Onko muiden avioliitot kuin elinkautisia?
17v naimisissa ja en kestä enää. Oon yrittänyt kaikki keinot että rakastuisin mieheeni uudestaan mutta en vaan pysty. Kaikki inhottaa/ärsyttää mitä tekee tai sanoo. Tuntuu että kuristun. En pysty hengittämään. Olen ollut todella pitkään kotiäiti. Omaa rahaa ei ole juuri yhtään. Haluaisin lähteä, mutta en tahdo viedä lapsia jonnekin slummiin vuokralle asumaan ja että joudutaan hakemaan ruoka leipäjonosta. Niinpä vain vajoan joka päivä syvemmälle juoksuhiekkaan. Pelkään mielenterveyteni menevän ennenkuin lapset lähtevät kotoa ja saan vihdoin vapauteni.
Kommentit (21)
Olet tyhmä. Ei lapset ole mikään syy jäädä toimimattomaan liittoon, silleen näytät itse lapsillesi väärää esimerkkiä ja pilaat niidenkin tulevaisuuden parisuhteet. Voi keletana sua!!!!
Mee töihin tai opiskele. Aloita harrastus.
Luuletko, että ongelma voisi olla sun kotiäitiys?
Monet on kertoneet, että kotiäitiys teki niistä pahasti masentuneita.
Jos olet masentunut kotona olemisesta, niin saattaa olla, että projisoit sen pahan olon miehesi, koska et kestä sitä muuten.
Pystytkö kokeilemaan esim. osa-aika työtä, tai edes jotain vapaaehtoistyötä?
Oman mielenterveyden rippeiden vuoksi kannattaa hankkiutua työelämään heti kun mahdollista. Se saattaa kohentaa myös suhdetta mieheen.. tai sitten ei. Minulla on sama tilanne, vihaan elämääni ja miestäni ja tuntuu siltä että hautaudun elävältä. Onneksi pääsen sentään välillä töihin vaikkei sekään kaksista ole. Elämä on paskaa.
Saathan sä puolet omaisuudesta, jos eroat. Päälle elatusmaksut. Hankit töitä ja alat elää haluamaasi elämää.
Vierailija kirjoitti:
Saathan sä puolet omaisuudesta, jos eroat. Päälle elatusmaksut. Hankit töitä ja alat elää haluamaasi elämää.
Haistappa vittu ja työnnä ideasi syvälle perseeseesi.
Miksi ihmeessä pitäisi slummiin muuttaa? Voithan sinä jäädä lasten kanssa lasten kotiin asumaan, tai sitten mies jää. Teidän omaisuus on yhteistä, ja mies tai sinä maksaa elarit. Ei tarvi vankilassa itseään pitää kuin joku marttyyri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saathan sä puolet omaisuudesta, jos eroat. Päälle elatusmaksut. Hankit töitä ja alat elää haluamaasi elämää.
Haistappa vittu ja työnnä ideasi syvälle perseeseesi.
Miksi? Tämähän kuulostaa oikein hyvältä ratkaisulta. Ihan turhaan kärvistelee yhtään pitempään.
Olen ollut 30 vuotta naimisissa. Välillä on ollut niitä vaikeita aikoja. Mulle on yleensä aina tällöin auttanut se, että olen palauttanut mieleen suhteemme alkuajan. Katselen valokuvia, luen meidän kirjeenvaihtoa ja yritän palauttaa mieleen sen mikä meidät veti aikoinaan yhteen. Puolison kanssa juttelu voisi auttaa. Ainakaan meillä miehellä ei ole yleensä ollut aavistustakaan, että jotain on vialla. Yhdessä kumminkin aina on ratkaisut löydetty ja jatkettu yhdessä.
Omasta avioliitostani voin sanoa että ei ole vankila vaan hauska ja mukava liitto, muiden liitoista en tiedä. Että en pidä "normaalina" tuota kokemaasi tunnetta, kannattaa ehkä erota.
Yhdessä vuodesta 1994
Vierailija kirjoitti:
Mee töihin tai opiskele. Aloita harrastus.
Hyvä Rakastaja voisi auttaa jaksamaan, vaikka se varsinainen ongelma ei häviäisi ellet olisi valmis tekemään jotain ratkaisevaa liikettä.
No oletko istunut miehesi kanssa alas ja kertonut noista tunteistasi jonkinlaisen sanakääntein edes? Siis sillä tavalla inhimillisesti. Vai tiuskitko ja nalkutatko vaan koko ajan ärsyynnyksissäsi?
Vierailija kirjoitti:
No oletko istunut miehesi kanssa alas ja kertonut noista tunteistasi jonkinlaisen sanakääntein edes? Siis sillä tavalla inhimillisesti. Vai tiuskitko ja nalkutatko vaan koko ajan ärsyynnyksissäsi?
Olen puhunut miljoona kertaa kuinka tuntuu että olen kuin yh kun mies ei osallistu lasten juttuihin ollenkaan. Ja siitä kuinka yksinäiseksi oloni tunnen kun mies viettää kaiken aikansa omissa oloissaan. Lupaa aina antaa aikaansa mutta lupaus kestää tasan 5 minuuttia ja sitten taas häipyy paikalta.
Kotiäitiys on helvetistä. Töihin jos vaan mitenkään mahdollista. Elämä kirkastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mee töihin tai opiskele. Aloita harrastus.
Hyvä Rakastaja voisi auttaa jaksamaan, vaikka se varsinainen ongelma ei häviäisi ellet olisi valmis tekemään jotain ratkaisevaa liikettä.
Tämä on jo kokeiltu. Ei vaan pää kestänyt loppujenlopuksi, vaikka oli lupa molemmilla käydä vieraissa. Mies kävi panemassa muutamaa yhden yön juttua ja minä pidin yhtä rakastajaa 3 vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
Et voi alkaa opiskella tai mennä töihin? Miehen vika?
Olen ollut työelämässä 2 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saathan sä puolet omaisuudesta, jos eroat. Päälle elatusmaksut. Hankit töitä ja alat elää haluamaasi elämää.
Haistappa vittu ja työnnä ideasi syvälle perseeseesi.
Nää akat on niin ”ihanan voimaantuneita”, että oksettaa.
Vierailija kirjoitti:
Oman mielenterveyden rippeiden vuoksi kannattaa hankkiutua työelämään heti kun mahdollista. Se saattaa kohentaa myös suhdetta mieheen.. tai sitten ei. Minulla on sama tilanne, vihaan elämääni ja miestäni ja tuntuu siltä että hautaudun elävältä. Onneksi pääsen sentään välillä töihin vaikkei sekään kaksista ole. Elämä on paskaa.
Eipä sitä ikinä voinut kuvitella että elämästä tulee näin harmaata. Tsemppiä hurjasti sinullekin! Tiedän ettei olla ainoita tässä tilanteessa olevia. Jos se yhtään lohduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Saathan sä puolet omaisuudesta, jos eroat. Päälle elatusmaksut. Hankit töitä ja alat elää haluamaasi elämää.
Tiedän tämän ja oon tehnyt miljoonat laskelmat miten pärjättäis ja jos ei olis lapsia niin olisin lähtenyt ajat sitten. Tiedän etten näytä hyvää esimerkkiä lapsille mutta jotenkin ajattelen että se että inhoan miestäni ei ole riittävän hyvä syy lähteä ja rikkoa perhettä.
Et voi alkaa opiskella tai mennä töihin? Miehen vika?