Erossa pahinta..

Mies jätti?

Vierailija kirjoitti:

Mies jätti?

Kyllä. Riidan päätteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuttu ja turvallinen viimeisen parin vuoden takaa on kadonnut.

Tarkoittaako tämä, että erosta on pari vuotta, vai että asuitte yhdessä parin vuoden ajan?

Yhteisen arjen menetys on tottakai musertavaa. En väheksy lainkaan.

Itselleni ehkä vielä vähän pahemmalta tuntuu ajatus siitä, että en ehkä koskaan enää tule löytämään uutta kumppania. Näin vanhemmalla iällä sen pelko vielä korostuu. Yksinjäämisen pelko on minulla se suurin.

N50+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuttu ja turvallinen viimeisen parin vuoden takaa on kadonnut.

Tarkoittaako tämä, että erosta on pari vuotta, vai että asuitte yhdessä parin vuoden ajan?

Yhteisen arjen menetys on tottakai musertavaa. En väheksy lainkaan.

Itselleni ehkä vielä vähän pahemmalta tuntuu ajatus siitä, että en ehkä koskaan enää tule löytämään uutta kumppania. Näin vanhemmalla iällä sen pelko vielä korostuu. Yksinjäämisen pelko on minulla se suurin.

N50+

Yhdessä parin vuoden ajan. Erosta vajaa viikko.

Niin, ymmärrän, tuo yksinjäämisenkin pelko iso. Minulla tällä hetkellä vain sellainen olo, etten voi kuvitellakkaan olevani kenenkään muun kanssa.

-Ap

"Me ei olla enää me. Ostetaan joululahjat jollekkin toiselle."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuttu ja turvallinen viimeisen parin vuoden takaa on kadonnut.

Tarkoittaako tämä, että erosta on pari vuotta, vai että asuitte yhdessä parin vuoden ajan?

Yhteisen arjen menetys on tottakai musertavaa. En väheksy lainkaan.

Itselleni ehkä vielä vähän pahemmalta tuntuu ajatus siitä, että en ehkä koskaan enää tule löytämään uutta kumppania. Näin vanhemmalla iällä sen pelko vielä korostuu. Yksinjäämisen pelko on minulla se suurin.

N50+

Yhdessä parin vuoden ajan. Erosta vajaa viikko.

Niin, ymmärrän, tuo yksinjäämisenkin pelko iso. Minulla tällä hetkellä vain sellainen olo, etten voi kuvitellakkaan olevani kenenkään muun kanssa.

-Ap

Et tietenkään voi nyt kuvitella. Eikä sinun tarvitsekaan. Kukaan ei vaadi sinulta mitään.

Ole armollinen itsellesi ja keskity omaan hyvinvointiisi. Itke, kun itkettää. Yritä saada syödyksi edes jotain. Suihku voi odottaa.

Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Usko minua.

Been there done that. Voimia! ♡

Tuossa tilanteessa ei auta kuin mennä ihan pieni hetki kerrallaan. Tehdä/hoitaa asioita niinkuin ennenkin, mutta yksin. Alkuun se tuntuu pahalta, asiat joita ennen teitte yhdessä, saattavat tuoda esiin surua ja haikeutta, mutta se on vain kestettävä. Se on edessä jokatapaukusessa.

Yllättävän pian huomaat, että asiat hoituvat hienosti yksin, jopa paremmin.

Kaikkeen tottuu. Olet tottunut tekemään asiat yhdessä kumppanisi kanssa, nyt joudut totuttelemaan tekemään ne asiat yksin.

Viikko on niin lyhyt aika, että ei sinun kuulukkaan tällä hetkellä tuntea muutakuin tunnet tällä hetkellä. Se on normaalia. Mutta älä tee itsellesi kauhukuvia/olkiukkoja asioista, jotka eivät ole tällä hetkellä ajankohtaisia. Sinun kuuluu nyt surra :)

Erot ovat raskaita, mutta myös todella opettavaisia, ja yleensä lisäävät itsetuntemustasi. Voi olla, että kasvat ihmisenä niin paljon, että huomaat, ettet enää olisi edes tyytyväinen vaikka saisit vanhan suhteesi takaisin.

Halaus ja jaksamista sinulle :)

Mitä Riitanne koski ja olisiko asiat toisin jos et olisi sanonut sitä mitä sanoit vai olisiko ero tullut Joka tapauksessa ?

Minkä ikäisiä olette ?

Enpä osaa tähän mitään hienoja ohjeita antaa... mutta tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Mitä Riitanne koski ja olisiko asiat toisin jos et olisi sanonut sitä mitä sanoit vai olisiko ero tullut Joka tapauksessa ?

Minkä ikäisiä olette ?

Olimme lähiaikoina riidelleet paljon. Rankka vuosi takana ja stressiä paljon kummallakin. Hän sanoi ettei halua nyt nähdä minua, mutta itse en suostunut tuollaiseen ja sanoin pakkaavani tavarani. Ei olisi pitänyt, nyt kaduttaa. Hän ei nimittäin enää takaisin ota, kun totesi tuohon ehdotukseeni että parempi sitten niin. Hän kolmekymppinen, minä jonkun verran nuorempi.

Minulla kävi hyvin samanlainen ero, paitsi että nainen oli se jättäjä. Erosta kohta vuosi ja vieläkin tulee silloin tällöin päiviä, että ikävöin häntä kovasti, mutta aika tekee toki tehtävänsä.

Minulle kaikkein pahinta oli oikeastaan toivo. Sellainen täysin perusteeton toivo, jota elättelin, että minulla olisi vielä mahdollisuus saada hänet takaisin. Sen toivon nitistäminen on ollut pirun vaikeaa, vieläkin osa minusta ajattelee, että ehkä vielä palaamme yhteen, jopa vuosienkin päästä. Aika älytöntä. Omaan selviämiseeni olisi kaikkein tärkein avain tuo, että pääsisi siitä viimeisestäkin toivonhippusesta eroon. Sen jälkeen toipuminen vasta pääsee kunnolla loppuun. Pitäisi hyväksyä, että emme tule enää olemaan yhdessä ja piste.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin henkilökohtaisesti tuntuu eniten murskaavalta tällä hetkellä, että se yhteinen arki katosi. Enää ei ole sitä yhteistä kotia, enää en ripustele kuivumaan miehenkin vaatteita, illalla hipsuta häntä uneen. Enää ei käydä yhdessä kaupassa ja mietitä päätämme puhki mitä sitä tänään vuorostaan söisimme. Enää emme tee työnjakoa "leikkaa sinä vihannekset niin minä paistan kalan". Enää ei suunnitella, että mitäs ensi viikonloppuna tehdään. Enää ei katsota yhteisiä sarjoja.

Yhtäkkiä en enää olekkaan "me". Olen vain "minä". Kaikki tuttu ja turvallinen viimeisen parin vuoden takaa on kadonnut. Itken vain yksin sängyn pohjalla, en pysty tekemään mitään. En syö, en käy suihkussa. Tekisin mitä vain että saisin taas kinastella miehen kanssa kumpi täyttää astianpesukoneen.

Ymmärrän koska sulla on ollu tuollainen kiva suhde. Mulla ei ollut joten eipä jäänyt eron jälkeen tuollaisia kaipaamaankaan! XD

Kannattaisiko rakentaa identiteetti muun kuin parisuhteen varaan?

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisiko rakentaa identiteetti muun kuin parisuhteen varaan?

Kannattaisi. On vain helpommin sanottu kuin tehty. Itse kun olen niin tunne-ihmisiä ja koen kaikki tunteet erittäin vahvasti. kun rakastan toista niin rakastan niin paljon että heittäydyn kokonaan siihen suhteeseen ja suunnittelen tulevan yhdessä.

-Ap

Jos tuo tullee olemaan se pahin erossa, luulisin ettei minulle kovin rankkaa tule olemaan. Emme hipsuttele toisiamme uneen, kaupassa käymme yksin, katsomme eri ohjelmia telkkarista, emme laita yhdessä ruokaa, ei siis ole mitään yhteisiä hetiä joita voisi tippa linssissä muistella. Itse näen talon myynnin tulevaisuuden kauhukuvana, talon jota en koskaan edes olisi halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuo tullee olemaan se pahin erossa, luulisin ettei minulle kovin rankkaa tule olemaan. Emme hipsuttele toisiamme uneen, kaupassa käymme yksin, katsomme eri ohjelmia telkkarista, emme laita yhdessä ruokaa, ei siis ole mitään yhteisiä hetiä joita voisi tippa linssissä muistella. Itse näen talon myynnin tulevaisuuden kauhukuvana, talon jota en koskaan edes olisi halunnut.

No tuo kuulostaa aika kurjalta myös. Ehkä itse siksi otankin tämän eron niin raskaasti, että olimme suhteessa kuin paita ja peppu, parhaat kaverit ja toistemme "puoliskot".

Voi.

Mutta oletko siis viikossa jo löytänyt itsellesi uuden asunnon ja muuttanut sinne? Se on se suurin asia erossa, joten jos tämä on jo hoidettuna, olet ylittänyt ensimmäisen ison kynnyksen.

Tästä eteenpäin on helpompaa, vaikka itsestäsi ei nyt ehkä siltä tunnukaan.

Aika parantaa haavat, aina. Se aika voi venyä pitkäksikin, mutta 20 vuoden päästä et enää edes juuri muista etkä ainakaan muistele tuota miestä.

t. Lohdutteleva täti-ihminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä Riitanne koski ja olisiko asiat toisin jos et olisi sanonut sitä mitä sanoit vai olisiko ero tullut Joka tapauksessa ?

Minkä ikäisiä olette ?

Olimme lähiaikoina riidelleet paljon. Rankka vuosi takana ja stressiä paljon kummallakin. Hän sanoi ettei halua nyt nähdä minua, mutta itse en suostunut tuollaiseen ja sanoin pakkaavani tavarani. 

Eli itse asiassa sinä olit se jättäjä, ei mies.

Vierailija kirjoitti:

Voi.

Mutta oletko siis viikossa jo löytänyt itsellesi uuden asunnon ja muuttanut sinne? Se on se suurin asia erossa, joten jos tämä on jo hoidettuna, olet ylittänyt ensimmäisen ison kynnyksen.

Tästä eteenpäin on helpompaa, vaikka itsestäsi ei nyt ehkä siltä tunnukaan.

Aika parantaa haavat, aina. Se aika voi venyä pitkäksikin, mutta 20 vuoden päästä et enää edes juuri muista etkä ainakaan muistele tuota miestä.

t. Lohdutteleva täti-ihminen

Minulla onneksi on ollut yksiö koko tämän suhteen ajan toisella paikkakunnalla, josta olen kotoisin, niin tänne palailin. Tällä paikkakunnalla viettänyt nimittäin myös ajanjaksoja, mutta en enää moneen kuukauteen täällä ollut oleskellut. Nyt on myös siis taas eri kaupunki ja ne parhaimmat ystävät jäivät miehen paikkakunnalle. Onneksi perhettä täällä. Tuntuu vaan raskaalta, kun olin jo tämän kämpän suunnitellut jättäväni pian pois.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuttu ja turvallinen viimeisen parin vuoden takaa on kadonnut.

Tarkoittaako tämä, että erosta on pari vuotta, vai että asuitte yhdessä parin vuoden ajan?

Yhteisen arjen menetys on tottakai musertavaa. En väheksy lainkaan.

Itselleni ehkä vielä vähän pahemmalta tuntuu ajatus siitä, että en ehkä koskaan enää tule löytämään uutta kumppania. Näin vanhemmalla iällä sen pelko vielä korostuu. Yksinjäämisen pelko on minulla se suurin.

N50+

Itse 35v,mutta olen hyväksynyt että tulen olemaan jatkossa yksin. Vuosi erosta. Itsellä ei yksinjäämisen pelkoa varmaan siksikään ole kun asian on hyväksynyt.

M35