Lapsen kasvattaminen on vaikeampaa kuin olisin kuvitellut

Ihan normaali tilanne tuossa vaiheessa. Kyllä se siitä... Kunnes tulee teini-ikä. Sen jälkeen sitten saatkin kohta lapsenlapsesi hoitoon.

Sä et osaa. Vika on sussa.

Mulla oli helppoa.

Rakas raivoava hullu, käänny ammattiauttajan puoleen.

Mitä se raivoaminen auttaa? Muista hengittää kunnolla, se auttaa ihan ihmeesti.

Kun meinaat raivostua, hengittelet syvään ja kunnolla. Muutoinkin, siihen kannattaa kiinnittää huomiota.

Mutta ihan normaalia, valitse taistelusi huolella.

T. Viiden mami

Et anna periksi ja lapselle on turha huutaa, ei tuon ikäinen ymmärrä vielä kunnolla mitä tekee ja tuskin tahallaan koettelee sun hermoja. Ootko ikinä kahtonu Supernanny ohjelmaa? siinä on ihan hyviä vinkkejä miten toimia vaikeiden lasten kanssa. Esimerkiksi jäähy penkki käyttöön ja raahaat lapsen sinne penkille niin monta kertaa uudestaan kun hän karkaa sieltä ja joka kerta jäähy alkaa alusta, 3-vuotiaalle sopiva jäähy aika on 3min. Kyllä äidin ja isän tulee olla aina lasta vahvempia, lopulta lapsi väsyy ja taipuu vanhempien tahtoon. Tsemppiä! :)

Vierailija kirjoitti:

Et anna periksi ja lapselle on turha huutaa, ei tuon ikäinen ymmärrä vielä kunnolla mitä tekee ja tuskin tahallaan koettelee sun hermoja. Ootko ikinä kahtonu Supernanny ohjelmaa? siinä on ihan hyviä vinkkejä miten toimia vaikeiden lasten kanssa. Esimerkiksi jäähy penkki käyttöön ja raahaat lapsen sinne penkille niin monta kertaa uudestaan kun hän karkaa sieltä ja joka kerta jäähy alkaa alusta, 3-vuotiaalle sopiva jäähy aika on 3min. Kyllä äidin ja isän tulee olla aina lasta vahvempia, lopulta lapsi väsyy ja taipuu vanhempien tahtoon. Tsemppiä! :)

Mikä tällaisen kommentoijan ikä on?

Tiedän mistä puhut. Minun esikoinen on aina ollut helppo, rauhallinen ja kiltti lapsi. Toinen huomattavasti haastavampi, jonka kanssa eivät tutut keinot autakkaan.

Tärkeämpää kuin on kasvattaa lapsi tottelemaan sokeasti, on kasvattaa hyvin käyttäytyvä lapsi. Lapsi joka on kohtelias ja kunnioittaa muita ihmisiä- sellaista ihmistä ei jäähypenkeillä kasvateta.

Kannattaa muistaa että siitä tulee teini ja aikuinen, ei se ole ikuisesti lapsi jota voi raahata jäähylle...

T. Se viiden äiti

Huumorilla. Huumorilla mä pärjäsin. Aina kun alkoi keittää, mietin, että miltä tääkin kohtaus näyttää sivusta katsottuna. Mamma kiljuu huutavalle uhmaikäiselle ja yrittää hiki päässä väkisin kiskoa haalareita sen päälle, että saisi lapsen tarhaan ja pääsisi töihin ajoissa.

Koeta ennakoida ja helpottaa elämääsi. Varaa vaatteet aamuisin valmiiksi pinoihin, ja jos lapsi kiukuttelee, vie hänet ulos ilman haalaria. Kyllä se aika pian kelpaa päälle.

Pidä säännöt vähäisinä lukumäärältään, mutta pane ne toimeen tarvittaessa väkisin. Ei mitään loputonta hokemista tyyliin "mutta mussukka, eikös me olla sovittu sitä-tätä-ja-tuota". Jos lapsi ei kahdesta sanomisesta usko, pane toimeksi. Lapsi kainaloon ja menoksi, huudosta viis. Ja taas muista - ulkoista itsesi ajatuksen tasolla tilanteesta, ei se ole mikään EPÄONNISTUMISEN MERKKI, että joudut pitämään kuria uhmaikäiselle - vaan se on juuri sitä tahtoisan uhmaikäisen normaalia kasvatusta.

Auktoriteetti, johdonmukaisuus ja hellyydenosoitukset sopivassa suhteessa.

Se onkin vaikeaa! Mutta raivoamisesta ei ole kyllä apua. Sanon tämän raivoajana. Olen yrittänyt vähentää raivoamista ja ihan hyvin on mennyt. Ei ne jäähyt auta. Uhmakohtauksen aikana pitää vain yrittää olla itse rauhallinen. KOtona voi käyttää vaikka kuulosuojaimia.. Kohtauksia pitää myös yrittää mahdollisuuksian mukaan vältellä, siis yrittää ennakoida niitä. Pitää antaa vaihtoehtoja, joista valita, välillä se auttaa. Uhmaikä johtuu siitä, että lapsi harjoittelee oman tahdon käyttöä. Sitä voi yrittää suunnata.

Jep, ja tuo alkuvaihe on se helppo osuus. Toisaalta, lapset ovat kuin suklaarasia: koskaan ei tiedä mitä saa.

Yhden aikuisen äiti

Vierailija kirjoitti:

Se onkin vaikeaa! Mutta raivoamisesta ei ole kyllä apua. Sanon tämän raivoajana. Olen yrittänyt vähentää raivoamista ja ihan hyvin on mennyt.

Siis piti kirjoittaa, että ihan hyvin on mennyt viime aikoina. Ei nyt sentään koko ajan. Mulla on 1 kpl vitkuttelijoita, se tekee mut aivan sekopäiseksi välillä.

Vierailija kirjoitti:

Huumorilla. Huumorilla mä pärjäsin. Aina kun alkoi keittää, mietin, että miltä tääkin kohtaus näyttää sivusta katsottuna. Mamma kiljuu huutavalle uhmaikäiselle ja yrittää hiki päässä väkisin kiskoa haalareita sen päälle, että saisi lapsen tarhaan ja pääsisi töihin ajoissa.

Koeta ennakoida ja helpottaa elämääsi. Varaa vaatteet aamuisin valmiiksi pinoihin, ja jos lapsi kiukuttelee, vie hänet ulos ilman haalaria. Kyllä se aika pian kelpaa päälle.

Pidä säännöt vähäisinä lukumäärältään, mutta pane ne toimeen tarvittaessa väkisin. Ei mitään loputonta hokemista tyyliin "mutta mussukka, eikös me olla sovittu sitä-tätä-ja-tuota". Jos lapsi ei kahdesta sanomisesta usko, pane toimeksi. Lapsi kainaloon ja menoksi, huudosta viis. Ja taas muista - ulkoista itsesi ajatuksen tasolla tilanteesta, ei se ole mikään EPÄONNISTUMISEN MERKKI, että joudut pitämään kuria uhmaikäiselle - vaan se on juuri sitä tahtoisan uhmaikäisen normaalia kasvatusta.

Mitä teidän lapset tekee kun otatte kainaloon ja menette? Minun lapsi alkaa puremaan ja hakkaamaan minua. Kivun vuoksi on pysähdyttävä ja lapsi saa siinä tahtonsa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumorilla. Huumorilla mä pärjäsin. Aina kun alkoi keittää, mietin, että miltä tääkin kohtaus näyttää sivusta katsottuna. Mamma kiljuu huutavalle uhmaikäiselle ja yrittää hiki päässä väkisin kiskoa haalareita sen päälle, että saisi lapsen tarhaan ja pääsisi töihin ajoissa.

Koeta ennakoida ja helpottaa elämääsi. Varaa vaatteet aamuisin valmiiksi pinoihin, ja jos lapsi kiukuttelee, vie hänet ulos ilman haalaria. Kyllä se aika pian kelpaa päälle.

Pidä säännöt vähäisinä lukumäärältään, mutta pane ne toimeen tarvittaessa väkisin. Ei mitään loputonta hokemista tyyliin "mutta mussukka, eikös me olla sovittu sitä-tätä-ja-tuota". Jos lapsi ei kahdesta sanomisesta usko, pane toimeksi. Lapsi kainaloon ja menoksi, huudosta viis. Ja taas muista - ulkoista itsesi ajatuksen tasolla tilanteesta, ei se ole mikään EPÄONNISTUMISEN MERKKI, että joudut pitämään kuria uhmaikäiselle - vaan se on juuri sitä tahtoisan uhmaikäisen normaalia kasvatusta.

Mitä teidän lapset tekee kun otatte kainaloon ja menette? Minun lapsi alkaa puremaan ja hakkaamaan minua. Kivun vuoksi on pysähdyttävä ja lapsi saa siinä tahtonsa läpi.

Ei ole normaalia. Jotain vikaa lapsessa tai sinussa tai molemmissa.

Meillä myös erittäin tempperamenttinen ja vahvatahtoinen lapsi. Imetys oli yhtä taistelua, koska vauva oli niin kärsimätön ettei jaksanut heruttaa yhtään. Raivostui kaikesta. Inhosi pukemista ja taisteli jo muutaman kk:n ikäisenä vastaan, kaikki siirtymät aiheuttivat kohtauksen.

Vastapainona hän on huikea persoona, todella innostuva, positiivinen, hellä. Nauraa ja laulaa ja elää koko olemuksellaan.

Mä olen huomannut että se yhteinen ilo on ratkaiseva juttu. Olen löysännyt tosi paljon sääntöjä, en valita sotkuista, annan hänen itse päättää leikkinsä ja niiden toteutustavat, ruokapöydässä syö jos haluaa. Ulos lähdetään ilman hanskoja jos hän haluaa, pyytää ne sitten itse käteen kun kylmä iskee (päähine ja kaulaliina on pakolliset).

Keskityn kaikissa tilanteissa siihen vuorovaikutuksen laatuun ja tunnelmaan. Yritän aina ensin hassuttelemalla selvitä.

Ja kun olen päättänyt jotain, niin se pitää, suhtaudun siihen kuten sotaan. En aloita taisteluita ellei ole energiaa tai aikaa. Ja se sota tarkoittaa siis sitä että vaikka kiljunta puhkaisisi tärykalvot, niin minä pysyn rauhallisena, enkä haparoi. Mieleni on tyyni, ja tahtoni luja. Näitä valittuja taisteluita lapseni ei voita. Ei vaikka huutaisi tunteja. Näiden yhteenottojen jälkeen, kun on tehty kuten minä vaadin, niin pyrin taas palauttamaan tunneilmapiirin mahdollisimman nopeasti kevyeksi. Haluan että lapsen kokemus on se, että vaikka hirveästi otettiin yhteen niin nyt ollaankin taas kavereita ja kaikki on hyvin, äiti ei suuttunut pitkäksi aikaa.

Nykyään saattaa jo riittää että sanon lapselle että ”nyt äiti päättää”, ja hän tietää että se todella tarkoittaa sitä, eikä välttämättä lähde haastamaan ellei ole sillä tuulella.

Minua auttoi se kun luin jostain että uhmaikäinen harjoittelee tahtonsa käyttöä kuten vauva käsiensä käyttöä. Hän on huomannut että tämmöinen oma tahto löytyy, ja haluaa kokeilla mitä sillä voi saavuttaa.

Ja rauhallisten ja tottelevaisten lasten vanhempien on turha jakaa ohjeita, vaativa tempperamenttinen lapsi todella laittaa vanhemman polvilleen. Itsekin olin valmistautunut olemaan jämäkkä vanhempi jota totellaan AINA.

Lapsi voi todella yllättää tahdonvoimallaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumorilla. Huumorilla mä pärjäsin. Aina kun alkoi keittää, mietin, että miltä tääkin kohtaus näyttää sivusta katsottuna. Mamma kiljuu huutavalle uhmaikäiselle ja yrittää hiki päässä väkisin kiskoa haalareita sen päälle, että saisi lapsen tarhaan ja pääsisi töihin ajoissa.

Koeta ennakoida ja helpottaa elämääsi. Varaa vaatteet aamuisin valmiiksi pinoihin, ja jos lapsi kiukuttelee, vie hänet ulos ilman haalaria. Kyllä se aika pian kelpaa päälle.

Pidä säännöt vähäisinä lukumäärältään, mutta pane ne toimeen tarvittaessa väkisin. Ei mitään loputonta hokemista tyyliin "mutta mussukka, eikös me olla sovittu sitä-tätä-ja-tuota". Jos lapsi ei kahdesta sanomisesta usko, pane toimeksi. Lapsi kainaloon ja menoksi, huudosta viis. Ja taas muista - ulkoista itsesi ajatuksen tasolla tilanteesta, ei se ole mikään EPÄONNISTUMISEN MERKKI, että joudut pitämään kuria uhmaikäiselle - vaan se on juuri sitä tahtoisan uhmaikäisen normaalia kasvatusta.

Mitä teidän lapset tekee kun otatte kainaloon ja menette? Minun lapsi alkaa puremaan ja hakkaamaan minua. Kivun vuoksi on pysähdyttävä ja lapsi saa siinä tahtonsa läpi.

Toisin kuin tuo toinen kommentoija sanoi, lapsen aggressio on kyllä ihan normaalia. Lapsi ei osaa hillitä itseään vielä tuossa iässä, varsinkaan temperamenttinen. Mutta aika rajulta tuo silti kuulostaa. Luuletko, että voisit saada vinkkejä toimintaan vaikka perheneuvolasta? Siis tarkoitan ihan käytännön vinkkejä, mitä tehdä, uhmakohtausten kanssa.

Panosta omaan jaksamiseesi. Jaksat lapsen kanssa paremmin kun olet saanut jotain myös itsellesi. Tämä on ennen kaikkea asennekysymys. Järjestä aikaa sille mistä aidosti pidät, oli se sitten mitä hyvänsä. Opeta lapsi nukahtamaan itsekseen (ellei jo osaa). Saat monta tuntia illassa omaa aikaa. Tsemppiä!!

Mä olen todennut oman temperamenttisen uhmaikäisen (2,5v) kanssa, että se pahin oma raivon tunne syntyy loppujen lopuksi siitä, että jotenkin näen itseni epäonnistuneena kun lapsi ei tottele. Vaan eihän se sen merkki ole, vaan tuon ikäiset lapset nyt vaan löytävät oman tahdon ja eivät omaa minkäänlaista tunteenhallintaa vielä. On ihan normaalia, että se lapsi vastustaa milloin mitäkin, sehän harjoittelee sitä oman tahdon ilmaisua. Mua helpotti heti, kun aloin ottamaan nämä tilanteet sekä lapsen että oman että lapsen tunnekasvatuksen kannalta. Silloin kun lapsi vetää itkupotkuraivarit, niin toistan kyllästymiseen asti: "Sinulla nyt kiukuttaa, mutta tämä asia nyt pitää hoitaa. Haalarit pitää laittaa päälle ja päiväkotiin pitää mennä." Jos hermostun itse, niin sanoitan jälkikäteen sitäkin lapselle kohtuuden rajoissa. 

Tässä muutama vinkki: 1) ehdottomien sääntöjen määrä on pidettävä pienenä, mutta niistä pidetään kiinni. 2) Älä jää suostuttelemaan silloin kun lapsen tunne menee selvästi ihan yli. Silloin on parempi vain hoitaa homma väkisin, mutta empaattisesti 3) Ylipäätään se suostuttelu on lapsesta usein vain hämmentävää, usein fiksuin tapa on antaa vaihtoehdot mistä valita 4) Älä kuvittele että kaikilla muilla on unelmalapset, vanhemmilla monesti hävettää myöntää millaisia taisteluja oman uhmaikäisen kanssa tehdään, ja sitäkään moni ei kehtaa myöntää, kuinka itse taantuu sinne lapsen tasolle 5)Huumori ja armo itseä kohtaan. 

Mieti aina kun pystyt, että olisihan se oikeasti kamalaa, jos ihmislapsi ei ikinä olisi valmis taistelemaan omien halujensa puolesta. On tärkeää että on rajoja, mutta on myös tärkeää että lapsi saa välillä kokemuksia siitä että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa elämään. Tehkää siis kivojakin juttuja yhdessä, uimahallia, sisäliikuntapuistoja ym. Yritä saada mummia, kummia tai jotain kaveria mukaan jos isä ei pääse, niin ei tarvitse yksin tuskailla siirtymätilanteita yms. Ja tsemppiä, nelivuotiaan maailma on taas jo ihan erilainen useimmiten, vaikka tuleehan näitä uhmia vielä aikuisiälläkin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huumorilla. Huumorilla mä pärjäsin. Aina kun alkoi keittää, mietin, että miltä tääkin kohtaus näyttää sivusta katsottuna. Mamma kiljuu huutavalle uhmaikäiselle ja yrittää hiki päässä väkisin kiskoa haalareita sen päälle, että saisi lapsen tarhaan ja pääsisi töihin ajoissa.

Koeta ennakoida ja helpottaa elämääsi. Varaa vaatteet aamuisin valmiiksi pinoihin, ja jos lapsi kiukuttelee, vie hänet ulos ilman haalaria. Kyllä se aika pian kelpaa päälle.

Pidä säännöt vähäisinä lukumäärältään, mutta pane ne toimeen tarvittaessa väkisin. Ei mitään loputonta hokemista tyyliin "mutta mussukka, eikös me olla sovittu sitä-tätä-ja-tuota". Jos lapsi ei kahdesta sanomisesta usko, pane toimeksi. Lapsi kainaloon ja menoksi, huudosta viis. Ja taas muista - ulkoista itsesi ajatuksen tasolla tilanteesta, ei se ole mikään EPÄONNISTUMISEN MERKKI, että joudut pitämään kuria uhmaikäiselle - vaan se on juuri sitä tahtoisan uhmaikäisen normaalia kasvatusta.

Mitä teidän lapset tekee kun otatte kainaloon ja menette? Minun lapsi alkaa puremaan ja hakkaamaan minua. Kivun vuoksi on pysähdyttävä ja lapsi saa siinä tahtonsa läpi.

Ajattele sitä pidempänä prosessina, et ole epäonnistunut jos pysähdyt puremisen vuoksi. Eikä lapsi saa siinä tahtoaan periksi. Tahtonsa hän saa periksi jos jätät tekemättä sen lopullisen asian (esim. siirtymisen kauppaan, päivähoitoon), mitä olet päättänyt tehdä. Tuollaisessa tilanteessa lasket lapsen alas ja sanot "Ei, toisia ei saa purra, se käy kipeää." Sitten lapsi kainaloon ja jatkat matkaa. Uusi puraisu ja taas toisto jne. 

Eihän se hauskaa ole laskea sitä lasta jatkuvasti ja nostaa uudestaan syliin, mutta eipä siinä muitakaan vaihtoehtoja ole.

Ylipäätään noissa lapsen aggressiivisessa tilanteissa pitää olla johdonmukainen ja lyhytsanainen. Estät sen puremisen, lyönnin jne. ja sanot perään vaikka vain "Ei", ja toistoa se sata kertaa. Ei siihen vain ole muuta tietä, takaisin et voi purra (lapsihan vain oppii että se on ok), etkä sitä pukemista esimerkiksi jättää kesken.

19