Kelan tutkija uskoo lastenhoidon ja työnteon yhdistämisen helpottuvan tulevaisuudessa
Joensuu KARJALAINEN
Toni Malinen
Pienten lasten vanhempien töissäkäyminen on Suomessa suhteellisen alhaista verrattuna muihin Pohjoismaihin. Kansaneläkelaitoksen tutkimusprofessori Olli Kangas uskoo, että tulevaisuudessa myös Suomessa siirrytään järjestelmään, joka mahdollistaisi paremmin pienten lasten huoltajien osa-aikaisen työnteon.
¿ Suomalaisessa työelämässä on vain kaksi vaihtoehtoa: joko ollaan töissä tai ei. Täällä ei ole vaihtoehtoa yhdistää osa-aikaista päivähoitoa ja työntekoa.
¿ Uskon, että työelämän muuttuessa ja suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle Suomessakin siirrytään hiljalleen malleihin, joissa osa-aikaista päivähoitoa ja osa-aikaista työtä voidaan yhdistää. Tällainen on hyvin yleistä esimerkiksi Ruotsissa, Kangas kertoo.
Joensuun yliopiston prekaariseminaarissa torstaina puhunut Kangas luonnehtii, ettei Suomi kuulu perhepolitiikan huippumaihin, mutta hävetäkään ei tarvitse.
¿ Suomessa on asiat siitä hyvin, että täällä vanhemmat voivat valita kotihoidontuen tai päivähoitojärjestelmän väliltä. Perinteisissä Etelä- ja Keski-Euroopan maissa on pelkästään perhehoito. Pohjoismaissa, kuten Tanskassa ja Ruotsissa taas on julkinen päivähoito, muttei perhehoitoa, Kangas vertailee.
Kangaksen mielestä kotihoidontuesta voi Suomessa muodostua ¿naisansa¿, joka houkuttelee äidit pois työelämästä.
¿ Naisansan toteutuminen riippuu työmarkkinatilanteesta. Silloin, kun työmarkkinoilla on epävarmuutta ja paljon työttömyyttä, kolmeksi vuodeksi työelämän ulkopuolelle jättäytymisestä voi aiheutua tilanne, että jää pysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle, tutkija selittää.
Tilanteesta tekee naisansan se, että perhevapaiden käyttö on Suomessa keskittynyt suurimmaksi osaksi naisille.
¿ Ruotsalaiset ajavat suomalaisia enemmän sukupuolten välistä tasa-arvoa: myös isiä kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta perheestä. Ruotsissa tämä on toteutunutkin hyvin, Kangas kertoo.
AV:lla taitaa TODELLAKIN enimmäkseen luuhata jopa osa-aikaista työntekoa pakenevia kotiäitiluusereita !
vannovat kotihoidon nimiin hampaat irvessä , istuttavat lapset videoiden eteen " hoitumaan" ja arvostelevat esim. ministerin äitiysvapaita....
ap