Kolmekymppisten ikuinen nuoruus
Bileitä, jatkoja, festareita, dokaamista, opiskelua, sinkkuelämää, päämäärättömyyttä, teinimäistä pukeutumista, irtosuhteita, vastuuttomuutta. Mikseivät jotkut kasva enää aikuisiksi ns. oikeassa iässä? Kuuluisiko ihmisen sittenkin elää ikuista nuoruutta? Pitäisikö aikuisikää nostaa 45 ikävuoteen?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinua haittaa, mitä muut tekevät? En tajua näirä lähimmäistensä kyttääjiä.
Ei kukaan sanonut mitään ”haittaamisesta”. Loukkaannuitko tästä?
Missä tällaisia kolmekymppisiä on? Omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla on tuon ikäisenä puoliso, työ ja perhe. Paitsi jollain elämäntapatyöttömillä.
Vierailija kirjoitti:
Missä tällaisia kolmekymppisiä on? Omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla on tuon ikäisenä puoliso, työ ja perhe. Paitsi jollain elämäntapatyöttömillä.
Helsingissä ainakin on. Moni julkkiskin näyttäisi olevan jämähtänyt nuoruuteensa.
Ei mitenkään kyllä onnistuisi tuollainen elämä tältä kolmekymppiseltä kun olen jo kuitenkin rankassa ja vastuullisessa duunissa.
Mitäs järkeä on mennä naimisiin, tehdä 2 lasta ja kohta erota. Suorittaa ns tämä "pakollinen kuvio" ympäristön paineen alla. Lapset kärsivät näissä kuvioissa. Tämä toistuva erokuvio on niin läheltä nähty jo liian monta kertaa!!!
Emme ole saaneet lapsia. Se on hyvä syy elää just siten kuin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä se sinua haittaa, mitä muut tekevät? En tajua näirä lähimmäistensä kyttääjiä.
Ei kukaan sanonut mitään ”haittaamisesta”. Loukkaannuitko tästä?
Vähän kuulostaa siltä, että haittaa, jos kerran teet aloituksen jossa ihmettelet miksi jotkut harrastaa irtosuhteita ja ovat vastuuttomia sen sijaan että kasvaisivat aikuisiksi.
Kyllä aikuinen ihminenkin noita voi harrastaa. Monet käyvät vielä kuusikymppisenäkin juhlimassa ;) Ei se ole pelkästään nuorten juttu.
Ikuista nuoruuttahan on etsitty ja haikailtu suunnilleen aikojen alusta asti. Onhan se hienoa, jos jotkut ovat sen vihdoin löytäneet.
Minä olin kolmekymppisenä eronnut pitkäaikaisesta avovaimostani ja otin sinkkuvuosistani kaiken irti. Tosin kuin nuorena, minulla oli oma asunto, auto ja rahaa matkustella ja bilettää. Naisten parissa suosiota oli paljon paremmin kuin parikymppisenä.
Tottahan sekin elämänvaihe sitten aikanaan päättyi kun löysin nykyisen vaimoni. Miksi sitä olisi pitänyt jotenkin hävetä, että oli hauskaa?
Monet ovat sinkkuja läpi elämänsä, syystä tai toisesta (ei löydy sopivaa, ei kiinnosta, on "kaapissa", mielenterveysongelmat, viihtyy yksin jne.). Näitä löytyy vanhemmistakin ikäpolvista. Sinkkuus ei ole pelkästään nuorten juttu.
Itselläni ei ole tarpeeksi rahaa ihan tuollaiseen elämään mutta suhtaudun elämään niin että koska lapsena piti olla vakava aikuinen ja hyysätä alkoholistivamhempia ja estää näitä tappamasta itseään toisiaan ilman kenenkään apua, niin elän loppuiän sitä nuoruutta mitä ei ollut. Tai siis eläisin jos olisi rahaa toteuttaa kaikki mitä mieleen juolahtaa. Mutta noin periaatteessa, enkä tarkoita ryyppäämistä ja rellestystä tai ettei tekisi töitä, vaan esim omia lapsia ja "pitää sitä ja tätä koska kuuluu tehdä niin ja näin". Tosi moni sitäpaitsi tuntuu leikkivän jotain Aikuista vaikka tunnetasolla ollaan edelleen hämmentyneitä lapsia, joille kaikenlaiset normit tuo turvaa.
Mä biletän pari kertaa kk. Joskus on irtosuhde koska ei ole miestä. Mitä sitte. Jokainen tekee mitä haluaa.
47v.
Tämä provohan on ollut jo aikaisemmin. Onko tämä ylläpidon copy-paste aikaisemmasta ketjusta että saadaan keskustelua aikaan? ;)
Vierailija kirjoitti:
Missä tällaisia kolmekymppisiä on? Omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla on tuon ikäisenä puoliso, työ ja perhe. Paitsi jollain elämäntapatyöttömillä.
Ainakin täällä Helsingissä akateemisesti koulutetuissa piireissä. Olen itse 33v. ja ystäväpiiristäni esimerkiksi ainoa naimisissaoleva ja perheestä haaveileva (yritämme lasta parhaillaan). Jotkut ystävistäni ovat parisuhteessa, mutta elävät silti elämää, jossa vapaus ja riippumattomuus kaikesta on kaiken a ja o, ei niinkään sitoutuminen. Monia ystäviäni aikuiselämä velvollisuuksineen myös ahdistaa. Monet myös elävät sinkkuelämää Tindereineen. Monen elämäntapaa leimaa kärsimättömyys, helposti tylsistyminen, kammo velvollisuuksia kohtaan ja alituinen seikkailunjano. En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kyllä omaan mieleen välillä hiipii ajatus, että tässä nykymaailman menossa on jotakin tosi pielessä, kun yli kolmikymppiset elävät kuin lukioikäiset... Tapansa siis elää kullakin ja pääasiahan on, että ihminen elää elämää, joka tekee onnelliseksi. Perhe-elämä.esim. ei todellakaan ole kaikille ja miksi pitäisikään olla, sitä en tarkoita. Mutta sellainen yleinen tyytymättömyys, vastuunoton vastustaminen ja asenne, että elämän pitäisi olla koko ajan jännitystä ja ilotulitusta... sitä en voi ymmärtää, etenkin jos tuollaiseen asenteeseen yhdistetään vielä muunlaisen elämäntavan dissaaminen tylsänä.
Kyllä mua vähän naurattaa ryppyiset 35-vuotiaat naiset, jotka heiluvat napapaidoissa rööki huulessa tuolla Stadin yössä. Ja itse olen 21-vuotias ja näytän vielä ihan hyvältä napapaidassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua vähän naurattaa ryppyiset 35-vuotiaat naiset, jotka heiluvat napapaidoissa rööki huulessa tuolla Stadin yössä. Ja itse olen 21-vuotias ja näytän vielä ihan hyvältä napapaidassa.
Kukaan ei näytä hyvältä napapaidassa. Ysärillä sellaisia käytettiin ala-asteella, kuviteltiin näyttävän hyvältä, ihan hirveitä.
No, joka tapauksessa jokainen vanhenee, sinäkin. Kymmenen vuoden kuluttua olet itse kolmekymppinen. Ihmisellä on lupa juhlia stadin yössä iästä riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä tällaisia kolmekymppisiä on? Omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla on tuon ikäisenä puoliso, työ ja perhe. Paitsi jollain elämäntapatyöttömillä.
Ainakin täällä Helsingissä akateemisesti koulutetuissa piireissä. Olen itse 33v. ja ystäväpiiristäni esimerkiksi ainoa naimisissaoleva ja perheestä haaveileva (yritämme lasta parhaillaan). Jotkut ystävistäni ovat parisuhteessa, mutta elävät silti elämää, jossa vapaus ja riippumattomuus kaikesta on kaiken a ja o, ei niinkään sitoutuminen. Monia ystäviäni aikuiselämä velvollisuuksineen myös ahdistaa. Monet myös elävät sinkkuelämää Tindereineen. Monen elämäntapaa leimaa kärsimättömyys, helposti tylsistyminen, kammo velvollisuuksia kohtaan ja alituinen seikkailunjano. En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kyllä omaan mieleen välillä hiipii ajatus, että tässä nykymaailman menossa on jotakin tosi pielessä, kun yli kolmikymppiset elävät kuin lukioikäiset... Tapansa siis elää kullakin ja pääasiahan on, että ihminen elää elämää, joka tekee onnelliseksi. Perhe-elämä.esim. ei todellakaan ole kaikille ja miksi pitäisikään olla, sitä en tarkoita. Mutta sellainen yleinen tyytymättömyys, vastuunoton vastustaminen ja asenne, että elämän pitäisi olla koko ajan jännitystä ja ilotulitusta... sitä en voi ymmärtää, etenkin jos tuollaiseen asenteeseen yhdistetään vielä muunlaisen elämäntavan dissaaminen tylsänä.
Olen suurin piirtein saman ikäinen, akateeminen helsinkiläinen ja minullakaan ei ole kovin montaa ystävää, joka olisi lapsentekopuuhissa tai naimisissa. Itse olen avoliitossa kuudetta vuotta ja voi että se jaksaa hiertaa erästäkin tuttuani, kun niin haahuillaan eikä sitouduta. Ollaan kuitenkin asuttu yhdessä 5 vuotta ja ihan sitoutunutta elämää eletään. Toinen "haahuileva" tuttavapariskunta on todella vaativassa työssä ja toisella pitkäaikaissairas vanhempi, josta pidetään huolta. Perjantaisin kyllä käydään baarissa ja matkustellaan sinne tänne. On se kauheeta.
Sun ongelma on se, että luulet tuon oman elämäntapasi olevan se kruunu, johon kaikki päätyy. Matkan pää. Sulle se on niin itsestäänselvä, että et tajua muiden ihmisten kulkeneen jo todennäköisesti vuosia ihan eri matkaa, jossa ei tuollaista päätä ole koskaan olemassa. Konservatiivien suurin ongelma on tuo ylimielisyys omien valintojen jostain oikeellisuudesta, joka on vain täysin omassa päässä oleva harha. Jotenkin se pulppuaa sitten esiin, kun on itse siinä kruunussa kiinni ja katsahtaa ympärilleen: eikö muut olekaan minulle kateellisia? Eikö muut haluakaan samaa, ole halunneet vuosia ja eläneet tylsää, säntillistä elämää kuten itse, jotta saisin tämän, jota kaikki himoitsee? Eikö muut himoinneetkaan sitä?
Sun ongelma ei ole muut ihmiset, vaan se, että ite alat heräämään siihen, että tuo mitä olet aina tavoitellut, ei olekaan se matkan pää. Toivottavasti perheenne pysyy kasassa ja tutustut itseesi joskus paremmin, jotta uskallat vielä kehittää itseäsi sellaiseen suuntaan, johon oikeasti haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä tällaisia kolmekymppisiä on? Omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla on tuon ikäisenä puoliso, työ ja perhe. Paitsi jollain elämäntapatyöttömillä.
Ainakin täällä Helsingissä akateemisesti koulutetuissa piireissä. Olen itse 33v. ja ystäväpiiristäni esimerkiksi ainoa naimisissaoleva ja perheestä haaveileva (yritämme lasta parhaillaan). Jotkut ystävistäni ovat parisuhteessa, mutta elävät silti elämää, jossa vapaus ja riippumattomuus kaikesta on kaiken a ja o, ei niinkään sitoutuminen. Monia ystäviäni aikuiselämä velvollisuuksineen myös ahdistaa. Monet myös elävät sinkkuelämää Tindereineen. Monen elämäntapaa leimaa kärsimättömyys, helposti tylsistyminen, kammo velvollisuuksia kohtaan ja alituinen seikkailunjano. En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kyllä omaan mieleen välillä hiipii ajatus, että tässä nykymaailman menossa on jotakin tosi pielessä, kun yli kolmikymppiset elävät kuin lukioikäiset... Tapansa siis elää kullakin ja pääasiahan on, että ihminen elää elämää, joka tekee onnelliseksi. Perhe-elämä.esim. ei todellakaan ole kaikille ja miksi pitäisikään olla, sitä en tarkoita. Mutta sellainen yleinen tyytymättömyys, vastuunoton vastustaminen ja asenne, että elämän pitäisi olla koko ajan jännitystä ja ilotulitusta... sitä en voi ymmärtää, etenkin jos tuollaiseen asenteeseen yhdistetään vielä muunlaisen elämäntavan dissaaminen tylsänä.
Allekirjoitan joka sanan. Minunkin ystäväpiiriini kuuluu juuri kuvaamasi kaltaisia kolmekymppisiä. Suurin osa sinkkuja, joiden ikuinen dilemma on ettei löydetä sopivaa kumppania ja sitä itketään, toisaalta halutaan elää kuin teinit eikä sitoutua kehenkään tai mihinkään. Muutenkin elämän pitäisi olla koko ajan mieletöntä seikkailua, tasaisen arjen ja rutiinien sietokyky on alhainen ja itsesäätelykyvyt nollassa.
Mitä se sinua haittaa, mitä muut tekevät? En tajua näirä lähimmäistensä kyttääjiä.