Kenen naamaa jaksaisit katsoa vaikka kuinka? Kenen naama ei kulu vaikka olisi kuinka monessa ohjelmassa mukana?
Mä tykkään Juuso Mäkilähteestä erityisen paljon.
Häntä jaksaa katsoa vaikka hän olisikin missä tahansa ohjelmassa mukana. Vaikka hän on ollut Suomen surkeimmassa kuskissa, Suomen surkeimmassa nikkarissa ja nyt Idolsissa.
Hänen kasvonsa ei tunnu kuluvan millään ja se on hyvä juttu. 👍🏼
Kommentit (17)
Annettaisiin uusillekkin mahdollisuus. Toisaalta ohjelmia katsoo enemmän vanhat kuon nuoret joten heitäkin pitäisi huomioida.
Riitta Väisänen olisi kyllä kuulunut säilyttää ohjelmissa. Miksi ei tehdä niin, että juontajana olisi se vanha yhdessä nuoremman uuden kanssa.
Vanhemmat ihmiset muistavat vanhan juontajan ja nuorille olisi se nuori.
Minusta Mäkkärillä on kylmä/epämiellyttävä ääni. Muuten jees.
Varmaan sellaiset henkilöt, joita seuraan instassakin. Eli joiden näkeminen ei kyllästytä, vaan aina jaksaa ilahduttaa. Esim. suomalaisista Antti Holma. Toiset varmasti inhoaa, mutta tässä kysyttiinkin omia lemppareita.
Antti Holma on huippu!
Komea, avoin ja positiivinen. Osaa myös heittää vitsiä homoudestaan, josta tuleekin iso plussa. Äänikin on miellyttävä. Ei esitä.
Metsäpedon kiemurtelua jaksaisin katsoa, popparien kera.
Kuka on Juuso Mäkilähde? Tuskin kovin käytetty juontaja, kun en edes muista. Minua alkavat kyllä ärsyttää ihan kaikki, jos naama on esillä koko ajan.
Minua ärsyttää ajatus siitä, että Suomi on täynnä tuntemattomia työttömiä toimittajia, juontajia ja näyttelijöitä. jotka ansaitsisivat mahdollisuuden. Sen sijaan, että he saisivat sen, aina jokin kaveriporukka pyörittää niitä samoja naamoja elokuvasta, tapahtumasta ja ohjelmasta toiseen. Joskus ne olivat Speden kaverit, sitten tuli Velipuolikuun porukka ja Vintiöt ja viimeisimpänä Putous-posse. Joka tapauksessa aina näyttää menevän yksi vuosikymmen samalla porukalla.
Vierailija kirjoitti:
Antti Holma on huippu!
Komea, avoin ja positiivinen. Osaa myös heittää vitsiä homoudestaan, josta tuleekin iso plussa. Äänikin on miellyttävä. Ei esitä.
Antti on mainio!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antti Holma on huippu!
Komea, avoin ja positiivinen. Osaa myös heittää vitsiä homoudestaan, josta tuleekin iso plussa. Äänikin on miellyttävä. Ei esitä.
Antti on mainio!
Ootteko osallistuneet Antin kampanjaan. Käykäähän osallistumassa. Pienikin summa auttaa.
Heikki Paasonen on kiva. Häneen en ole kyllästynyt. Enkä Tomi Einoseen. :)
Niina Lahtinen. En kyllästyisi vaikka se alkaisi seuraavaksi lukea uutisia ja pyrkisi presidentiksi.
Janne Kataja ja Ali Jahangiri ovat vaan aina ihania ja hauskoja, sama se miten paljon heitä näytetään. :)
Pitääkö olla huolissaan, kun
Miika Nousiainen on mielestäni niiiin söpö?
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö olla huolissaan, kun
Miika Nousiainen on mielestäni niiiin söpö?
Sitten pitäisi olla huolissaan jos Miika ei olisi sinusta niiiiin söpö! Sehän on JOKAISEN mamman märkä päiväuni
Harvemmin pelkkiä naamoja viitsii tuijottaa.
Oleellista on, mitä henkilö tekee. Näyttelijän vaikka pitää olla monipuolinen.
Näistä esim. Jussi Vatanen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Matti Onnismaa.
Jethroa jaksan katsella vaikka sun missä ohjelmassa. Ihana höpöttäjä:-) On niin epäsuomalaisen puhelias. Halattava!
Kai Lehtinen.Ehkä siksi,että hän muistuttaa olemukseltaan paljon mun rakasta isää :)
Aijaa, tässä jutussa sanotaan, että hän on parhaillaan myös radiossa. Tää on menny multa täysin ohi, kun enpä paljoa radiota kuuntele. Symppis tyyppi tuntuu silti olevan. 🤗 Ap
https://www.vauva.fi/artikkeli/vanhemmuus/perhesuhteet/idols-juontaja-j…