By Piasin vaatteet, onko ne hieman ylihintaisia?
Välillä FB:n mainoksissa välähtää Bypias ja aina silloin tällöin klikkailen katsomaan linkkien vaatteita. Ihan kivan näköisiä ja väittävät, että myös laadukkaita, mutta SE HINTA! Eihän ne nyt kuitenkaan ole mitään varsinaista high end designia. Esimerkiksi tavalliset farkut, 160€!! Whaaat?! Saan Dieselin kestävät, laadukkaat ja hyvännäköiset farkut aina alta sadan euron. Mutta bypias se hinnoittelee vaatteensa jonnekin aivan utopistisiin euroihin.
Vai mitä mieltä olette?
Kommentit (38)
Kävin kerran bypiasin liikkeessä Porvoossa. Katsoin että onpa ihania vaatteita. Kun kurkkasin hintalapusta, lähdin.
Ymmärtäisin vielä vaikka farkkujen hinnaksi 80-100 euroa, mutta en reilusti yli sataa euroa. Sama jonkun yksinkertaisen neuleen tai villapuseron kanssa. Kaikki yli sata euroa.
Millä verukkeella nuo on hinnoiteltu noin? Samaa ihmettelen muuten oddmollyssakin.
Erehdyin ostamaan yhdet housut bypiakselta. Ei maksanut ihan satasta mutta aika paljon. Voi sanoa, että en erehdy toista kertaa sieltä vaatetta ostamaan. Saumat ratkeili toisen käyttö kerran jälkeen ja pesussa vaate nuupahti, vaikka pesin hienopesulla ja hienopesuaineella. Ovat todella ylihinnoiteltuja laatuun nähden.
Vierailija kirjoitti:
No todellakin on ylihintaista.
Joo siis siltähän se vaikuttaa. Yrittäjä on onnistunut lanseeraamaan tuotteensa tietyille bloggareille, jotka sitten tuovat asiakaskuntaa. Osa liikkeistähän on kiinni ja auki kausiluonteisesti, eli asiakkaita ei riitä vuoden ympäri.
Tavallaan tekisi mieli hankkia jotakin bypiasilta, mutta en haluaisi maksaa ylihintaa ja pettyä laatuun. Eräällä ystävälläni on bypias pellavavaatteita ja ne näyttävät suoraan sanottuna aivan kauheilta.. Hyvin laihan naisen päällä ehkä ok, mutta normaalivartaloisen ja rintavan naisen päällä, huh huh..
Törkyhintasia rytkyjä,laatu ja hinta ei todellakaan kohtaa,kate varmaan95prossaa
No todellakin 😂 Ei niissä hinnoissa ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran bypiasin liikkeessä Porvoossa. Katsoin että onpa ihania vaatteita. Kun kurkkasin hintalapusta, lähdin.
Ymmärtäisin vielä vaikka farkkujen hinnaksi 80-100 euroa, mutta en reilusti yli sataa euroa. Sama jonkun yksinkertaisen neuleen tai villapuseron kanssa. Kaikki yli sata euroa.
Millä verukkeella nuo on hinnoiteltu noin? Samaa ihmettelen muuten oddmollyssakin.
Oddmollyn laatu on aivan kauheaa - ainakin nykyään. Ostin viime kesänä kaksi oddmollyn puseroa ja kumpikin meni nopeasti huonokuntoiseksi. Bypiasista en osaa sanoa, kun en ole koskaan raaskinut ostaa juurikin ylihinnoittelun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Erehdyin ostamaan yhdet housut bypiakselta. Ei maksanut ihan satasta mutta aika paljon. Voi sanoa, että en erehdy toista kertaa sieltä vaatetta ostamaan. Saumat ratkeili toisen käyttö kerran jälkeen ja pesussa vaate nuupahti, vaikka pesin hienopesulla ja hienopesuaineella. Ovat todella ylihinnoiteltuja laatuun nähden.
Ok, no voi harmi! Minä niin toivoin, että laatu vastaisi hintaa. Mutta pitää kai uskoa, että laatu on yhtä utopistinen kuin hinta :D
Käykäähän lukemassa tämä linkki: By pias kokemuksia suomi 24. Bohemiana hyvin mielenkiintoista.
Ovat todellakìn ylihintaisia By pitäs kuteet, en aio enää kyseisestä firmasta hankkia!!!
Kuten farkut, kyllä sadalla eurolla ja allekin saa jo hyvät laadukkaat farkut, muusta puhumattakaan!
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran bypiasin liikkeessä Porvoossa. Katsoin että onpa ihania vaatteita. Kun kurkkasin hintalapusta, lähdin.
Ymmärtäisin vielä vaikka farkkujen hinnaksi 80-100 euroa, mutta en reilusti yli sataa euroa. Sama jonkun yksinkertaisen neuleen tai villapuseron kanssa. Kaikki yli sata euroa.
Millä verukkeella nuo on hinnoiteltu noin? Samaa ihmettelen muuten oddmollyssakin.
Porvoossa kaikki on uskomatonta.
Hinnat on aivain taivaissa! EI KIITOS kun muutakin löytyy!
Hinnan vuoksi minäkin aikoinaan lopetin tuolla asioimisen, olin aiemmin kanta-asiakas mutta jatkuvat hinnankorotukset saivat vetämään jarrua.
50€ jos olisi vähemmän tunikoissa tai farkuissa hintaa, voisin edelleen harkita. Ehkä ostan alesta jotakin?
Ne isokokoiset pellavapuserot ja liivimekot jne on tosi upeita hoikalla, mutta isokokoisen ja paksukäsivartisen päällä ne rehellisesti sanottuna lihottavat entisestään.
Bypias on lähtenyt pienestä yrityksestä ja on nyt saavuttanut jonkinlaisen huippunsa, jossa pitäisi jaksaa pysyä laadun ja hinnan suhteen.
Hinnat ovat alusta alkaen olleet korkeahkot, mutta laatukin oli hyvä - ainakin vuosia sitten. Ostin silloin joitakin pellavatunikoita ja housuja, mutta aika menee tietysti niissäkin malleissa ohitse. En enää kulkisi niillä etenkin, kun niissä oli melkoisen tönkkö pintakäsittely ja monen pesun jälkeen ne roikkuivat päällä aika surkean näköisinä.
Tuotteet ovat aika keski-ikäistä tyyliä ja sopivat jonnekin merenrantahuvilan kesäillan rentoihin rapujuhliin, mutta en kehtaisi kulkea kaupunkioloissa.
Mielenkiintoinen ja vähän kummallinen aihe siinä mielessä, että luulisi suurimman osan nykysuomalaisista olevan sen verran valveutuneita, että tuomitsevat kehitysmaissa lapsityövoimalla tehdyn 1e päiväpalkan tekstiilituotannon.
Jokainen voi laskea paljonko työtunti voi maksaa kankaiden, tarvikkeiden, suunnittelutyön jne jälkeen jos vaate maksaa vaikka 50 euroa tai 150 euroa. Tai paremminkin: mikä on mielestänne kohtuullinen työkorvaus vaatteen valmistuksesta? Toki myös yritys tarvitsee katteensa pystyäkseen pyörimään! Bypias valmistaa vaatteitaan Virossa, jossa on pienemmät palkat kuin Suomessa mutta silti palkat ja ympäristö jne aivan erilainen kuin jossain myrkkyjä pursuavalla jättitehtaalla bangladeshissa.

Tuo on erittäin tärkeä näkökulma. Nyt kuitenkin puhuttiin myös laadusta, tai sen puutteesta, ja siihen nähden ylihintaisista tuotteista.
Mun mielestä tyyli on aika last season.
Pellavavaatteita on samalla hintatasolla esim Boomerangin,Lexingtonin ja Gantin mallistoissa ja tyyli on tätä päivää ja laatu parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ja vähän kummallinen aihe siinä mielessä, että luulisi suurimman osan nykysuomalaisista olevan sen verran valveutuneita, että tuomitsevat kehitysmaissa lapsityövoimalla tehdyn 1e päiväpalkan tekstiilituotannon.
Jokainen voi laskea paljonko työtunti voi maksaa kankaiden, tarvikkeiden, suunnittelutyön jne jälkeen jos vaate maksaa vaikka 50 euroa tai 150 euroa. Tai paremminkin: mikä on mielestänne kohtuullinen työkorvaus vaatteen valmistuksesta? Toki myös yritys tarvitsee katteensa pystyäkseen pyörimään! Bypias valmistaa vaatteitaan Virossa, jossa on pienemmät palkat kuin Suomessa mutta silti palkat ja ympäristö jne aivan erilainen kuin jossain myrkkyjä pursuavalla jättitehtaalla bangladeshissa.
Tuo on erittäin tärkeä näkökulma. Nyt kuitenkin puhuttiin myös laadusta, tai sen puutteesta, ja siihen nähden ylihintaisista tuotteista.
Laadunvalvonta voi pettää vaikka Suomessa, olen samaa mieltä että siihen pitäisi panostaa enemmän tuolla hinnalla.
No todellakin on ylihintaista.