Muita, jotka eivät osaa lohduttaa?
En siis oikein osaa suhtautua mitenkään, kun joku kertoo ongelmistaan, joko tutun kuolemasta tai vaikka mielenterveydellisistä ongelmista. En löydä oikeita sanoja ja oikeastaan haluankin koko tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois ja pahimmillaan minua ei juuri kiinnosta. Tiedän, että kuunteleminen on tärkeintä, mutta sekin tuntuu kiusalliselta - olla vain hiljaa ja nyökytellä. Haluaisin auttaa, mutta miten? Tuntuu tekopyhältä yrittää lohduttaa, kun itse haluaisin vain unohtaa koko jutun.
Kohtalotovereita?
Kommentit (3)
Minä.
Minua alkaa naurattaa kun kuulen jonkun dramaattisen tarinan. En osaa suhtautua. En osaa lohduttaa. Tuntuu näyttelemiseltä ja siksi alkaa naurattaa oma tökerö suoritukseni.
Eläimiä osaan lohduttaa, koska niitä kohtaan tunnen aitoa empatiaa. IHmisiä en.
En tiedä mistä tämä johtuu.
Noh, juuri tuli naapurin sedältä viesti että hänen äitinsä on kuollut. Mietin mitä hittoa vastaisin koska en kehtaisi olla vastamatta mutta vastauksen laatiminenkin tuntui hankalalta urakalta:Laitoin sitten vain: osanottoni. ....tutti lähettää sellainen viesti mutta minkä sitä voi kun niin pökkelö houkka ja parikymmentä vuotta jo pian hillinnyt tunteidenilmaisuilua, koska huono isäsuhde
Täällä yksi. Minä onnistun lisäksi aina ihan hyvää tarkoittaen sanomaan jotain sellaista, mistä toinen suuttuu.