Lue keskustelun säännöt.
Painoni alkaa numerolla 6 ekaan kertaa sitten ikuisuuteen! (Tarina syömishäiriöstä)
03.12.2017 |
Paino aamulla siis 69.80kg. Viimeksi paino alkoi 6:lla vuonna 2013, jolloin sain painoa alas järkyttävällä dieetillä. Sitä ennen painoin +70kg varmaan yläasteelta asti. (Oon naiseksi pitkä, 175cm)
Oon jostain syystä koko ikäni kiinnittänyt huomiota painooni, muistan vitosluokkalaisena käyneeni vaa'alla ja halusin pitää painon alle 40kg. Yläasteella masennuin ja lihoin ahmimisella, paino oli pahimmillaan 80kg, josta se onneksi lukioon vähän laski, ja aikuisuuden kynnyksellä paino on pysynyt noin 75kg:ssä, vaikka olen ahminut (ja dieetannut useasti jonka jälkeen lihonut takaisin)
Olen kokeillut jo yläasteella/lukiossa kaalisoppadieetin, laihdutusjuomia/kapseleita, paastoa, gofatgo:ta.
En tiedä miksi mulla on ollut lähes koko ikäni ongelmia syömisen kanssa, ahmimiskierre alkoi yläasteella ja vieläkin saatan joutua viikkojen herkkukierteeseen, jolloin joka päivä menee täysiä pusseja sipsiä, suklaata ja jäätelöä.
Otsikkoon palatakseni: oloni ei tunnu lainkaan erilaiselta, nyt kun paino on alle 70kg. En osaa olla iloinen tästä, takaraivossa tykyttää ajatus, etten tälläkään kerralla pysy ruodussa, vaan retkahdan kuitenkin (ja tällä kerralla olen laihduttanut erittäin maltillisesti, painoa on pudonnut ehkä 200g viikossa, eli erittäin hitaasti olen laihduttanut)
En tiedä mikä tämän keskustelun pointti edes oli. Olen 25 vuotias nainen, lähes koko ikäni painon kanssa kamppaillut.
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sun muu elämä, onko sulla harrastuksia/koulua mihin suunnata ajatuksesi? Entä ihmissuhteet, poikaystävää? Miksi olet masentunut? Yleensä syömishäiriöt kulkevat käsi kädessä jonkun muun ongelman kanssa tai johtuvat siitä.
Mulla on muuten kutakuinkin sama tarina kuin sulla, sillä erotuksella että oon kolmekymppinen. Kauhistuttaa ajatella tässä iässä, että on stressannut ja hätäillyt painoa yli puolet elämästä, popsinut dieettipillereitä kymmenisen vuotta ja käyttänyt tuhottomasti aikaa oman kehon inhoamiseen. (Mullakin oireilu alkoi jo ala-aste iässä). Jälkeenpäin ajattelen että johtuu siitä, että sisaren vakavan sairauden ja vanhempien eron ja muun kiireen takia mua ei juuri huomattu kotona, olin hiljainen, kiltti ja vaatimaton.
Ala-asteella ahmin piilossa, yläasteen alussa laihdutin rajusti ja samalla alkoi kaiken oksentaminen, ruuan tarkkailu ja liika liikunta, jonka olen salannut näihin päiviin. Vasta tässä iässä olen hakenut apua ja sitä myös saanut. Vieläkin ajatukset ajautuu herkästi syömishäiriökäyttäytymiseen. Olen mm. aina suhteesta erotessa kuihtunut alipainoiseksi, koska lopetan syömisen ja alan liikkumaan hulluna. Sitten kun ruoka on alkanut maistumaan niin lihominen on ollut todella nopeaa, koska olen sillä kikkailulla oikeasti saanut aineenvaihduntani jumiin ja keho on nälkiintynyt.
Edelleen koitan opetella kohtuullisuutta, en rankaise itseäni syömättömyydellä vaikka se tuntuisi itselle hyvältä. Enkä pidä kaapissa mitään "vaaraherkkuja" joita voisi ahmia, vaan terveellistä, sielua ja kehoa ruokkivaa ruokaa, juhlapäivät erikseen. Edelleen yritän oppia kunnioittamaan ja rakastamaan kehoani niin etten rankaise sitä milloin ahmimisella ja milloin paastolla. Kehoa pitäisi kohdella hyvin, koska siinä sä asut ja se kannattelee sua.
Kehottaisin suakin käymään psykiatrilla, ettet tuhlaa loppua elämääsi tuohon. Itse sain lääkkeen paniikkihäiriöön ja nimenomaan painotin että ei saa olla semmonen, jolla paino nousee tai pistää syömään. Mulle määrättiin Seronil, joka auttoikin (sitä käytetään isompina annoksina ihan bulimiaan ahmimisen ehkäisyyn). Eniten vapauttavaa lääkkeen aikana oli se, että en pakonomainen ruuan tarkkailu ja ajattelu jäi täysin pois.
Toivon että hankkisit apua mahdollisimman pian ja pystyisit rakastamaan itseäsi. Sulla on lienee myös aineenvaihdunta ja kehon toiminnot ihan sekaisin jatkuvan jojoilun takia. Pystyisitkö vaikka pariksi kuukaudeksi luopumaan "laihduttamisesta"? Ruokkisit itseäsi ravintorikkaalla ruualla ja otat tarvittavat vitamiinilisät ja aminohapot, kalaöljyt, d-vitamiinit, magnesiumit sun muut. Ahmimishimot vähenee jos keho saa ruuasta kaiken tarvittavan.
Mulla on aina ollut paljon harrastuksia. Kavereita on paljon, mutta läheistä ystävää ei ole, kuten ei poikaystävääkään.
En tiedä mikä laukaisi ahmimisen/syömishäiriön silloin yläasteella.
Kroppa tuntuu toimivan nykyään ihan normaalisti, mutta ikävuosina 17-21 keho oli kylllä aivan sekaisin kaikista överidieeteistä.
Välillä on kausia, jolloin syön perusterveellisesti (enkä edes laihduta), ja sitten välillä vaan syön pelkästään herkkuja.
Reagoin ahdistukseen ja stressiin ahmimalla, siihen ei auta järkipuheet :(
Tsemppiä