Aloitin masentuneiden vertaistukiryhmän ja olen ainoa, kenellä menee tosi huonosti.

Ei sitä voi mitata noin

Kyllä se siitä parempaan kääntyy nopeasti. Keksi itselle mieluista tekemistä nyt ensi alkuun niin on jo paljon parempi.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mitata noin

Onhan se ongelma, jos vertaistuki ei ole vertaista.

Otan osaa. Itse en enää jaksa osallistua vertaistukiryhmiin koska aina käy samalla tavalla.

Masentuneiden vertaistukiryhmä - kaikki muut ovat töissä ja perheellisiä, valittavat kun välillä väsyttää

Yksinäisten vertaistukiryhmä - kaikilla on miehet ja ystäviä, valittavat kun eivät huomioi tarpeeksi

Ocd-vertaistukiryhmä - valittavat kun pitää tarkistaa uuni ja vesihana kahdesti ennen kotoa lähtöä

Itse olen perheetön, kaveriton, työtön, valvon joka yö 2-3 tuntia kiertämässä asuntoni jokaista pistorasiaa, ikkunoita, vesihanoja, sähkölaitteita ja elämänhalu täysin kateissa. Tiedän ettei saa verrata itseään muihin mutta vertaistukiryhmät tuo vaan entistä surkeamman olon. Olenko todella ainoa joka kärsii näistä ongelmista, ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mitata noin

Onhan se ongelma, jos vertaistuki ei ole vertaista.

Toki mutta oma olo ei ole suoraan riippuvainen ulkoisista tekijöistä. En laittaisi siis järjestykseen kenellä menee enemmän ja kenellä vähemmän huonosti

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mitata noin

Kyllä voi. Nykyään on niin paljon ns. feikkimasentuneita, että se on täyttä kidutusta tästä sairaudesta oikeasti kärsiville. Ei voi olla niin, että esimerkiksi lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty ja masentunut ihminen rinnastetaan samalle tasolle jonkin tavallisen, normaalista opiskelustressistä kärsivän kanssa. Ymmärrän, että ongelmat ovat subjektiivisia, mutta kyllä näissäkin voidaan tiettyjä rajoja vetää.

Aloittajalle tsemppiä!

Masennukseen kuuluu se, että oma tilanne tuntuu kaikkein pahimmalta. Kaikki muut siellä ajattelevat samoin. Ei masennuksen syvyyttä voi mitata millään puolisolla tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mitata noin

Onhan se ongelma, jos vertaistuki ei ole vertaista.

Toki mutta oma olo ei ole suoraan riippuvainen ulkoisista tekijöistä. En laittaisi siis järjestykseen kenellä menee enemmän ja kenellä vähemmän huonosti

Mutta nuo toiset bondautuvat keskenään eivätkä osaa sanoa mitään ap:lle.

Olin sururyhmässä ja siellä oli yksi ehdottomasti surkein tapaus. Hän lopetti kesken ja ymmärrän hyvin. Itsekin olin sieltä surkeimmasta päästä, mutta pystyin silti olemaan niiden erilaistenkin tapausten kanssa.

Ei masennuksen syvyyttä, mutta on helpompi olla masentunut tai miten tahansa muuten sairas jos on esim se puoliso, ystäviä, työ, ura, talo, rahaa jne kuin jos ei ole mitään näistä. Käytännön elämä on helpompaa monella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mitata noin

Onhan se ongelma, jos vertaistuki ei ole vertaista.

Toki mutta oma olo ei ole suoraan riippuvainen ulkoisista tekijöistä. En laittaisi siis järjestykseen kenellä menee enemmän ja kenellä vähemmän huonosti

Mutta nuo toiset bondautuvat keskenään eivätkä osaa sanoa mitään ap:lle.

Olin sururyhmässä ja siellä oli yksi ehdottomasti surkein tapaus. Hän lopetti kesken ja ymmärrän hyvin. Itsekin olin sieltä surkeimmasta päästä, mutta pystyin silti olemaan niiden erilaistenkin tapausten kanssa.

Lisään vielä, että ryhmän elinvoimaisin tapaus oli perussurullinen muistelija ja hän puhui kaikista eniten ja vei paljon tilaa heiltä, joilla oli oikeasti vaikeaa.

Mistä tuollaisia vertaisryhmiä voi katsella pk-seudulla? Onko hyviä kokemuksia kellään?

Masennus on pään sisällä. Ei se oikeasti sairautena liity ulkoisiin tekijöihin. Itseäni ei ainakaan lohduta yhtään se, että monella menee varmaan paljon huonommin kuin mulla. Näen vain itseni epäonnistuneena ja ajoittain ajattelen että muilla olisi parempi olo ilman mua. Tajuan toki että se ei ole totta, mutta ei se sitä tunnetta miksikään muuta.

Masennus on sairaus juuri sikdi, että sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, meneekö sulla objektiivisesti ajatellen huonosti vai ei. Masentunut on masentunut, vaikka kaikki on hyvin. Se, että v*tuttaa kun kaikki on päin h*lvettiä, ei ole masennusta, päin vastoin, se on ihan normaalia.

Toisin sanoen ap hyvä: se oletkin ehkä sinä, joka on feikkimasentunut.

Ei masennus johdukaan (aina, joskus kyllä) ulkoisista tekijöistä, pointti onkin että on helpompi sairastaa mitä tahansa jos ei esim tarvitse samalla miettiä ostaako ruokaa vai lääkkeitä ja on yksin aamusta iltaan. Tai jos asuu slummissa ja ruoka etsitään kaatopaikalta eikä saa hoitoa. Kaikki varmaan tajuavat tämän.

Vierailija kirjoitti:

Ei masennus johdukaan (aina, joskus kyllä) ulkoisista tekijöistä, pointti onkin että on helpompi sairastaa mitä tahansa jos ei esim tarvitse samalla miettiä ostaako ruokaa vai lääkkeitä ja on yksin aamusta iltaan. Tai jos asuu slummissa ja ruoka etsitään kaatopaikalta eikä saa hoitoa. Kaikki varmaan tajuavat tämän.

Eikä tämän ajattelu paranna masennusta, se on vain asia jonka huomaisi jos olisi päällä sekä se masennus että liian vähän rahaa masennuslääkkeisiin ja ruokaan eikä ystäviä tai puolisoa.

Ei masennusta voi mitata noin. Masennus on eriasia kuin syrjäytyminen. Jos ei ole työpaikkaa, koulutusta, ystäviä, perhettä, silloin on syrjäytynyt. Masentunut voi olla ilman syrjäytymistäkin. Jos lähdetään vertaamaan muihin, ei sinullakaan kovin huonosti mene. Masennus ei liity millään tavalla ulkoisiin tekijöihin. Ja kuka noihin ryhmiin edes jaksaa mennä kuuntelemaan, miten vääränlainen masentunut on tai miten jollain on aina pahempi ongelma ja muiden ongelmat ovat mitättömiä. Niissä on aina joku, joka mitätöi muut. 

Olen ollut masentunut noin 17 vuotta tällä hetkellä, mutta en ole syrjäytynyt yhteiskunnasta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei masennusta voi mitata noin. Masennus on eriasia kuin syrjäytyminen. Jos ei ole työpaikkaa, koulutusta, ystäviä, perhettä, silloin on syrjäytynyt. Masentunut voi olla ilman syrjäytymistäkin. Jos lähdetään vertaamaan muihin, ei sinullakaan kovin huonosti mene. Masennus ei liity millään tavalla ulkoisiin tekijöihin. Ja kuka noihin ryhmiin edes jaksaa mennä kuuntelemaan, miten vääränlainen masentunut on tai miten jollain on aina pahempi ongelma ja muiden ongelmat ovat mitättömiä. Niissä on aina joku, joka mitätöi muut. 

Olen ollut masentunut noin 17 vuotta tällä hetkellä, mutta en ole syrjäytynyt yhteiskunnasta. 

Mutta jos olisit lisäksi syrjäytynyt, olisit varmaan masentuneempi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi mitata noin

Kyllä voi. Nykyään on niin paljon ns. feikkimasentuneita, että se on täyttä kidutusta tästä sairaudesta oikeasti kärsiville. Ei voi olla niin, että esimerkiksi lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty ja masentunut ihminen rinnastetaan samalle tasolle jonkin tavallisen, normaalista opiskelustressistä kärsivän kanssa. Ymmärrän, että ongelmat ovat subjektiivisia, mutta kyllä näissäkin voidaan tiettyjä rajoja vetää.

Aloittajalle tsemppiä!

Näin lääkärin diagnosoimana ja useampia lääkkeitä kokeilleena on pakko sanoa, että vihaan "gatekeepereita" (https://www.depressioncomix.com/posts/342/) eniten.  Masennus ei riipu siitä kuka on kokenut elämässään eniten paskaa

Taitaa olla niin että ne maaentuneet joihin ap voisi samaistua ovat jääneet kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei masennusta voi mitata noin. Masennus on eriasia kuin syrjäytyminen. Jos ei ole työpaikkaa, koulutusta, ystäviä, perhettä, silloin on syrjäytynyt. Masentunut voi olla ilman syrjäytymistäkin. Jos lähdetään vertaamaan muihin, ei sinullakaan kovin huonosti mene. Masennus ei liity millään tavalla ulkoisiin tekijöihin. Ja kuka noihin ryhmiin edes jaksaa mennä kuuntelemaan, miten vääränlainen masentunut on tai miten jollain on aina pahempi ongelma ja muiden ongelmat ovat mitättömiä. Niissä on aina joku, joka mitätöi muut. 

Olen ollut masentunut noin 17 vuotta tällä hetkellä, mutta en ole syrjäytynyt yhteiskunnasta. 

Mutta jos olisit lisäksi syrjäytynyt, olisit varmaan masentuneempi?

Ei se välttämättä mene niin. Jos tutkii masennukseen kuolleita (=itsemurhan tehneitä), löytyy iso edustus ei-syrjäytyneistä. Ehkä on pahinta, kun on tehnyt elämästään niin hyvän kuin vain ikinä voi tehdä objektiivisilla mittareilla ja silti on paska olo ja tahtoo vain kuolla, ei kauheasti ole toivoa paremmasta

eri