Äitiys ja mielenkiintoinen ammatti - miksi ei vieläkään saa haluta molempia?

Minulla on mielenkiintoinen ammatti, mutta se kyllä odottaa minua niin kauan, että saan olla hetken lapseni kanssa kotona.

Kuka sen estää?



Raskasta se kyllä on ja välillä joutuu tekemään valintoja.

Jos työ on niin tärkeää, ettei voi lastaan hoitaa, vaan pitää lapsi tunkea päiväkotiin heti äitiysloman päätyttyä tai heti adopitolapsen kotiin tulon jälkeen, herää todellakin kysymys, miksi sellainen ihminen haluaa lapsen?

mutta lapset kyllä ovat olleet kotona niin, että nuorinkin on 3-vuotias.

Minulla on vaativa ja hyvin palkattu duuni, mutta kyllä lapset menevät aina ohi sen. Työt kyllä odottavat tai jokin muu homma tulevaisuudessa, joten ihan rauhallisin mielin olen lapseni kanssa kotona. Varmaankin isäkin jää hoitovapaalle jossain vaiheessa.

että alle 3-vuotiaan paikka on kotona? Tai että adoptiolasta ei saa heti heittää päiväkotiin.



Ne on vain faktoja.



Tasa-arvoa on se, että yhteiskunta auttaa tässä ja ymmärtää tämän, ja että isä ottaa puolet vastuusta, että tämä saadaan hoidettua. Tai esimerkiksi jos vaimolla on vaativampi työ, vaikka kokovastuunkin, kuten esim. ministeri Risikon mies on toiminut!

Feministinä minua kyllä alkaa syödä tämä touhu. Osa naisista ei yksinkertaisesti ansaitse tasa-arvoa. Vallalla on kaunainen ajattelu, jossa absoluuttiseksi totuudesksi mielletyllä lapsen parhaalla isketään muita päähän. Jos uraäidit alkavat kertoa, kuinka ovat ratkaisunsa tehneet ja mahdollistaneet (niinkin yksinkertaisilla aseilla kuten oikean miehen valinta yms...), nämä argumentit tulkitaan joko...

-kateudeksi (haloo, kuka tahansa voi jäädä kotiin!)

tai

-huonoksi omaksi tunnoksi.

Tämän takia keskustelu tyrehtyy ihan yhtä alkuunsa kuin uskontokeskustelu kiihkouskovaisen kanssa. Kun argumentit perustuvat uskoon, milläs sitten keskustelet.

Mutta että joo, minun puolestani saa. Työpaikkani, asiantuntijaorganisaatio on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka sekä perheen että työn yhdistäminen onnistuu. Mutta jos alan täällä kertoa, kuinka se on mahdollista - " mitä sä selität, huono omatunto sulla vaan on" .



Turhauttavaa.

Mies ei ikinä voi kokea äitiyttä.

ja isyyden, jota sinä taas et voi kokea ollenkaan.

niissä päätöksissä peräänkuuluttaa. Eli ei 8-kuisia päiväkoteihin, vaikka perhe kuinka tekisi päätöksiä.

Ja voin kuvitella, miten keskiverto av-mammaa harmittaa asia :D.

Pörssifirmassa säästetään koko ajan, resurssit on täysin riittämättömät, asiakkaat joutuu odottamaan vastauksia liian pitkään. Töitä olisi enemmän kuin millään ehtii tehdä, vaikka tekisin 12h työpäivää, en ehtisi tehdä kaikkea. Matkustaminen vapaa-ajalla lisää ongelmia, tai ainakin tuntuu että uhraa koko elämänsä työnantajalleen ( tai ainakin vapaa-aikansa ilman mitään korvausta)



Periaatteesa työ on hyvin vapaata, mutta esim. vapaapäivän pitäminen on mahdotonta, koska työt vain kasautuisivat entisestään. Sama koskee muita sairaslomia ja ihan tavallisia lomia, ne vain siirtävät töitä. Vastaavassa tehtävässä ei ole yrityksessä Suomessa ketään, joten delegoida ei voi. Esimiehiä on ympäri Eurooppaa ja muualla " kaikki" tekevät nurkumatta 12-14h työpäivää, joten heidän mielestään minä teen liian vähän töitä.... Mutta lapset on pieniä enkä suostu ilmaisiin ylitöihin.



Olen aivan puhki, väsynyt ja uupunut, mutta asuntovelkaa on niin paljon etten voi irtisanoutua ainakaan ilman uutta työpaikkaa. Ja uusia työpaikkoja ei alan vaihtajalle ole, samanlaisiin hommiin samalle alalle en enää halua.

että se ketään kiinnostaa. En minä muiden takia niitä ole hommannut.

Vierailija:

että se ketään kiinnostaa. En minä muiden takia niitä ole hommannut.

vastuutaan perheessä. Kyllä se on niin, että lapset kärsii, jos tasa-arvo tarkoittaa sitä, että sekä isä että äiti toimii niinkuin miehet ovat perinteisesti toimineet.



Mutta milläpä tän sitten muutat? Mullakin muka oli hyvin valittu mies ja yhdessä haluttiin kolme lasta. Mutta kun miehen ura alkoi vetää, niin tasa-arvo valui alas viemäristä. Ja me kun asutaan ulkomailla, niin jos minäkin sitten tekisin töitä niin, että oikeasti voisin edetä ja tehdä mielenkiintoisia hommia, niin meidän lapset olis kyllä täysin jonkun puolikielisen kotiapulaisen ja koulun kasvattamia. Ja sitä en halua.



Ja en ole mikään kynnysmatto vaan olen vaatinut ja miehelle asiasta puhunut. Teoriatasolla mies on asioista samaa mieltä, mutta käytännössä työ menee AINA perheen edelle, joka ainoassa käytännön valintatilanteessa. Ja mitäpä aseita mulla sitten olis - ruveta yksinhuoltajaksi? Sehän se varmaan lisäisi aikaa ja energiaa, jota olisi lapsiin laittaa, kun talouskin tiukkenisi.



Tietysti jos muuttaisin Suomeen, niin putoais pois se vaiva, mikä menee eri kielten ylläpitämiseen...

jossa voi sanoa työnantajalle että sori vaan, että nyt en ehi tekemään töitäni, kun perhe menee edelle. Kyllä siihen etitään joku muu tilalle äkkiä. Ja se on mies.



Se että on muutama poikkeus, ei todista, että työn ja perheen yhdistäminen on Suomessa ongelmatonta naiselle. Yleisesti työnantajat pitävät naisia riskeinä juuri siksi, että Suomessa on hoitovapaajärjestelmä, ja tätä " etuutta" käyttävät 99 %:sti naiset.

ja molemmat ollaan sanottu töissä, että perhe menee tietyissä tilanteissa edelle. Eipä ole ollut ongelmia.