Seuran etsimisen häpeä

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla olette sinkkuna pystyneet välttämään ja kestämään seuran etsimisestä aiheutuvan häpeän? Minä yritän pitää sukulaisilta, ystäviltä ja työkavereilta salassa, että en ole tyytyväinen elämääni vaan haluaisin kumppanin. Salailu ja teeskentely kuitenkin tekee seuran etsimisen hankalaksi. Onko muuta mahdollisuutta kuin lähteä yksin matkoille tai etsiä anonyymisti netissä?

En nyt sinkkuna, joka viihtyy oikein hyvinkin sinkkuna, niin että toisinaan tuntuu kuin joillekin muille sinkkuuteni isompi ongelma kuin minulle itselleni ymmärrä miksi seuran etsimisestä pitäisi kokea eerityistä häpeää. - Vai ovatko kaikki läheisesi pakkonaitettu tai muutoin runnottu väksin yhteen.

On totta, että toiset löytänevät kumppanin helpommin kuin toiset, eikä siihen ole tai en minä ainakaan tiedä tarkkaan mistä se johtuu. Mutta ei kumppanin etsiminen tai sellaisesta haaveilu mikään häpeä tai hävettävä asia ole.

 Enemmän minä häpeäisin, jos olisi tunne, että olisi pakko -terveenä ihmisenä- olla jonkun toisen kanssa, kuvitellen vielä että omistaa ja hallitsee toisen. Sen sijaan, että osaisi tai kykenisi ajattelemaan, että hyvin pärjään näin mutta olisi mukava löytää joku jonka kanssa jakaa ja koea asioita yhdessä. - Toki se, että avoimesti haaveilee ja kertoo haaveilevansa kumppanin löytämisestä saattaa herättää monen laisia tunteita toisissa.

 Miksi se onkaan niin helppoa nähdä ja kokea, mitä toisten pitäsi ja tulisi tehdä. Mutta parhaimmassa tapauksessa he voivat tai saattavat toimia enempi - vähempi tukenasi kumppanin löytämisessä tai mikä sitten haaveesi onkaan. 

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Mutta ketä sinä oikein haluat miellyttää omalla elämäntavallasi? - Toki on varmasti minullakin niitä läheisiä, jotka ovat tottuneet pitämään minuakin ikisinkkuna ja joiden elämä saattaisi kokea kolauksen, jos löytäsin itselleni sen (salaa haaveielmani) kumppanin. - Toki moni tietää minun toisinaan kaihoavan kumppania rinnalleni. - Tästä tiedosta sitten osa on tehnyt tulkinnan, että olen nirso tai esimerkiksi kaappihomo. 

Kolaus se olisi joillekin siksi, että enää en olsikaan se sinkku, jolle voi soittaa ja ehdottaa mitä milloinkin tekee ja olettaa, että minä kyllä lähden, teen  ja hoidan ja tietysti joustan. Näin Joulun alla osalle on mahdoton ajatus, että sinkullakin saattaa olla toiveita esimerkiksi työvuoojen osalta; kun olettavat, että tottakai jokainen järkevä sinkku haluaa olla aina ja ehdottmasti töissä kun saahan silloin pyhäpäivälisät. Ja varmaan ymmärtää tehdä myös hyvää hyvyyttään vähän ekstraa palkattakin, kun ei sinkun tarvitse niin paljoa laittaa Joulua; kenelle hän sitä muka laittaisi. Huokaus.  

Ikävä sanoa mutta toisinaan tuntuu sille, että osa -onneksi hyvin pieni osa- ikäänkuin ajattelisi, että koska olen sinkku, niin minun velvollisuuteni on ensimmäisenä joustaa, kun eihän minun tarvitse huomioida kumppania, saati lapsia vaan minulla on siten "omaa aikaa" paljon enemmän kuin heillä, jotka ovat milloin mitäkin pakotettuja ja velvoitettuja tekemään koska kumppani tai lapsi ja tai lapset tai niinkuin heidän koko perhe ellei sitten anoppi vaan kun nyt appiukko...

Pariskunnat myös huomaamatta ja varmasti ihan perustellusti viettävät monesti aikaa usein toisten pariskuntien kanssa, - Varmaan saattavat ajatella sinkkuystävän parasta; kun on pariskunnat koolla niin onhan siinä tavallaan jokaisella pari, kumppani vierellä eikä kenenkään tarvitse hakea sitä paria; vaikkei erityisesti istuttaisi yhdessä pareitatin sylikkäin ja hempeiltäsi saati kansatanhuja tanssittaisi.(..)

Sinkkuna joudut tavallaan olemaan paljon aktiivisempi, jos haluat itsellesi seuraa. -Toki parisuhteessa tai vaikka suur-perheessäkin voi kokea olonsa yksinäiseksi. Mutta sinkkuna ollessa se on jotenkin kai näkyvämpää. - Sillä sinkun oletetaan olevan eritavoin aktiinen ja reipas, koska ellei ole niin käykö pian niin, että kuukahtaa itsekseen kumoon, eikä ole enää ketään joka huomaa ja kiinnostuu, edes sattumalta. Mutta kai sä sitten voit tulla meille Joulupukkina?    

Kai minä yritän miellyttää itseäni sillä, että välttelen joutumasta vinoilun ja uteluiden kohteeksi. Sitä kun saa kestää pienemmistäkin asioista, niin seuranhaun paljastuminen tekisi elämän varmaan aivan sietämättömäksi. Sen sijaan en koe, että sinkkuuteni vuoksi joustaisin töissä muita enemmän. Jonkunlaista hyväksikäyttöä ehkä on se, että joudun viettämään lomat vanhempieni seurassa, kun muut sisarukset eivät suostu. Harmittaa, kun sen myötä menee hukkaan niitä harvoja mahdollisuuksia uusien ihmisten tapaamiseen.

Muita häpeästä kärsiviä?

Tämä on taas näitä ketjuja, jonka on sama ihminen kirjoittanut alusta loppuun. Kiitos jälleen kerran ;) infosta, mutta en häpeä sitä, että elän yksin.

Kirjoitin aloituksen lisäksi viestit 2, 4 ja 5, joista viimeinen on tietysti vain yritys nostaa ketju pinnalle. Kuten tämäkin :-)

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Sinulla on liikaa aikaa vatvoa mitä ne ajattelisivat jos -kysymyksiä. Eivät muut ihmiset niin paljon mieti sinun olemisia tai tekemisiä vaan keskittyvät omaan elämäänsä.

Mene ja tee, muut kyllä ymmärtävät että aikuisella ihmisellä on suhteita joista jotkut päättyy ja toiset kestää.

Elätkö elämääsi itsellesi vai pidätkö kulissia muita varten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Sinulla on liikaa aikaa vatvoa mitä ne ajattelisivat jos -kysymyksiä. Eivät muut ihmiset niin paljon mieti sinun olemisia tai tekemisiä vaan keskittyvät omaan elämäänsä.

Mene ja tee, muut kyllä ymmärtävät että aikuisella ihmisellä on suhteita joista jotkut päättyy ja toiset kestää.

Elätkö elämääsi itsellesi vai pidätkö kulissia muita varten?

Jos ihmiset ajattelevat minun tekemisiään puoletkaan siitä minkä minä ajattelen heitä, niin sitä ei oikein voi jättää huomioimatta. Haluaisin tietysti elää itseäni varten, mutta se ei tunnu oikein luvalliselta ja soveliaalta. Siksi kulissit. 

Kyllä kaikki joka tapauksessa arvelevat, että sinkku valehtelee väittäessään olevansa onnellinen - epäilyksiä on korkeintaan siitä, valehteleeko se itselleenkin, tai miksi. Tai että jos se ei valehtelekaan, nin syynä on jotkin niin syvälliset ongelmat, että parempi niiden kanssa onkin olla yksin.

Samaten valtaosa toivoo vilpittömästi, että sinkku astuu askeleen eteenpäin. Miksi se pitäisi naamioida?

Mikä sinusta on tehnyt noin häpeileväisen? Laita kuriin se juttu, mikä se sitten onkin. Mikään maailmassa ei taida muuttua siitä paremmaksi, että sinä menet keskenäsi solmuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Sinulla on liikaa aikaa vatvoa mitä ne ajattelisivat jos -kysymyksiä. Eivät muut ihmiset niin paljon mieti sinun olemisia tai tekemisiä vaan keskittyvät omaan elämäänsä.

Mene ja tee, muut kyllä ymmärtävät että aikuisella ihmisellä on suhteita joista jotkut päättyy ja toiset kestää.

Elätkö elämääsi itsellesi vai pidätkö kulissia muita varten?

Jos ihmiset ajattelevat minun tekemisiään puoletkaan siitä minkä minä ajattelen heitä, niin sitä ei oikein voi jättää huomioimatta. Haluaisin tietysti elää itseäni varten, mutta se ei tunnu oikein luvalliselta ja soveliaalta. Siksi kulissit. 

Pariskunnilla saati lapsiperheillä ei todellakaan ole aikaa keskittyä muiden tekemisten miettimiseen. Ja miksi muuten ei voisi jättää huomioimatta? Mitä silloin mielestäsi tapahtuisi ja miten se haittaisi elämääsi, siis mitä konkreettista vaikutusta olisi? Jotenkin vaikuttaa että olet itse rakentanut päässäsi muurit estämään kynnyksen ylittämisen.

Hieman vaivaahan suhteen löytäminen yleensä vaatii sekä tietyn henkisen paineen sietämistä, "uskallanko mennä pitemmälle, tykkääkö se minusta oikeasti".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Sinulla on liikaa aikaa vatvoa mitä ne ajattelisivat jos -kysymyksiä. Eivät muut ihmiset niin paljon mieti sinun olemisia tai tekemisiä vaan keskittyvät omaan elämäänsä.

Mene ja tee, muut kyllä ymmärtävät että aikuisella ihmisellä on suhteita joista jotkut päättyy ja toiset kestää.

Elätkö elämääsi itsellesi vai pidätkö kulissia muita varten?

Jos ihmiset ajattelevat minun tekemisiään puoletkaan siitä minkä minä ajattelen heitä, niin sitä ei oikein voi jättää huomioimatta. Haluaisin tietysti elää itseäni varten, mutta se ei tunnu oikein luvalliselta ja soveliaalta. Siksi kulissit. 

Ehkä sinun kannattaisi vaihtaa välillä kulissia, sillä olet kuitenkin itse vastuussa omista päätökisksitä ja teosita. Aina on heitä joiden mielestä toisen tekeminen ei välttämättä miellytä.

Hyvä esimerkki on tämä palsta; ei tarvitse kuin puuttua satunnainen välimerkki tai tehdä yksikin lyöntivirhe, niin joku riemuitsee kun pääsee antamaan "alapeukkua." - Ainoa järjellinen syy tähän on luultavasti se, että joku kisaa kaverinsa kanssa siitä, kumpi löytää nopeammin useamman kirjoitusvirheen. Tietysti on myös heitä jotka saanevat nautintoa aina kun voivat huomauttaa ja oikaista tai opettaa muita (oikeinkirjoituksessa). 

 Jäin oikein miettimään, että miksi märehdit niin paljon, mitä muut aattelevat siitä, että "jäisit kiinni" seuran hakemisesta. - Tässä kohtaa olsi tetysti helppoa syyttää jotain äärivanhoollista uskontoa.

Tai kentes yltiöromanttista maailmankuvaa, jossa haluaa uskoa, että "Se" oikea tulee ja nappaa. Ja siinä missä minä saattaisin säikähtää kun toinen haluaisi "heti" julistaa ikuista rakkautta ja suhteen pysyvyyttä, niin olisitko vastaavasti sutten haltioissasi siitä, että "ah" ihanaa tuota olen aina toivonut ja odottanut.

Viimeisen innoittamana, ehkä kannattaisi pyrkiä mahd. Ensi treffit alttarille tuelvalle kaudella. - Hups, sori. siinä paljastuisi muille, että olet ollut kiinnostunut löytämään itsellesi kumppanin; joten eipä sekään taitaisi toimia. 

Vai onko kyse siitä, että kumppanin löytäminen muilta salassa olisi merkki siitä, että hallitse ja osaat senkin "taidon", niinkuin ainakin miljoona muutakin asiaa, joista kenties perfektionismiin taipuvaisena useimmat vähintään hyvin. Tai ainakin yrität joka kertaa vähintään parhaasi.  - Jos sen sijaan hakisiit avoimseti kumppania, niin paljastuisi, että on olemassa alue, jossa joudut (/olet joutunut) asettamaan itsesi alttiiksi sille, että kaikki ei ole vain sinusta itsestäsi riippuvaista ja hallittavissa. -Ellet sitten kuvittele jotain minusta halpamaista, -tai kuten osa meistä miehistä tuntuu ajajttelevan, että rahalla saa ja voi ostaa mitä tahansa; siten myös ostaa sen valitsemansa kumppanin ja rakastavan puolison itselleen. (Ja kun sitten ao. nainen ei "yllttäen" osoitakaan välitöntä ihaliua ja arvostamista ja kieltäytyy kauniisti lähtemästä rahoillaan leveilevän (öykkäri)miehen matkaan,  niin mies oksentaa naisen päälle solvaten ja nimitellen naista.       

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki joka tapauksessa arvelevat, että sinkku valehtelee väittäessään olevansa onnellinen - epäilyksiä on korkeintaan siitä, valehteleeko se itselleenkin, tai miksi. Tai että jos se ei valehtelekaan, nin syynä on jotkin niin syvälliset ongelmat, että parempi niiden kanssa onkin olla yksin.

Samaten valtaosa toivoo vilpittömästi, että sinkku astuu askeleen eteenpäin. Miksi se pitäisi naamioida?

Mikä sinusta on tehnyt noin häpeileväisen? Laita kuriin se juttu, mikä se sitten onkin. Mikään maailmassa ei taida muuttua siitä paremmaksi, että sinä menet keskenäsi solmuun.

En osaa sanoa tarkasti. Minuun on vain lapsesta asti iskostunut käsitys, että on häpeällistä olla kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Sillä voi olla jotain tekemistä vanhempien eron kanssa ja sillä miten häpesin heidän uusia suhteita. Myös isovanhemmat, sedät ja tädit puhuivat vanhempieni uusista suhteista jotenkin halveksien, että on varmaan vaikuttanut. En sitten tiedä ajatteleeko lähipiiri minun suhteista jotenkin suopeammin, kun eivät ole niistä koskaan kyselleet eikä niihin kehoittaneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Sinulla on liikaa aikaa vatvoa mitä ne ajattelisivat jos -kysymyksiä. Eivät muut ihmiset niin paljon mieti sinun olemisia tai tekemisiä vaan keskittyvät omaan elämäänsä.

Mene ja tee, muut kyllä ymmärtävät että aikuisella ihmisellä on suhteita joista jotkut päättyy ja toiset kestää.

Elätkö elämääsi itsellesi vai pidätkö kulissia muita varten?

Jos ihmiset ajattelevat minun tekemisiään puoletkaan siitä minkä minä ajattelen heitä, niin sitä ei oikein voi jättää huomioimatta. Haluaisin tietysti elää itseäni varten, mutta se ei tunnu oikein luvalliselta ja soveliaalta. Siksi kulissit. 

Ehkä sinun kannattaisi vaihtaa välillä kulissia, sillä olet kuitenkin itse vastuussa omista päätökisksitä ja teosita. Aina on heitä joiden mielestä toisen tekeminen ei välttämättä miellytä.

Hyvä esimerkki on tämä palsta; ei tarvitse kuin puuttua satunnainen välimerkki tai tehdä yksikin lyöntivirhe, niin joku riemuitsee kun pääsee antamaan "alapeukkua." - Ainoa järjellinen syy tähän on luultavasti se, että joku kisaa kaverinsa kanssa siitä, kumpi löytää nopeammin useamman kirjoitusvirheen. Tietysti on myös heitä jotka saanevat nautintoa aina kun voivat huomauttaa ja oikaista tai opettaa muita (oikeinkirjoituksessa). 

 Jäin oikein miettimään, että miksi märehdit niin paljon, mitä muut aattelevat siitä, että "jäisit kiinni" seuran hakemisesta. - Tässä kohtaa olsi tetysti helppoa syyttää jotain äärivanhoollista uskontoa.

Tai kentes yltiöromanttista maailmankuvaa, jossa haluaa uskoa, että "Se" oikea tulee ja nappaa. Ja siinä missä minä saattaisin säikähtää kun toinen haluaisi "heti" julistaa ikuista rakkautta ja suhteen pysyvyyttä, niin olisitko vastaavasti sutten haltioissasi siitä, että "ah" ihanaa tuota olen aina toivonut ja odottanut.

Viimeisen innoittamana, ehkä kannattaisi pyrkiä mahd. Ensi treffit alttarille tuelvalle kaudella. - Hups, sori. siinä paljastuisi muille, että olet ollut kiinnostunut löytämään itsellesi kumppanin; joten eipä sekään taitaisi toimia. 

Vai onko kyse siitä, että kumppanin löytäminen muilta salassa olisi merkki siitä, että hallitse ja osaat senkin "taidon", niinkuin ainakin miljoona muutakin asiaa, joista kenties perfektionismiin taipuvaisena useimmat vähintään hyvin. Tai ainakin yrität joka kertaa vähintään parhaasi.  - Jos sen sijaan hakisiit avoimseti kumppania, niin paljastuisi, että on olemassa alue, jossa joudut (/olet joutunut) asettamaan itsesi alttiiksi sille, että kaikki ei ole vain sinusta itsestäsi riippuvaista ja hallittavissa. -Ellet sitten kuvittele jotain minusta halpamaista, -tai kuten osa meistä miehistä tuntuu ajajttelevan, että rahalla saa ja voi ostaa mitä tahansa; siten myös ostaa sen valitsemansa kumppanin ja rakastavan puolison itselleen. (Ja kun sitten ao. nainen ei "yllttäen" osoitakaan välitöntä ihaliua ja arvostamista ja kieltäytyy kauniisti lähtemästä rahoillaan leveilevän (öykkäri)miehen matkaan,  niin mies oksentaa naisen päälle solvaten ja nimitellen naista.       

Tämä on anonyymi palsta, joten täällä ei onneksi ole mitään hävettävää vaikka tekisi kirjoitusvihreitä tai päästäisi julki tyhmiä mielipiteitä. Täällä ei tarvitse pelätä edes nimimerkkiin liitetyn maineen menetystä, mutta livenä kaikki on toisin. Virheet ja epäonnistumiset huomataan, muistetaan ja kerrotaan kavereillekin. Epäonnistumisen jälkeen mikään ei ole ennallaan vaan siitä saa kuulla jälkeen päin ja ihmetellä, että mistä tuokin on saanut asiasta tietää. Myönnän epäterveen perfektionismin, mutta en missään tapauksessa ole öykkäröinyt. 

En sitten saanut lähdettyä sinne pubikeikalle vaikka se olisi ihan lähellä. Ei ole sopivia vaatteitakaan, kun neulepusero olisi liian arkinen ja pikkutakki liian juhlava. Pitäisi kai ostaa yksi musta vaatekerta, että voisi mennä keikoille.

Vierailija kirjoitti:

En sitten saanut lähdettyä sinne pubikeikalle vaikka se olisi ihan lähellä. Ei ole sopivia vaatteitakaan, kun neulepusero olisi liian arkinen ja pikkutakki liian juhlava. Pitäisi kai ostaa yksi musta vaatekerta, että voisi mennä keikoille.

Sorry! Monta välilehteä auki selaimessa ja vastasin vahingossa väärään keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki joka tapauksessa arvelevat, että sinkku valehtelee väittäessään olevansa onnellinen - epäilyksiä on korkeintaan siitä, valehteleeko se itselleenkin, tai miksi. Tai että jos se ei valehtelekaan, nin syynä on jotkin niin syvälliset ongelmat, että parempi niiden kanssa onkin olla yksin.

Samaten valtaosa toivoo vilpittömästi, että sinkku astuu askeleen eteenpäin. Miksi se pitäisi naamioida?

Mikä sinusta on tehnyt noin häpeileväisen? Laita kuriin se juttu, mikä se sitten onkin. Mikään maailmassa ei taida muuttua siitä paremmaksi, että sinä menet keskenäsi solmuun.

En osaa sanoa tarkasti. Minuun on vain lapsesta asti iskostunut käsitys, että on häpeällistä olla kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Sillä voi olla jotain tekemistä vanhempien eron kanssa ja sillä miten häpesin heidän uusia suhteita. Myös isovanhemmat, sedät ja tädit puhuivat vanhempieni uusista suhteista jotenkin halveksien, että on varmaan vaikuttanut. En sitten tiedä ajatteleeko lähipiiri minun suhteista jotenkin suopeammin, kun eivät ole niistä koskaan kyselleet eikä niihin kehoittaneet. 

No. Nyt aukeni edes hieman, miks kumppanin hakeminen kuullostaa tuskaisalta.

 Kuullostaa fiksulta lähipiiriltä, jos tai kun eivät ole kovin kyselleet parisuhteittesi perään. Toinen ääripää on ainakin minusta,  vähintää yhtä rasittava tai jopa rasittavampi.  Eli se, joka uskoo vakaasti siihen, että parisuhde ei ole koskaan vain lapsen oma päätös vaan mahdollisen miniän tai vävyn e. lapsen kumppanin täytyy miellyttää ja sopia myös sukuun. Tai olla vähintään  omille vanhemmille mieleen.  Onhan tälläkin palstalla nähty mm sitä kuinka suhteet on tuomittu toimimattomina "arveluttavan ikäeron, eri koulutustaustan, tai vaikka siksi, että suhde ei voisi toimia jos mies olisi naista merkittävästi lyhyempi.  

Nykyinen Suomessa kumppanusten "vain" ihastumiseen ja rakastumiseen perustuvat liitot, joissa mahdollisesti ei ollenkaan välitetä siitä, mitä muut liitosta ajattelevat, vaan vain itsellä on mielessä ne "tasot" jotka haluaa kumppanin täyttävän on historiallisesti vielä aika uusi juttu. (Eikä arkipivää vielä tänäpäivänäkään kaikkialla maailmassa. - Ja varmasti kaikki vanhemmat eivät vieläkään hyväksyisi lapselleen kumppanikisi esimerkiksi samaa sukupuolta olevaa). 

 Omalla tavallaan vanhempien ikäpolvien suhtautuminen omien vanhempiesi uusiin kumppaneihin saattaa heijastella myös heidän omia padottuja tunteita, joita on aikanaan joutunut puntaroimaan toiseenkin kertaan mm. siksi, että avioeron saaminen edellytti vielä joitain vuosikymmeniä sitten perusteen. -  Ei riitänyt, että hakee ja tetää tai tuntee itse, että se on viisain ratkaisu. Tai jos olisikin eronnut, niin se olisi tiennyt hyvin suurta elintason taloudellista laskua. (Varallisuus sitoo), eikä nyt kun on oltu yhdessä jo vuosikymmeniä tohdita tai yksinkertaisesti osata. 

Lienee myös niin, että ihmisillä on monasti tapana pitää omaa elämäntapaansa sinä yhtenä oikeana ja muita jos nyt ei vääränä niin ainakin kyseenalaisena, koska ei osata nähdä, että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa elää ja olla. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kaikki joka tapauksessa arvelevat, että sinkku valehtelee väittäessään olevansa onnellinen - epäilyksiä on korkeintaan siitä, valehteleeko se itselleenkin, tai miksi. Tai että jos se ei valehtelekaan, nin syynä on jotkin niin syvälliset ongelmat, että parempi niiden kanssa onkin olla yksin.

Samaten valtaosa toivoo vilpittömästi, että sinkku astuu askeleen eteenpäin. Miksi se pitäisi naamioida?

Mikä sinusta on tehnyt noin häpeileväisen? Laita kuriin se juttu, mikä se sitten onkin. Mikään maailmassa ei taida muuttua siitä paremmaksi, että sinä menet keskenäsi solmuun.

Hmmm... Että jokainen arvelee, että sinkku valehtelee olevansa onnellinen? Tuo on samanlainen väite, kuin jos sinkku arvelisi että kaikki sellaiset pariskunnat valehtelevat, jotka väittävät olevansa onnettomia. Huomaatko kuinka typerä yleistys väitteesi on? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiri on tottunut minuun ikisinkkuna, eikä oikeastaan ole koskaan puuttunut asiaan millään tavalla. Jostain sivulauseesta olen joskus päätellyt, että asenne on vähän pettynyt tai säälivä, mutta tuntuvat kuitenkin pitävän sinkkuutta tietoisena valintana.  Seuranhaku olisi sen vuoksi häpeällinen tunnustus epäonnistumisesta, kun en ollutkaan tyytyväinen elämäntapaani. Jos nyt lähtisin julkisesti etsimään seuraa, muut voisivat myös kokea sen uhkaksi sosiaalisessa ympäristössä vallitsevalle tasapainolle tai alkaisivat "auttaa" kumppanin löytämisessä. Parasta olisi, jos suhteeseen voisi hankkiutua salaa ja paljastaa se vasta kun suhde on vakaalla pohjalla. En tosin voi kuvitellakaan miten kestäisin eron aiheuttaman häpeän, kun olisin silloin kaksinkertaisesti epäonnistunut. 

ap.

Sinulla on liikaa aikaa vatvoa mitä ne ajattelisivat jos -kysymyksiä. Eivät muut ihmiset niin paljon mieti sinun olemisia tai tekemisiä vaan keskittyvät omaan elämäänsä.

Mene ja tee, muut kyllä ymmärtävät että aikuisella ihmisellä on suhteita joista jotkut päättyy ja toiset kestää.

Elätkö elämääsi itsellesi vai pidätkö kulissia muita varten?

Jos ihmiset ajattelevat minun tekemisiään puoletkaan siitä minkä minä ajattelen heitä, niin sitä ei oikein voi jättää huomioimatta. Haluaisin tietysti elää itseäni varten, mutta se ei tunnu oikein luvalliselta ja soveliaalta. Siksi kulissit. 

Pariskunnilla saati lapsiperheillä ei todellakaan ole aikaa keskittyä muiden tekemisten miettimiseen. Ja miksi muuten ei voisi jättää huomioimatta? Mitä silloin mielestäsi tapahtuisi ja miten se haittaisi elämääsi, siis mitä konkreettista vaikutusta olisi? Jotenkin vaikuttaa että olet itse rakentanut päässäsi muurit estämään kynnyksen ylittämisen.

Hieman vaivaahan suhteen löytäminen yleensä vaatii sekä tietyn henkisen paineen sietämistä, "uskallanko mennä pitemmälle, tykkääkö se minusta oikeasti".

Kyllä minun tuntemilla pareilla ja lapsiperheillä tuntuu riittävän aikaa ja huomiota muiden asioihin. Sen verran paljon niistä minulle juorutaan. Pidän selvänä, että olisin itse samalla tavalla juorujen aiheena. Kasvotustenkin tulisi tulisi kaikenlaista kyselyä, kuittailua ja virnistelyä. 

Entä mitä se haittaa? Samalla tavalla voisi kysyä, mitä muukin pilkka ja vaikka koulukiusaaminen haittaa? Niistähän voi periaatteessa olla välittämättä. Käytännössä se vain ei ole niin helppoa. Ei näitä ihmisiäkään voi noin vain toisiksi vaihtaa, kun on kuitenkin velvollisuudet heitä kohtaan.