Posti tuli vasta tähän aikaan
Jäinpä siis rupattelemaan ja yllätyin kun postinjakaja sanoinvihaavansa työtään. Otteletteko teheneet samanlaisia havaintoja?
Kommentit (4)
Ei ole tullut eilen eikä tänään ollenkaan.
Muistan vielä ajan, kun posti tuli ajallaan ja kantajalle oli joululahja, jonka lapset antoivat hänelle.
En yhtään ihmettele. Tuossa pari vuotta sitten kävin kokeilemassa kyseistä työtä. Onneksi sain toisen työn. Pistivät melko kylmilteen jakamaan aivan liian suurta aluetta. Bonuksena se pakollinen m*lkku työ"kaveri" ja muutama valittava asiakas. Työ olisi ollut järkevämmin mitoitettuna kyllä tosi mukavaa.
Ilmeisesti on ollut postinkantamisen kultavuodet joskus 1990-luvulla ja siitä on tultu ryminällä alas.
Tuli kuitenkin. Postilaisilla ei varmasti ole se kaikista mukavin työ nykyään.