Lue keskustelun säännöt.
En taida sopia parisuhteeseen
06.12.2017 |
Tarvitsen niin hirveästi omaa aikaa, erityisesti aamuisin. Pitäisi asua isossa talossa, jossa on omat huoneet ja omat vessat. En kertakaikkiaan pysty jakamaan keittiötä ja yhtä yhteistä vessaa ja makuuhuonetta. Isompaan ei ole kuitenkaan varaa.
Olen naimisissa ja mies on läheisyydenkaipuinen, haluaisi siis nukkuakin iholla aina. Minä en pysty nukkumaan kenenkään kanssa edes samassa huoneessa. Tarvitsen todella paljon aamurauhaa, yksinoloa kotona.
Rakastan miestäni ja meillä lienee ihan hyvä seksielämä, mutta tämä hiertää, että olen niin erakko. Tiedän hänen kärsivän siitä ja olen siitä aidosti tosi pahoillani.
Tiedän miehen toivovan myös, että osoittaisin välillä huomiota esim halaamalla ohimennen tms. Tykkään kamalasti hänen kosketuksestaan. Mutta koska sellainen hellyydenosoiuis on niin epäluontevaa minulle, en ikinä muista tehdä sitä. Siis tekisin, jos muistaisin, mutta unohdan ihan aina.
En tajua, miksi mies jaksaa olla suhteessa kanssani, kun olen niin kamala vaimo. Välillä tuntuu, että pitäisi erota ihan hänen vuokseen. Ehkä minun kuuluisi asua yksin. Onko ketään muuta ihan näin pahaa tapausta av:lla?
Kommentit (7)
Teillähän on asiat hyvin, koska teillä ei ole lapsia. Älkää myöskään hankkiko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljolti samoja aatoksia mullakin. Siis että voi tuo mies joskus ärsyttää täysillä. Silloin mietin , miksi sitä oikein kestän ja mitä siitä kestämisestä saan. Välillä ahdistaa paljon, että joutuu kaikessa ottamaan sen toisen huomioon. Lapsien takia olen tähän saakka kestänyt.
Olen samanlainen. Haluan perheen, mutta en tiedä miten pystyisin elämään sellaista elämää oikeasti. En aio kuopata haaveitani, en todellakaan. Yritän olla kärsivällinen itseni suhteen ja uskoa, että muutun tässä asiassa.
Joskus muinoin tajusin, että kuvailin aina itseäni romanttiseksi naiseksi, joka rakastaa läheisyyttä ja blaablaa... Parisuhteessa aina huomaan, etten olekaan ihan niin lässynlää kuin luulen olevani. En ole myöskään mikään megamustis, koska olen niin itsenäinen ja tiedän olevani saalis :DD Tuntuu, että suurin osa naisista on heti paniikissa, jos oma kultsi juttelee toiselle. Itse varmaan häipyisin paikalta tai odottelisin hiljaa vieressä, että juttutuokio loppuu.
Etsin, tai no en etsimällä etsi mutta kuitenkin, parisuhdetta koko ajan. En ole ollut vuottakaan sinkkuna mutta anna toki mahdollisuuksia miehille, vaikkei siitä välttämättä mitään tulekaan. Kyllä minä kykenen parisuhteeseen, kunhan ei tarvitse olla liian lässynlää koko ajan. Kunhan saan omaa fyysistä tilaa ja saan olla oma itseni hieman piikittelevän huumorini kera.
Onhan se hankalaa jos haluaa kuitenkin parisuhteen/perheen.
Minä ole juuri samanlainen kuin ap. En pysty kuvittelemaan itseäni asumaan kenenkään kanssa, koko ajatus ahdistaa todella. Tuntisin tukehtuvani.
Minulla on suuri tarve omaan tilaan ja yksin olemiseen. En ole erakko, ja työskentelen alalla missä joudun olemaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa hyvinkin läheisesti. (Hoitotyö). Hakeudun seuraan jos siltä tuntuu.
Rakastan vapauttani! Olenkin ratkaissut asian jäämällä sinkuksi. Se vain kun ei kai kaikille sovi sekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, sietämättömintä parisuhteessa oli..no jaa, tietysti se parisuhde. Mies oli suhteellisen ok, tienasi hyvin ja viihtyi telkkarin ääressä, ei hölissyt kotona mitä nyt joskus nalkutti jostakin mutta jo pelkkä olemassaolo ja huomioiminen joka asiassa häiritsi. Tilaa olisi ollut mutta mies ei suostunut remontoimaan niitä lämpimäksi tilaksi koska hän "kaipasi läheisyyttä", vaatimukseni erillisistä makuuhuoneista aiheutti itkupotkuraivarin. Silloin oli aika hankkia erilliset osoitteet.
Parisuhdepainajaisesta on jo vuosia ja olen viihtynyt sinkkuna erittäin hyvin, miespuolisia ystäviä on paljon ja ehkä joskus säädetäänkin vähän mutta siihen se saa jäädä. Ei enää kotirauhan häiritsijöitä minulle
Ketään samanlaista täällä?