Lue keskustelun säännöt.
Itsemurhan partaalla...
10.01.2018 |
Olen 30-vuotias nainen. Minulla ei ole töitä, ei ole ystäviä eikä ole parisuhdetta. Opinnot keskeytyivät koska epäonnistuin kaikissa kouluasioissa. En saanut koulussa yhtään kaveria tai edes tuttua, en mitään tärkeitä kontakteja. Osa syynä on paniikkihäiriö ja ujous. Osa kursseista meni rimaa hipoen läpi. Koulusta minulle jäi käteen vain iso opintolaina. En valmistunut.
Aloitin harrastuksen, mutta jäin siellä ulkopuolelle muusta ryhmästä. Viesteihini whatsapp-ryhmässä ei vastattu. Sama oli koulun wa-ryhmän suhteen. Harrastuksessa ollaan välillä pareittain ja jos ei ole tasalukua niin minä jään sinne heti ylimääräiseksi kun en ehdi napata paria eikä kukaan kysy minua pariksi. Lauantaina oli harkat ja olin taas ylimääräinen. Tuntui että en ole edes olemassa. Teki mieli lähteä pois. Yksi pari sitten otti minut kolmanneksi mutta olin vain heidän tiellä.
Läheisiä minulla on oikeastaan vain vanhat vanhempani jotka eivät ole missään tekemisissä keskenään. Itse näen heitä parin kuukauden välein vaikka asuvat viiden kilometrin päässä. En ole kertonut heille mitään elämästäni. Väitän käyväni töissä ja esitän kiireistä. Heille on tärkeää että pärjään elämässä. Muulle suvulle olen ilmaa. Jos kuolen niin hautajaisissani tulisi olemaan kolme ihmistä ja pappi. Päivät katson telkkaria tai nukun, nukun, nukun... minulla ei ole enää mitään tulevaisuuden suunnitelmia tai toiveita sen suhteen. En saa ystäviä, en ole edes kovin älykäs tai mielenkiintoista seuraa. En saa parisuhdetta tai omaa perhettä. En saa töitä. Olen kaiken lisäksi ruma ja köyhä.
Mitä syytä enää elää? Ei minulla ole ketään joka välittää. Enkä saa minkäänlaista nautintoa mistään. En ole nauranut pitkään aikaan. Haluaisin vain kaiken loppuvan koska tuntuu niin pahalta ja yrityksistä huolimatta mikään ei muutu. Ehkä jokin pieni toivo on kun tätä tänne kirjotan. Tai ehkä joku voisi kannustaa minua vaan tekemään sen lopullisen ratkaisun.
Enkä ole kiinnostunut uskon asioista jos joku nyt yrittää sellaista ratkaisua tarjota.
Kommentit (61)
Av-palstalla sulla on aina ystäviä.
Me ollaan täällä, frendi.
Ole sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on vaan yks elämä, miks heittää sitä hukkaan itsemurhalla kun se on jo valmiiks niin lyhyt. Muuta elämääsi, olisiko maiseman vaihdos hyvä? Aloita käymään ohjatussa meditaatiossa ja terapiassa, uudista itseäsi. Opi rakastamaan itseäsi, oot tehnyt joka tilanteessa parhaasi. Sulla on vielä niin paljon jäljellä kokemuksia. Ennen kun itsemurhaan päädyt, kokeile kaikkea muuta ensin. Älä ole niin mielikuvitukseton.
Kannattaisiko mennä lääkäriin ja sitä kautta kunnan mielenterveyskeskukseen saamaan apua?
Hae apua mielenterveyspalveluista ap. Olet varmasti hyvä ja ihana ihminen. Koeta jaksaa, koska elämä on liian lyhyt meille kaikille. Löydät jonakin päivänä jonkun joka rakastaa sinua. Odota sitä päivää. Se kannattaa. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilin terapiaa monta vuotta, osastoa, lääkkeitä, Mindfullnessia, self-help kirjallisuutta. Tiedän kaikki työkalut ja teorian mutta käytäntö on hankalaa. Kyllästyn nopeasti kun tuloksia ei tule. Olen liian monta vuotta ollut tälläinen. En tule muuttumaan enää. Tiedän tuonkin että valitan turhasta koska minulla on asunto, vaatteita ja ruokaa loput on itsestä kiinni. En vaan pääse ahdingostani. T.ap
Et sinä valita turhasta! Yksinäisyys on yksi pahimpia asioita mitä ihminen voi kokea.
Kuulostaa että olet pahasti masentunut etkä siksikään löydä itsestäsi muuta kuin negatiivisia ominaisuuksia. Sinussa on aivan varmasti paljon hyvää! Ujous ja estyneisyys taitaa olla se suurin syy yksinäisyyteesi? Tarvitset siihen nyt apua ja tukea. itsekin olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja, no, mulla auttoi juominen saamaan kavereita... en kyllä suosittele kuin viimeisenä keinona. Onko sun paikkakunnalla mitään tukipalveluja, pajatoimintaa tms.?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet vain yksinäinen ap. Koita löytää seuraa paikkakunnaltasi. Virtuaalitodellisuus ei korvaa oikean ihmisen läheisyyttää ja kosketusta. Voimia sinulle. Olet vielä nuori nainen ja sinulla on kaikki ovet auki. Uskallat vain uskaltaa. :)
Ensin nostat perseen ylös sohvasta, sitten ulos kävelylle. Jos ei ole töitä, niin sinulla hyvin aikaa käveleskellä ihmisten seassa, kaupoissa, kirjastossa ja kaduilla. Opettelet pitämään katseen pois kengän kärjistä, ja hymyilet ihmisille (sillen kohteliaasti?). Kyllä pian huomaat keskustelevasi uusien ihmisten kanssa. Ensin lyhyitä ympäripyöreitä keskusteluita, ja jatkossa pidempiä jutusteluita. Kyllä sieltä niitä kavereitakin alkaa löytymään. Kun olet aktiivinen ja osallistuva, sinut otetaan mukaan porukoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse voisin vain olla tapaamatta ketään. Ihmiset ovat erilaisia. Joku nauttii erakoitumisesta ja joillekin ne muut ovat henki ja elämä.
Minäkin olen itsemurhan partaalla, mutta en halua jättää koiraani ja sisaruksiani. Koita pärjäillä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidätkö tietokonepeleistä? Netin käytöstä? Olen toivoton sosiaalisissa suhteissa. Aikuiselämään mennessä olin aina ollut se ulkopuolinen ja tunsin itseni syrjityksi ja erilaiseksi.
Jotenkin netissä (no miksei vaikkapa av:lla!) eksyin samanhenkisten seuraan selatessani itseäni kiinnostavia/koskevia asioita. Rupesin pelaamaan moninpelejä näiden uusien etäällä elävien ystävien kanssa (näitä löytyy moninaisia, ehkä yksi tunnetuimmista lie wow).
Yhä olen masentunut, ja ehkä syrjäytynyt, mutta enemmän sinut itseni kanssa koska tiedän etten ole yksin.
Tuon ikäisenä ystävät alkavat erkaantua, monet elävät sinkkuina ja moni on työttömänä vaikka olisi valmistunut. Voisit olla lähes samassa tilanteessa, vaikka aiemmin asiat olisivat menneet paremmin.
Liiku ja syö terveellisesti. Pidä huolta itsestäsi.
Saat minun elämäni. Mulla on kaikki ulkoiset asiat hyvin, mutta en halua elää enää
Ymmärrän ap sen ettet ole kertonut vanhemmillesi tilanteestasi, koska itselläni on sama tilanne sen suhteen. En voi kertoa heille miten pahoin voin oikeasti, koska varsinkin toiselle vanhemmistani on erittäin tärkeää se että kaikki näyttää ulospäin täydelliseltä. Ja tuntuu että petän vanhempieni oletukset. Että olen heille pettymys.
Ikävältä kuulostaa tilanteesi ja olosi! Lähinnä ensiksi tartun tuohon että miksi vanhemmille pitää mitään esittää? Jos ovat ainoat lähimmät ihmiset niin kertoisin kyllä rehellisesti tilanteestasi. Helpottaisi taakkaa hartioillasi kun ei tarvitse mitään esittää heille. Vaatii aikapaljon ylimääräisiä voimia pitää kulisseja yllä. Sinuna hakisin keskusteluapua, terapiaa, joko yksityiseltä tai sitten terppakeskuksen kautta. Mitään yhtä suoraa tietä ei ole 'onneen' ja me jokainen ollaan oman elämämme seppiä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Ymmärrän täysin tilanteesi ja olen siitä pahoillani. Vapaaehtoistyö voisi antaa sinulle merkitystä elämään, lisäksi fiksuna ihmisenä osaat varmaan nähdä mitä hätää maailman eri kolkissa kärsitään. Se antaa mittasuhteita omalle elämälle että kuinka hyvin omat asiat kuitenkin ovat kun on katto päänpäällä ja vähän voita leivälle. Monella kun ei ole niitäkään. Olet jotenkin jumissa itsesi ja ajatustesi kanssa. Kovasti voimia sinulle!