Ikävöin lapsia ja olen masentunut töissä :( Käykö muille näin??

Ei kyllä todellakaan. Päin vastoin, työpöivät tuntuu ihanan rentouttavilta ja suorastaan hengähdystauoilta lapsiperearkeen. On ihana olla aikuisten kanssa, jutella aikuisten asioista ja ajaa työmatkat yksin ja rauhassa omissa ajatuksissaan.

Todella outoa. Normaalille ihmiselle työ on henkireikä, jolla kestää perhe-elämän joten kuten. Työlle elää. Perhe-elämää kestää. Sinulla tilanne on jotenkin toisinpäin. Mikä on identiteettisi? Ilmeisesti vain äiti?

Vierailija kirjoitti:

Todella outoa. Normaalille ihmiselle työ on henkireikä, jolla kestää perhe-elämän joten kuten. Työlle elää. Perhe-elämää kestää. Sinulla tilanne on jotenkin toisinpäin. Mikä on identiteettisi? Ilmeisesti vain äiti?

Ei työlle eläminen kovin terveeltä kuulosta ja jos perhe-elämää täytyy vaan kestää elämä kuulostaa melko ankealta. Kyllä suuri osa nauttii lomista kun saa olla perheen kanssa kotona.

Vailla ikävöi lapsia monen tunnin erossa olo ajan jälkeen ei tarkoita etteikö ihminen nauttisi myös muista asioista. Toiset vaan kaipaa rakkaitaan enemmän kun toiset, olemme erilaisia.

Ja ap ehkä et ole vain tottunut olemaan pidempään aikaa erossa lapsista ja tuo johtuu siitä, eiköhän se ajan kanssa helpota kun pääsee sisään työelämään ja työyhteisöön paremmin.

Sinulla on varmaan niin ihania lapsia.

Uusi työpaikka pelkästään on iso stressi, alussa kaikki sujuukin kun uutuudenviehätys on suurimmillaan, mutta olen lukenut että itsensä onnelliseksi tuntemiseen voi mennä jopa vuosi. Luulen siis että tuo liittyy ihan siihen uuteen työpaikkaan.

Ikävöitkö pelkästään lapsiasi vai sitä kotiäidin elämää?

Ensimmäisten lasten kanssa oli aivan normaalia pukata ne hoitoon ja tekasta työpäivä. Neljännestä alkoi se outo ikävä. Saatoin itkeä tihrustaa töihin ajaessa. Sitten kuljin monta vuotta reissutöissä. Koti-ikävä ja ikävä nuorinta lasta kohtaan oli kamalaa. Oli pakko lopettaa työt ja jäädä kotia.

Viides lapsi on kaikista tärkein ja läheisin. Ymmärrän ajan nopean kulun. Hoitoon vienti on aina vastenmielistä. Joskus saatan itkeä koko ajamatkan töihin. Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lapsen kanssa. Tehdään kaikkea mukavaa yhdessä. Ollaan matkusteltu ja vaellettu. Käydään leffassa ja HopLopissa.

Vanhimmat lapseni ovat jo yli 20 v ja omillaan. Nyt ymmärrän sen, että aika entinen ei palaa. Joka hetki oman lapsen kanssa on kullan arvoinen. Työ ei ikinä tuo tätä samaa Onnea ja Iloa.

Musta tuntuu että sä et vaan tykkää käydä röissä?

Kyllä minä välillä ikävöin lastani työpäivän aikana. Mietin kuinka hänellä menee, odotan että pääsen hakemaan hänet päiväkodista jne.

Mutta en nyt masennukseksi kutsuisi eikä edes haittaa työtehoja tms.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisten lasten kanssa oli aivan normaalia pukata ne hoitoon ja tekasta työpäivä. Neljännestä alkoi se outo ikävä. Saatoin itkeä tihrustaa töihin ajaessa. Sitten kuljin monta vuotta reissutöissä. Koti-ikävä ja ikävä nuorinta lasta kohtaan oli kamalaa. Oli pakko lopettaa työt ja jäädä kotia.

Viides lapsi on kaikista tärkein ja läheisin. Ymmärrän ajan nopean kulun. Hoitoon vienti on aina vastenmielistä. Joskus saatan itkeä koko ajamatkan töihin. Haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa lapsen kanssa. Tehdään kaikkea mukavaa yhdessä. Ollaan matkusteltu ja vaellettu. Käydään leffassa ja HopLopissa.

Vanhimmat lapseni ovat jo yli 20 v ja omillaan. Nyt ymmärrän sen, että aika entinen ei palaa. Joka hetki oman lapsen kanssa on kullan arvoinen. Työ ei ikinä tuo tätä samaa Onnea ja Iloa.

Miten olet voinut hankkia pieniä lapsia, kun olit jo päässyt isoista lapsista eroon? Miten voit jaksaa tuota? Mistä mielekkyys elämään?

Päiväkotiaika on niin helppoa, kun lapsen voi vain heittää sinne päiväkotiin koko työpäiväksi. Annas olla, kun lapsi menee kouluun ja joudut jäämään töistä pois, jotta voit olla lapsen kanssa koulupäivän jälkeen.