Miksi aina neuvotaan olemaan oma itsensä?!

No sehän se onkin: et pysty olemaan muuta kuin oma itsesi.

Mutta omaa itseään voi kyllä kehittää. Pissipäinenkin voi oppia käytöstavat ja kakkiainen voi päättää käyttäytyä kuten normaali ihminen.

Vierailija kirjoitti:

No sehän se onkin: et pysty olemaan muuta kuin oma itsesi.

Mutta omaa itseään voi kyllä kehittää. Pissipäinenkin voi oppia käytöstavat ja kakkiainen voi päättää käyttäytyä kuten normaali ihminen.

Niinhän olen tehnyt. Pintaa se taitaa olla kuitenkin. Miksi aina oletetaan, että se "oma itse" on jotain positiivista ympäristölle.

Luonnetta ei voi muuttaa, mutta käytöstä voi. Ei kukaan ole luonteeltaan kusipää.

Kun saat kohdattua pelkosi ja kateutesi, siis sen mikä tekee sinusta kusipään, löytyy sinusta valloittava ihana ihminen. Se sinun pitää olla.

Tää on mullekin mysteeri, että miksi. En itse usko olevani niiiiin hyvä tyyppi omana itsenäni, itseasiassa olen lähinnä vaan itsekäs kusipää. En todellakaan mitenkään erityisen positiivinen tapaus.

Koska kukaan ei jaksa kovin pitkään teeskennellä olevansa jotain muuta kuin mitä on. 

Kukaan noin sanoessaan ei edes tiedä mitä tarkoittaa, tyhmä sanonta mutta voi joskus hyvin harvoin toimia jos näkee että toinen meinaa ylijännittyä tilanteessa johon tietää hänen pystyvän.

Minulla on sukulainen joka koko lapsuuteni haukkui, arvosteli, ei koskaan ollut minuun tyytyväinen, satutti fyysisesti, kehui muita minun ikäisiä, ei auttanut, lohduttanut, ei mitään. Sitten aikuisempana ei tykännyt siitä millaiseksi olin tullut ja käski muuttua omaksi itsekseni.

Myöhemmin ajattelin että no niin, tuo oli piste iin päälle täydelliseen mahdottomuuteen tulla koskaan hänen hyväksymäkseen.

Koska.

Vierailija kirjoitti:

Kun saat kohdattua pelkosi ja kateutesi, siis sen mikä tekee sinusta kusipään, löytyy sinusta valloittava ihana ihminen. Se sinun pitää olla.

Hyvin sanottu. Minäkin uskon tähän. Ongelmana on vain se, että pelokkaat ja kateelliset ihmiset eivät halua myöntää tätä todeksi, koska ärhentely on muodostunut suojakuorena osaksi identiteettiä. Eli jos heille menee sanomaan jotain tällaista, luultavasti saa osakseen ilkeilyä.

Tämä on samaa typerää sanahelinää kuin toteamus, että jos rakastaa itseään niin muutkin rakastavat.

Ihmiset haluavat omia tarpeitaan täyttävän henkilön. Joten se mitä halutaan on milloin mitäkin.

Jos onkin vapautuneesti oma itsensä eikä siloittele ja silittele niin joku on pian suu mutrulla.

Voin sanoa, että rakastan itseäni ja hyväksyn itseni ja arvostan itseäni.

Ei se synnytä toisissa sympatiaa. Minun tulisi voivotella ja vähätellä itseäni ja sitten yhdessä vakuutella jonkun toisen kanssa, että kelpaan.

Jos en sitä vingukkaanniin olen pöyhkeä jota kuuluu vähän tiputella ja muistutella, että muistaa olla "nöyrempi"'.

Jonkun muun siis pitäisi päästä vakuuttelemaan. Jos iloisen innokkaana hyväksyykin sen, että saa olla omaitsensä vaikka ei ole arvostettu jossakin hierarkiassa niin kyllä sieltä pian joku yrittä litistää itsetuntoa. "Miksi tuo on äänessä, miksi ei ole hiljaa ja pyytele anteeksi...tuollaista ajatellaan.

Ja se ulkonäkö, kaikesta epätoivoisesta kampanjoinnista huolimatta nainen joka ei pyydä anteeksi ja vähättele ulkonäköään saa kyllä latistamis yrityksiä osakseen. Ja ne mukamas itsensä hyväksyvät jotka kuitenkin itseään haukkuvat....joojoo tyhjää puhetta.

Kun olen oma itseni, minulla on pilke silmäkulmassa, hymyilen. Kun kohtaan toisen, olen kiinnostunut kuulemaan mitä  kuuluu ja jakamaan sen hetken juuri sen ihmisen kanssa. Voin alkaa juttusille ihan tuntemattoman kanssa. Rehellisyyden nimissä, saan tietysti positiivista vastakaikua, joskus väärinymmärrettyäkin.

Tämä tämmöinen hyväntuulisuus tulkitaan monesti flirttailuksi, joka on tietysti huono asia, moitittavaa sekä tuomittavaa. Siitäkin huolimatta, että lehtien artikkeleissa on varmaan sivukaupalla kerrottu flirtistä ja sen piristävästä vaikutuksesta. Hyväntuulisuus tarkoittaa virheellisesti joidenkin mielestä, että "sitä" olisi tarjolla. Pitäisi sovinnaisuuden nimissä hymyillä ihan vain pikkuisen, mielellään sisäänpäin. Sellainen iloisuus on suomalaisessa kulttuurissa ihan suoraan Saatanasta, jos sen tekee toinen suomalainen. Ulkomaalainen saa olla hyväntuulinen, se on ihanasti erilaista kulttuuria ja tuo mukavaa väriä tähän harmaaseen suomalaiseen arkeen. (Sissus mitä kaksinaismoralismia tämä kansa harjoittaa!)

Eli kyllä sanoisin oman pitkähkön kokemuspohjani perstuntumalla, että älä ole oma iloinen itsesi, se häiritsee tämän yhteiskunnan moraalia ja rauhaa. 

Olen yrittänyt esittää aivan muuta, koska se oma itseni ei ole mitään järin kehuttavaa. Toisinaan tuo kulissi rakoilee ja todellinen minä tulee esille, enkä ole siitä ylpeä.