Lue keskustelun säännöt.
Miehen pelaaminen pilaa suhteemme
Carita
29.10.2017 |
..Tai siis epäilen, että ongelmat johtuvat pelaamisesta. En ole varma. Mies on taipuvainen masennukseen, mutta ei ole hakenut apua siihen. En kai voi väkisin ottaa syliin ja kantaa lääkäriin, kun toinen ei halua itselleen tehdä mitään. Rakastan kuitenkin miestä tuollaisena kuin hän on, mutta tuntuu, että ongelmat kasvavat liian suuriksi. Mies on vasta 23-vuotias, mutta hänen koko nuoruus on ollut melko laiskaa ja saamatonta. Kaikki koulut jättänyt kesken, töissä käynyt aina silloin tällöin, vapaa-ajalla pelaa paljon tietokoneellaan.. Pelannut jo monta vuotta. Tiedän, että suurin osa näistä piirteistä johtuu siitä, että hän ei näe elämässä mitään järkeä ja häntä ei huvita tehdä mitään.
Meidän s8uhteemme on kestänyt hieman päälle vuoden. Aluksi me nähtiin useammin ja mies selkeästi halusi viettää kanssani aikaa, sekä oli kiinnostunut kuulumisistani näin puhelimen välityksellä. Pian hän menikin jo armeijaan, ja pelaaminen jäi, koska sille ei ollut aikaa. Mies oli kuin aivan eri persoona silloin.
Nyt kun armeija loppui, on hänen elämä taas mennyt siihen samaan kuin ennen armeijaa, pikku hiljaa.. Ainoastaan lisänä vielä se, että häntä selkeästi ei kiinnosta minun seurani tai minun kuulumiseni samalla tavalla kuin ennen. Hän on tosi etäinen, eikä hänestä saa mitään irti. Näemme tyyliin pari kertaa kuukaudessa, eikä hänestä juuri puhelimen välitykselläkään kuulu.. Kun näemme, on meillä kivaa ja homma jatkuu siitä mihin se jäi viime tapaamisella. Mutta muuten tuntuu, kuin en tuntisi koko tyyppiä enää.. Hän ei ole kiinnostunut minusta enää samalla tavalla kuin ennen.
Olen yrittänyt puhua, mutta miestä ei kiinnosta. Ihan kun hän ei ymmärtäisi ongelmiamme.. Ettei näin voi jatkua. Olen yrittänyt kertoa miltä minusta tuntuu, mutta mies vastaa vaan ohimennen jotain ympäripyöreää.. Välillä lupaa muuttua, mutta sama meno jatkuu.. En saa jotenkin "otetta" hänestä enää. Hän istuu kotona pelaamassa kaiken vapaa-aikansa, ja kun kotona on tuollaista noin mielekästä tekemistä, johon voi uppoutua tuntikausiksi, niin ei kai siinä juuri muuta seuraa kaipaakaan (minua)..
Mutta ihan tosi, että vaikka kuinka olen kertonut, että tämä ei voi jatkua näin, ja jos ei tule muutosta, niin haluan lopettaa suhteemme. Mies ei tästäkään havahdu "varpailleen" vaan jatkaa vaan pelaamista ja hiljaiseloaan.. Väittää, ettei halua erota, mutta teot puhuvat ihan toista. Ihan kun ei ymmärtäisi tästä elämästä enää mitään, ja on valmis luopumaan kaikesta tärkeästä todellisessa elämässään..
Havahtuuko hän ikinä tuosta ihme kuplastaan? En meinaan oikeasti jaksa enää olla se, joka yrittää yksin pitää tätä juttua kasassa. Minä haluaisin viettää hänen kanssaan aikaa ja olen kiinnostunut hänen kuulumisistaan, mutta en saa vastakaikua kovin paljon. Tiedän, että miehellä ei ole toista, hän jollain tapaa oikeasti haluaa olla minun kanssani, mutta ilmeisesti hänellä on täysin erilainen kuvitelma "seurustelusta" kun minulla.. Tajuaako hän missään vaiheessa, että ehkä pitäisi tehdä töitä suhteen eteen? Tuntuu, että vaikka koko juttu on kuivumassa kasaan, niin hän ei halua "taistella" minusta ja suhteen toimivuudesta.
Suorastaan vtuttaa jäädä kakkoseksi aina tietokoneelle ja pelaamiselle.
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se pelaaminen pakoa todellisuudesta, ei masennuksen varsinainen syy.
Mikä suhde? Näette parin viikon välein? Mutta asiaan, komppaan ajatusta että pelaaminen saattaa olla pako todellisuudesta koska on masentunut. Itsekin olen sairastanut masennuksen ja silloin saatoin helposti pelata 12 tuntia päivässä...
Olen jättänyt puolisoni pelaamisen vuoksi. Odottelin vuosia, että tilanne muuttuisi, nyt ainoa asia mitä kadun on se, etten lähtenyt jo aiemmin.
Niin.. Mutta turha kai miettiä syitä.. Lähinnä, että mitä minun kuuluu asian kanssa tehdä?
Tuntuu tyhmältä unohtaa mies tämän takia.. Tai siis hän on minulle kovin tärkeä, ja koen huonoa omaatuntoa, että jätän hänet heti kun tulee vastoinkäymisiä. Mutta minusta tuntuu, että hän on unohtanut minut.. Joten..
Mutta jos taas odottelen kiltisti, että jokin muuttuisi niin saisin näköjään nimenomaan odotella sen 40 vuotta.. Mies ei edes nyt ole peloissaan suhteemme loppumisesta, vaikka suoraan hänelle sanoin, että niin voi käydä.. Ei yritä yhtään skarpata, joten kauanko minun pitää jaksaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä että AP kirjoitit asiasta. Armeija hulluille friikeille tuli takkiin ja pahasti. Kuten AP sanoi tekstissään vaikka mies kävi armeijan niin se ei muuttanut häntä mitenkään. Armeija itsessään ei muuta ihmistä mitenkään. On siis aivan sama jos kaikki eivät käy armeijaa. He voivat olla silti miehiä.
Oikeasti. Ei sulla ole miestä eikä parisuhdetta jos tapaat ukon pari kertaa kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos noin köykäistä suhdetta pitää tuossa vaiheessa oikein hoitaa, ei siinä ole mitään järkeä. Et taida nyt tajuta, että vain roikut hänessä. Hänelle sinä et ole mitenkään tärkeä. Kaikille meille kai joskus on käynyt noin. Jos näkisit tulevaisuuteen, voisit helpommin uskoa tämä ei ole rakkautesi arvoinen. Kokeneena voin sanoa, voit jättää muistojen joukkoon. Älä hukkaa elämääsi naisena. Noille riittää säälistä niitä hoitajia.
Täällä omakohtaista kokemusta peliaddiktiosta. Sen seurauksena menetin pari kaveria ja yhden todella hyvän ystävän, joka ennen pelaamista oli mulle ihan älyttömän tärkeä. Uppouduin pelaamiseen täysin enkä tajunnut tilanteen vakavuutta siinä hetkessä ollenkaan. Muistan kuitenkin kuinka ystävä sanoi, että "sua kiinnostaa nykyään vain pelaaminen", mutta sivuutin asian olankohautuksella ja ehkä jopa yritin tavallaan kieltää asiaa? Kauan jatkunut ystävyys kuihtui nopeasti, koska lopetin yhteydenpidon (Osaksi tiedostamattani) ja keskityin pelaamiseen.
Ymmärsin tilanteen vasta sitten, kun sain itseni lopettamaan ja heräämään tosielämään. Yritin ottaa ystävään uudestaan kontaktia, tuloksetta. Kaikki oli menetetty ja kadun sitä vielä tänäkin päivänä. Mietin oikeasti vielä vuosia myöhemmin, että millainen meidän ystävyys olisi jos en olisi ikinä aloittanut pelaamista.
Pointti kai oli, että pelaaminen voi todellakin olla ongelma johon ei "ulkopuolelta" pysty vaikuttamaan. Ainakin omalla kohdalla muutos lähti täysin itsestäni. Mun on tehnyt mieli purkaa näitä ajatuksia johonkin jo pitkään ja hyödynsin nyt tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos paljon 10 vastaaja. Tuo kertomasi omakohtainen kokemus kyllä aukaisi minun silmiäni tämän casen suhteen, sillä epäilyni paljastuvat jollakin tapaa oikeaksi.
Sillä juuri siltä minulta tuntuu, että IHAN SAMA MITÄ miehelle sanon, niin en saa häneen kontaktia eikä hän jollain tapaa ole tavoiteltavissani, vaan kaikki sanat menevät kuin kuuroille korville.
Mies kieltää kaiken, eikä ota minun sanojani tosissaan. Ihan kun ei olisi läsnä tilanteessa, vaan jossakin muualla. Tosi hankala selittää. Mutta vaikka mies olisi fyysisesti samassa tilassa, henkisesti hän on aivan jossakin muualla.
Riippuvuus on sellainen sairaus, että ihminen ei yleensä myönnä itselleenkään kärsivänsä siitä, ennen kuin on todella pohjalla. Se, että olet ottanut eroamisen puheeksi eikä mies silti reagoi mihinkään kertoo juuri tuosta. Kieltäytyy siis kohtaamasta ongelmaa. Ja koska mitään seurauksia ei tule (olette vielä yhdessä), ei miehellä ole syytä kohdata sitä.
Tekstistäsi päätellen mikään ei tule muuttumaan jos jotain radikaalia ei tapahdu. Voi olla että teet teille molemmille palveluksen eroamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Valitettavasti en näe enää muuta vaihtoehtoa, koska en voi olla yhdessä näinkään. Koska tällä hetkellä vaikka olen suhteessa, olen enemmän yksin/yksinäinen kuin koskaan ennen. Ihan sellainen olo, että mies ei edes tunne minua/ole kiinnostunut kuka minä olen, ja se tuskin tulee muuttumaan. Hän elää jotenkin itsekeskeisesti ja ajattelee vain itseään.
Valitettavasti lähiaikoina olen alkanut miettimään, että mistä jään paitsi jos roikun tällaisessa suhteessa vielä kauan. Haluan parisuhteen, jossa myös toinen osapuoli on läsnä, näemme usein ja olemme kiinnostuneet toistemme elämästä.. Parisuhteen, jossa voisi olla tulevaisuus. Ja kuinka moni potentiaalinen ihminen menee ohi, jos vielä monta vuotta kituutan tässä. Tässä suhteessa mies ei pysty tarjoamaan minulle sitä, mitä kaipaan.
Silti päätös ei ole helppo, mutta ainakin olen avannut silmäni ja antanut miehelle monta mahdollisuutta. Hän on minulle tärkeä, mutta en voi menettää itseäni ja omaa elämääni hänen vuoksi. Aluksi pelkäsin, että kuinka pohjalle hän romahtaa, jos jatkan elämää, mutta tällä hetkellä näyttää, ettei hän juuri reagoi asiaan mitenkään, vaan jatkaa elämää samalla tapaa, kun on tähänkin asti elänyt..
Toisaalta haluaisin olla miehelle avuksi, mutta en kai voi ketään pelastaa, ellei hän itse huomaa omia ongelmiaan tai halua tehdä asialle mitään?
Olen jo liian monta kuukautta, viikkoa ja päivää miettinyt tätä. :/
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että AP kirjoitit asiasta. Armeija hulluille friikeille tuli takkiin ja pahasti. Kuten AP sanoi tekstissään vaikka mies kävi armeijan niin se ei muuttanut häntä mitenkään. Armeija itsessään ei muuta ihmistä mitenkään. On siis aivan sama jos kaikki eivät käy armeijaa. He voivat olla silti miehiä.
Just joo, kyllä tässä ne ottivat takkiin ketkä vastustavat armeijaa. Tälläkin miehellä pelaaminen jäi ja oli kuin eri persoona. Enemmän positiivista kuin huonoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun eksä oli ihan samanlainen. Parani vaihtamalla.
Haluatko olla samassa tilanteessa vielä nelikymppisenä? Olen pahoillani, mutta kyllä sinun nyt pitää ottaa aikalisä. Uskon, että tuntuu pahalle, mutta jos mies ei halua muuttaa käytöstään, hän ei sitä tee.