Lue keskustelun säännöt.
Sairastuin pitkäaikaisesti, miten reagoi ystävät?
01.11.2017 |
En ikinä etukäteen osannut kuvitella, että sairastuisin masennukseen. Näin kuitenkin kävi. Ensimmäisestä diagnoosista on aikaa melkein kymmenen vuotta. Alkuun räpiköin jaksamisen rajamailla kolme vuotta kolmivuorotyössä. Pitkä työputki päättyi suljetulle osastolle. Sen jälkeen olen muutaman kerran epäonnistuneesti yrittänyt palata työelämään, välittämättä siitä, että olen sairaslomalla. Jokainen yritys on päättynyt osastohoitoon. Nyt olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä monta vuotta. Laajoissa tutkimuksissa on todettu, että psykoottinen masennus on vaikuttanut aivoihin, mm laaja-alaisesti muistiin ja keskittymiskykyyn, puutteita on tullut mm puheen tuottamiseen ja kognitiiviseen kykyyn ajatella. Sen lisäksi on nukkumisvaikeudet. Oireita on paljon,mutta tässä nämä näin tiivistetysti.
Olen yrittänyt opiskella, ei onnistu. On ollut kelan kurssia, kuntoutuskurssia ja vaikka mitä. Luojan kiitos, toivoa on vielä, kun vaan aika parantaa, mm muisti voi vielä jollain tasolla palautua. Minulla on kaksi lasta,joiden yksinhuoltaja olen. Teen osa-aikatöitä, alalla jonka opiskelut jäivät kesken. Muutamia päiviä viikossa. Käyn terapiassa kerran viikossa. Traumaterapiaan en ole lääkärin mukaan vielä valmis.
Minulla ei ole koskaan ollut kovinkaan iso ystäväpiiri. Sairastamisen aikana osa on pudonnut pois matkasta, toki myös muutama ystävä on tullut myös lisää. Ihmettelen muutaman ystäväni kommentteja, mitä he laukovat välillä. Minulle ollaan kateellisia tästä tilanteesta. Että teen osa-aikatöitä, olen enemmän kotona kuin he, että tienaan lähes saman kuin he "makaamalla kotona".. En todellakaan ikinä kehu tällä tilanteelle, päin vastoin alkuun monta vuotta häpesin koko tilannetta. Ei ole hienoa olla parhaassa työiässä sairaseläkkeellä. Elän melko vaatimatonta elämää yleisesti, jotta pääsemme lasten kanssa joskus matkustamaan. Tämä tuntuu olevan monelle aika vaikea asia. Kerran yksi (entinen) ystävä kysyi, että "miten vtussa sä jaksat matkustaa jos oot saikulla". En osannut sanoa mitään.
Kommentit (28)
No, kieltämättä annat aika ristiriitaisen kuvan. Kerrot olevasi täysi hasopää, ja silti tekstisi on hyvon jäsenneltyä ja järkevää.
Joten ehkä se on tuo ristiriita sinussa, joka hämmentää ihmisiä ympärilläsi. Sanot, että puheentuottosi ja kongnitiiviset taitosi sekä muistisi ovat romuna, mutta ei se nyt ihan niinkään voi olla, tuon tekstisi perusteella ja siksi, että kumminkin osa-aikaisesti olet töissä.
Jos saat sopeutettua eläkettä, niin toki sulla voi tulomielessä mennä ihan ok.
Mutta on niin tai näin, ei sinun pitäisi joutua vastaamaan häijyihin uteluihin ja kommentteihin. Sinuna jättäisin "ystävät" jotka kadehtivat sinua. Ok, ystäviä ei ole liikaa tai tuhlattavaksi asti, mutta jos suhde tuottaa sinulle mielipahaa, jätä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti en raskasta olla mt-ongelmaisen ystävä.
Monesti ihmisellä ymmärrys rajoittuu siihen mitä on itse kokenut, ystävien kommentit voi mennä ajattelemattomuuden piikkiin. Voit kertoa heille miksi jaksat matkustelua muttet kokopäivätyötä ja muutenkin vastata noihin kommentteihin sillä tavalla, että ystävät voisivat ymmärtää sinua paremmin. Pakko ei tietenkään ole, mutta sitten tilanteet ei ehkä jää harmittamaan sinua.
Ja tuolle tokalle vastaajalle, kyllähän AP kirjoittaa hyvin, mutta siitä ei voi päätellä paljoakaan. Itselläni on ollut masennusta, psyykelääkkeet lopetin muutaman vuoden jälkeen kun tajusin ettei olisi pitänyt niitä koskaan edes aloittaa ja olen kokenut eräänlaisen trauman. Muistini on tärkeissä jutuissa tosi onneton verrattuna aikaisempaan, ajattelu on hidasta ja tasoltaan heikompaa. En pysty monesti keskittymään kirjaan yhtäkään lukua kerrallaan kun viisikin vuotta sitten luin kirjat kerralla. Kirjoitan ihan ymmärrettävästi juurikin omasta tilanteestani tms. ja olen/olin kielellisesti suht taitava kuulema, mutta ei sitäkään osaa samalla tavalla hyödyntää. Ei työelämässä oikein pärjää puolikuntoisena.
Jokaista yhteiskunnan tuella elävää kadehtii joku. Se ettei joku tee työtä mutta kuitenkin elää suht normaalia elämää herättää kateutta laajasti ja runsaasti. Moni masentunut on melkoisen rasittavaa ja masentavaa seuraa, ikävä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
No, kieltämättä annat aika ristiriitaisen kuvan. Kerrot olevasi täysi hasopää, ja silti tekstisi on hyvon jäsenneltyä ja järkevää.
Joten ehkä se on tuo ristiriita sinussa, joka hämmentää ihmisiä ympärilläsi. Sanot, että puheentuottosi ja kongnitiiviset taitosi sekä muistisi ovat romuna, mutta ei se nyt ihan niinkään voi olla, tuon tekstisi perusteella ja siksi, että kumminkin osa-aikaisesti olet töissä.
Jos saat sopeutettua eläkettä, niin toki sulla voi tulomielessä mennä ihan ok.
Mutta on niin tai näin, ei sinun pitäisi joutua vastaamaan häijyihin uteluihin ja kommentteihin. Sinuna jättäisin "ystävät" jotka kadehtivat sinua. Ok, ystäviä ei ole liikaa tai tuhlattavaksi asti, mutta jos suhde tuottaa sinulle mielipahaa, jätä se.
En tiedä mikä on hasopää? No kuitenkin, kirjoittaminen näin omaan tahtiin on aika helppoa. Puheen tuottamisen vaikeudet näkyvät mm sillä tavalla, että puhuessa sanat hukkuvat, jos kirjoitan nopeasti, sanoja jää väliin, kirjaimia jää väliin, jos yritän sanoa, vaikka että "ota sateenvarjo", saatan selittää, että "ota se se se se se mikä laitetaan pään päällä jos ulkona tippuu taivaalta vettä". Ei kuulosta järin järkevältä mm hoitotyössä tai toisessa ammatissani asiakaspalvelussa. Työpäivät on älytöntä pinnistelyä, etten putoa kelkasta,enkä mokaile koko aikaa, joka päivä unohdan jotain ja siitä karjutaan naama punaisena,ei mukavaa kuunnella, mutta ei mahda mitään.
Ystäville en jankuta masennuksesta. En kerro sairaskertomuksia tai muutakaan tähän liittyvää, ellei jotain kysytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokaista yhteiskunnan tuella elävää kadehtii joku. Se ettei joku tee työtä mutta kuitenkin elää suht normaalia elämää herättää kateutta laajasti ja runsaasti. Moni masentunut on melkoisen rasittavaa ja masentavaa seuraa, ikävä kyllä.
Mun eläkkeen maksaa kyllä työeläkelaitos Keva, ei sosiaalitoimisto tai vaikkapa Kela. Työkyvyttömyyseläke määräytyy sen mukaan, mitä olen tienannut ja maksanut työeläkemaksuja jne. En koe eläväni yhteiskunnan tuilla.
Tää ei varmaan lohduta sua, mutta noita tyhmiä ihmisiä riittää valitettavasti maailman tappiin asti. Voimia sulle ja valoa tulevaisuuteen ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ei varmaan lohduta sua, mutta noita tyhmiä ihmisiä riittää valitettavasti maailman tappiin asti. Voimia sulle ja valoa tulevaisuuteen ❤️
Kiitos sinulle 😊
Tää on huono paikka avautua, kuten jo huomasit varmaan.
Suodata ilkeydet pois.
Masentunutta ei todellakaan auta kuulla, että hän on ikävää seuraa. Hän on sitä mieltä muutenkin.
Oikeasti ikävämpää seuraa ovat kroonisesti vihaiset.
Mitä tulee kysymykseesi, niin kun sairastut kroonisesti tai joudut vaikeaan onnettomuuteen, ystävät ovat myötätuntoisia viikon. Sen jälkeen he odottavat, että alat puhua muista aiheista, vaikka elämäsi olisi järkkynyt perustuksia myöten.
Näin se menee. Jos sairautesi ei ole syöpä, sinua kehotetaan olemaan onnellinen kun sinulla ei ole syöpää.
Ääni kellossa muuttuu, kun kyseiset ihmiset sairastuvat itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää on huono paikka avautua, kuten jo huomasit varmaan.
Suodata ilkeydet pois.
Masentunutta ei todellakaan auta kuulla, että hän on ikävää seuraa. Hän on sitä mieltä muutenkin.
Oikeasti ikävämpää seuraa ovat kroonisesti vihaiset.Mitä tulee kysymykseesi, niin kun sairastut kroonisesti tai joudut vaikeaan onnettomuuteen, ystävät ovat myötätuntoisia viikon. Sen jälkeen he odottavat, että alat puhua muista aiheista, vaikka elämäsi olisi järkkynyt perustuksia myöten.
Näin se menee. Jos sairautesi ei ole syöpä, sinua kehotetaan olemaan onnellinen kun sinulla ei ole syöpää.
Ääni kellossa muuttuu, kun kyseiset ihmiset sairastuvat itse.
Hah 😊 hyvin sanottu, paikka avautua taisi olla väärä. Vastaukset kertoo myös hyvin pitkälle siitä, ettei tätä sairautta juuri ymmärretä (tarkoitan mm sitä, että luullaan minun elävän "tuilla"). Ja oikeasti ikävää seuraa on juuri nämä mainitsemasi vihaiset ja juuri ne kateelliset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on huono paikka avautua, kuten jo huomasit varmaan.
Suodata ilkeydet pois.
Masentunutta ei todellakaan auta kuulla, että hän on ikävää seuraa. Hän on sitä mieltä muutenkin.
Oikeasti ikävämpää seuraa ovat kroonisesti vihaiset.Mitä tulee kysymykseesi, niin kun sairastut kroonisesti tai joudut vaikeaan onnettomuuteen, ystävät ovat myötätuntoisia viikon. Sen jälkeen he odottavat, että alat puhua muista aiheista, vaikka elämäsi olisi järkkynyt perustuksia myöten.
Näin se menee. Jos sairautesi ei ole syöpä, sinua kehotetaan olemaan onnellinen kun sinulla ei ole syöpää.
Ääni kellossa muuttuu, kun kyseiset ihmiset sairastuvat itse.Hah 😊 hyvin sanottu, paikka avautua taisi olla väärä. Vastaukset kertoo myös hyvin pitkälle siitä, ettei tätä sairautta juuri ymmärretä (tarkoitan mm sitä, että luullaan minun elävän "tuilla"). Ja oikeasti ikävää seuraa on juuri nämä mainitsemasi vihaiset ja juuri ne kateelliset.
Kaikkea hyvää!
👍❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hei, kiva oli lukea juttusi. Mulla valitettavasti sama sairaus ja pitkiä aikoja ollut poissa töistä ja välillä osastohoidossa. Teen tällå hetkellä osa-aikatöitä kuntoutustuella. Olen sen verran jaksanut tehdä. Siis niitä töitä mihin olen kouluttautunut. Tuntuu myös että minulle ollaan kateellisia, varsinkin työelämässä työkaverit tilanteestani. Ei ole herkkua. Mielummin olisin kokopäiväisesti töissä ja tienaisin enemmän jos voisin. En oikein siedä stressiä, jos on piedempi työviikko niin olen ihan poikki ja työn laatukin rupeaa heikkenemään. En jaksa olla sosiaalinen jne. Muistikin on myös huonontunut. Tälläistä, nyt taas huonompi jakso elämässä.
Jep, saman kokenut. Olen myös tyrmistynyt miten vielä vuonna 2017 leimataan hulluksi, kiitos vain rakas ystäväni. Paranin masennuksesta noin 2,5 vuodessa, välillä otti takapakkia. Vieläkin teen töitä vähän vähemmän mutta koko ajan enemmän. Olen yrittäjä niin ei pitäis muiden takamusta kaivella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep, saman kokenut. Olen myös tyrmistynyt miten vielä vuonna 2017 leimataan hulluksi, kiitos vain rakas ystäväni. Paranin masennuksesta noin 2,5 vuodessa, välillä otti takapakkia. Vieläkin teen töitä vähän vähemmän mutta koko ajan enemmän. Olen yrittäjä niin ei pitäis muiden takamusta kaivella.
Järkyttävintä on mielestäni, että jopa th.ammattilaiset leimaavat.
4 lisää, että ihmiset ei pääosin ole erityisen empaattisia vaikka suurin osa haluaa pitää yllä sellaista hyvän ja ymmärtävän ihmisen julkisivua. Pahimpia on ne jotka pitää itseään virheettöminä ja hienoina ihmisinä, samalla kun lyttäävät, tuomitsevat ja haukkuvat muita eivätkä näe siinä mitään ongelmaa. Ihminen taitaa olla perusluonteeltaan aika itsekäs, tunnistan tämän itsessänikin monissa asioissa etenkin jälkikäteen. Ja tavallaan kaikkien kuuluukin asettaa itsensä etusijalle, mutta usein se viedään liian pitkälle ja unohdetaan muut. Toisaalta epäitsekkyys tulkitaan hyväksikäyttäjien taholta helposti niin, että tältä ihmiseltä voi pyytää mitä vaan, jolloin yritetään hyötyä ja pitää henkisenä kaatopaikkana.
On kai olemassa tosiystävyyttä jossa kaksi ihmistä saa muodostettua oikean yhteyden ja molemmat ymmärtävät toisiaan, mutta sitä on vaikea löytää, etenkin kun ei jaksaisi aloittaa mitään uusia harrastuksia ym. huonommassa kunnossa ollessaan.
Jaarittelen nyt taas mutta tarkoitus oli sanoa, että suurin osa ihmisistä on täynnä omia ongelmiaan sekä kiireitään ja he näkevät kaiken itsensä kautta. Kun he absurdisti kadehtivat vapaa-aikaasi tai vihjaavat, ettei sinua oikeasti mikään vaivaa, se on usein ymmärtämättömyyttä tai jotain omaan elämään kuuluvaa ahdistusta jota epäreilusti ja epäterveellä tavalla puretaan sinuun. Kun oppii oikeasti hyväksymään sen, että ihmiset eivät yleensä muutu, voi vapauttaa energiaa parempiin asioihin ja mukavampaan seuraan, jotka lisäävät hyvinvointia eivätkä vähennä sitä.
Ystävyys ei tarkoita sitä, että jatkuvasti joutuu terapeutiksi. Se uuvuttaa aivan oikeasti! Sitä yrittää jaksaa ymmärtää ja tukea, mutta välillä tuntuu, että itse tulee "hulluksi".
Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita.
"Valitettavasti en raskasta olla mt-ongelmaisen ystävä."
Itse en koskaan kaada ongelmiani ystävieni niskaan. venyn äärimmilleen että jaksan esittää reipasta ystävilleni. Sitten tarviinkin pari päivää palautumista kun olen pinnistellyt niin kovasti. En uskoakseni ole raskasta seuraa, olen huumorintajuinen vaikka oma nauruni ei enää lähdekään sydämestä niin kuin joskus ennen. Yritän pysyä kasassa ihmisten edessä, vaikka sisimpäni on ihan helisemässä. Tuntuu pahalle katsoa vierestä kuinka ihmiset mennä porskuttaa normielämää, harrastavat vaikkapa sisustusta ja muita normaaleja asioita ja itselle nuo asiat on hyvin kaukaisia, olo on niin kauhea että ei voisi millään kiinnostua moisista. Edes kynttilää ei näin pimeällä tee mieli polttaa, sellaiset ja kaikki muut materialistiset asiat ovat menettäneet merkityksensä.
Minulla vaikea masennus, psykoottinen ahdistus, traumaperäinen stressireaktio ja unettomuus, esim. uni 23-01 ja 07-08 yön aikana.
Oon katkaissut nyt välit ihmisiin jotka ovat hyökänneet kimppuuni sairauteni vuoksi. Eräs pahin kertoi juoruna kylällä että en ole oikeasti sairas. 3 lääkäriä on kuitenkin diagnosoinut. Unettomuuteni on valhetta kuulema sillä kyllä ihminen nukkuu kun on oikeasti väsynyt ja kun tekee oikeaa työtä. Kaikista pahinta mitä hän sanoi, että olen siksi tällainen kun olen niin helpolla päässyt että en kestä vastoinkäymisiä. Jaa. Alkoperheen lapsi, vanhempi kuollut alkoon, alkoex-mies. Seksuaalista hyväksikäyttöä roisisti alle 16-vuotiaana. Tyrannimainen miesope harrastuksessa. Pelkotiloja lapsesta asti joka on tehnyt elämästäni helvettiä ryhmissä esim. koulunkäynti. Ystävien menetys mm. itsemurhiin. Toisen vanhemman rankat toistuvat sairaudet ja omaishoito vaikka itsekin kävin läpi leikkauksia. Jne. En kykene esimerkiksi seurustelemaan. Fyysinen sairaus jonka hoito kidutuksellista melkein vuoden jolloin elämä rajoittui kotiin. Joten kylläpä minä olen helpolla päässyt.
Osastohoitoon en ole koskaan voinut mennä sillä minulla on ollut sairas omainen hoidettavana. Terapiassa olen käynyt mutta se ei millään muotoa ole riittävä.
Liikunta on henkireikäni, silloin kun unettomuus on paremmassa vaiheessa. Jo puolen tunnin liikunta helpottaa ahdistusta. Liikunnasta minua syyllistetään, en voi olla oikeasti sairas jos jaksan liikkua. Itse ajattelen liikunnan lääkkeenä. Työ ei ole lääke.
Ne saattaa olla ne lääkkeet, jotka aiheuttaa lahopäisyyttä.
Kun ei saa tarpeeksi rakennuspalikoita ravinnosta, saattaa lopulta masentua vakavasti. Niin minulle kävi.
Nykyään pidän huolen, että syön tiettyjä ravintoaineita... kuten esim kananmunat ja maksalaatikko, hedelmät ja vihannekset...
Kun monesti sen sairastuneen kaikki ajatukset pyörivät vain siinä omassa sairaudessaan niin ei sitä samaa jaksaisi kelata vuodesta toiseen. Mieti vaikka tota omaa ekaa kappalettasi repeatina joka kerta kun tapaat ystäväsi. Rajansa kaikella.