Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yrittääkö saada lapsi vai olla lapseton
02.01.2018 |
Jaan oman tarinani, johon toivoisin monipuolisia kommentteja.
Olen 40 vuotias nainen, naimissa hiukan nuoremman miehen kanssa. Haluaisin saada lapsen, mutta mieheni ei kuitenkaan halua. Hänen mielestä perheemme koirakin tuo jo liikaa rajoitetta. Harrastamme yhdessä luontoon liittyvää ulkoilua, mm. päivän mittaisia metsäpyöräilyitä ja hiihtoretkiä. Koira on kyllä kieltämättä välillä ollut este muuten mukavan tuntuisille seikkailuille.
Nyt olen miettinyt, että haluaisin kuitenkin sen lapsen ja kun ikääkin on noin paljon, niin todennäköisempää on, että sitä ei tule vaikka yritettäisiin. Toisaalta pidän kyllä nykyisestä elämäntavasta, jossa on hiljaista ja rauhallista kotona. Viikonloppuna voi juoda aamukahvin kaikessa rauhassa jazzin soidessa taustalla, iltaisin voi harrastaa liki mitä vain, kunhan vain huolehtii koiran tarpeet, voi lähteä extomporena vaikka kolmen tunnin hiihtolenkille.
Mieheni on kuitenkin sanonut, että jos oikeasti haluan lapsen, niin voidaan me yrittää. Hän ei kuitenkaan lupaa, että muuttaisi mielipiteensä lapsiperhearjesta, joka nyt on hänelle vastenmielinen ja ahdistava. Lapsen saaminen tähän tunnetilaan tuntuu lasta kohtaan väärältä. Olisi kurja sanoa lapselle, että isi ei halua hoitaa sua.
Niin, kumman kortit pelataan? Ottaa "riski" ja koittaa saada lapsi ja jos sellainen siunaantuisi, voisi lapsiperhearki hajoittaa parisuhteen. Vai jättää edes koittamatta ja ottaa riski, että minä muutun marttyyriksi ja kadun päätöstä, joka sekin voi tuhota parisuhteen. Toisaalta elämä ilman lapsia mahdollistaa huolettomimpiin seikkailuihin ilman nukkumaanmenorajoja sekä iltaisin, viikonloppuisin ja lomalla.
Kello tikittää ja pää hajoaa pohtimesta. Päätös on tehtävä, suuntaan tai toiseen ja sen ratkaisun kanssa on sitten elettävä.
Mitä sinä tekisit, jos olisit tätä viestiä kirjoittamassa?
Kiitos ajatuksestasi.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittäisin lasta. Uskon, että tulet katumaan jos et anna sille edes mahdollisuutta mutta en tunne ketään, joka olisi katunut lapsen hankkimista.
"Aamukahvi kaikessa rauhassa jazzin soidessa taustalla" kuulostaa niin mukavalta, etten lähtisi sitä pilaamaan. Noin pitkälle ilman lapsia pärjätty, antaisin olla.
Kohdista hoivaviettisi edelleenkin koiraan. Miksi ihmeessä riskeeraisit mukavan,rauhallisen ja tyydyttävän
elämäntilanteesi? Kuuntele ja kunnioita miehesi mielipidettä. Jos vauva olisikin sairas ja vaativa, jaksaako
mies pysyä kanssasi?
Mieti asia pahimman mahdollisen kautta.
Olet nelikymppisenä jo riskisynnyttäjä. Vaikka lapsesi olisi todennäköisesti terve, vammaisuuden riski on silti korkeampi kuin nuoremmalla synnyttäjällä.
Mies ei ehkä hyväksy lasta silloinkaan, kun hän on jo olemassa. Avioliittonne voi joutua kriisiin tai päättyä.
Jos jäät yksin lapsen kanssa, tarvitset turvaverkkoja. Ovatko vanhempasi, sisaruksesi ja ystäväsi lähellä ja onko heillä tilaisuus auttaa.
Sinulla on (ilmeisesti) nyt työpaikka. Tilanne voi kuitenkin muuttua. Lapsen elättäminen vaatii enemmän kuin pelkästään yhden aikuisen elättäminen.
Jos kaiken miettimisen jälkeen arvioit pärjääväsi ja huomaat joka tapauksessa ehdottomasti haluavasi sen lapsen, ryhdy toimeen. Sitten sinulle ei jää kaduttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekisin lapsen. Etten jää katumaan sitten vanhana että en tehnyt.
Tekisin lapsen. Kaikesta selvii paitsi siitä katkeruudesta josset ikinä edes yrittäny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kohdista hoivaviettisi edelleenkin koiraan. Miksi ihmeessä riskeeraisit mukavan,rauhallisen ja tyydyttävän
elämäntilanteesi? Kuuntele ja kunnioita miehesi mielipidettä. Jos vauva olisikin sairas ja vaativa, jaksaako
mies pysyä kanssasi?
Eihän se nyt tyydyttävä täysin ole, koska pohtii asiaa ja kokee jopa vähintään lievää ahdistusta.
Ikää on paljon... ja toisin kuin median mummoäideistä voisi päätellä yli 40-vuotiaalla on alle 10 prosentin mahdollisuus raskautua spontaanisti. Ensisynnyttäjällä on huonommat mahdollisuudet kuin jo lapsia saaneella.
Eli turhautuminen yrittämiseen voi viedä kaikki voimat ja johtaa jonkinlaiseen epäonnistumisen tunteeseen ja jopa katkeroitumiseen.
Mutta eipä tähän ulkopuolisena voi sanoa juuta eikä jaata. Nyt on ihan oman ratkaisun paikka.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäisin lasta. Uskon, että tulet katumaan jos et anna sille edes mahdollisuutta mutta en tunne ketään, joka olisi katunut lapsen hankkimista.
Minäpä tiedän useamman joka on katunut lapsen hankkimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko valmis kehitysvammaisen lapsen yksinhuoltajaäidiksi?
Jos olet, siitä vain yrittämään. Mutta minusta tuossa ei ole mitään järkeä, kun selvästi elämäsi on hyvää ilman lapsiakin.
Itse olen 32 ja olen jo tässä iässä tavattoman iloinen, etten aikanaan tehnyt lapsia.
Alue: Aihe vapaa
Jos haluaisin lapsen ennemmin kuin parisuhteen ja olisin valmis yksinhuoltajaksi, sitten yrittäisin sitä lasta.