Onko ositus yhä avioeron sattuessa 50/50, jos ei ole avioehtoa?
Tuossa kouluttamattomia kotiäitejä koskeneessa ketjussa joku väitti, että nykyisin tulisi yhä enemmän sellaisia osituspäätöksiä, jolloin kotiäiti ei ole saanut puolta sijoituksista jne., koska ne ovat olleet miehen nimissä.
Itse olen aina käsittänyt, että Suomen lain mukaan avio-oikeus omaisuuteen toimii niin, että kummallekin jää loppujen lopuksi 50% yhteenlasketusta omaisuudesta. Jos toisen omaisuus on suhteessa isompi kuin toisen (sis. ennen avioliittoa kerätyn), maksaa toinen puoliso tasinkoa toiselle niin paljon, että kummallekin jää yhtä paljon.
Olenko ymmärtänyt väärin?
t. koulutettu kotiäiti, joka ei ole eroamassa
Kommentit (2)
Ja siihen on ehdotettu, että ennen avioliittoa hankittu omaisuus sekä perinnöt jäisi avio-oikeuden ulkopuolelle. Kannatan ehdottomasti, sillä tiedän eräänkin vaimon, joka tuli valmiiseen taloon, teki lapsen ja lähti pois vaatien puolet itselleen ja vei vielä muksunkin 300 kilometrin päähän isästään. Liian helppo tapa saada itselle velaton omakotitalo.
Esimerkiksi silloin, jos omaisuusero on suuri ja avioliitto on kestänyt vain lyhyen aikaa.