Vain tyhmät ja heikot tarvitsevat terapiaa?

ja yhtä tyhmää on mennä lääkäriin kun polvi on kipeä tai kun kuumetta on yli 40 astetta. Todella heikon ihmisen toimintaa mennä lääkäriin yhtään mistään! Todelliset vahvat ihmiset kyllä selviää ilman lääkäreitä :)



heh

mutta voisin kyllä mennä...en näe siinä mitään pahaa. Minusta on taas tyhmää olla menemättä terapiaan jos sitä todella tarvitsisi. Se, että sinä ja minä olemme selvinneet ilman ulkopuolista apua isoista kriisesitä, niin ei se tarkoita, että kaikki selviäisivät. Jotkut ihmiset tarvitsevat apua, ehkä heillä on huono tukiverkosto ympärillä, ehkä he tarvitsevat ulkopuolisen näkemystä. Mutta tyhmiä eivät missään nimessä ole. Kyllähän AP:kin tämän tietää..halusi vain vähän provosoida :)



Tyhmää on turvautua heti mielialalääkkeisiin ja muihin pillereihin kun elämä ei mene odotetulla tavalla. Minusta suru, murhe, itku ja masennuskin kuuluvat elämään ja ne käsitellään ja jatketaan eteenpäin. Nykyään on suorastaan muotia popsia jotain lääkkeitä. Toki jos on jo jotain niin traumaattista ja pitkäkestoista, että ihmisen elämä menee moniksi moniksi vuosiksi pilalle ilman lääkitystä, niin ehkä se sitten on ok? Mutta kyllä vuodenkin surun kestää ilman lääkitystä..pitää vaan itkeä, puhua, miettiä ja itkeä vähän lisää...pikkuhiljaa se helpottaa!

Elämässä on ollut kaikenlaista Pa¤¤¤¤ (kuten vuosia jatkunut koulukiusaaminen), mutta selvitty on ihan omin voimin ja vahvistuttu entisestään. Menisin kuitenkin mielelläni psykoterapiaan, jos joku sitä mulle tarjoaisi, koska ajetelen, että ehkä oppisin tuntemaan itseni paremmin.



Harmi vaan, että yksityisesti se on aivan liian kallista minulle ja kelan tukemana turha hakea, koska en oikeasti ole sen tarpeessa. Käyköön ne, jotka tarvitsevat.

eli ite pitää leikkiä lääkäriä ja saada serotoniinitasot nousemaan aivoissa, koska terapia on tyhmille ja heikoille? Muista toi kun seuraavan kerran tarviit antibioottikuurin, sektion tai sädehoitoa...

Koska vain tyhmät ja heikot sairastuu.

Juuri tuo asenne nostaa kynnystä hakeutua palveluiden pariin ja yleensä ongelmat pääsevät kehittymään suuremmiksi ja vaikeampihoitoisiksi (=vaati pidempiä hoitoaikoja=maksaa myös yhteiskunnalle enemman rahaa).

Minä olen käynyt läpi aika traumaattisen asian ja kaipaisin keskustelukumppania. Minulla ei ole sellaista luottoystävää (Suomessa), jonka kanssa voisin istua kaffella ja höpöttää. Tarvitsisin ihmisen, joka uskaltaa sanoa omia mielipiteitään ja antaa uutta näkökulmaa asian käsittelyyn. Kyllähän minä tästä selviän, mutta pelkään, että jään junnaamaan paikoilleni, jos en pääse jostain ajatuksesta eteenpäin.



Voisin maksaa jollekin siitä, että saisin puhua, joku kuuntelisi ja kommentoisi. Luottamuksella.

Älyllä ei ratkaista henkilökohtaisia mielenterveyden ongelmia. Jos ne voisi älyllä ratkoa, en olisi koskaan sairastunutkaan. Olisin älyllä ratkonut tunne-elämän vaikeuteni, vaikeat hylkäämiskokemukseni, itsetunto-ongelmani, koulukiusaamisen aiheuttamat traumani ja huonommuuden kokemukseni.



Tiestikö, ap, että psykoterapia edellyttää vähintään keskitason älykkyyttä, eikä siksi sovellu kaikille?



Heikko olen, jos en olisi, en ehkä tarvitsisikaan terapiaa. Toisaalta joku vielä heikompi olisi lopettanut terapian kesken toisin kuin minä. Ja terapiassa olen vahvistunut kovasti.

Vahvuuteen sairastunut nainen jonka äo:ksi on mitattu keskiverota isompi luku. Käyn terapiassa lapsuden ja nuoruuden traumojen takia, sekä väkivallan uhrina. Ihmisen täytyy joskus myöntää, ettei oma kapasiteetti riitä ratkomaan syviä arpia.

Heikot ovat niitä, jotka ovat tuolla katuojissa ja haahuilevat peloissaan pitkin katuja. Ihmisiä, jotka eivät selviä elämästä. Se, joka menee terapiaan, käy sen läpi ta ylipäätään hakee apua, on vahva ihminen. Ihminen, joka on valmis kohtaamaan itsensä täysin paljaana ja näyttämään sen myös jollekin toiselle.

Tosin ihan tyhmälle terapiasta ei ole hyötyä...



Minä en näe mitään viisasta siinä ettei ota ammattiapua vastaan vaikeuksien voittamiseen.

googleta.



Mielenterveyskeskuksilla on yleensä myös oma kriisiryhmänsä, johon pääsee (tai ainakin itse pääsin) viikon parin odottamisella ja sieltä mielenterveyshoitajien haastattelujen jälkeen sitten psykologin ja lääkärin juttusille. Psykologitapaamiset eivät välttämättä aina ole terapiaa. Itsellä ne ovat lähinnä juttelua, elämän solmukohtien availua ja pohtimista ja yleensäkin toimintakyvyn säilyttävää terapeuttista pahan olon purkamista.