Lentobonusjärjestelmät, onko hyötyä lomamatkailijalle, kuinka käytätte?
Olen kerännyt finnair-pisteitä, mutta monet haukkuvat ettei niistä ole juuri hyötyä turistimatkustajalle. Matkustetaan perheen kanssa noin 2 kertaa vuodessa tyypillisiin aurinkolomakohteisiin. Jostain luin, että finnair-pisteillä voi kohtuuhintaisesti joskus korottaa luokan turistiluokasta liikemiesluokkaan. Tämä olisi haave, jos joskus lentäisimme aasiaan ja lentomatka olisi edes jotenkin siedettävä ylemmässä matkustajaluokassa. Kippojen ja kuppien sekä muun turhan ostamiseen en koe mitenkään järkeväksi pisteiden käyttöä.
Onko olemassa parempia bonusohjelmia tai keinoja jolla pisteitä saisi nopeammin kerrytettyä. Ainakin dinner clubin luottokortilla saisi ostoksista finnairille pisteitä, joten voisi hankkia kortin. Toki kortti maksaa vuodessa 50€ mutta säästöjä tulisi, jos kaikki arkiostokset ostaisi sillä (tietysti ensin leimaisi kaupan bonuskortilla ensin). Pisteitä tulee niin paljon, että lomamatkassa sen 50€ vuosimaksu tulisi kuitattua.
Kommentit (18)
Upgrade on paras tapa ja ainoa tapa millä itse käytän pisteitä. Suosittelen finnairin korttia mukaan kuvioon- kannattaa käyttää kaikki hyöty näistä. Olen itse vuoden sisällä saanut noin 15000e lennot / korotukset ja 10000e hotellihuoneita pisteillä. Tietysti tämä tarkoittaa myös sitä että matkustan huomattavia määriä vuodessa ja osaan keskittää matkustukseni tarkkaan valituille palveluntarjoajille.
Vierailija kirjoitti:

Tuo on aika kaukainen haave tavismatkustajalle, pitää lentää satojen tuhansien pisteiden edestä että saa tuollaisen hyödyn. Mulla ja miehellä kummallakin n 12 matkaa vuodessa eikä pisteitä kerry noin paljoa että 25 000€ saisi hyötyä. Nyt siis tammikuussa n 500€ hyöty ja kun käytämme loput pisteet 3 hengen matkoihin niin hyötyä tulee n 1500€ - verot. Ja on valikoidut lentoyhtiöt. LIsäksi meillä on Finskin master joten joka ostosta tulee vielä pisteitä.
1
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Juuri olin Kanarialla pisteillä ja maksoin veroja yllättävän vähän - vain 25€ koko matkasta! Kyllähän se on halvempaa kuin normilipun ostaminen.
Meillä molemmilla on työmatkoja joista kertyvät pisteet saamme myös käyttää itse. Yleensä joka toinen vuosi lähdemme kaksin tai kolmestaan pisteillä lomareissulle Eurooppaan.
Tuo upgreidaus kannattaa varsinkin pitkillä lennoilla. Suhteellisesti se vie paljon pisteitä mutta toisaalta, mitä ei mukavuudesta maksaisi?
Muistattehan maksaa työmatkoista kertyneistä pisteistä verot, koska ne tulkitaan verotettavaksi tuloksi, jos käytetään omiin matkoihin.
Mulle kertyy pisteitä työmatkoista paljon ja lisäksi perus lomamatkoista noin 2000 pistettä/meno-paluulento. Pienillä pistemäärillä voi ostaa vaikka voucherin sky bistroon lennolle, jos ei muuhun järkevään riitä pisteet. Upgreidaus business-luokkaan vaatii pisteitä tolkuttoman määrän ja siihen ei parilla lomamatkalla/vuosi yllä. Pisteet myös vanhenevat, joten niitä ei välttämättä edes ehdi kerryttää tätä tarkoitusta varten tarpeeksi.
Diners club-kortti käy valitettavan huonosti maksuvälineenä missään. Meillä oli duunipaikan luottokortti tuolta, mutta piti vaihtaa Mastercardiin, kun dinersilla ei pystynyt maksamaan juuri missään. Pisteohjelma dinersilla on kuitenkin palkitsevampi kuin monella muulla.
Mä olen yhdistänyt Finnair Plus -korttini Stockmann-korttiini. Olen pari kertaa vuodessa käyttänyt Finnair Plus -pisteitä maksamiseen Stockmannilla, ja on siitä aina saanut etua muutaman kympin.
Minulla on Mastercard yhdistettynä bonuspisteiden keräämiseen SAS:lla, samoin miehelläni.
Lennämme molemmat paljon ja mies vielä enemmän työnsä vuoksi. Käytän usein pisteitämme joko Euroopan sisäisiin lentoihin ja omiin mannertenväliisiin upgradeihin lentäessäni hänen mukanaan työmatkoilla.
Verottaja täällä yritti jossain vaiheessa puuttua näihin työmatkoilta kerättyihin pisteisiin, mutta se todettiin niin toivottomaksi, että siitä luovuttiin saman tien.
Eli työksi matkaava ei juuri hyödy pisteistä, mutta jotain pientä sentään eli kannattaa niitä keräillä. Uusin muutos finnairin pisteisiin oli, etteivät ne enää vanhene jos alle 18kk välein niitä käyttää tai kerryttää.
Dinneristä joku muukin kertoi että ei käy juuri missään, mutta esim s-ketjun ruokakaupoissa käy ja jo sillä saisi ihan hyvin pisteitä. Täytyykin tarkostaa tuo finskin ja masterkardin juttu
Joskun on maksettu matkalaukut pisteillä, kun eivät ole muuten kuuluneet lippujen hintoihin.
Liisan perhe kirjoitti:
Eli työksi matkaava ei juuri hyödy pisteistä, mutta jotain pientä sentään eli kannattaa niitä keräillä. Uusin muutos finnairin pisteisiin oli, etteivät ne enää vanhene jos alle 18kk välein niitä käyttää tai kerryttää.
Dinneristä joku muukin kertoi että ei käy juuri missään, mutta esim s-ketjun ruokakaupoissa käy ja jo sillä saisi ihan hyvin pisteitä. Täytyykin tarkostaa tuo finskin ja masterkardin juttu
Kyllä mä saan käyttää täysin vapaasti mun duunimatkojen lentopisteet. Työnantaja tai edes verottaja ei tähän puutu.
Prototyyppi kirjoitti:

Tässäkin tulee lievä epäsuhta - minä joka tienaan 1/4 esimieheni vuosituloista lennän ehkä 3-4 reissua työn puolesta ja saan siten vain vähän pisteitä, hän kaukomatkoja lähes joka kuukausi. Pisteitäkin kertyy tosi kivasti, joka vuosi lennättää 5 henkisen perheensä pisteillä lomalle vaikka muutenkin olisi varaa matkustaa.
Prototyyppi kirjoitti:
Liisan perhe kirjoitti:
Eli työksi matkaava ei juuri hyödy pisteistä, mutta jotain pientä sentään eli kannattaa niitä keräillä. Uusin muutos finnairin pisteisiin oli, etteivät ne enää vanhene jos alle 18kk välein niitä käyttää tai kerryttää.
Dinneristä joku muukin kertoi että ei käy juuri missään, mutta esim s-ketjun ruokakaupoissa käy ja jo sillä saisi ihan hyvin pisteitä. Täytyykin tarkostaa tuo finskin ja masterkardin juttu
Kyllä mä saan käyttää täysin vapaasti mun duunimatkojen lentopisteet. Työnantaja tai edes verottaja ei tähän puutu.
Niin, no lain mukaan sinun pitäisi itse ilmoittaa verottajalle, mutta tuskinpa sutä kukaan tekee.

Työnantaja ei puutu, mutta teet verorikkeen tuossa. Varo ettei joku kavalla sua. Oikeasti niistä nimittäin pitää ilmoittaa verottajalle.
Firmojen ei tarvitse maksaa työntekijöidensa saamista bonuksista veroa, mutta jos työntekijä itse niitä hyödyntää, niin veroa pitää maksaa.
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48186/bonusten…
Finskin pisteitä kertyy onnettoman hitaasti ja niiden pistealennusmatkat on yleensä sen hintaisia, että hullareilta tai muista kampanjoista saa samalla hinnalla kuka tahansa lentoja.
Matkustusluokan nostoon ne toimii kyllä, mutta harvoin mulla niitå ainakaan niin paljon on, että saisin perheen kanssa matkustaessa kaikki neljä bisnesluokkaan. Joten jää hyödyntämättä silloinkin, koska en halua istua yksin muualla kuin muu perhe.
Sitä paitsi lomailemme lähinnä Euroopassa, ja lyhyillä reittilennoilla se tasoero economyn ja busineksen välillä on olemattoman pieni.
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Liisan perhe kirjoitti:
Eli työksi matkaava ei juuri hyödy pisteistä, mutta jotain pientä sentään eli kannattaa niitä keräillä. Uusin muutos finnairin pisteisiin oli, etteivät ne enää vanhene jos alle 18kk välein niitä käyttää tai kerryttää.
Dinneristä joku muukin kertoi että ei käy juuri missään, mutta esim s-ketjun ruokakaupoissa käy ja jo sillä saisi ihan hyvin pisteitä. Täytyykin tarkostaa tuo finskin ja masterkardin juttu
Kyllä mä saan käyttää täysin vapaasti mun duunimatkojen lentopisteet. Työnantaja tai edes verottaja ei tähän puutu.
Niin, no lain mukaan sinun pitäisi itse ilmoittaa verottajalle, mutta tuskinpa sutä kukaan tekee.
Ilmoitettu on työnantajan puolesta vuosi-ilmoituksella.
Finnairin pisteitä voi kerätä nopeammin, jos varaa lennot sen mukaan, mistä saa eniten pisteitä. Joskus on järkevämpää lentää jollain toisella Oneworld-yhtiöllä ja napata tuplapisteet. Siksi mä varaan mun lennot aina https://www.flyforpoints.com/ -sivun kautta, kun sieltä näkee jokaisen lennon kohdalta, että paljonko pisteitä on tulossa.
Finnairin kultatasolle pääsee tosi helposti, kunhan vaan aina muistaa selvittää pisteet etukäteen. Halvemmilla lennoilla on mahdollista saada enemmän pisteitä ja joskus business-luokkaa saa muilta Oneworld-yhtiöiltä turistiluokkaa halvemmalla. Sitten niitä pisteitä vasta tuleekin!
Ei pääse finnairin kultatasolle helposti, SASilla paljon nopeammin.
Miehelle kertyy työmatkoista ja molemmille lomamatkoista. Yleensä teen niin että siirrän omat pisteet miehen tilille.
Viime huhtikuussa ja lokakuussa maksettiin pisteillä matkat Italiaan, samoin tulevan kesän lento toiselle meistä. 9000 pistettä jäi vielä jäljelle
Meillä kertyy myös Masterkortin käytöstä