itkettää väsyttää ahdistaa

Minua ahdistaa olla ympärilläni olevien sukulaisteni lähellä. Heitä on kourallinen mutta kemiat ei pelaa mitenkään. Muutoin olenkin yksin lapseni kanssa. Yksinäisyyskin saa minut hulluksi ja välillä huudan lapselleni ja hän pelkää minua. Apua en uskalla hakea enää kun kaikki psykologin kanssa käydyt keskustelut tuntuvat uteluilta ja sitten sanomiseni kirjataan talteen ja ne sulkevat ovia suuntaan jos toiseen. Pitää vaan esittää että kaikki on hyvin. Romahtaa ei saa. Ystäviäkin on muutama ja usein olen se kuunteleva korva heidän huolilleen vaikka tietävät tilanteeni. Mutta kun näytän niin pirteältä! Omaa aikaa minulla ei ole ollenkaan. Lapsi 2v.