Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi jännittämisestä ja esiintymiskammosta kärsivälle teinille?
30.01.2018 |
Meillä on tämä kouluvuosi ollut aivan mahdotonta teinin kanssa ja nyt koulu on ottanut kovat keinot käyttöön koska teini pinnaa, nukkuu pommiin ja ei suostu kouluun tunneille, joilla joutuisi avaamaan suuta, pitämään esitelmän tai muuten esiintymään eikä myöskään liikuntatunnille pukukoppi- ja liikuntakammon vuoksi. Hän huutaa ja parkuu kuin syötävä eikä häntä saa kohta kouluun kuin suunnilleen sinne väkisin viemällä.
Tutkin asiaa eilisiltana enkä löytänyt noin nuorelle minkäänlaista lääkeapuakaan. Hän kävi viime kesänä lääkärissä ja kertoi lääkärille masennuksestaan ja lääkäri määräsi enemmän lihaa ja C-vitamiinipitoisia hedelmiä. Teini ei syö niitä ja olen pakottanut hänet ottamaan monivitamiinin joka päivä. Muuten teini syö kyllä ja liikaakin mutta se on kaikkea roskaa, jota hän ostaa kaupasta ja kioskista omalla kortillan. Sitten lihoo ja itkee.
On itkenyt lihomistaan viimeiset kolme vuotta muttei suostu syömään kotiruokaa. Ei suostu myöskään uudelleen ravitsemusterapeutin luokse koska joutuisi täyttämään viikon ruokapäiväkirjan.
On niin sanottu hissukka eli pinnaaminen jne ei kuulu vain niiden räväköiden ja alkoholia sekä tupakkaa käyttävien teinien etuoikeuksiin.
Kommentit (15)
Teini on siis koulukiusattu? Ainakin vahvasti kuulostaa siltä nuo kammot, että ovat syntyneet pilkan vuoksi. Jos on oikeasti vain esiintymiskammo, niin betasalpaajaa voisi kokeilla, hillitsee käsien tärinää, punastelua ym. jota moni häpeää niin että esiintyminen on siksi tuskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä sen, että kyllä minuakin välillä säälittää ja välillä raivostuttaa tuo parkuva, sähisevä ja rähisevä mörrimöykky. Hän oli todella aurinkoinen lapsi. Nyt ihmettelen, voiko hän edes selviytyä noin vaikeiden ongelmien vuoksi aikuiseksi saakka? Mistä hän saa voimia ponnistaa jos kotoamme ei sitä pysty tekemään? Me aikuiset osaamme elää ihmisiksi ja olemme käsittääkseni todella tylsiä tyyppejä. Teini ei ole ikinä joutunut näkemään tai kokemaan värikästä elämää kotona.
Tottakai voi ja varmasti selviytyykin. Monet nuorena vaikeuksia kokeneet ovat vanhempina vahvoja selviytyjiä. Toivottavasti et siis välitä tuota epäilevää asennetta teiniä kohtaan. Varaa psykologille aika, jos hän saisi esim. beetasalpaajaa tai jotakin muuta niihin kaikista jännittävimpiin tilnateisiin. Ei sitä tarvitse jatkuvasti ja loppuelämää syödä mutta, kun saa lääkken kanssa kenties kokeiltua niitä asioita niin saa itsevarmuutta ja itseluottamusta. Tai sitten psykologi ehdottaa jotakin muuta mutta, jos kyse "vain" jännittämisestä niin ei välttämättä mitään masennukseen liittyviä mielialalääkkeitä kannata alkaa säännöllisesti syömään. Toki kyseinen tila varmasti voi aiheuttaa masennusta mutta, jos hän ei vielä silti vaikuta niin kannattaa nyt yrittää ajoissa puuttua tähän jännittämiseen.
Ehkä yrittäisin kannustaa häntä löytämään mieleistä tekemistä koulun ulkopuolella, oli se sitten mitä tahansa mutta, josta hän löytäisi sen "oman juttunsa" ja sai sitä kautta vähän varmuutta. Kannattaa myös opettaajaan ottaa yhteyttää.
Vierailija kirjoitti:
Teini on siis koulukiusattu? Ainakin vahvasti kuulostaa siltä nuo kammot, että ovat syntyneet pilkan vuoksi. Jos on oikeasti vain esiintymiskammo, niin betasalpaajaa voisi kokeilla, hillitsee käsien tärinää, punastelua ym. jota moni häpeää niin että esiintyminen on siksi tuskaa.
On kiusattu koko peruskoulun ajan ja on myös käynyt kaksi vuotta koulukuraattorilla kertomatta siitä vanhemmille.
Lisään vielä senkin, että hän oli suotta kertomatta kiusaamisesta kotona koska pelkäsi aina taas seuraavan uuden Kiva-kouluprosessin, joka puolestaan on hänen sanojensa mukaan pahentanut tilannetta. Siksi hän valitsi mieluummin kiusattuna olon.
Nyt todellakin olemme umpikujassa. Hän on onnellisimmillaan omassa huonessaan. Sen ulkopuolella eläminen on hänelle tuskaa. Emme enää pakota häntä auttamaan ostoksilla koska hän on joutunut kiusatuksi myös minun ulkonäköni vuoksi. Ymmärrän, että hän haluaa pitää hajurakoa minuun.
Hänellä oli pari parempaa kaveria, jotka välillä yöpyivätkin meillä sovitusti ja välillä vähemmän sovitusti kun olivat riidelleet kotonaan. Ilmoitin kavereiden vanhemmille, että heidän lapsensa ovat meillä turvassa ja yötä. Nyt ilmeisesti nuokin kaverit hylkivät teiniä ja teini pitää itseään luuserina koska ei ole kavereita.
Hän ei ota kuuleviin korviin sitä kun olen selittänyt ettei kaikissa ihmissuhteissa riitä se, että kohtelee toista niin hyvin kuin pystyy. En ole iljennyt sanoa sitä, etteivät kaverit sitten pitäneetkään olojamme tarpeeksi hyvinä koska he eivät halua meille enää. Meillä ei ole mitenkään hieno koti mutta ruokaa ja juomaa on aina tarjolla jne.
Kuulostaa vähän siltä, että esiintymiskammo ei ole teinin ensisijainen ongelma. Itse harrastin nuorena musiikkia, ja jännitin ihan sairaasti esiintymisiä. Sanoisin, että esiintymiseen pätee sama kuin lähes kaikkeen muuhunkin toimintaan, sitä oppii harjoittelemalla, ts. esiintymällä. Voisiko teini esim. kotona pitää esitelmänsä teille ennen kuin menee kouluun pitämään sen? Siis niin että järjestätte tilanteen mahdollisimman samanlaiseksi kuin luokassa. Toinen juttu mikä itseäni auttoi, oli mielikuvaharjoittelu, eli etukäteen kävin läpi mielessäni esiintymistilannetta vaihe vaiheelta, miten kävelen lavalle, missä pidän käsiäni kun kumarran, mihin kohdistan katseeni kun alan soittaa, ym. Tähän kuuluu myös se, että varautuu etukäteen siihen että jännittää, mutta suunnittelee strategioita, millä jännitystä voi vähentää. Esim. itselläni auttoi se, että kuvittelin kaikki yleisössä olijat alasti, kun katsoin heitä. Pääasia kuitenkin on, että se esiintymistilanne ja siihen liittyvä jännitys ei tule yllätyksenä, mikä helposti tapahtuu, jos jännittävää tilannetta vain etukäteen välttelee ajattelemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin nuorimies ja pelkäsin esiintymistä aivan helvetisti. Ala-asteen loppupuolella alkoi yhtäkkiä sanat sekoamaan esityksessä ja siitä kuusi vuotta eteenpäin oli kans välttelyä. Sain jotenkin aina pidettyä esitelmät eikä minusta vissiin liikaa näkynyt se ulos . Kusista oli se, että olen poika, ja semmonen änkyttäminenhän veisi maineen pahasti. Mulla oli vielä vähän semmonen kovan jätkän maine. Sain lopulta itsevarmuutta enemmän olemalla hyvä jossakin muussa. Jotkut nousevat suosta löytämällä jonkun mentorin, usein itseään vanhemman kaverin, joka "näyttää miten maailma toimii." Joskus se voi olla myös parisuhde, jossa saa rakkautta ja huomiota ja sitä kautta uskoa enemmän itseensä.
Muut kirjoittajat ovat oikeassa, että esiintymispelko on varmaankin seurausta muusta paineesta ja ikävyyksistä.
Vihaan esiintymistä vieläkin, vaikka olen siinä todella hyvä.
Harjoittelen jokaisen esityksen läpi monesti ihan ääneen. Itseasiassa kymmeniä kertoja varmaan.
Ei tästä avautumisestani mitään apua ollut, mutta tulipahan jaettua omia kokemuksia. Toivotan jaksamista, onnea ja valoisampaa aikuisuutta.
Jos teinillä olisi motivaatiota esiintymispelon hallitsemiseen, niin siihen on toki paljon kikkoja ja kirjallisuutta. Esim....
Nousta eteen mahdollisimman aikaisin, eli viettää siellä niin paljon aikaa kun pystyy ennen varsinaista suun avaamista. Tämä totuttaa mielen yleisön läsnäoloon.
Olla varma siitä, millä sanoilla alkaa esitys. Itse kirjoitan ne aina käteeni tussilla. Samoin siellä on muutama ranskalainen viiva, että jos unohdan jotain niin aina voin vilkaista , että mitä pitikään sanoa.
Jos mahdollista, tehdä paljon kalvoja esityksensä tueksi. Se rytmittää, tuo hengähdystaukoja ja toimii muistilistana.
Tiedostaa, että sydämensyke ja ahdistus on korkeimmillaan aina hieman ennen oman suun avaamista ja sen jälkeen helpottaa.
Etsiä yleisöstä ystävällinen kasvo, johon kiinnittyä.
Tietoisesti puhua hitaasti, jolloin mieli rauhoittuu ja on helpompi artikuloida yms.
Hymyillä ylipäätään, koska sillä voi hieman huijata itseään, että ei tässä mitään.
Tiedostaa, että ensimmäinen esitys on pahin ja sen jälkeen homma helpottuu.
Palkita itsensä esiintymisen jälkeen ja kieriskellä itsekehussa. Itse lähdin jopa juhlimaan. Ja lähden itseasiassa edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies32 kirjoitti:
Minä olin nuorimies ja pelkäsin esiintymistä aivan helvetisti. Ala-asteen loppupuolella alkoi yhtäkkiä sanat sekoamaan esityksessä ja siitä kuusi vuotta eteenpäin oli kans välttelyä. Sain jotenkin aina pidettyä esitelmät eikä minusta vissiin liikaa näkynyt se ulos . Kusista oli se, että olen poika, ja semmonen änkyttäminenhän veisi maineen pahasti. Mulla oli vielä vähän semmonen kovan jätkän maine. Sain lopulta itsevarmuutta enemmän olemalla hyvä jossakin muussa. Jotkut nousevat suosta löytämällä jonkun mentorin, usein itseään vanhemman kaverin, joka "näyttää miten maailma toimii." Joskus se voi olla myös parisuhde, jossa saa rakkautta ja huomiota ja sitä kautta uskoa enemmän itseensä.
Muut kirjoittajat ovat oikeassa, että esiintymispelko on varmaankin seurausta muusta paineesta ja ikävyyksistä.
Vihaan esiintymistä vieläkin, vaikka olen siinä todella hyvä.
Harjoittelen jokaisen esityksen läpi monesti ihan ääneen. Itseasiassa kymmeniä kertoja varmaan.
Ei tästä avautumisestani mitään apua ollut, mutta tulipahan jaettua omia kokemuksia. Toivotan jaksamista, onnea ja valoisampaa aikuisuutta.
Itse asiassa esiintymisjännityksesi tuli juuri ajallisesti oikein ajatellen aivojen ja hermoston kehitystä. Moni alakoulussa jännittämätön voi jännittää niin maan perkeleesti kun menee yläkouluun. Voi jännittää ihan arjen tilanteita esiintymisen lisäksi. Itselleni erityisesti vessassakäyminen oli vaikeaa. Hätä tuntui kahta kauheammalta kun odotin hetkeä jolloin voisin mennä huomaamatta vessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano sille että kuvittelee esiintymistilanteessa olevansa ostarilla hengailemassa tai somessa, niin eiköhän se rohkeus sieltä löydy. Niissähän suorastaan kilpaillaan siitä kuka pääsee eniten esille.
Vierailija kirjoitti:
Sano sille että kuvittelee esiintymistilanteessa olevansa ostarilla hengailemassa tai somessa, niin eiköhän se rohkeus sieltä löydy. Niissähän suorastaan kilpaillaan siitä kuka pääsee eniten esille.
Kaikki teinit eivät ole ostarilla tai somessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että teinisi tarvitsee psykiatrin apua! Hänellä on niin paljon pulmaa mielenterveyden kanssa (syömisen haasteet, yksinäisyys ja jännittäminen), ettei tilanne laukea ilman ammattiapua.
Sosiaalisten tilanteiden pelko. Siihen auttaa ihan lääkärin määräämä verenpainelääke pienenä annoksena. Ihan tk-lääkäri voi sen määrätä ilman lähetettä psykiatrille.
Esitelmää pitäessä ei kannata ajatella niitä, joille puhuu vaan mieluummin kuvitella joku kiinnostunut kuuntelemaan sitä. Todellisuudessa ei tiedä, että kuka on ihan oikeasti kiinnostunut ja ketä eivät toisten esitelmät kiinnosta ollenkaan. Luultavasti 90% ajattelee ihan omia asioitaan toisten esitelmien aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ole pakko esiintyä. En ole tehnyt esitelmää sitten peruskoulun, amiksesta valmistuu vaikka lintsaa esitelmäpäivät.
N35
Lisään vielä sen, että kyllä minuakin välillä säälittää ja välillä raivostuttaa tuo parkuva, sähisevä ja rähisevä mörrimöykky. Hän oli todella aurinkoinen lapsi. Nyt ihmettelen, voiko hän edes selviytyä noin vaikeiden ongelmien vuoksi aikuiseksi saakka? Mistä hän saa voimia ponnistaa jos kotoamme ei sitä pysty tekemään? Me aikuiset osaamme elää ihmisiksi ja olemme käsittääkseni todella tylsiä tyyppejä. Teini ei ole ikinä joutunut näkemään tai kokemaan värikästä elämää kotona.