Miehen ykenemättömyys parisuhteeseen

Olisiko täällä kohtalotovereita tai naispuolisten neuvoja miehelle, jolla olisi jollakin aikavälillä toiveita päästä parisuhteeseen, mutta joka on joutunut toteamaan että nykytilanteessa se on mahdotonta? Vai olisiko peräti naispuolisia joilla on vastaavanlaista problematiikkaa?

Olen noin kolmekymmentävuotias mies ja toiveena olisi siis jossain vaiheessa parisuhde. En ole aktiivisesti etsimässä sitä mutta toive olisi että olisin valmis jos sopiva kumppaniehdokas joskus ilmaantuu. Seksin osalta olen ajatellut että kiirettä ei ole ja sen aika on sitten kun siihen ollaan valmiita. Muukin läheinen, ja jopa intiimi, kanssakäyminen voi hyvinkin riittää.

Haaveet edellämainitusta tyssäävät kuitenkin pelkoihin ja olemattomaan sanattoman viestinnän ja tunteidenkäsittelyn taitoon. Ensimmäinen, ja ainoaksi jäänyt, lyhyt parisuhde oli uskonnollisesta herätysliikkeestä peräisin olleen tytön kanssa joka oli joutunut isänsä taholta tulleen insestin uhriksi. Lisäksi muualtakin on saanut lukea, ja osin myös kokea, miten ilkeitä naiset osaavat olla.

Edellämainittuja asioita olen pystynyt käsittelemään jonkin verran ja ne eivät välttämättä lopulta ole se suurin este. Suurempi lienee varmasti sanattoman viestinnän ongelmat ja tunteidenkäsittelyn puutteet.
Parisuhdehan on kiinnostuksesta ihastuksen kautta rakastumiseen ja, lopulta ehkä eroon, yhtä tunnemyrskyä ja minulla oleva Asperger tekee juuri heikon lenkin tuohon kohtaan. En yksinkertaisesti kykene käsittelemään niin voimakkaita tunteita, tai vaikka kykenisinkin, niin niiden voimakkuus ja kokemattomuus pelottaa niin että jos joku nainen tulisi tekemään liian läheistä tuttavuutta niin voisin joutua antamaan pakit pelkän pelon takia.

Toinen on sanaton viestintä joka joskus onnistuu, usein ei, ja mitään selkeää säännönmukaisuutta, jolla ongelmaa voisi hallita, ei ole löytynyt. Sanatonta viestintää voisi minun tapauksessa verrata kuullunymmärtämiseen ja sanalliseen viestintään sellaisen kannalta joka on kuuro eikä pysty tuottamaan puhetta. Älyllisissä lahjoissa ja tekstinprosessoinnissa ei sinänsä ole mitään vikaa mutta kun et kuule etkä pysty puhumaan niin homma menee aika vaikeaksi. "Kuuleminen" onnistuu jos pystyt lukemaan toisen huulilta ja "puhuminen" jos toiset ymmärtävät huuliesi liikkeitä. Arkielämässä tätä ei luonnollisesti voi aina edellyttää. Tämä ongelmakenttä on johtanut siihen että naisihminen on voinut vuosien varrella olla muutamaankin otteeseen kiinnostunut tai ihastunut minuun mutta olen voinut jättää sen kokonaan noteeraamatta tai tajuta sen vasta jopa vuosia myöhemmin.

Olen ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa, motivaatio on ollut kohdallaan, ja monia haittoja on saatu ratkaistua tai ainakin lievennettyä. Tämä ongelma on sen sijaan sellainen että se on, monestakin eri syystä, jäänyt vähemmälle huomiolle ja on nyt pakko ottaa käsittelyyn.
Olen esimerkiksi tiedostanut osan ongelmasta vasta nyt, saanut kasattua irtonaisista tiedonmurusista yhtenäisen kokonaisuuden tai sitten olen tiennyt asiasta mutta asia on ollut minullekin niin iso etten ole pystynyt puhumaan siitä vaikka siitä olisi ehkä hyötyä ollutkin.

Toivottavasti minulle löytyisi edes yksi kohtalotoveri etten ole yksin vastaavan ongelman kanssa. Se, onko kärsijänä mies vai nainen, on nyt sivuseikka.