Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Onko aika myöntää että vika on minussa jos olen kolmatta kertaa eroamassa?
08.12.2017 |
Kyllästyn helposti, kaipaan kivaa yhdessäoloa, haluan jakaa kotihommat tasaisesti. Nämä asiat ei ole yhdessäkään suhteessa onnistuneet pidemmän päälle. Haluaisin, että se puoliso olisi myös aikuinen, joka jakaisi vastuun yhteisistä asioista, ja panostaisi parisuhteeseen. Itse panostan (tai olen panostanut), mutta vuodet kun kuluu niin tulee aika arvoton olo siitä kun se toinen ei jaksa nähdä vaivaa. Omien asioiden ja menojen eteen näkee kyllä vaivaa. Taloudellisesti mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, eli siitä ei ole kiinni.
Mun johtopäätös on näin ollen, että joko vika on minussa, tai sitten pidemmässä parisuhteessa väistämättä käy niin, että mies alkaa pitää itsestäänselvyytenä sekä puolisoa että suhdetta ja lisäksi luistelee vastuusta kotitöiden suhteen yhä enemmän.
Kommentit (25)
Miksi pitää asua yhdessä? Jos vaikka et muuttaisi yhteen, niin ei tulisi kotitöistäkään riitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrot vain, kuinka juuri sinä panostat ja jaat, ja kuinka se toinen lusmuilee.
Kokeilehan sitten kertoa jotain hyvää siitä toisesta ja nähdä oman käytöksesi ongelmat.
onnistuuko?
Tämän eron jälkeen et kyllä ihan heti sitten muuta taas jonkun kanssa yhteen, vaikka olisi kuinka ihana ja paras jne.
No ei kolme eroa ole kovin paljoa nykypäivänä. Tietysti jos vain kyllästymisestä kysymys niin sitten olet varmaan itse aika tylsä tyyppi. Kolme ero kolmessakymmenessä vuodessa ei olisi kovin paljoa, ihmiset muuttuvat eikä välttämättä samaan suuntaan joten jos ei halua elämältä samoja asioita niin kannattaa harkita eroakin, ainakin jos ei ole lapsia tai lapset jo isoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se myöntäminen tule jo tuossa ensimmäisessä kohtaa "Kyllästyn helposti"?
Riippuu varmaan siitä kuinka nuori olet. Itselläni kesti noin kolmekymppiseksi asi, kunnes tajusin mitä oikeasti haluan ja toivon parisuhteelta, sekä opin erottamaan ihastumisen/hullaantumisen eron rakkauteen. Monet ovat siinä täysi-ikäisyyden kynnyksellä hyppäämässä vakaviin suhteisiin, vaikkei aivotkaan ole vielä kehittyneet valmiiksi.
Ensimmäinen askel parempaan elämään on omien virheiden tajuaminen, joten eiköhän sulla ap ole vielä toivoa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin kyllästyn helposti ja se on varmaan mun suurin vika. Se on myös yksi syy miksi mun ei kannata ajatellakaan muuttavani kenenkään kanssa yhteen. Yhteenmuuttaminen arkistaa suhdetta entisestään ja vain vähentää suhteeseen panostamista.
Vierailija kirjoitti:
Kerrot vain, kuinka juuri sinä panostat ja jaat, ja kuinka se toinen lusmuilee.
Kokeilehan sitten kertoa jotain hyvää siitä toisesta ja nähdä oman käytöksesi ongelmat.
onnistuuko?
Minun ongelmani on juuri tuo kyllästyminen, ja sekin juuri siihen arkeen. Kaipaisin kaikenlaista aktiviteettia ja hauskanpitoa myös sen puolison kanssa. Tietty siinä mielessä on reilua, että minä enemmän sitä poikkeusohjelmaa järjestän kun itse sitä kaipaan, mutta olisi kiva että se puolisokin joskus jaksaisi.
Omia vikoja on myös kärsimättömyys, ja jonkinlainen seurankipeys ainakin keskustelun tarpeen suhteen.
Miehessä on paljon hyvää, eikä ole tarkoitus häntä haukkua. Enemmän mietin omaa roolia ja sitä pystynkö itse tekemään itseni onnelliseksi tässä suhteessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö se myöntäminen tule jo tuossa ensimmäisessä kohtaa "Kyllästyn helposti"?
Tuossa varmaan avain. Toinen ongelma voi olla tuo kaiken jakaminen tasapuolisesti. Luontaisesti asiat jakautuvat mieltymysten perusteella jossain asioissa enemmän sinulle ja toisissa enemmän minulle. Jos taas joku juttu hiertää, kumpikaan ei tykkää, esim siivous, ne voi ulkoistaa jos on kaltaisesti, taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Pohdi nyt itseäsi ja tarpeitasi aika tarkkaan ennen seuraavan suhteen aloittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrot vain, kuinka juuri sinä panostat ja jaat, ja kuinka se toinen lusmuilee.
Kokeilehan sitten kertoa jotain hyvää siitä toisesta ja nähdä oman käytöksesi ongelmat.
onnistuuko?
Minun ongelmani on juuri tuo kyllästyminen, ja sekin juuri siihen arkeen. Kaipaisin kaikenlaista aktiviteettia ja hauskanpitoa myös sen puolison kanssa. Tietty siinä mielessä on reilua, että minä enemmän sitä poikkeusohjelmaa järjestän kun itse sitä kaipaan, mutta olisi kiva että se puolisokin joskus jaksaisi.
Omia vikoja on myös kärsimättömyys, ja jonkinlainen seurankipeys ainakin keskustelun tarpeen suhteen.
Miehessä on paljon hyvää, eikä ole tarkoitus häntä haukkua. Enemmän mietin omaa roolia ja sitä pystynkö itse tekemään itseni onnelliseksi tässä suhteessa.
Ap
Tuossa pointti: itse teet itsesi onnelliseksi, et voi vaatia miehen sitä tekevän. Jos onnellisuutesi oikeasti vaatii jatkuvia virikkeitä ehkä parisuhde ei ole sinua varten, vireä sinkkuus parempi? Varmaan erot ovat melkoisia kolauksia itsetunnollesi, mietipä kannattaisiko sinun käydä terapiassa pohtimassa itseäsi, oppisit enemmän itsestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki jokin jännittävä harrastus, jonka parissa saat kokea jännitystä ja vaihtelua.
Ei ole mikään pakko muuttaa yhteen, kumpikin hoitaa oman huushollinsa ja menonsa. Voit tietysti pitää useampaakin suhdetta samanaikaisesti niin saat vaihtelua riittävästi.
Mieti mitä itse haluat, äläkä tee niinkuin "kuuluu tehdä".
Minun eksäni oli aktiviteettihakuinen. Aina piti olla jotain tekemistä. Minulla taas päänsisäinen elämäni on isompi kuin ulkoine elämäni.
Lopulta mies rakastui naiseen, joka on yhtä aktiviteettihakuinen. Ovat vieläkin yhdessä. En sitten tiedä, kuinka paljon parani vaihtamalla, kun lasten mukaan riitelevät rajusti ja kovaa.
Vanha sanota kuuluukin, että virheiden määrä on vakio. Sijainti vain muuttuu miehestä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanki jokin jännittävä harrastus, jonka parissa saat kokea jännitystä ja vaihtelua.
Ei ole mikään pakko muuttaa yhteen, kumpikin hoitaa oman huushollinsa ja menonsa. Voit tietysti pitää useampaakin suhdetta samanaikaisesti niin saat vaihtelua riittävästi.
Mieti mitä itse haluat, äläkä tee niinkuin "kuuluu tehdä".
Minulla on ystäviä ja harrastuksia joiden parissa viihdyn, mieheni mielestä liiankin hyvin. Itsellekin tulee jotenkin huono omatunto siitä, jos harrastan ja vietän aikaa kavereiden kanssa liikaa, mies haluaisi että olen kotona hänen kanssaan. Mielelläni hänen kanssaan olisinkin, jos yhdessäolo olisi sitä että tehtäisiin yhdessä jotain tai edes juteltaisiin. Miehelle riittää se että olemme molemmat kotona omissa puuhissamme.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrot vain, kuinka juuri sinä panostat ja jaat, ja kuinka se toinen lusmuilee.
Kokeilehan sitten kertoa jotain hyvää siitä toisesta ja nähdä oman käytöksesi ongelmat.
onnistuuko?
Minun ongelmani on juuri tuo kyllästyminen, ja sekin juuri siihen arkeen. Kaipaisin kaikenlaista aktiviteettia ja hauskanpitoa myös sen puolison kanssa. Tietty siinä mielessä on reilua, että minä enemmän sitä poikkeusohjelmaa järjestän kun itse sitä kaipaan, mutta olisi kiva että se puolisokin joskus jaksaisi.
Omia vikoja on myös kärsimättömyys, ja jonkinlainen seurankipeys ainakin keskustelun tarpeen suhteen.
Miehessä on paljon hyvää, eikä ole tarkoitus häntä haukkua. Enemmän mietin omaa roolia ja sitä pystynkö itse tekemään itseni onnelliseksi tässä suhteessa.
Ap
Tuossa pointti: itse teet itsesi onnelliseksi, et voi vaatia miehen sitä tekevän. Jos onnellisuutesi oikeasti vaatii jatkuvia virikkeitä ehkä parisuhde ei ole sinua varten, vireä sinkkuus parempi? Varmaan erot ovat melkoisia kolauksia itsetunnollesi, mietipä kannattaisiko sinun käydä terapiassa pohtimassa itseäsi, oppisit enemmän itsestäsi.
Oikeastaan itsetuntoni suhteen ongelmia ei ole ikinä ollut, ehkä tällä hetkellä se kuuma peruna on se, löytyisikö tässä joku kompromissi miten voisin olla tyytyväinen elämääni tässä suhteessa. Vaikka aiemmat erot ovat olleet tavallaan helppoja, ei tietenkään ole tätä kaavaa järkevää jatkaa loputtomiin.
Olisi kiva kuulla, miten joki toinen helposti kyllästyvä on saanut suhteensa toimivaan sellaisen hieman tasaisemman puolison kanssa.
Ap
Mulla oli joskus tuollainen tyttöystävä, koko ajan piti olla menoja ja tapahtumia, samoin kaikki kotityöt yms piti jakaa pilkun tarkkaan tasan. Mulle tuli kova paine järjestää jotain ettei mimmi vaan kyllästy. Ei ollut mun hyvä olla siinä suhteessa. Olin kai väärä mies hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli joskus tuollainen tyttöystävä, koko ajan piti olla menoja ja tapahtumia, samoin kaikki kotityöt yms piti jakaa pilkun tarkkaan tasan. Mulle tuli kova paine järjestää jotain ettei mimmi vaan kyllästy. Ei ollut mun hyvä olla siinä suhteessa. Olin kai väärä mies hänelle.
Näin mäkin tässä olen miettinyt, että pitäisikö luontaiset aktiivisuustasot olla vastaavat että suhde toimisi?
Sama juttu mun miehellä että hän stressaantuu mun vaatimuksista.
Otsikossa vastasit itsellesi.Meillä on töissä yksi 30 vuotias nainen, joka ehtinyt kahteen kertaan naimisiin ja eroamaan. Ja heti taas uuteen suhteeseen. Huoraksi häntä kutsutaan...
Luepa kirja rakkauden kieli. Suosittelen
Joo, luulet turhaan, että vaihtamalla paranee. Ei parane. Sama soppa lämmitetään kerta toisensa jälkeen.