Lue keskustelun säännöt.
Millaiset välit sinulla on exään, lastesi isään?
15.01.2018 |
Minä olen ihmetellyt näitä ketjuja, joissa ollaan eksän kanssa kaveri. Itse en todellakaan halua olla. Jos pitää valita joko-tai, niin kumman valitset. Haluatko olla kaveri, käydä kylässä, ostaa synttärilahjan - vai haluatko kuulla eksästä mahdollisimman vähän, jos ei olisi yhteisiä lapsia, et haluaisi nähdä ollenkaan?
Tiedän, että vaihtoehtoja on enemmänkin, mutta jos toinen on pakko valita.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Ihan jo lasten takia yrittäisin kaikin tavoin olla kaveri. Miltä se lapsistakin tuntuisi olla vanhempien välikappaleena ja viestinviejänä.
En kysynyt sitä, mikä on järkevintä, vaan mitä ”haluaa”. Totta kai minäkinnolen asiallinen lasteni isän kanss, mutta jos lapsia ei olisi, niin näyttäisin keskisormea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen ihmisiä, jotka ihmettelevät muiden asioita. Kun koska kerran MINÄ (minäminäminä), niin ei kukaan muukaan.
Minun exä on ihana ihminen silloin,kun on "järjissään", mitä hän ei valitettavasti perussairautensa takia aina ole. Parisuhde ja perhe-elämä kävi tästä syystä raskaaksi. Mutta se sama kultainen ihminen hän kuitenkin on. Ja lasteni isä. Puolet lasteni geeneistä on häneltä.
Miksi en voisi olla hänen kaveri? Minulla on yksinhuoltajuus käytännön syistä, molemmat tiedetään hänen rajoiteet. Mutta silti lapset on myös hänen lapsiaan. Meille kaikille on eduksi olla hyvissä väleissä. Vaikkei hän aina pystykään hoitamaan ihan kaikkea mitä pitäisi.
Minun paras ystäväni on myös "ex" -no, pari kk teineinä tosin vaan kokeiltiin, että olisiko tämä syvä ystävyys ja rakkaus myös parisuhteen pohja? Ja ei ollut. Erottiin sovussa ja jatkettiin bestiksinä, edelleen yli 25 v jälkeen.
Lapsi on 20-v, joten kahteen vuoteen en ole kuullut pihaustakaan exästä enkä hoitanut käytännön asioita hänen kanssaan. Minulla ei ole mitään tunnesiteitä häneen enää. Ikävyyksiä tapahtui, mutta ne olen unohtanut enkä lapselle niistä puhu. Mutta ei myöskään mitään haikailuja ole eikä kiinnosta hänen uusi perhe-elämänsä yhtään. Lapsi joskus mainitsee sisarpuolistaan ja isästään, tietenkin kuuntelen mutta en juuri kommentoi. Nyt kun lapsi on aikuinen, niin tajuaa ettei oikeastaan edes minulle enää puhu niistä mitään.
En halua olla tekemisissä. Kohteli rumasti miniaua avioliitossa. Nyt eron jälkeen sitten hylkää lapset, kun pitää viettää aikaa naisystävän luona. Naurettava pelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen ihmisiä, jotka ihmettelevät muiden asioita. Kun koska kerran MINÄ (minäminäminä), niin ei kukaan muukaan.
Minun exä on ihana ihminen silloin,kun on "järjissään", mitä hän ei valitettavasti perussairautensa takia aina ole. Parisuhde ja perhe-elämä kävi tästä syystä raskaaksi. Mutta se sama kultainen ihminen hän kuitenkin on. Ja lasteni isä. Puolet lasteni geeneistä on häneltä.
Miksi en voisi olla hänen kaveri? Minulla on yksinhuoltajuus käytännön syistä, molemmat tiedetään hänen rajoiteet. Mutta silti lapset on myös hänen lapsiaan. Meille kaikille on eduksi olla hyvissä väleissä. Vaikkei hän aina pystykään hoitamaan ihan kaikkea mitä pitäisi.
Miten sitten aloitukset pitää tehdä, jollei puhu minä-muodossa? Olla kertomatta omia ajatuksiaan?
Minä (minäminäminä - sori) pidän sitä dialogina, että minä (minäminäminä - sori) kerron ensin omat ajatukseni ja sitten sinä kerrot omasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen olin väleissä ja kaveria, mutta sitten käyttäyty uhkaavasti, katkasin välit kerralla ja siitä on jo vuosia, en ole nähnyt kuin kerran sen jälkeen, yritti tulla kaupassa juttelemaan, häivyin vain paikalta. Onneksi on muuttanut kauas.
Ihan jo lasten takia yrittäisin kaikin tavoin olla kaveri. Miltä se lapsistakin tuntuisi olla vanhempien välikappaleena ja viestinviejänä.