Kolmekymppisten ikuinen nuoruus

Antaisiko joku ihan konkreettisen esimerkin "vastuunpakoilusta"?

Vierailija kirjoitti:

Antaisiko joku ihan konkreettisen esimerkin "vastuunpakoilusta"?

Se, ettei uskalleta tai haluta ottaa vastuuta itsestä eikä muista, mennään siitä mistä aita on matalin. Esim. parisuhteesta erotaan heti kun alkaa tulla ongelmia. Ja heti vaan uutta kehiin ja parin vuoden päästä sama juttu... Sitten itketään kun on niin yksinäistä ja kurjaa olla sinkku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisiko joku ihan konkreettisen esimerkin "vastuunpakoilusta"?

Se, ettei uskalleta tai haluta ottaa vastuuta itsestä eikä muista, mennään siitä mistä aita on matalin. Esim. parisuhteesta erotaan heti kun alkaa tulla ongelmia. Ja heti vaan uutta kehiin ja parin vuoden päästä sama juttu... Sitten itketään kun on niin yksinäistä ja kurjaa olla sinkku.

Missä vaiheessa se ihminen ehtii valittaa sinkkuna olemista, kun heti on kerran uusi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tällaisia kolmekymppisiä on? Omassa tuttavapiirissä lähes kaikilla on tuon ikäisenä puoliso, työ ja perhe. Paitsi jollain elämäntapatyöttömillä. 

Ainakin täällä Helsingissä akateemisesti koulutetuissa piireissä. Olen itse 33v. ja ystäväpiiristäni esimerkiksi ainoa naimisissaoleva ja perheestä haaveileva (yritämme lasta parhaillaan). Jotkut ystävistäni ovat parisuhteessa, mutta elävät silti elämää, jossa vapaus ja riippumattomuus kaikesta on kaiken a ja o, ei niinkään sitoutuminen. Monia ystäviäni aikuiselämä velvollisuuksineen myös ahdistaa. Monet myös elävät sinkkuelämää Tindereineen. Monen elämäntapaa leimaa kärsimättömyys, helposti tylsistyminen, kammo velvollisuuksia kohtaan ja alituinen seikkailunjano. En haluaisi kuulostaa tylyltä, mutta kyllä omaan mieleen välillä hiipii ajatus, että tässä nykymaailman menossa on jotakin tosi pielessä, kun yli kolmikymppiset elävät kuin lukioikäiset... Tapansa siis elää kullakin ja pääasiahan on, että ihminen elää elämää, joka tekee onnelliseksi. Perhe-elämä.esim. ei todellakaan ole kaikille ja miksi pitäisikään olla, sitä en tarkoita. Mutta sellainen yleinen tyytymättömyys, vastuunoton vastustaminen ja asenne, että elämän pitäisi olla koko ajan jännitystä ja ilotulitusta... sitä en voi ymmärtää, etenkin jos tuollaiseen asenteeseen yhdistetään vielä muunlaisen elämäntavan dissaaminen tylsänä.

Olen suurin piirtein saman ikäinen, akateeminen helsinkiläinen ja minullakaan ei ole kovin montaa ystävää, joka olisi lapsentekopuuhissa tai naimisissa. Itse olen avoliitossa kuudetta vuotta ja voi että se jaksaa hiertaa erästäkin tuttuani, kun niin haahuillaan eikä sitouduta. Ollaan kuitenkin asuttu yhdessä 5 vuotta ja ihan sitoutunutta elämää eletään. Toinen "haahuileva" tuttavapariskunta on todella vaativassa työssä ja toisella pitkäaikaissairas vanhempi, josta pidetään huolta. Perjantaisin kyllä käydään baarissa ja matkustellaan sinne tänne. On se kauheeta.

Sun ongelma on se, että luulet tuon oman elämäntapasi olevan se kruunu, johon kaikki päätyy. Matkan pää. Sulle se on niin itsestäänselvä, että et tajua muiden ihmisten kulkeneen jo todennäköisesti vuosia ihan eri matkaa, jossa ei tuollaista päätä ole koskaan olemassa. Konservatiivien suurin ongelma on tuo ylimielisyys omien valintojen jostain oikeellisuudesta, joka on vain täysin omassa päässä oleva harha. Jotenkin se pulppuaa sitten esiin, kun on itse siinä kruunussa kiinni ja katsahtaa ympärilleen: eikö muut olekaan minulle kateellisia? Eikö muut haluakaan samaa, ole halunneet vuosia ja eläneet tylsää, säntillistä elämää kuten itse, jotta saisin tämän, jota kaikki himoitsee? Eikö muut himoinneetkaan sitä?

Sun ongelma ei ole muut ihmiset, vaan se, että ite alat heräämään siihen, että tuo mitä olet aina tavoitellut, ei olekaan se matkan pää. Toivottavasti perheenne pysyy kasassa ja tutustut itseesi joskus paremmin, jotta uskallat vielä kehittää itseäsi sellaiseen suuntaan, johon oikeasti haluat.

Sori, meni nyt kyllä arviosi täysin pieleen. Lisäksi sun ja mun elämäntavat kuulostaa hyvin samanlaisilta. ☺ Kyllä se on enemmän niin päin, että näitä kriiseileviä, vastuunkammoisia kavereitani ärsyttää oma elämäntapani ja matkasta onkin pari tällaista kaveria jäänyt. En itse koskaan arvostelisi ystävieni elämäntapaa, sen sijaan minulle on arvosteltu omaa elämäntapaani. Peace.

Okei. No sitten myönnän olevani väärässä ja totean että ne kaverit on varmaan parempikin jättää matkasta.

Mutta meillä on ihan oikeasti ystäviä, joiden mielestä elämämme on jossain välitilassa, kun ei olla naimisissa. Juridisena sopimuksena se on niin ylivertainen, että varmasti joskus se pitää hoitaa, mutta taidetaan vaan näiden ihmisten kiusaksi jättää sanomatta että ollaan naimisissa, saavat kauhistella kun ollaan nnnniin eteenpäin menemättömiä ja sitoutumiskammoisia.

En kirjoituksellani tarkoittanut todellakaan loukata tai arvostella avoliitossa eläviä, mielestäni se on myös todellista sitoutumista ja kukin pari määritelköön itse haluaako elää avo- vai avioliitossa. Tarkoitin sitoutumattomuudella ja vastuun kammoamisella hyvin toisenlaista elämäntapaa. Erittäin ikävää, että joku jaksaa arvostella teitä tavastanne olla yhdessä!

Et kuitenkaan selitä, mitä tarkoitat "hyvin toisenlaisella elämäntavalla"... niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a, mulla on ollut enemmän vastoinkäymisiä elämässä kuin useimmilla tutulla (monet itsekin sanoneet näin), enkä koe että raskas ja huolten täyttämä elämä on jotenkin arvokkaampaa kuin iloinen ja helppo. Eikä kärsimys jalosta. Kyllä minäkin haluan iloisen ja helpon elämän vastapainoksi tähänastisille kauheuksille.

Sama täällä.

Vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa se ihminen ehtii valittaa sinkkuna olemista, kun heti on kerran uusi?

Kun on tarpeeksi monta tällaista pätkäsuhdetta takana eikä lopulta enää löydäkään uutta uhria. Ei edes yrittänyt korjata ongelmia suhteissaan vaan ratkaisu oli aina ero. Sitten kitistään, että nyt ei varmasti enää kelpaa kellekään. On liian vanha, ruma yms. Riittää, että sinkkuvaihetta on kestänyt vaikka vain muutaman viikon. Ihan kuin teini-ikäisen touhua ja kyseessä kuitenkin yli 35v. henkilö...

Vierailija kirjoitti:

Tapansa siis elää kullakin ja pääasiahan on, että ihminen elää elämää, joka tekee onnelliseksi. --- sitä en voi ymmärtää, etenkin jos tuollaiseen asenteeseen yhdistetään vielä muunlaisen elämäntavan dissaaminen tylsänä.[/quote kirjoitti:

Sinä taidat kuvitella, että kun liität vuodatukseesi fraasin "kukin tavallaan", niin et mukamas itse dissaa toisten elämäntapaa. Tekstistäsi tuli kyllä sellainen vaikutelma, että tosiaankin dissaat.

Mitä helvettiä? KUka sinä olet määrittelemään kuka on aikuinen? Ja kerro nyt kun fiksu ja aikuinen olet, että mikä määrä juomisia, bileitä ja kuvaamaasi elämää on liikaa, ja mikä on sallittua? Vai onko ihan nollatoleranssi... 

Hyvää maatumista sulle!

Minä olen eronnut, oikeammin mies jätti. Lapsia en pysty saamaan. Mitä pitäisi tehdä? Olen 34, pitäisikö liittyä seniorikerhoon virttä veisaamaan. Töissä olen ollut 15 v.

Vierailija kirjoitti:

Sun ongelma ei ole muut ihmiset, vaan se, että ite alat heräämään siihen, että tuo mitä olet aina tavoitellut, ei olekaan se matkan pää. Toivottavasti perheenne pysyy kasassa ja tutustut itseesi joskus paremmin, jotta uskallat vielä kehittää itseäsi sellaiseen suuntaan, johon oikeasti haluat.

Kopioin vain tämän pätkän, sillä mielestäni sorruit ylimielisyyteen ja keittiöpsykologisointiin. Itsekin jo ehdin (viesti 47) arvostella tuota yhtä kommentoijaa, mutta en ymmärä yhtään, miksi sinun pitää kuvitella tietäväsi paremmin, mitä hän haluaa. Tuollainen "toivottavasti perheenne pysyy kasassa" on ala-arvoista, ihan kuin väittäisit, että hänellä on huono parisuhde, joka ei mitenkään voi kestää kauan. Tai väite, että hän ei tuntisi tai kehittäisi parhaillaan itseään, tai olisi muutenkaan sellainen kuin haluaa.

Olet kyllä aikamoinen idiootti.

Jos elättää itsensä, maksaa laskunsa, hoitaa lapset (jos on) eikä riko lakia, niin mitä hittoa se muille kuuluu miten itse kukin vapaa-aikansa viettää? Taitaa veltostuneet, ylipainoiset, elämäänsä tyytymättömät kananpersetukkatädit olla kateellisia kun toiset jaksaa ;)

Vierailija kirjoitti:

Jos elättää itsensä, maksaa laskunsa, hoitaa lapset (jos on) eikä riko lakia, niin mitä hittoa se muille kuuluu miten itse kukin vapaa-aikansa viettää? Taitaa veltostuneet, ylipainoiset, elämäänsä tyytymättömät kananpersetukkatädit olla kateellisia kun toiset jaksaa ;)

Tämä on hyvä vastaus. Joku vastaaja sanoi, että erotaan tuosta vaan. Mistä hän tietää miten helppoja tai vaikeita kenenkin erot ovat. Minä tunnen useita eronneita bailaajia, jotka olivat ap:n kaltaisia nillittäjiä naimisissa ollessaan. Sitten kun erotaan niin ei se enää paheksuttavaa olekaan alkaa viettämään nuoruutta. Minä pidän plussana sitä että säilyy mieleltään nuorena. Ei se estä aikuisten vastuita hoitamasta.

Tätä aloitusta voi tietysti pitää provona, mutta ihmiset oikeasti ajattelevat näin. Lasten hankkiminen, huonon parisuhteen sietäminen, hauskanpidon lopettaminen ja muut ikävyydet koetaan ikään kuin velvollisuuksiksi, jotka jokaisen nyt on vain kärsittävä.

Minä elän ainutkertaisen elämäni juuri niin kuin haluan. :)

Se kanssa ärsyttää kun jotkut eläkeläisetkään ei oo aikuistunu vaan ramppaa jossain matkoilla, käy tangomarkkinoilla ja humppaa tanssimassa kun saivat samasta musasta fiiliksiä jo 60-luvulla.

-

Eiköhän jokainen saa elää niinkuin itse haluaa. Ei siihen ole mitään yhtä oikeaa tapaa tai kaavaa, jonka mukaan kaikkien pitäisi mennä.