Suorastaan itkettaa appivanhempien ainainen hehkutus meidan perheesta, etta tiilitalossa asuu onnellinen perhe. Voi kun tietaisivat millainen isa ja mies poikansa on!

meillä vähän samanlaista..

Luoja, niiden kotikin on kuin pojallensa (ainokainen) omistettu temppeli. Joka ikinen seinä täynnä valokuvasuurennoksia pojastaan eri ikävuosilta! Kirjahyllyt täynnä pojan tavaroita ja jotain askartelutöitä päiväkotiajoista lähtien...

Ja anoppi kaiken lisäksi kuvittelee, että nykyinen uudehko talomme on kustannettu hänen poikansa työtuloilla (itse olen ollut nyt 3 vuotta kotona kahden lapsen kanssa), vaikka todellisuudessa minä olen rahoittanut talon jo nyt 70-prosenttisesti, vaikka velkaakin vielä jäljellä. Miehellä oikeasti ihan rupupalkka, jolla ei suuria asuntolainoja maksella... Mutta anoppi se vaan luulee, että minä se elelen mieheni tuloilla. Jonain päivänä saa kyllä kuulla totuuden.

lähtisin!