Lue keskustelun säännöt.
Oletteko te saaneet kokea vanhempien/isovanhempien/sukulaisten taholta paheksuntaa joissain asioissa?
27.01.2018 |
Itse olen ainakin saanut aina kuulla kakarasta asti miten pitää olla vaan hys hys ja huomaamattomasti. Aina kaikissa juhlissa piti hakea ruokaa viimeisenä, eikä se tosiaan ollut sitä että antaa esim. vanhojen hakea ensin ruokaa vaan itse täytyy olla se kaikista viimeisin. Mitään sellaista joka voisi kiinnittää huomiota ei saa tehdä. Esim. On suuruudenhullua haaveilla matkustamisesta. Ei saa omistaa erottuvaa autoa koska "ihmiset puhuu..." jne.
Samaan aikaan luonnollisesti nykyään valittavat miten eläkkeellä elämä on tylsää eivätkä pääse koskaan mihinkään, vaikka rahaa olisi ostaa vaikka viisi huippukuntoista klassikkoautoa, ostaa lomaosake Espanjasta ja käydä siellä talvet pelaamassa golffia mutta niin ei voi tehdä koska "mitä naapuritkin ajattelee jos tehtäisiin niin?" No mitä väliä? Surullista jos havahtuu vasta sitten 85 vuotiaana vanhainkodissa siihen että olis sittenkin ehkä kannattanut tehdä jotain kun mahdollisuuksia todellakin oli.
Kommentit (17)
Olen ateisti ja kommunisti. Kaikki isovanhempani ovat pikkuporvarista vähän vaille jääviä oikeiden porvarien hyödyllisiä idiootteja ja vanhoillisia uskovaisia. Surevat myös kovasti puolestani sitä etten ole "kelvannut miehille" ts. en mennyt nuorena avio- tai avoliittoon.
Minua tämä ei ole haitannut, etenkään aikuistuttuani. He lohduttavat itseään vakuuttelemalla että tämä on minulle joku vaikea elämänvaihe ja kapinoin ennen kuin kypsyn ja tulen heidän kaltaisekseen. Vähän surettaa heidän puolestaan etten lainkaan kestä heidän seuraansa ja tästä kärsivät, mutta onneksi heillä on kaikki muut lapsenlapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoranaisesti eivät minua ehtineet tuomita, kun olin ihan kunnollinen lapsi (vaikka en nukeista tykännytkään), mutta ainakin isäni pakottivat kastamaan minut.
No, onneksi sieltä kirkosta pystyi eroamaan.
Porvarivanhempani eivät koskaan ole hyväksyneet vasemmalle kallistuneita mielipiteitäni. Minua saa kuulemma aina hävetä, kun itse en ymmärrä. En suinkaan ole kenellekkään tuputtamassa omaa aatemaailmaani, mutta se kuulemma huokuu minusta.
Olen muutenkin ollut parhaimmillani, kun en ole näkynyt enkä kuulunut ja häirinnyt heidän hienostunutta porvariselämäänsä. En oikein tiedä, miksi minut tehtiin.
Ei tule kyllä mitään mieleen. Mun suku on äidinpuolelta köyhää ja normaalia, kellään ei ole mitään syytä arvostella ketään muuta, ihan keskiluokkaisia tuli köyhän talon kersoista. Isän puolella isä on oli sukunsa musta lammas (toki niitä oli muitakin mutta hän oli pahin) mutta minua ei ole kukaan hänen takiaan paheksunut, en ole ollut juurikaan isän puolen kanssa tekemisissä kuin vasta viime vuosina, ja nyt isä jo kuolikin, ei isän tekemiset ole minun syytäni edes hulluimpien sukulaisten mielestä.
Jos alkaisin alkoholistiksi tai narkiksi niin varmaan paheksuttaisiin kun pilaisin lasteni elämän.
Olen viime aikoina havahtunut siihen, että lapsuudenkodissani paheksuttiin vähän kaikkea. Tuota ilmiötä on vaikea selittää: sain olla melko vapaasti, harrastaa jne., mutta paheksunta näkyi monissa pikkuasioissa. Tuollaista omituista hyssyttelyä oli meilläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyssyttely on tuttua. Ei saa pitää meteliä, ei saa esiintyä, täytyy mennä aina viimeisenä.
Monille vanhemmille (+60v) ihmisille tuntuu olevan elämää tärkeämpi asia tuo että mitä naapurit ajattelee. Taksilla täytyy jäädä parin korttelin päähän, ettei kukaan naapuri näe että tullaan sillä kotiin. Pizzaa ei voi tilata kotiin koska naapurit voisi paheksua. Alkon muovikasseja ei voi käyttää roskapusseina koska niissä on alkon logo ja naapuri voi pitää alkoholistina jos vie sellaisessa roskat pihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en kauheasti. Vähän joskus. Mä olin kuitenkin nuorena "se kapinallinen", mutta jostain syystä suvun lempilapsi (isovanhemmat on suurin osa kuolleet, kun olen ollut lapsi). Mun suku on paljolti sellaista, ettei niin kauheasti tungeta nenää toisten asioihin, vaan annetaan muiden olla sellaisia kuin on. On toisenkinlaisia tendenssejä, mutta niiden kanssa pystyy elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perheellisiä sisaruksia arvostetaan enemmän, huomaan sen omista vanhemmista ja muistakin sukulaisista vaikkei sitä ääneen sanota. Ne joilla on lapsia ovat jotenkin "parempia" kuin sinkut.
On paheksuttu, kun erosin kirkosta ja kun karkasimme miehen kanssa kahdestaan maistraatissa naimisiin. Siinähän paheksuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6 jatkaa:
Paheksuttaviin asioihin kuuluivat/kuuluvat edelleen
- pop- ja rock-musiikki (etenkin kovaääninen ja aggressiivinen)
- monet elokuvat ja tv-sarjat, etenkin amerikkalaiset ja nuorisolle suunnatut (laadukkaatkin)
- uusien vaatteiden ostaminen (turhaa rahanmenoa, koreilua ja hömpötystä; sain kyllä yleensä rahaa vaatteisiin, mutta sain yleensä myös muistutuksen siitä, että turhaa se on)
- vaatteiden ostaminen kirpputorilta (ostin kuulemma liikaa)
- pitkään nukkuminen, joutenolo (myös lomilla ja viikonloppuisin)
- uudet teknologiset laitteet (vanhempani ostavat niitä kyllä, mutta aina niissä on jotain paheksuttavaa)
- lääkärissä käyminen ("Ei sulla mitää oo!")
- meikkaaminen, kynsilakka, hiusten värjääminen jne. (rahanmenoa, turhamaisuutta ja koreilua - äiti saa kyllä itse meikata ja käydä kampaajalla, koska hän tekee sen oikein ja kohtuudella)
Jne. Epäilen, että näiden asioiden taustalla on jokin perisuomalainen vaatimattomuuden ihanne ja myös jonkinlainen luterilainen uskonnollisuus. Ei meillä oikeastaan puhuttu koskaan uskonnosta, mutta ilmeisesti vanhemmillani on jokin vakaumus. Listaamani asiat eivät myöskään olleet koskaan kiellettyjä meillä, mutta niihin liittyi omituista hyssyttelyä ja paheksuntaa.
Oli paljon myös sellaista, että sain kuulla olevani liian laiska ja jos osallistuinkin kotitöihin, olin liian hidas tai liian pikkutarkka tai tein muuten vain väärin.
Eivät nämä varmaan kovin pahoja juttuja ole, mutta lapsuuskotini ilmapiiri on vaikuttanut minuun siten, että olen aikuisenakin epävarma ja varovainen enkä koe ansaitsevani asioita. Enkä oikein edes osaa selittää tuntemuksiani tämän aiheen tiimoilta, koska tämä oivallus on itselleni melko uusi enkä saa vielä ajatuksesta kiinni.
Omat vanhemmat on juuri tuollaisia.
Itse oon tehnyt kaiken mahdollisen toisin ja vanhemmat ovat varmasti saaneet harmaita hiuksia sen vuoksi, no ovat jo 69 eli viimeinen väri päässä muutenkin.
Nykyään ovat jo onneksi vähän rennompia ja tuskin yllättyvät enää mistään mun tempauksista. Toisaalta paheksunta monia asioita kohtaan saattoi johtua aiemmin siitä että olin niin nuori, nykyään kun olen 25 niin eivät pidä enää niin kakarana. Vielä asuessani kotona 18vuotiaana oli maailmanloppu jos olin yön pois kotoa, nykyään olen asunut jo monta vuotta muualla ja menee helposti parikin viikkoa ettei soitella eikä ne heti ajattele että mulle on tapahtunut jotain. En silti haluaisi että tietäisivät ihan kaikkia tekemisiäni, voin kertoo että sanomista tulisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monille vanhemmille (+60v) ihmisille tuntuu olevan elämää tärkeämpi asia tuo että mitä naapurit ajattelee. Taksilla täytyy jäädä parin korttelin päähän, ettei kukaan naapuri näe että tullaan sillä kotiin. Pizzaa ei voi tilata kotiin koska naapurit voisi paheksua. Alkon muovikasseja ei voi käyttää roskapusseina koska niissä on alkon logo ja naapuri voi pitää alkoholistina jos vie sellaisessa roskat pihalle.
Joo, juuri tuollaista "ihan vähän vain" -elämää ja hyssyttelyä. Mitään ei voi tehdä, kun joku voi nähdä.
Vaatimattomuus ja kohtuus ovat ihan hyviä ja tavoiteltavia asioita, mutta liian pitkälle vietynä ne aiheuttavat kasvavissa lapsissa epävarmuutta ja ahdistusta. On hyvä kuulla, etten ole ainoa näin tunteva!
6 & 13
Vierailija kirjoitti:
Perheellisiä sisaruksia arvostetaan enemmän, huomaan sen omista vanhemmista ja muistakin sukulaisista vaikkei sitä ääneen sanota. Ne joilla on lapsia ovat jotenkin "parempia" kuin sinkut.
Tää on yleistä että jotkut pitää automaattisesti parempana ihmisenä jos on lapsia. Sellaisten ihmisten mielestä sossusta elävä teiniäitikin on parempi ja arvokkaampi ihminen kuin akateeminen 30v sinkku. Lapseton ei heidän mielestä voi olla koskaan myöskään väsynyt, rahapuhalassa jne...
Suomalaiset uhraa oman elämänsä koska on pakko mielistellä muita ja pelätään niin paljon sitä kateellista naapuria. Samasta syystä kuin jotkut lottovoittajat jatkavat samanlaista elämää kuin ennen, enkä nyt tarkoita että kaikki pitäisi törstätä vaan että ei voi edes käydä edes kertaluontoisella unelmamatkalla koska "muut tulee kateelliseksi". Sitten roikotetaan sitä summaa vaan tilillä ja elämä on "samaa paskaa kuin ennenkin" kun ei uskalleta tehdä mitään.