Sinä erityislapsen äiti

Raha pelastaa. Maksan hänelle asunnon ja kieltenopiskelua vaikka ulkomailla. Mutta tietokoneeltä voi olla vaikea saada poikaa irtoamaan. Ei se kykene siihen ehkä omin voimin. Se on kamalaa katsottavaa. Minkähänlainen elämä siitä tosiaan tulee..? Ei ystäviä, mutta pelaa kaiket päivät. Kyllä se mua pelottaa. Kun minä olin nuori, noihin peleihin ei kasvettu niin kuin nykyisin, tai you tuben tuijotukseen ja peleihin.

Vierailija kirjoitti:

Raha pelastaa. Maksan hänelle asunnon ja kieltenopiskelua vaikka ulkomailla. Mutta tietokoneeltä voi olla vaikea saada poikaa irtoamaan. Ei se kykene siihen ehkä omin voimin. Se on kamalaa katsottavaa. Minkähänlainen elämä siitä tosiaan tulee..? Ei ystäviä, mutta pelaa kaiket päivät. Kyllä se mua pelottaa. Kun minä olin nuori, noihin peleihin ei kasvettu niin kuin nykyisin, tai you tuben tuijotukseen ja peleihin.

Ok. Itse vaan näin syrjäytyneenä keski-ikäisenä entisenä erityislapsen suren sitä ettei kukaan joutuisi elämään yhtä surkeaa elämää kuin minulle on käynyt.

Mä olen suunnitellut perustavani yrityksen, johon palkkaan hänet.

Lapsi tuskin menee töihin tai tekee mitään muutakaan normaaliin aikuiselämään kuuluvaa. Kyseessä melko vaikeasti autistinen lapsi. Eipä sille mitään voi. Elämä voi olla mukavaa muutoinkin kun on omat puuhat ja harrastukset ja hyvä suhde perheeseen. Ehkä hän ei edes kaipaa muuta. On vielä aika pieni joten hankala ennustaa tulevaisuutta täysin.

Viimeisimmän elinaikaennusteen mukaan noin 7 vuotta jäljellä. Toivon eläväni sen aikaa, jotta olen pitämässä hänestä huolta. Sen jälkeen joudankin itse myös pois.

Kunhan ei joutuisi työkkärin riepoteltavaksi. Hakemusten tekoa Kelaan pitää opetella ja liitteitä hankkimaan joka lähtöön.

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimmän elinaikaennusteen mukaan noin 7 vuotta jäljellä. Toivon eläväni sen aikaa, jotta olen pitämässä hänestä huolta. Sen jälkeen joudankin itse myös pois.

Paljon voimia sinulle.

Mietin tätä usein ja suurin toiveeni on, että lapsi (kaikki lapseni toki) löytäisi paikkansa elämässään ja pystyisi hyödyntämään sen potentiaalin mikä hänellä on. Lapsella on adhd ja keskittyminen opiskeluun on haastavaa. Älliä on vaikka muille jakaa, mutta keskittymiskyky rajoittuu siihen pieneen, itseä kiinnostavaan, alueeseen. Täällä kotona pystyn valvomaan/kannustamaan poikaa, mutta mitä sitten kun jonain päivänä muuttaa omilleen. Pelit on se suo johon pelkään hänen uppoavan. Ei muista syödä eikä nukkua jos saa keskeytyksettä pelata. Arkipäiväiset asiat tuottaa vaikeuksia paljon enemmän kuin haastavat matemaattiset yhtälöt.

Ja varsinaisesti en edes pidä poikaani erityislapsena. Vastasin kuitenkin kun aihe koski tätä huolta jota pohdin lähes päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimmän elinaikaennusteen mukaan noin 7 vuotta jäljellä. Toivon eläväni sen aikaa, jotta olen pitämässä hänestä huolta. Sen jälkeen joudankin itse myös pois.

Paljon voimia sinulle.

Kiitos. Tuli kyyneleet silmiin, kun nyt muistui realiteetit mieleen.

Tuo huoli on elämässäni jo onneksi ohi, mutta paljonhan tuota tuli aikoinaan pohdittua. Ja paljon tehtyä sen eteen, että niin ei kävisi. Lapsesta piti itse havaita hänen vahvuutensa ja lahjakkuutensa. Ja sen jälkeen tukea niitä harrastusten, erilaisten kurssien yms muodossa. Tarjota välineet ja resurssit, joilla hän pystyi kehittämään lahjakkuuttaan. Tarjota tukea myös silloin, kun asiat eivät edistyneet kuten olisi pitänyt. 

Lapsellani on adhd:n lisäksi useampi fyysinen vamma. Siitä huolimata hän opiskeli kaksi tutkintoa, on ollut naimisissa jo vuosia ja nk ansainnut kannuksensa työelämässäkin, vaikka hakeutuikin alalle, jonne on vaikea päästä opiskelemaan ja vaikea työllistyä. 

Vierailija kirjoitti:

Viimeisimmän elinaikaennusteen mukaan noin 7 vuotta jäljellä. Toivon eläväni sen aikaa, jotta olen pitämässä hänestä huolta. Sen jälkeen joudankin itse myös pois.

Voimia <3 <3 

8 jatkaa vielä ajatuksiaan...

Olen vakavissani ajatellut muuttaa pojan kanssa samalle opiskelupaikkakunnalle kun sen aika koittaa. Jotta voin pitää poikaa silmällä ja varmistaa näitä arkipäiväisiä asioita kuten syöminen. En tietenkään samaan asuntoon aio tunkea, mutta samaan kaupunkiin. Siihen saakka että näen pojan pärjäävän.

Vierailija kirjoitti:

Tuo huoli on elämässäni jo onneksi ohi, mutta paljonhan tuota tuli aikoinaan pohdittua. Ja paljon tehtyä sen eteen, että niin ei kävisi. Lapsesta piti itse havaita hänen vahvuutensa ja lahjakkuutensa. Ja sen jälkeen tukea niitä harrastusten, erilaisten kurssien yms muodossa. Tarjota välineet ja resurssit, joilla hän pystyi kehittämään lahjakkuuttaan. Tarjota tukea myös silloin, kun asiat eivät edistyneet kuten olisi pitänyt. 

Lapsellani on adhd:n lisäksi useampi fyysinen vamma. Siitä huolimata hän opiskeli kaksi tutkintoa, on ollut naimisissa jo vuosia ja nk ansainnut kannuksensa työelämässäkin, vaikka hakeutuikin alalle, jonne on vaikea päästä opiskelemaan ja vaikea työllistyä. 

Kiitos tästä rohkaisevasta viestistä! T. Aiemmin ketjuun kirjoittanut adhd pojan äiti.

Varmasti vanhempien tuki on tärkeää. Itse en sitä nuorena saanut ja en kuitenkaan laitokseenkaan halunnut jäädä asumaan vaan olisin halunnut normaalin elämän. Minun tapauksessa näin jälkikäteen miettien olisi ehkä se laitos ollut paras vaihtoehto. T. Nro 2

Ihan rintaan kävi pistämään nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo huoli on elämässäni jo onneksi ohi, mutta paljonhan tuota tuli aikoinaan pohdittua. Ja paljon tehtyä sen eteen, että niin ei kävisi. Lapsesta piti itse havaita hänen vahvuutensa ja lahjakkuutensa. Ja sen jälkeen tukea niitä harrastusten, erilaisten kurssien yms muodossa. Tarjota välineet ja resurssit, joilla hän pystyi kehittämään lahjakkuuttaan. Tarjota tukea myös silloin, kun asiat eivät edistyneet kuten olisi pitänyt. 

Lapsellani on adhd:n lisäksi useampi fyysinen vamma. Siitä huolimata hän opiskeli kaksi tutkintoa, on ollut naimisissa jo vuosia ja nk ansainnut kannuksensa työelämässäkin, vaikka hakeutuikin alalle, jonne on vaikea päästä opiskelemaan ja vaikea työllistyä. 

Kiitos tästä rohkaisevasta viestistä! T. Aiemmin ketjuun kirjoittanut adhd pojan äiti.

Lapsesta kannattaa katsoa, missä hän on hyvä eikä missä hänen pitäisi olla hyvä. Omalla lapsellani vahvuudet olivat alalle, jolle en olisi ikipäivinä kehottanut häntä hakeutumaan, jos hän ei olisi ollut erityislapsi. Tavalliselle lapselle olisin ehdottanut jotain sellaista alaa, jossa on paremmat mahdollisuudet työllistyä. Erityislasten on kuitenkin tavallisia lapsia vaikeampi työllistyä yhtään millekään alalle, joten miksi ei sitten tuo ala. 

Pelaamiseen uppoutuneelle adhd-lapselle voisi koittaa tarjota mahdollisuuden ohjelmointiin, digitaaliseen kuvankäsittelyyn, lyhytelokuvien tekemiseen, valokuvaamiseen jne. Ne yhdistettynä intohimoon pelata voisivat herättää kiinnostuksen opiskella pelialalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo huoli on elämässäni jo onneksi ohi, mutta paljonhan tuota tuli aikoinaan pohdittua. Ja paljon tehtyä sen eteen, että niin ei kävisi. Lapsesta piti itse havaita hänen vahvuutensa ja lahjakkuutensa. Ja sen jälkeen tukea niitä harrastusten, erilaisten kurssien yms muodossa. Tarjota välineet ja resurssit, joilla hän pystyi kehittämään lahjakkuuttaan. Tarjota tukea myös silloin, kun asiat eivät edistyneet kuten olisi pitänyt. 

Lapsellani on adhd:n lisäksi useampi fyysinen vamma. Siitä huolimata hän opiskeli kaksi tutkintoa, on ollut naimisissa jo vuosia ja nk ansainnut kannuksensa työelämässäkin, vaikka hakeutuikin alalle, jonne on vaikea päästä opiskelemaan ja vaikea työllistyä. 

Kiitos tästä rohkaisevasta viestistä! T. Aiemmin ketjuun kirjoittanut adhd pojan äiti.

Keskity nyt.

up

Kiitos että olette jälkeläisellenne tukena. Vaikutatte hyviltä vanhemmilta. Minä en saanut kotoota muuta kuin syyllistystä ja vähättelyä, mitä nyt sitten paikkailen kolmekymppisenä.

Eräs ADHD-tapaus