Voiko se eskariuhma alkaa jo 5-vuotiaana?

up

Mä en ymmärrä noita tarra- tai muita palkintoja ollenkaan. Ei ennen palkittu hyvästä käytöksestä, se oli itsestäänselvyys että käyttäydytään kunnolla tai muuten tuli rangaistus. Nykyään ei saisi rangaista edes väkivaltaisesta käytöksestä, otettava vaan lyönnit vastaan ja jos lapsi käyttäytyykin hyvin, siitä pitää kehua vuolaasti ja palkita esim. Lego-paketilla. Ei näin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ymmärrä noita tarra- tai muita palkintoja ollenkaan. Ei ennen palkittu hyvästä käytöksestä, se oli itsestäänselvyys että käyttäydytään kunnolla tai muuten tuli rangaistus. Nykyään ei saisi rangaista edes väkivaltaisesta käytöksestä, otettava vaan lyönnit vastaan ja jos lapsi käyttäytyykin hyvin, siitä pitää kehua vuolaasti ja palkita esim. Lego-paketilla. Ei näin.

No saat toki antaa muita neuvoja tilanteeseen. Niinkuin sanoin, meillä myös rangaistaan eikä todellakaan legopaketteja jaella. Kun on saanut x-määrän tarroja ollaan pidetty lautapelihetki. Tarroja on saanut siitä että pukee reippaasti, lähtee päiväkodista reippaasti ja käyttäytyy kaupassa hyvin. Noi on niitä erityisiä ongelmakohtia ollut.

Rangaistuksia on esim tavaroiden heittelystä tavara on otettu pois. Lyömisestä joutuu omaan huoneeseen (näköetäisyys aikuiseen). Kiroilusta ei saa tablettia (ei ole saanut nyt siis pian kolmeen viikkoon ollenkaan koska kiroilua on ollut joka päivä, tänään tosin vielä ei... kop kop). Tabletilla pelaa pikkukakkospelejä ja angry birdsiä.

Lautapelejä tavalliseen arkeen, ei palkinnoksi...

Vierailija kirjoitti:

Lautapelejä tavalliseen arkeen, ei palkinnoksi...

Me ollaan nyt päätetty ottaa ne palkinnoksi, koska ne on yhteistä mukavaa puuhaa ja helppo järjestää nopeastikkin arjessa. Niihin liittyy erityisyytenä se että lapsi saa valita pelin kun on tarrat kerännyt.

Onhan se lapselle valtavan iso muutos aloittaa päiväkodissa ja varmasti kuormittaa iso hälisevä ryhmä ja uudet aikuiset ja oman paikan etsiminen ryhmässä. Sitten kotona saatetaan purkaa pahaa oloa ja väsmystä .

Vierailija kirjoitti:

Onhan se lapselle valtavan iso muutos aloittaa päiväkodissa ja varmasti kuormittaa iso hälisevä ryhmä ja uudet aikuiset ja oman paikan etsiminen ryhmässä. Sitten kotona saatetaan purkaa pahaa oloa ja väsmystä .

Varmasti totta. Silti ajattelen että esim kiroiluun ym räikeään käytökseen pitää puuttua.

Päiväkodissa oppinut muilta kauhukakaroilta.

Saako poika läheisyyttä vanhemmiltaan? Tehdäänkö hänen kanssaan mitään yhdessä, vai onko kaikki vaan pelkkiä rangaistuksia huonosta käytöksestä? Saako poika positiivista palautetta mistään? Onko pojalta kysytty, mikä häntä kiukuttaa ym.?

Aloituksesta saa sen kuvan, että poika vain kiukuttelee koko ajan ja saa jatkuvasti rangaistuksia jostakin.😕

Toki ns. pikkumurrosikä voi alkaa 5-vuotiaana. Lapset on yksilöitä ja alkaahan varsinainenkin murrosikäkin lapsilla hyvinkin eri aikaan. Ohi se menee mutta kannattaa olla johdonmukainen ja kärsivällinen, niin menee ohi nopeammin. Mitä nopeammin lapselle valkenee, että aikuinen ei anna periksi, sitä helpommin hän hyväksyy, että aikuinen päättää tietyistä asioista. Sanoitus on todella tärkeää. "Tiedän, että sua harmittaa, kun et saa nyt pelata mutta...." Toinen hyvä juttu on antaa kaksi vaihtoehtoa, joista valita: "Nyt on näin, että sulla on kaksi vaihtoehtoa, josta valita: joko x tai y." Silloin lapselle tulee tunne, että hänellä on jotain sananvaltaa ja häntä kuunnellaan mutta kuitenkin aikuinen päättää raamit ja rajat. Jos lapsi sanoo, ettei halua kumpaakaan, niin sitten sanot, että sitten aikuinen päättää sun puolesta, jollet itse kykene.

Kiukuttelu ym. on rasittavaa mutta kannattaa vaan rauhassa kestää se ja ajatella, että lapsi on normaali, kun koettelee rajojaan :) Yksi vinkki vielä: kun tulette päiväkodista kotiin, anna lapselle vartti tai puolikin tuntia huomiota ennen kuin alat kotitouhuihin. Kerro omasta päivästäsi, kysele hänen, pidä sylissä, lue kirjaa...Kun lapsi saa hetken tankata sen kaikkein rakkaimman ihmisen läheisyyttä, hän ei ehkä kiukuttele niin paljon loppuiltana. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Toki ns. pikkumurrosikä voi alkaa 5-vuotiaana. Lapset on yksilöitä ja alkaahan varsinainenkin murrosikäkin lapsilla hyvinkin eri aikaan. Ohi se menee mutta kannattaa olla johdonmukainen ja kärsivällinen, niin menee ohi nopeammin. Mitä nopeammin lapselle valkenee, että aikuinen ei anna periksi, sitä helpommin hän hyväksyy, että aikuinen päättää tietyistä asioista. Sanoitus on todella tärkeää. "Tiedän, että sua harmittaa, kun et saa nyt pelata mutta...." Toinen hyvä juttu on antaa kaksi vaihtoehtoa, joista valita: "Nyt on näin, että sulla on kaksi vaihtoehtoa, josta valita: joko x tai y." Silloin lapselle tulee tunne, että hänellä on jotain sananvaltaa ja häntä kuunnellaan mutta kuitenkin aikuinen päättää raamit ja rajat. Jos lapsi sanoo, ettei halua kumpaakaan, niin sitten sanot, että sitten aikuinen päättää sun puolesta, jollet itse kykene.

Kiukuttelu ym. on rasittavaa mutta kannattaa vaan rauhassa kestää se ja ajatella, että lapsi on normaali, kun koettelee rajojaan :) Yksi vinkki vielä: kun tulette päiväkodista kotiin, anna lapselle vartti tai puolikin tuntia huomiota ennen kuin alat kotitouhuihin. Kerro omasta päivästäsi, kysele hänen, pidä sylissä, lue kirjaa...Kun lapsi saa hetken tankata sen kaikkein rakkaimman ihmisen läheisyyttä, hän ei ehkä kiukuttele niin paljon loppuiltana. Tsemppiä!

Kiitos tsemppaavasta ja avuliaasta vastauksesta :) Meillä kyllä pyritään huomioimaan lasta, esim kirjanluku kuuluu ihan päivittäiseen rutiiniin. Mutta voisin panostaa enemmän tuohon kotiutumishetkeen jospa se auttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki ns. pikkumurrosikä voi alkaa 5-vuotiaana. Lapset on yksilöitä ja alkaahan varsinainenkin murrosikäkin lapsilla hyvinkin eri aikaan. Ohi se menee mutta kannattaa olla johdonmukainen ja kärsivällinen, niin menee ohi nopeammin. Mitä nopeammin lapselle valkenee, että aikuinen ei anna periksi, sitä helpommin hän hyväksyy, että aikuinen päättää tietyistä asioista. Sanoitus on todella tärkeää. "Tiedän, että sua harmittaa, kun et saa nyt pelata mutta...." Toinen hyvä juttu on antaa kaksi vaihtoehtoa, joista valita: "Nyt on näin, että sulla on kaksi vaihtoehtoa, josta valita: joko x tai y." Silloin lapselle tulee tunne, että hänellä on jotain sananvaltaa ja häntä kuunnellaan mutta kuitenkin aikuinen päättää raamit ja rajat. Jos lapsi sanoo, ettei halua kumpaakaan, niin sitten sanot, että sitten aikuinen päättää sun puolesta, jollet itse kykene.

Kiukuttelu ym. on rasittavaa mutta kannattaa vaan rauhassa kestää se ja ajatella, että lapsi on normaali, kun koettelee rajojaan :) Yksi vinkki vielä: kun tulette päiväkodista kotiin, anna lapselle vartti tai puolikin tuntia huomiota ennen kuin alat kotitouhuihin. Kerro omasta päivästäsi, kysele hänen, pidä sylissä, lue kirjaa...Kun lapsi saa hetken tankata sen kaikkein rakkaimman ihmisen läheisyyttä, hän ei ehkä kiukuttele niin paljon loppuiltana. Tsemppiä!

Kiitos tsemppaavasta ja avuliaasta vastauksesta :) Meillä kyllä pyritään huomioimaan lasta, esim kirjanluku kuuluu ihan päivittäiseen rutiiniin. Mutta voisin panostaa enemmän tuohon kotiutumishetkeen jospa se auttaisi.

Ole hyvä :) Mun esikoisella oli järkky eskariuhma. Nyt on rauhallinen 16-vuotias poika :)

Meillä ei kiinnitetty kiroiluun yhtään mitään huomiota ja meni nopeasti ohi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kiinnitetty kiroiluun yhtään mitään huomiota ja meni nopeasti ohi.

Saman ikäiselläkö? Meillä tuo toimi kun poika oli pienempi, ei enää.. todellakaan...