Tsemppiä lenkille!
Onko täällä muita kahden vaiheilla olevia väsyneitä? Tuetaanko toisiamme lähtemään ulos? Kaipaan liikunnasta tulevaa hyvää oloa, mutta haukotuttaa vaan ja silmät meinaa painua väkisin kiinni. Sohva ja torkkupeitto houkuttaa enemmän kuin ulos lähteminen.
Kommentit (6)
Mietin myös että jättäisi pakkasen takia väliin, mutta ennusteiden mukaan huomenna on vielä kylmempää.
Tänään aamulla kun oli -16 matkalla töihin klo 7.40 niin näin jonkun tytön juoksulenkillä, arvostan kyllä ihan täysillä tuollaista kurinalaisuutta.
Aurinko paistaa niin nätisti että pakko lähteä. Tekis vaan mieli katsoa vielä lätkää
Kävin tunnin kävelylenkillä juuri ennen tuota Suomen jääkiekkopeliä ja tuli tosi hyvä olo! Ihana auringonpaiste ja kirpsakka pakkanen, joten lämpimästi päälle ja aurinkolasit päähän!
Suosittelen!
Lähden, kunhan pakkaset menevät -10 asteen lämpimämmälle puolelle. Tuskinpa pakkasjakso muutenkaan enää kovin pitkään kestää, kun aletaan kohta olla jo kevättalven puolella. Varsinkaan päiväsaikaan ei kohta enää ole kovia pakkasia, kun Aurinko lämmittää jo. Aivan eri juttu, kuin joskus joulukuussa tai tammikuussa, jolloin voi olla kovaa pakkasta päivisinkin.
Maaliskuussa lähden kyllä itsekin kantohangille hiihtämään ja kävelemään. Siihen asti menee sisäliikunnan merkeissä.
Kyllä siitä virkistyy... itse taidan jättää tänään kyllä välillä koska pakkasta on sen verran ettei lenkkeily ole enää mukavaa