi vaikea kuvitella jatkoa. Jos ei voi luottaa siihen, että ongelmista keskustellaan yhdessä vaan pitäisi pelätä kenen sylistä ratkaisua seuraavaksi etsitään, eroaisin ihan oman mielenterveyteni vuoksi.
Täysin ymmärrettävää, että luottamus on mennyt. Meillä tilanne tältä osin aika tasan, molemmat hairahduimme sivupoluille vuoden sisällä ja molemmat ymmärretään se miksi näin kävi. En osaa olla mustasukkainen tai edes vihainen, koska itse syyllistyin samaan. Ja molemmat myös ymmärretään, ettei ne tapahtumat ole suhteen huonovointisuuden syy vaan seuraus siitä. Ulkopuoliset henkilöt eivät ole enää millään tavoin mukana, eivätkä kovin syvällisesti sitä olleetkaan.
Itseinho kuitenkin on voimakas, että olenko näin kykenemätön kohtaamaan ja käsittelemään asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epätoivoinen ap kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kestikö pettäminen kauan vai oliko vain yhden illan juttu? Et ilmeisesti näe enää tämän jälkeen suhteelle jatkoa, anteeksti antoa?
En ole tuo keltä keneltä kysyit, mutta mies vastaavassa tilanteessa. Toki yhden illan juttu on helpompi antaa anteeksi kuin suhde, mutta ainakin minua häiritsisi tuo asenne. "Kokeili syttyykö toisen kokeilemisesta meidän välille enää mitään, oli selitys." Jos paljastuu, että toisen tapa ratkaista ongelmia on tuollainen, olisi vaikea kuvitella jatkoa. Jos ei voi luottaa siihen, että ongelmista keskustellaan yhdessä vaan pitäisi pelätä kenen sylistä ratkaisua seuraavaksi etsitään, eroaisin ihan oman mielenterveyteni vuoksi.
Täysin ymmärrettävää, että luottamus on mennyt. Meillä tilanne tältä osin aika tasan, molemmat hairahduimme sivupoluille vuoden sisällä ja molemmat ymmärretään se miksi näin kävi. En osaa olla mustasukkainen tai edes vihainen, koska itse syyllistyin samaan. Ja molemmat myös ymmärretään, ettei ne tapahtumat ole suhteen huonovointisuuden syy vaan seuraus siitä. Ulkopuoliset henkilöt eivät ole enää millään tavoin mukana, eivätkä kovin syvällisesti sitä olleetkaan.
Itseinho kuitenkin on voimakas, että olenko näin kykenemätön kohtaamaan ja käsittelemään asioita.
Se, että koet itseinhoa kertoo sen, ettet hyväksy jatkossa tuollaista toimintatapaa. Sehän on hyvä asia. Pyrit varmasti jatkossa olemaan "parempi ihminen".
Toisaalta se ettet pääse tunteesta eroon, kertoo sinun olevan hyvin ankara itsellesi. Jossain vaiheessa sinun on vaan lopetettava itsesi ruoskiminen ja annettava myös itsellesi anteeksi. Ei se, että rankaiset itseäsi ankarasti ja pitkään paranna mitään. Ota virheistä opiksesi, pyydä anteeksi ja elä jatkossa toisin. Okei, olet ollut huono kohtaamaan ja käsittelemään ongelmia. Ei kukaan ole täydellinen, me kaikki olemme huonoja jossain. Sinä olet oman heikkoutesi nyt huomannut ja tunnustanut. Voit opetella paremmaksi asiassa, ihminen kykenee muuttumaan.
Jos kumppanisi on valmis antamaan sinulle anteeksi, miksi sinä et voi jo armahtaa itseäsi? Varsinkin jos olet valmis antamaan anteeksi kumppanillesi hänen vastaavat tekonsa.
Jos ei henkistä ja fyysistäväkivaltaa ja jatkuvaa rasittavaa riitelyä, niin jatkaisin taistelua.